Teppolainen
08.10.2021 12:34:52
407147

Poliisi joko valehtelee tai yrittää taas rajoittaa melenosoitusoikeutta

Lainaus: PeP, 08.10.2021 11:45:21, 407146
Lainaus: Trepidaatio, 08.10.2021 10:37:15, 407145
...eli jos kyseessä on rikosepäily, se tarkoittaa, että keräystä on aktiivisesti jatkettu, vaikka on tiedetty 10 000 € summan tulleen täyteen.


En tiedä lukiko Teppolainen uutisen, mutta perusteena on muuta(kin) kuin luvan ylittäminen.
YLE:
"Poliisi epäilee, että yhdistyksen toiminnassa olisi rikottu rahankeräyslain kuudetta pykälää, jonka mukaan rahankeräystä ei saa järjestää selvästi yleistä järjestystä tai turvallisuutta vaarantavan tai lainvastaisen toiminnan rahoittamiseksi...

Tämän lisäksi poliisi epäilee, että Elonvaalijat ry olisi ylittänyt sille hyväksyttyjen rahankeräysilmoitusten enimmäismäärät."

Tahallisen väärinkäsityksen aiheuttamna kommenttiko?


Eli poliisin mielestä se, että mielenosoittajat siirtyvät (tai ovat siirtymättä) poliisin määräämältä mielenosoituspaikalta Mannerheimintielle kuluttaa tuhansia euroja mielenosoittajien rahaa? Valheellinen perustelu.

Vai tulkitseeko poliisi niin, että esim. kuljetukset lailliselle mielenosoituspaikalle ovat laittoman toiminnan tukemista, jos mielenilmauksen aikana tapahtuu laittomuuksia? Eli poliisi haluaa rajoittaa ihmisten oikeutta osoittaa mieltä laillisestikin, jos samat ihmiset syyllistyvät laittomuuksiin. Aika vaikea katsoa että tässä olisi laittomuus ollut tarkoituksena, koska selvästikin nämä ihmiset ovat tulleet paikalle osoittaakseen mieltä heille tärkeän asian puolesta ja laiton toiminta on tässä ollut vain yhtenä keinona, eikä keino ole ollut itsetarkoitus.

Sakkojen maksaminen luvallisen rahankeräyksen puitteissa taas on tietääkseni todettu lailliseksi, jos rahankeräyksen ehdot antavat myöten. Ainakin vaalikampanjaan varten kerättyjä rahoja on tietääkseni voitu käyttää sakkojen maksamiseen, jos laiton toiminta on tapahtunut vaalikampanjoinnin yhteydessä.
PeP
08.10.2021 14:20:16
407149

Poliisi joko valehtelee tai yrittää taas rajoittaa melenosoitusoikeutta

Voisiko kuvitella, että virkavallan vastustamisesta määrättyjen sakkojen maksaminen keräysvaroista olisi laittoman toiminnan tukemista. Sanktioiden yksi tarkoitus on laittoman toiminnan kitkeminen ja tässä tapauksessa tarkoitus vesitetään keräyksellä.

Tiesit tasan tarkaan, mihin poliisi vetosi ja silti piti alkaa rakentelemaan olkiukkoja. Miten tuo tuntuu niin perin tutulta?


Muokannut: PeP, 10/8/2021 2:20:47 PM
Teppolainen
08.10.2021 16:31:14
407150

Poliisi joko valehtelee tai yrittää taas rajoittaa melenosoitusoikeutta

Lainaus: PeP, 08.10.2021 14:20:16, 407149
Voisiko kuvitella, että virkavallan vastustamisesta määrättyjen sakkojen maksaminen keräysvaroista olisi laittoman toiminnan tukemista. Sanktioiden yksi tarkoitus on laittoman toiminnan kitkeminen ja tässä tapauksessa tarkoitus vesitetään keräyksellä.

Tiesit tasan tarkaan, mihin poliisi vetosi ja silti piti alkaa rakentelemaan olkiukkoja. Miten tuo tuntuu niin perin tutulta?


Tuo nimenomaan on jo todettu lailliseksi Terhi Kiemungin vaalikeräyksen puitteissa. Ei ole laitonta tukea rahankeräyksillä laittomuuksiin syyllistyneitä henkilöitä jos rahankeräyksen tarkoitus sen sallii, vaikka tuentarve johtuisikin näistä laittomuuksista, jos tuen tarkoitus ei ole tukea näihin laittomuuksiin syyllistymistä. Tässä tapauksessa näin ei varmasti ole, koska nämä henkilöt syyllistyvät laittomuuksiin aatteellisista syistä eikä siihen varmasti vaikuta se, miten heidän saamansa sakot maksetaan. Poliisin linjalla käy helposti niin, että esimerkiksi vankeudesta vapautuneille annettava tuki olisi laitonta, koska voidaan katsoa että sillä vesitetään sanktion käytännön merkitystä. Tuskinpa tuossa on annettu suoraan tukea sakkojen maksuun vaan avustus aktivismiin yleisemmin, joka välillisesti auttaa sakkojen maksua.
Mr.K.A.T.
09.10.2021 23:56:46
407156

Poliisi tuskin valehtelee

Ottamatta kantaa keräykseen ja rahoihin, totean että otsikko alkaa olla ristiriidassa todellisuuden kanssa.
Todellisuus = kolman valtakunnan merkkihenkilön todistusvoima

Poliisin mukaan presidentti ja ministerit ohjattiin ulos Valtioneuvoston linnasta vaihtoehtoisten reittien kautta – Niinistö, Andersson ja Saarikko kiistävät
Poliisin mukaan Valtioneuvoston linnan turvahenkilöt ohjasivat presidentin, ministerit ja virkamiehet ulos vaihtoehtoisten reittien kautta. Sauli Niinistö sekä Li Andersson ja Annika Saarikko kertovat poistuneensa samalla tavalla kuin ennenkin.

