PeP
24.12.2021 10:19:57
408044

Hyvää Joulua

Hyvää joulua kaikille palstaa seuraaville tasapuolisesti.

Itse vietän jouluaaton iltapäivää seuraamalla Webb-luotaimen laukaisua. NASA Live on jo avattu välilehdelle.
Taloyhtiön joulusaunassa käyn, jos laukaisulta ehdin.

Jouluaterian syön tyttärelläni luona iltakattauksessa. Pappana ei tarvitse enää itse hössöttää, kunhan lapsenlapsille hankkii lahjukset ja vie aterialle mennessään tilatut sienisalaatit, mansikkahillon ja jotain kaupasta till että saa korin täyteen. Ainoa myönnytys joululle omassa asunnossani on yksilatvainen joulutähti ja ulkoiselta olemukseltaan pieni, mutta voimaltaan wäkevä muinainen henkioppaani Albert Jarraud V.S.O.P 20 cl. Häntäkään ei enää tule tavatuksi kuin kerran pari vuodessa.

Ammattikoulu (ja teku-) aikainen kaverini lähetti amiskavereille sähköpostilla joulutervehdystä. Keväällä puhelinpuolelta valmistumisesta tulee kuluneeksi 49 vuotta. Tähän mennessä kuudestatoista valmistuneesta yhdeksän on jo vastannut ja itse kymmenentenä. Miellyttäviä muistoja kaukaa menneisyydestä.

Ja tietenkin oikein hyvää uutta vuotta.
VCO
24.12.2021 12:10:12
408045

Hyvää Joulua

Hyvää joulua kaikille ufohörhöille ja skeppanan retkuille ihan tasapuolisesti. ;-)
PeP
24.12.2021 13:34:06
408048

Hyvää Joulua

Laukaisu on siirretty lauantaille.Olin vanhan tiedon varassa. 22.12. TM kertoi vielä, että laukaisu olisi perjantakkina. No hyvää kannattaa odottaa.
Tiedä vaikka löytäisivät Vogonien kotiplaneetan Webbillä.
VCO
25.12.2021 11:21:25
408055

Hyvää Joulua

Aavistuksen vajaa 3 tuntia laukaisuun. Vogonit vaviskaa! ;-)
sherlocker
06.01.2022 01:23:58
408164

Hyvää Joulua

Lainaus: VCO, 25.12.2021 11:21:25, 408055
Aavistuksen vajaa 3 tuntia laukaisuun. Vogonit vaviskaa! ;-)


Hyvää Joulua! Joulupukin laaja ja nopea liikehdintä sai minun kohdallani aikaan jonkinlaisen aikadilataation, mutta parempi myöhään...
PeP
06.01.2022 11:44:34
408171

Hyvää Joulua

Lainaus: sherlocker, 06.01.2022 01:23:58, 408164
Lainaus: VCO, 25.12.2021 11:21:25, 408055
Aavistuksen vajaa 3 tuntia laukaisuun. Vogonit vaviskaa! ;-)


Hyvää Joulua! Joulupukin laaja ja nopea liikehdintä sai minun kohdallani aikaan jonkinlaisen aikadilataation, mutta parempi myöhään...


Jouluhan loppuu loppiaiseen, joten ei se vielä myöhäistä ollut. Huomenna vasta tietää, miten hyvä joulu oli.
_Wesa_
06.01.2022 19:40:53
408180

Hyvää Joulua

PeP kirjoitti 06.01.2022 (408171)...

> Jouluhan loppuu loppiaiseen, joten ei se vielä
> myöhäistä ollut. Huomenna vasta tietää, miten hyvä
> joulu oli.

Tässäpä vielä tuore joululaulu, joka saattaisi kiinnostaa sinua:

https://www.youtube.com/watch?v=HPdHkHslFIU&t=57s
VCO
07.01.2022 07:54:43
408185

Hyvää Joulua

Minusta tämän talvisen juhlan syvin sanoma tulee parhaiten julki tällä polkalla:

https://www.youtube.com/watch?v=xcSC4NWAWqM
PeP
07.01.2022 09:51:10
408188

Hyvää Joulua

Lainaus: VCO, 07.01.2022 07:54:43, 408185
Minusta tämän talvisen juhlan syvin sanoma tulee parhaiten julki tällä polkalla:

https://www.youtube.com/watch?v=xcSC4NWAWqM


Olen tullut vanhaksi. Ei natsannut kohdalleni.
Joulupyhinä keskustelin kyllä vanhan henkioppaani Albert Jarraudin (20 cl) kanssa, mutta edellisestä kerrasta taisi tulla jo vuosi. Edellisestä oluesta tulee kohta kaksi vuotta.
Miten tässä näin on päässyt käymään?

Punaviiniä naatiskelen sentään iltaisin juuri ennen nukkumaan menoa, ettei ala sädekehä liikaa puristaa.


Muokannut: PeP, 1/7/2022 9:51:32 AM
VCO
07.01.2022 22:31:09
408192

Hyvää Joulua

Entinen työkaveri aikoinaan totesi, että ykköskaljalla pilaa hyvän janon. Sanoisin, että viinillä pilaa hyvän krapulan, viskiä sen olla pitää. ;-)
riiviö
09.01.2022 12:18:57
408206

Hyvää Joulua

Lainaus: VCO, 07.01.2022 22:31:09, 408192
Entinen työkaveri aikoinaan totesi, että ykköskaljalla pilaa hyvän janon. Sanoisin, että viinillä pilaa hyvän krapulan, viskiä sen olla pitää. ;-)


Eilinen punkku ei oirehdi tänään yhtään. Ehkä olen rappeutunut iän myötä kohtuulliseksi.
PeP
09.01.2022 16:00:55
408210

Hyvää Joulua

Lainaus: riiviö, 09.01.2022 12:18:57, 408206
Lainaus: VCO, 07.01.2022 22:31:09, 408192
Entinen työkaveri aikoinaan totesi, että ykköskaljalla pilaa hyvän janon. Sanoisin, että viinillä pilaa hyvän krapulan, viskiä sen olla pitää. ;-)


Eilinen punkku ei oirehdi tänään yhtään. Ehkä olen rappeutunut iän myötä kohtuulliseksi.


Sammahääriä tälläkin suunnalla. Jos aamulla vähänkin tuntuu, niin silloin on mennyt ööveriksi.
Sanoohan se Raumalainen sananlaskukin, että rapula on köyhätte sairaus, mutta ei kaikkea tarvitse uskoa.
Elämä opettaa...


Muokannut: PeP, 1/9/2022 4:01:26 PM