- https://yle.fi/uutiset/3-12136866

Poliisin toiminta ja viestintä alkaa muutenkin näyttää pahalta. Twitter-juttujen(osin huhujen) mukaan:

- komisario Heinonen meni äärioikeistolaisen MV- tv:hen haastatteluun jossa kannatti elokapinalaisten kaasuttamista
- poliisi Lehtinen tiedotti että eivät hyväksy mm. "valtioneuvostoon vaikuttamista" *(kremliläinen lipsahdus?)
- poliisi sakotti tai uhkaavat sakolla Kuvajournalistit ry:n valokuvaajaa ( - " - )
- poliisi kertoi mistä elokapinalaisia aiotaan syyttää (vaikka tämä olisi syyttäjän eikä poliisin tehtävä)

*Mielenosoituksillahan usein pyritään vaikuttamaan valtiojohtoon. Kremliläisellä tulkinnalla mielensosoitukset tehtäisiin laittomiksi, jos niillä halutaan vaikuttaa valtiojohtoon.
Teppolainen
10.10.2021 01:37:39
407157

Poliisi = Gestapo

Lainaus: Mr.K.A.T., 09.10.2021 23:56:46, 407156

- komisario Heinonen meni äärioikeistolaisen MV- tv:hen haastatteluun jossa kannatti elokapinalaisten kaasuttamista
- poliisi Lehtinen tiedotti että eivät hyväksy mm. "valtioneuvostoon vaikuttamista" *(kremliläinen lipsahdus?)
- poliisi sakotti tai uhkaavat sakolla Kuvajournalistit ry:n valokuvaajaa ( - " - )
- poliisi kertoi mistä elokapinalaisia aiotaan syyttää (vaikka tämä olisi syyttäjän eikä poliisin tehtävä)


Tyypillinen esimerkki poliisin totalitaristisesta toiminnasta, tällä kertaa vain valtavirtaan kohdistuen.
Trepidaatio
11.10.2021 19:03:55
407174

Gestapo

Gestapo [gesˈtaːpo], koko nimeltään Geheime Staatspolizei[1] (suom. salainen valtionpoliisi) oli natsi-Saksan poliittinen turvallisuuspoliisiorganisaatio. Gestapo oli osa SS:n Sicherheitsdienstia (SD).

Gestapon tehtävä oli toimia poliittisena turvallisuuspoliisina, selvittää ”valtiolle vahingollisia taipumuksia” ja taistella niitä vastaan. Gestapon toimenkuvaan kuuluivat vakoilu-, maanpetos- ja sabotaasitapausten selvittely. Kenties yleisin työväline oli turvasäilö (Schutzhaft), joka oli kiertoilmaisu pidättämiselle ilman syytettä tai oikeuskäsittelyä, ja tarkoitti yleensä sulkemista keskitysleirille. Gestapon yleisiin työkaluihin kuului myös vangittujen häikäilemätön kiduttaminen.

Gestapo toimi koko valtakunnan alueella. Sen riveihin värvättiin ammattimaisia ja kokeneita poliiseja tavanomaisista poliisijoukoista. Sille annettiin suuremmat valtuudet kuin muille toimielimille, eikä sen toimia voitu alueellisella tasolla kieltää tai virkailijoita asettaa syytteeseen.

(wikipedia)

T.

Teppolainen kirjoitti 10.10.2021 (407157)...

>
Lainaus: Mr.K.A.T., 09.10.2021 23:56:46, 407156

> - komisario Heinonen meni äärioikeistolaisen MV- tv:hen
> haastatteluun jossa kannatti elokapinalaisten
> kaasuttamista
> - poliisi Lehtinen tiedotti että eivät hyväksy mm.
> "valtioneuvostoon vaikuttamista" *(kremliläinen
> lipsahdus?)
> - poliisi sakotti tai uhkaavat sakolla Kuvajournalistit
> ry:n valokuvaajaa ( - " - )
> - poliisi kertoi mistä elokapinalaisia aiotaan syyttää
> (vaikka tämä olisi syyttäjän eikä poliisin tehtävä)
>

>
> Tyypillinen esimerkki poliisin totalitaristisesta
> toiminnasta, tällä kertaa vain valtavirtaan kohdistuen.
PeP
12.10.2021 09:33:43
407175

Gestapo

Lainaus: Trepidaatio, 11.10.2021 19:03:55, 407174
Gestapo [gesˈtaːpo], koko nimeltään Geheime Staatspolizei[1] (suom. salainen valtionpoliisi) oli natsi-Saksan poliittinen turvallisuuspoliisiorganisaatio. Gestapo oli osa SS:n Sicherheitsdienstia (SD).


Aivan.
Tekstin tehokeinot ovat vähän kuin mauste lihasopassa. Jos sopasta suuri osa alkaa olla pelkkää maustemössöä, se ei ole enää syötävää.


Muokannut: PeP, 10/12/2021 10:03:18 AM
Teppolainen
12.10.2021 23:51:12
407176

Gestapo = poliisi

Lainaus: PeP, 12.10.2021 09:33:43, 407175
Lainaus: Trepidaatio, 11.10.2021 19:03:55, 407174
Gestapo [gesˈtaːpo], koko nimeltään Geheime Staatspolizei[1] (suom. salainen valtionpoliisi) oli natsi-Saksan poliittinen turvallisuuspoliisiorganisaatio. Gestapo oli osa SS:n Sicherheitsdienstia (SD).


Aivan.
Tekstin tehokeinot ovat vähän kuin mauste lihasopassa. Jos sopasta suuri osa alkaa olla pelkkää maustemössöä, se ei ole enää syötävää.


Suomen poliisi keskeyttää mielenosoituksia koronaan vedoten ja välittömästä kuolemanvaarasta välittämättä suorittaa kiinniottamisen, jossa ihmiset suljetaan pieniin kuljetustiloihin. Kun huomioi minkälaisia toimenpiteitä poliisi on Suomessakin tehnyt, kidutuksesta ei enää olla kovin kaukana.

Enkä puhunut pelkästään Suomen poliisista. Esimerkiksi Australia on julkisen keskustelun mukaan ajautumassa poliisivaltioksi ja maahan on perustettu keskitysleirejä, joista ei voi poistua. Kyse ei ole normaaleista rajakaranteeneista, joista voi poistua takaisin siihen maahan josta on tullutkin tai eristäytymällä raja-alueelle jollain muulla järjestelyllä kuin valtion sulkemaan rakennukseen. Eivätkä Australian keskitysleirit edes ole rajalla vaan keskellä asutusta, josta on poistuttu luvattomasti asutuksen piiriin, joten siinäkin mielessä koronaperustelu ontuu, koska yhtä hyvin nämä ihmiset voisi sitten eristää valvotusti kotiinsa jos asuvat Australiassa.

Nyt Suomen poliisi valjastetaan todennäköisesti syrjivän koronapassin käytön valvomiseen. Eihän juuri kukaan sitä oikeasti muutoin vaatisi, jos ei totalitaristinen poliisi kyttäisi selän takana. Aina on mahdollista päästää ovesta ihmisiä, joilla ei ole koronapassia, edes poliisi ei pysty sitä estämään jos toiminnasta ei seuraa jotain sanktioita. Ja todennäköisesti jotain sanktioita onkin luvassa, jos rokottamaton ihminen tiloista löytyy.

Voin sanoa että lätty lätisee varsin usein, jos rokotustodistusta aletaan ovilla vaatimaan ja jos todistuksena ei riitä miehen sana vaan epäillään valehtelijaksi. Kun epäillään niinkin herkässä asiassa kuin terveydessä valehtelijaksi, alkaa rauhallisemmallakin ihmisellä kiehumaan yli ja jos tilanteeseen ei löydy rauhanomaista ratkaisua, tilanne voi yltyä helposti tappeluksi. Ja tätä poliisi todennäköisesti haluaakin, koska pyrkii saamaan lisää valtaoikeuksia esim. ampua ihmisiä kadulle USA:n tyyliin.
PeP
13.10.2021 09:28:54
407177

Gestapo = poliisi

Lainaus: Teppolainen, 12.10.2021 23:51:12, 407176

Voin sanoa että lätty lätisee varsin usein, jos rokotustodistusta aletaan ovilla vaatimaan ja jos todistuksena ei riitä miehen sana vaan epäillään valehtelijaksi.


Rokotetodistusta tullaan vaatimaan siinä kuin nuorelta ihmiseltä henkkareitakin. Eilen uutisissa oli ravintoloitsija, joka kertoi asian olevan käytännössä simppeli.
Jos taas järjestyksenpitäjän kanssa alkaa sen takia lätty lätistä, niin toiseksi siinä jää. Jos ei heti ovella, niin sitten viimeistään käräjillä. Vanha portsarin kertoma totuus: "Minkä kartsalla voittaa, sen rosiksessa häviää."

Juttusi ovat yliampuvuudessaan viihdyttäviä, mutta ei niissä mitään järkeä ole.


Muokannut: PeP, 10/13/2021 9:30:18 AM
Teppolainen
13.10.2021 12:46:01
407178

Gestapo = poliisi

Lainaus: PeP, 13.10.2021 09:28:54, 407177
Lainaus: Teppolainen, 12.10.2021 23:51:12, 407176

Voin sanoa että lätty lätisee varsin usein, jos rokotustodistusta aletaan ovilla vaatimaan ja jos todistuksena ei riitä miehen sana vaan epäillään valehtelijaksi.


Rokotetodistusta tullaan vaatimaan siinä kuin nuorelta ihmiseltä henkkareitakin. Eilen uutisissa oli ravintoloitsija, joka kertoi asian olevan käytännössä simppeli.
Jos taas järjestyksenpitäjän kanssa alkaa sen takia lätty lätistä, niin toiseksi siinä jää. Jos ei heti ovella, niin sitten viimeistään käräjillä. Vanha portsarin kertoma totuus: "Minkä kartsalla voittaa, sen rosiksessa häviää."

Juttusi ovat yliampuvuudessaan viihdyttäviä, mutta ei niissä mitään järkeä ole.


Henkkareita vaaditaan alaikäisten suojelemisen vuoksi. Rokotustodistusta vaaditaan sen sijaan siihen vedoten, että ehkäistäisiin koronan leviämistä vaikka koronan leviämisen estäminen on mahdollista myös ilman että kohdistetaan toimenpiteitä syrjivästi johonkin ihmisryhmään ja koronan pahemmat seuraukset rokottamattomille taas ovat heidän oma valintansa, ja jos tätä valintaa halutaan ottaa ihmisiltä pois heidän suojelemisensa (ja syntyvien kustannusten) vuoksi, silloin yksinkertaisesti heidät on mahdollista velvoittaa ottamaan rokote sen sijaan että heitä syrjitään tai heitä estetään käymästä sienimetsässä.

Lisäksi toisin kuin henkilöllisyys, terveystieto on arkaluontoinen tieto eikä sitä pitäisi jaella kenelle tahansa. Muistetaan, että joissain tapauksissa terveystiedot eivät kerro ainoastaan omista arkaluontoisista henkilötiedoistasi vaan myös lähisukulaisten terveydestä.

Kaikkein älyttömintä asiassa on se, että rokotustodistusta vaativat henkilöt saattavat itse olla rokottamattomia: https://yle.fi/uutiset/3-12141716 (ja samalla hyvävelijärjestelmä suojelee työkavereita niin, ettei rokotuspassin vaatiminen koske heitä vaan ainoastaan tuntemattomia sivullisia)

Suosittelen kaikkia työtehtävissään rokotustodistusta vaativien välttelemään rokotustodistusten tarkistamista ja vaatimista mahdollisuuksien mukaan. On mahdollista, että työnantaja syyllistyy ylilyönteihin ja sitä kautta laittomuuksiin tätä lakia soveltaessaan, jolloin "noudatin vain käskyjä" -työntekijä on se joka saattaa konkreettisesti joutua ongelmiin kun asiaa selvitetään.


Muokannut: Teppolainen, 10/13/2021 12:54:51 PM
Teppolainen
14.10.2021 08:54:37
407180

Pelko sienimetsästä (ja demokratian toteuttamisesta) saatavasta viruksesta kasvaa - koska rokotusnatsien vastustajat laittavat kovat piippuun?

Ylen mukaan "Italiassa on otettu kovat piippuun": Nyt Italia ulottaa koronapassivaatimuksensa kaikkien alojen kaikkiin työntekijöihin: tarjoilijasta yrittäjiin ja lastenvahdeista kansanedustajiin. https://yle.fi/uutiset/3-12141371

Eli käytännössä jos sientenkerääjä haluaa jatkossa päästä työpaikalleen sienimetsään, hänen tulee jatkossa esittää itselleen (jos on yksityisyrittäjä) rokotustodistus tai muussa tapauksessa poliisi voi sakottaa laitonta sientenkerääjää tuhannella eurolla per sienestyskerta. Edes demokratiaa ei sortotoimilta suojella vaan oppositiopuolueiden toimintaa voidaan käytännössä voimakkaasti rajoittaa estämällä heidän pääsynsä päätöksentekopaikalle, jos he vastustavat konkreettisesti tätä lakia.

Oikeus työhön on ihmisoikeus. On aivan eri asia rajoittaa mahdollisuutta tehdä jotain tietyntyyppistä työtehtävää kuin rajoittaa työntekoa yleisesti, sen sijaan että määrättäisiin yksinkertaisesti rokotuspakko. Ylekin myöntää että "Kyseessä ei ole rokotuspakko, mutta sitä se käytännössä on". Toisin sanoen kyse on rokotuspakosta, jossa käytetään rangaistuksena ihmisoikeuksien rikkomista sen sijaan että toimittaisiin kuten oikeusvaltiossa ja rangaistus rokotuksesta kieltäytymisestä olisi esim. sakko tai rokotusvelvollisuus toimeenpantaisiin ilman rangaistuksia niin, että tavattaessa poliisi ottaa kieltäytyjän kiinni ja vie rokotukseen.

Milloin joku aggressiivisen omiin ihmisoikeuksiinsa kohdistuneen hyökkäyksen uhri syyllistyy hätävarjelun liioitteluun ja laittaa itse kovat piippuun työnantajiaan vastaan (vaikka monet työnantajatkin ovat uhreja, jos gestapo kyttää tuhannen euron sakon uhalla, että työnantajat toimivat vaaditulla tavalla).

Kaiken lisäksi fasismin ja rokotusten kytkeminen toisiinsa varmaan onkin paras tapa edistää rokotushalukkuutta jatkossa - not.

Sillä välin juhlista tullut pääministeri lupailee taas että koronarajoituksissa erityisten sortotoimien kohteeksi joutuneita aloja ei tueta sortotoimista selviytymiseksi. Todellisuudessa nämä lupaukset todennäköisesti taas osoittautuvat katteettomiksi ja päinvastoin sortotoimia jatketaan eikä mitään kompensaatiota heru. Kommunistit kun ovat usein käytännössä sillä kannalla, että kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisen köyhiä (paitsi he itse ja heidän kaltaisensa) ja ovat aloittaneet ihmisten köyhdyttämisen sieltä helpoimmasta eli haavoittuvimmasta päästä. Pääministeri todennäköisesti itsekin tietää että juhlat alkavat olla lopuillaan ja tätä menoa totalitaristeja odottaa kova kohtalo.
https://twitter.com/MarinSanna/status/1448522545079242754



Sillä välin EU:ssa kuritetaan Unkaria ja Puolaa ikään kuin ne olisivat oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien heikentämisessä pääpahiksia. Kuten kaikki järkevät ihmiset jo tiesivätkin, todelliset pääpahikset löytyvät aivan muista maista - katse kannattaa kiinnittää fasisti-Italiaan ja mahdollisesti Italian jalanjäljillä seuraavaan Merkeleen tavoittelemaan uuden vuosituhannen natsi-Saksaan.


Muokannut: Teppolainen, 10/14/2021 9:18:36 AM
sherlocker
14.10.2021 18:52:47
407184

Pelko sienimetsästä

Mikä tämä säännöllisin välein esiin ottamasi sienimetsäkielto on? En ole kuullut että olisi kielletty menemästä sienimetsään. Onko sulla jokin linkki tähän kieltoon? Saako marjametsään mennä? Itse asun ihan metsän vieressä, enkä ole kuullut, saati nähnyt mitään kieltoja. Syksyllä just pomin herkkutatteja tuosta lähes takapihalta melkein päivittäin. Nyt on kyllä tullut esiin sellainenkin tieteellinen tieto, että mm. herkkutateissa ja kantarelleissa (huom! ei kirjoitusvirhe, yhdellä teellä!) on samaa myrkkyä kuin tappavan myrkyllisessä valkoisessa kärpässienessä. Tosin noita saa kuulemani mukaan syödä ihan tonnikaupalla, että alkaa olla hengenvaarallista.
Teppolainen
15.10.2021 11:54:06
407192

KORONAPASSILAISTA LÖYTYI REILUN MEININGIN KOKOINEN AUKKO

Koronapassi toimii käytännössä PDF-tiedostona: "Koronapassina käytetään EU:n koronarokotustodistusta, testitodistusta tai todistusta sairastetusta koronaviruksen aiheuttamasta taudista. Se on pdf-tiedosto, jonka voi ladata itselleen tai tulostaa. Passin tarkastaja lukee tiedostossa olevan QR-koodin omalla mobiililaitteellaan."

Käytännössä QR-koodin voi halutessaan lukea myös muulla tavoin kuin laitteella eli silmämääräisesti. Tosin sanoen PDF-tiedostoa voi käsitellä niin, että laite ei sitä tunnista automaattisesti vaan QR-koodi tulee lukea silmämääräisesti ja sitten kirjoittaa siihen järjestelmään, joka tarkistaa dokumentin oikeellisuuden.

Jos palkattuna järkkärinä sattuu olemaan niin "sokea" henkilö ettei hän osaa lukea manuaalisesti tätä koodia, se on työnantajan eikä asiakkaan ongelma. Jos asiakkaalla on pätevät dokumentit mutta palveluntarjoaja ei suostu dokumentteja lukemaan (eli palkkaamaan henkilöä joka osaa tehtävän hoitaa), silloin palveluntarjoaja ei voi kieltää pääsyä sillä perusteella, että pätevät dokumentit puuttuvat.
_Wesa_
15.10.2021 13:16:06
407193

KORONAPASSILAISTA LÖYTYI REILUN MEININGIN KOKOINEN AUKKO

Teppolainen kirjoitti 15.10.2021 (407192)...

> Koronapassi toimii käytännössä PDF-tiedostona:
> "Koronapassina käytetään EU:n koronarokotustodistusta,
> testitodistusta tai todistusta sairastetusta
> koronaviruksen aiheuttamasta taudista. Se on
> pdf-tiedosto, jonka voi ladata itselleen tai tulostaa.
> Passin tarkastaja lukee tiedostossa olevan QR-koodin
> omalla mobiililaitteellaan."
>
> Käytännössä QR-koodin voi halutessaan lukea myös muulla
> tavoin kuin laitteella eli silmämääräisesti. Tosin
> sanoen PDF-tiedostoa voi käsitellä niin, että laite ei
> sitä tunnista automaattisesti vaan QR-koodi tulee lukea
> silmämääräisesti ja sitten kirjoittaa siihen
> järjestelmään, joka tarkistaa dokumentin
> oikeellisuuden.
>
> Jos palkattuna järkkärinä sattuu olemaan niin "sokea"
> henkilö ettei hän osaa lukea manuaalisesti tätä koodia,
> se on työnantajan eikä asiakkaan ongelma. Jos
> asiakkaalla on pätevät dokumentit mutta
> palveluntarjoaja ei suostu dokumentteja lukemaan (eli
> palkkaamaan henkilöä joka osaa tehtävän hoitaa),
> silloin palveluntarjoaja ei voi kieltää pääsyä sillä
> perusteella, että pätevät dokumentit
> puuttuvat.

Vähän veikkaan, ettei QR-koodia ole tarvetta lukea silmämääräisesti vaan asia hoituu koronatodistuksesta löytyvän tekstimuotoisen tunnisteen avulla.
Teppolainen
16.10.2021 01:42:02
407195

KORONAPASSILAISTA LÖYTYI REILUN MEININGIN KOKOINEN AUKKO

Lainaus: _Wesa_, 15.10.2021 13:16:06, 407193
Teppolainen kirjoitti 15.10.2021 (407192)...

Vähän veikkaan, ettei QR-koodia ole tarvetta lukea silmämääräisesti vaan asia hoituu koronatodistuksesta löytyvän tekstimuotoisen tunnisteen avulla.


Sen tekstimuotoisen tunnisteen voi pyyhkiä yli yksityisyyden suojaan vedoten, koska tarkoitus on että pelkkä QR-koodi riittää todistuksena. Siinäpä sitten järkkärit tihrustavat QR-koodia joka on tehty tyhmälle sovellukselle lukukelvottomaksi mutta jonka QR-koodia osaava ihminen pystyy kyllä lukemaan.
Teppolainen
16.10.2021 06:01:50
407196

SAMANAIKAISESTI MARININ TOTALITARISTIHALLITUS KIELTÄÄ KORONAPASSIN PYYTÄMISEN KORONAN LEVIÄMISEN EHKÄISEMISEKSI

Totalitaristinen hallitus velvoittaa firmat väittämänsä mukaan "täysin vapaaehtoisesti" pyytämään koronapassia sellaisella tavalla jossa se on todellisuudessa syrjintää ja jolle on vaihtoehtoisiakin tapoja ehkäistä koronaviruksen leviämistä.

Sen sijaan firmat eivät saa omaehtoisesti ottaa koronapassia käyttöön jos katsovat sen aidosti estävän koronapassin leviämistä, ilman firman kannalta järkeviä vaihtoehtoisia toimintatapoja, koska totalitaristinen hallitus on rajoittanut koronapassin käyttötilanteet vain niihin tilanteisiin, jossa totalitaristinen hallitus on itse määrännyt (perusteettomia) rajoituksia. Tilanteet, joissa totalitaristinen hallitus on "unohtanut" rajoitusten voimaanlaittamisen vaikka korona leviäisikin hallitsemattomasti, eivät anna firmoille oikeutta pyytää koronapassia vaikka ne kuinka haluaisivat toimia mielestään vastuullisesti.

Tämäkin taas osoittaa äärimmäisen räikeällä tavalla, että "vapaaehtoisen" rokotuspassin tarkoitus ei ole todellisuudessa niinkään koronan leviämisen estäminen vaan röyhkeästi polkea ihmisoikeuksia yksityisyyden kaventamiseksi ja tavallisten kansalaisten kyykyttämiseksi, koronatekosyyn sen mahdollistaessa. Ja että "vapaaehtoisuus" tarkoittaa Marinin kielenkäytössä todellisuudessa hyvin tiukkaan asetettua ehdollisuutta ja painostusta.


Muokannut: Teppolainen, 10/16/2021 6:06:34 AM
_Wesa_
16.10.2021 10:28:37
407197

KORONAPASSILAISTA LÖYTYI REILUN MEININGIN KOKOINEN AUKKO

Teppolainen kirjoitti 16.10.2021 (407195)...

>> [q=407193]Teppolainen kirjoitti 15.10.2021
>> (407192)...

>>
>> Vähän veikkaan, ettei QR-koodia ole tarvetta lukea
>> silmämääräisesti vaan asia hoituu koronatodistuksesta
>> löytyvän tekstimuotoisen tunnisteen avulla.
>
> Sen tekstimuotoisen tunnisteen voi pyyhkiä yli
> yksityisyyden suojaan vedoten, koska tarkoitus on että
> pelkkä QR-koodi riittää todistuksena. Siinäpä sitten
> järkkärit tihrustavat QR-koodia joka on tehty tyhmälle
> sovellukselle lukukelvottomaksi mutta jonka QR-koodia
> osaava ihminen pystyy kyllä lukemaan.

Olet muuttanut QR-koodia, kieltäydyt näyttämästä tunnistetta ja et pääse sisään. Miten suunnitelmasi jatkuu tästä?
Teppolainen
16.10.2021 13:42:46
407198

KORONAPASSILAISTA LÖYTYI REILUN MEININGIN KOKOINEN AUKKO

Lainaus: _Wesa_, 16.10.2021 10:28:37, 407197
Teppolainen kirjoitti 16.10.2021 (407195)...

>>
Lainaus: _Wesa_, 15.10.2021 13:16:06, 407193
Teppolainen kirjoitti 15.10.2021
>> (407192)...

>>
>> Vähän veikkaan, ettei QR-koodia ole tarvetta lukea
>> silmämääräisesti vaan asia hoituu koronatodistuksesta
>> löytyvän tekstimuotoisen tunnisteen avulla.
>
> Sen tekstimuotoisen tunnisteen voi pyyhkiä yli
> yksityisyyden suojaan vedoten, koska tarkoitus on että
> pelkkä QR-koodi riittää todistuksena. Siinäpä sitten
> järkkärit tihrustavat QR-koodia joka on tehty tyhmälle
> sovellukselle lukukelvottomaksi mutta jonka QR-koodia
> osaava ihminen pystyy kyllä lukemaan.


Olet muuttanut QR-koodia, kieltäydyt näyttämästä tunnistetta ja et pääse sisään.


En kieltäydy näyttämästä tunnistetta vaan QR-koodi on se tunniste. Ja suostun toki näyttämään sen. Se ettei joku automaatti pysty sitä lukemaan, ei vielä tarkoita että koodia ei pystyisi tarkistamaan. Koodin pystyy tarkistamaan lukemalla sen QR-koodin manuaalisesti.

Ja totta kai minä pääsen sisään, koska minulla on pätevä koronatodistus. Jos järjestyksenvalvoja on lukutaidoton, osoitan hänelle surunvalittelut ja menen sisään luovutettuani hänelle kopion QR-koodistani (jotta joku lukutaitoinen voi sen tarkistaa) ja näytettyäni henkilötodistuksen.

Laissahan on nimenomaan kielletty vaatimasta koronapassia muutoin kuin vain siinä tapauksessa, että se pitää lain nojalla näyttää. Ja kun olen näytänyt koronapassin, silloin olen täyttänyt lain vaatimukset ja järjestyksenvalvoja rikkoo lakia jos pyytää minua näyttämään koronapassia (ja henkkaria) näiden ehtojen ulkopuolella. Esimerkiksi lukutaidottomuus ei ole lainmukainen peruste pyytää koronapassia.


Muokannut: Teppolainen, 10/16/2021 1:50:18 PM
_Wesa_
16.10.2021 17:13:56
407199

KORONAPASSILAISTA LÖYTYI REILUN MEININGIN KOKOINEN AUKKO

Teppolainen kirjoitti 16.10.2021 (407198)...

>> Olet muuttanut QR-koodia, kieltäydyt näyttämästä
>> tunnistetta ja et pääse sisään.
>
> En kieltäydy näyttämästä tunnistetta vaan QR-koodi on se
> tunniste. Ja suostun toki näyttämään sen. Se ettei joku
> automaatti pysty sitä lukemaan, ei vielä tarkoita että
> koodia ei pystyisi tarkistamaan. Koodin pystyy
> tarkistamaan lukemalla sen QR-koodin manuaalisesti.
>
> Ja totta kai minä pääsen sisään, koska minulla on pätevä
> koronatodistus. Jos järjestyksenvalvoja on lukutaidoton,
> osoitan hänelle surunvalittelut ja menen sisään
> luovutettuani hänelle kopion QR-koodistani (jotta joku
> lukutaitoinen voi sen tarkistaa) ja näytettyäni
> henkilötodistuksen.
>
> Laissahan on nimenomaan kielletty vaatimasta koronapassia
> muutoin kuin vain siinä tapauksessa, että se pitää lain
> nojalla näyttää. Ja kun olen näytänyt koronapassin,
> silloin olen täyttänyt lain vaatimukset ja
> järjestyksenvalvoja rikkoo lakia jos pyytää minua
> näyttämään koronapassia (ja henkkaria) näiden ehtojen
> ulkopuolella. Esimerkiksi lukutaidottomuus ei ole
> lainmukainen peruste pyytää koronapassia.

Ennustan, että sinua ei lasketa sisään. Ota video yrityksestäsi ja palataan sen jälkeen asiaan.
Teppolainen
16.10.2021 17:17:25
407200

Tietosuoja-asiantuntijakin myöntää Qr-koodin automaattisen tietojenkäsittelyn ongelmat

Ylen mukaan:
Lainaus
Passin qr-koodin takaa kuitenkin löytyy muutakin tietoa, vaikka THL:n koodilukija ei niitä esille tuo, sanoo tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen.

Qr-koodiin on kirjattu passinhaltijan koko nimi, syntymäaika ja tieto siitä, perustuuko koronasuoja esimerkiksi tuoreeseen negatiiviseen koronatestiin vai rokotuksiin. Rokotuksista on myös kirjattu tieto, minkä valmistajan rokotteet henkilö on saanut ja milloin.

Hyppösen mukaan näihin tietoihin pääsee käsiksi jo "vähänkin harjaantunut naapurin nörtti", joka osaa purkaa qr-koodin. Koronapassin käyttäjälle Hyppösen neuvo on selkeä:

– Nettiin tai someen ei kannata laittaa qr-koodin kuvaa, kuten sinne ei kannata laittaa muussakaan muodossa omia henkilötietojaan.


Toisin sanoen ei kannata luovuttaa PDF-tiedoston qr-koodia minkään automaattisen verkossa operoivan tietojenkäsittelyohjelman luettavaksi. Se kannattaa vaatia manuaalisesti luettavaksi tai tuhria nuo yksityisyyteen liittyvät osat koodista niin että automaatti ei kykene sitä lukemaan.
Teppolainen
16.10.2021 17:19:36
407201

KORONAPASSILAISTA LÖYTYI REILUN MEININGIN KOKOINEN AUKKO

Lainaus: _Wesa_, 16.10.2021 17:13:56, 407199
Teppolainen kirjoitti 16.10.2021 (407198)...

>> Olet muuttanut QR-koodia, kieltäydyt näyttämästä
>> tunnistetta ja et pääse sisään.
>
> En kieltäydy näyttämästä tunnistetta vaan QR-koodi on se
> tunniste. Ja suostun toki näyttämään sen. Se ettei joku
> automaatti pysty sitä lukemaan, ei vielä tarkoita että
> koodia ei pystyisi tarkistamaan. Koodin pystyy
> tarkistamaan lukemalla sen QR-koodin manuaalisesti.
>
> Ja totta kai minä pääsen sisään, koska minulla on pätevä
> koronatodistus. Jos järjestyksenvalvoja on lukutaidoton,
> osoitan hänelle surunvalittelut ja menen sisään
> luovutettuani hänelle kopion QR-koodistani (jotta joku
> lukutaitoinen voi sen tarkistaa) ja näytettyäni
> henkilötodistuksen.
>
> Laissahan on nimenomaan kielletty vaatimasta koronapassia
> muutoin kuin vain siinä tapauksessa, että se pitää lain
> nojalla näyttää. Ja kun olen näytänyt koronapassin,
> silloin olen täyttänyt lain vaatimukset ja
> järjestyksenvalvoja rikkoo lakia jos pyytää minua
> näyttämään koronapassia (ja henkkaria) näiden ehtojen
> ulkopuolella. Esimerkiksi lukutaidottomuus ei ole
> lainmukainen peruste pyytää koronapassia.

Ennustan, että sinua ei lasketa sisään. Ota video yrityksestäsi ja palataan sen jälkeen asiaan.


Ennustan, että tällaisessa tilanteessa lasken itse itseni sisään. Pyydän esimerkiksi sellaista kaveria menemään sisään joka uskaltaa yksityisyytensä tällä tavoin vaarantaa ja avaamaan vaikkapa vessan ikkunan, josta loppuosa porukasta tulee sisälle.
Teppolainen
18.10.2021 19:28:30
407208

USA:n entinen ulkoministeri Colin Powell kuoli saatuaan kaksi koronarokotetta

On jälleen todistettu, ettei koronarokotteiden tehokkuus ole odotetulla tasolla:
https://yle.fi/uutiset/3-12149400

Siitä huolimatta koronan varjolla heikennetään yksityisyyden suojaa ja syrjitään ihmisiä, vaikka koronapassille olisi olemassa vaihtoehtoja, jotka eivät edellytä näitä asioita. Normaalissa oikeusvaltiossa perusoikeuksia lähdetään heikentämään vasta siinä tapauksessa kun jotkut muut perusoikeudet ovat uhattuna, eikä uhkaa voida poistaa muulla tavoin kuin toisiin perusoikeuksiin puuttumalla.
Teppolainen
18.10.2021 20:53:39
407209

YLE leimaa koronapassimielenilmaukset häiriköinniksi - ja yrittäjät luulevat jo että totalitaristihallitus on rajoittanut konvehtirasioiden jakamista

Kun Elokapina istui Mannerheimintiellä, se ei ollut Ylen mukaan häiriköintiä.

Kun ihmiset osoittavat julkisilla paikoilla mieltään koronapassia vastaan suusanallisesti, jo pelkästään se on Ylen mukaan häiriköintiä.
https://yle.fi/uutiset/3-12148563

Todellisuudessa tämä on tietysti ollut täysin odotettua, vaikka pääsyyllinen onkin totalitaristinen hallitus eivätkä niinkään sen lakeijoiksi lähteneet yrittäjät.

Ylen mukaan: "Koronapassin vastustamista varten on luotu myös oma verkkosivunsa. Sivustolla on esimerkiksi kartta, johon on merkitty koronapassia vaativat yritykset."

Tämä on todellisuudessa vain tapa kertoa, keitä vastaan osoittaa mieltään - olkoonkin että joukossa saattaa olla yksittäisiä yrityksiä, joilla ei ole totalitaristisen hallituksen määrittelemän "vapaaehtoisen pakon" takia taloudellisesti muita vaihtoehtoja kuin koronapassin käyttö, Ylen uutisen valossa merkittävä osa yrittäjistä toimii muista syistä kuten saadakseen itselleen taloudellista etua tai jopa vain päästäkseen laillisesti kyykyttämään yksityisyyttään varjelevia.

Oikeasti jos oikein tiukasti haluttaisiin osoittaa mieltä, kartan lisäksi sivuille kuvattaisiin videoita, joissa haastatellaan näiden paikkojen asiakkaita ja kysytään, haluaisivatko he positiivisen rokotusstatuksensa lisäksi paljastaa itsestään muitakin terveystietoja ja jos niin mitä. Olisivatko he esimerkiksi valmiita kertomaan lääkityksestään suorassa lähetyksessä? Jos paikalla olisi sisäänkäynnin tuntumassa mielenosoittajia livestriimin kanssa, eiköhän se alkaisi asiakaskadon muodossa tuntua niiden yrittäjien kukkarossa, jotka yrittävät koronapassin käyttöönotolla saada itselleen taloudellista etua.

"Matkailu ja ravintola-alan etujärjestöstä Marasta vahvistetaan, että yrittäjät ovat kohdanneet häiriköintiä koronpassin takia. He ovat saaneet epäasiallisia viestejä, ja henkilökunta on kohdannut epäasiallista kielenkäyttöä myös työpaikoilla."

Ei vaikuta uskottavalta. Eiköhän kyse ole siitä, että Mara ajaa yrittäjien taloudellista etua itselleen tai työntekijöilleen ja pelkästään koronapassin vastustaminen on heidän tulkintansa valossa epäasiallista kielenkäyttöä. Kuten Mara itsekin myöntää:

"Häiriköt eivät ymmärrä, kuinka tärkeää passin avulla on saada ravintoloita auki ja nuoria töihin. Tässä on kyse myös työpaikkojen turvaamisesta, Maran toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo."

Todellisuudessa Maran toimitusjohtaa unohtaa, että ravintoloita auki ja nuoria töihin voitaisiin saada muillakin keinoin kuin koronapassin avulla. Maran toimitusjohtaja esittää, että taloudellisen edun hakeminen koronapassin avulla olisi heidän yrittäjilleen taloudellinen välttämättömyys kun näin ei todellisuudeesa ole. Kyse on joko lapsellisesta näköalattomuudesta vaihtoehtojen suhteen tai (todennäköisimmin) tarkoituksellisesta ihmisten kyykyttämisestä.

Ideapark puolestaan todisti osaltaan etteivät edes isot toimijat ymmärrä, milloin koronapassin vaatiminen on valtion määrittämä "vapaaehtoinen pakko" ja milloin toimija taas laittaa työntekijänsä rikkomaan lakia koronapassia vaatimalla: "Ideaparkin mukaan kauppakeskuksessa asioidessa ei tarvitse esittää koronapassia vaan passin näyttäminen on ehtona ainoastaan konvehtirasian saamiselle."

Koronapassiahan ei uutisoinnin mukaan nimenomaisesti saa vaatia muutoin kuin sellaisissa tilanteissa, joissa vaihtoehtona ovat valtion asettamat koronarajoitukset. Konvehtirasioiden jakamiselle valtio tuskin on asettanut mitään rajoituksia missään päin Suomea ja näin ollen koronapassin vaatiminen olisi ollut rikollista toimintaa ja työntekijät olisivat näin ollen syyllistyneet rikokseen jos olisivat toimineet "teen vain työtäni" -mentaliteetilla.

Alkuaan natsileireiltä tunnettu "teen vain työtäni" -mentaliteetti on kuitenkin heikoilla kantimilla rikoksissa, joten kannattaa yksinkertaisesti kieltäytyä tai vältellä sellaisten työtehtävien suorittamista, joiden epäilee olevan todellisuudessa lain vastaisia, erityisesti koronapassin vaatimiseen liittyen.

"Seinäjoen Ideaparkin toimitusjohtaja Petri Häli uskoo, että häirinnän takana ovat rokotevastaiset ryhmät."

Todellisuudessa mielenosoitusten takana ovat varmuudella yksityisyydestään huolehtivat ja syrjintää vastustavat ryhmät. Tietysti voi olla, että siinä mukana on myös rokotevastaisia toimijoita, mutta yksityisyydestä huolehtiminen ja syrjinnän vastustaminen on lähtökohtaisesti mahdollista kenelle tahansa, taustoista riippumatta.

"Lemmingin mukaan yksi asiakkaista heitti rahat yrittäjän päälle ja paiskoi ovia lähtiessään. Toinen asiakas käyttäytyi uhkaavasti ja kertoi tietävänsä, missä Lemminki asuu ja keitä hänen lapsensa ovat. "

Mielenosoituksissa käytetään myös agressiivisia eleitä ja kieltä, yhden henkilön mielenilmaukset ovat tuskini tästä poikkeus. Fasisteja vastaan tällainen kielenkäyttö on aivan normaalia, ilmaistaan että mielenosoitus hänen toimintaansa vastaan voi jatkua myös yrittäjän vapaa-ajalla kodin lähellä tai että lapsille saatetaan paljastaa, minkälainen fasisti hänen vanhempansa on, jotta vanhempi lopettaisi toimintansa.

Sama yrittäjä kertoi Ylen videohaastattelussa, että hän mielellään karkoittaa koronapassia vastustavat asiakkaat toiminnastaan. Toisin sanoen, hän ei ole ottanut koronapassia ajaakseen omaa taloudellista etuaan vaan päästäkseen kertomaan mielipiteensä, että tiettyjen ihmisryhmien syrjiminen on ok ja hän mielellään sitä tukee.

Kaiken huippuna Yle mainostaa jutussaan siekailemattomasti Pub Sirdietä, jonka mielestä oman yksityisyyden varjeleminen on minäminäminä-asennetta ja asiakkaat osoittavat koronapassia vastustaessaan mielestä nollatason ymmärrystä ravintola-alan ahdinkoa kohtaan (todellisuudessa varmasti löytyy ymmärrystä sitä kohtaan että myös ravintoloitsijat ovat totalitaristisen politiikan uhreja, mutta se ei ole tekosyy lähteä itse työrukkaseksi totalitaristisen politiikan ajamisessa jos kyse on isosta toimijasta, joka varmasti pärjäisi rajoitusten kanssa ilman koronapassinkin käyttöönottoa). Sirdien edustajat myös itkevät että syrjintää kutsutaan syrjinnäksi ja ravintoloitsijoita syyllistetään siitä. Ravintoloitsijoiden syyllistäminen voi tuntua epäreilulta kun todellinen syyllinen on totalitaristinen hallitus, mutta jos ravintoloitsijat haluaisivat välttyä syrjinnältä, ne eivät yksinkertaisesti lähde koronapassin vaatimiseen mukaan tai jos totalitaristisen hallituksen "vapaaehtoinen pakko" ei anna heille muita vaihtoehtoja, silloin ainakin pyrkisivät löytämään keinoja päästää tiloihinsa huomaamatta myös ihmisiä, jotka huolehtivat yksityisyydestään eivätkä suostu näyttämään passia ja muutoinkin pitäisivät maksimaalisen matalaa profiilia koronapassin kanssa, välttäen kaikenlaista totalitaristisen hallituksen agendan esilletuomista.

Kaiken lisäksi Pub Sirdie käyttää tekosyynä henkilökuntansa ja asiakkaidensa turvallisuutta: "Tässä on yrittäjä päättänyt turvata oman henkilökuntansa ja omien asiakkaidensa turvallisuuden"

Jos yrittäjällä on työntekijöitä, jotka eivät ole itse rokotettuja, tällöin vaihoehtona on yksinkertaisesti rokotteen vaatiminen kyseisiltä työntekijöiltä. Ja koska laillisesti tällaista vaatimusta ei voi esittää, silloin vaihtoehtona on joko rokottamattomien työntekijöiden pitäminen palkallisella vapaalla, heidän siirtämisensä johonkin toiseen työtehtävään tai yksinkertaisesti rokotuksen jättäminen kyseisen työntekijän omalle vastuulle ja sitten sen vaatimuksen kohdistaminen asiakkaiden sijaan totalitaristiselle hallitukselle, että työntekijöille on voitava määrätä rokotuspakko. Asiakkaat eivät ole totalitaristisen hallituksen linjauksista päättäneet.

Muiden asiakkaiden turvallisuuden takaamiseen ei tarvita rokotepassia. Kuten todettua, korona voi levitä rokotteista riippumatta ja täysin rokotetutkin voivat jopa kuolla, kuten Colin Powell. Rokotepassin hyödyllisyys on siis kyseenalainen. Toiseksi koronapassia voi vaatia vain tilanteissa, joissa yrityksiin kohdistetaan koronarajoituksia. Näiden tilanteiden ulkopuolella rokottamattomat voivat oleskella tiloissa vapaasti. Eikä virus varmastikaan katso kellonaikoja tai muuta vastaavaa kontekstia leviämisessään. Kolmanneksi koronapassille on olemassa vaihtoehtoja, kuten yksinkertaisesti se että velvoitetaan ihmiset rokottumaan. Kun kaikki ovat saaneet rokotteen, paitsi jos terveydellisistä syistä ei voi rokotetta ottaa, tällaista vaadetta ei voida enää esittää.

Kaiken lisäksi Yle itsekin on myöntänyt, että totalitaristisen hallituksen ajama koronapassin muoto on syrjivä. Koronapassia ajettiin läpi sillä varjolla, että kenellä tahansa on mahdollisuus ottaa rokote ja muut voivat halutessaan ottaa testin 72 tunnin sisällä. Kuitenkin taudin sairastaneilla ei ole mahdollisuus ottaa rokotetta eikä heillä ole mahdollisuutta saada myöskään koronapassia jos tauti on sairastettu yli 6kk sitten. Teoriassa heillä on mahdollisuus hankkia se testi, mutta käytännössä hallitus on itsekin myöntänyt että tässä kohtaa on tapahtunut virhe eli tarkoitus tämä testi ei ole vain "vaihtoehto muiden joukossa" vaan että koronapassin todellinen tarkoitus on nimenomaan saada ihmiset ottamaan rokotus.

Vaikka rokotuksen velvoittaminen on mahdollista toteuttaa yksinkertaisesti rokotuksiin velvoittamalla, ei tarvita sienimetsäkieltoja eikä levittää propagandaa, jonka mukaan virus voi levitä konvehtirasioista.
Teppolainen
19.10.2021 01:07:45
407210

Milloin Sanna Julma saa vastaansa Putin Vapauttajan?

Ikävä tosiasia taitaa olla tällä hetkellä se, että mahdollisuudet Suomen nostamiseksi totalitarismin ikeestä puhtaasti kotimaisin voimin heikkenevät koko ajan.

Ainakin Suomen wannabe-diktaattori Sanna Marin tekee hartiavoimin työtä, jotta 2020-luvun Talvisodan henki olisi sitä, että lopulta kansa yhtenä rintamana ryntää halaamaan Veli Venäläistä vapauttajanaan.

Samaan aikaan puolustusvoimien kuntoisuusvaatimuksia alennetaan, jotta Putinin työ Suomen vapauttamiseksi olisi astetta helpompi: https://yle.fi/uutiset/3-12149632

Näin juuri viime yönä unta, että Venäjän laivasto suoritti pyytämättä ja yllättäen kokoontumisajot Helsingissä kauppatorin rantaan, käyden heivaamassa Marinin totalitaristihallituksen kansanedustajat tuntemattomaan olinpaikkaan, sekä avaten presidentinlinnan ovet koko kansalle. Enneuni?


Muokannut: Teppolainen, 10/19/2021 1:11:09 AM
Teppolainen
19.10.2021 15:43:25
407215

USA:n entinen ulkoministeri Colin Powell kuoli saatuaan kaksi koronarokotetta ja Bloombergin mukaan se osoittaa rokotteiden tehoavan toivotulla tavalla

Bloomberg esittää, että Colin Powellin kuolema puhuu rokotteiden tehokkuuden puolesta:
https://www.bloomberg.com/opinion/articles/2021-10-18/colin-powell-s-death-argues-for-vaccines-not-against-them

Freudilainen lipsahdus? Oliko tarkoitus sanoa jotain muuta kuin että rokotteet ovat tehokkaita aiheuttamaan kuolemantapauksia?