B.Borg
12.06.2022 12:11:50
409163

Venäjän avaruusohjelman johtaja Dmitrij Rogozin ufoista

11.6.2022 (Venäjän avaruusohjelman johtaja Dmitrij Rogozin ufoista ) :

Venäjän avaruusohjelman johtaja Dmitrij Rogozin on kommentoinut ufoja TV-haastattelussa josta kertoo uutistoimisto TASS.
Rogozin sanoo mm että:
-”Jos puhutaan ufoista niin niitä on ollut olemassa niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa Maan päällä.
-Sellaisia tutkimuksia on tehty ja tehdään jatkuvasti Venäjän Tiedeakatemiassa.”

Rogozinin mukaan 99,9 % uforaporteista selittyy ilmakehä- tai fyysisistä ilmiöistä joilla ei ole mitään tekemistä Maanulkoisen hypoteesin kanssa.
-”Mutta olemme perillä siitä että tämän tyyppisiä ilmiöitä voi tapahtua.”

Roscosmosin johtajan mukaan hän on henkilökohtaisesti tavannut ja keskustellut lentäjien kanssa jotka ovat 1970-luvulla nähneet epätavallisia ilmiöitä testilentojen aikana

-” Tavallisesti tämä tapahtui ensimmäisen testilennon aikana. Keskustelin NASAn kanssa tästä ja siellä on myös henkilöitä jotka kannattavat ajatusta että me ihmiset ehkä olemme ulkoa päin tulevan tarkkailun alaisia.Tahtoisin uskoa että näin on asian laita.”1784).

1784) https://lenta.ru/news/2022/06/11/ufo/
https://www.dn.se/varlden/ryska-rymdchefen-om-ufo-sadana-fenomen-kan-aga-rum/
Lassi Hippeläinen
14.06.2022 17:28:00
409168

Venäjän avaruusohjelman johtaja Dmitrij Rogozin ufoista

Valitettavasti Rogozin on putinistinen poliitikko, jolla ei ole taustaa avaruustekniikassa, joten hänen puheiltaan puuttuu uskottavuus. Ne saattavat perustua enemmän senhetkisiin poliittisiin tarpeisiin kuin asiantuntemukseen.
Teppolainen
14.06.2022 21:19:55
409170

Venäjän avaruusohjelman johtaja Dmitrij Rogozin ufoista

Lainaus: Lassi Hippeläinen, 14.06.2022 17:28:00, 409168
Valitettavasti Rogozin on putinistinen poliitikko


Onko tällaisessa poliitikkotaustassa jotain erikoista?

NASAn johtaja Bill Nelson on puolestaan bidenistinen poliitikko:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bill_Nelson

Ainakaan Rogozin ei ole suomalaisessa totalitarismissa Marinoitu poliitikko.


Muokannut: Teppolainen, 6/14/2022 9:20:14 PM
Risto Koivula
16.06.2022 20:50:45
409171

Venäjän avaruusohjelman johtaja Dmitrij Rogozin ufoista

Lainaus: B.Borg, 12.06.2022 12:11:50, 409163
11.6.2022 (Venäjän avaruusohjelman johtaja Dmitrij Rogozin ufoista ) :

Venäjän avaruusohjelman johtaja Dmitrij Rogozin on kommentoinut ufoja TV-haastattelussa josta kertoo uutistoimisto TASS.
Rogozin sanoo mm että:
-”Jos puhutaan ufoista niin niitä on ollut olemassa niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa Maan päällä.
-Sellaisia tutkimuksia on tehty ja tehdään jatkuvasti Venäjän Tiedeakatemiassa.”

Rogozinin mukaan 99,9 % uforaporteista selittyy ilmakehä- tai fyysisistä ilmiöistä joilla ei ole mitään tekemistä Maanulkoisen hypoteesin kanssa.
-”Mutta olemme perillä siitä että tämän tyyppisiä ilmiöitä voi tapahtua.”

Roscosmosin johtajan mukaan hän on henkilökohtaisesti tavannut ja keskustellut lentäjien kanssa jotka ovat 1970-luvulla nähneet epätavallisia ilmiöitä testilentojen aikana

-” Tavallisesti tämä tapahtui ensimmäisen testilennon aikana. Keskustelin NASAn kanssa tästä ja siellä on myös henkilöitä jotka kannattavat ajatusta että me ihmiset ehkä olemme ulkoa päin tulevan tarkkailun alaisia.Tahtoisin uskoa että näin on asian laita.”1784).

1784) https://lenta.ru/news/2022/06/11/ufo/

https://www.dn.se/varlden/ryska-rymdchefen-om-ufo-sadana-fenomen-kan-aga-rum/


https://www.pirkanblogit.fi/2019/risto-koivula/mita-wittua-venajan-uusi-avaruusfirmanjohtaja-toimittaja-dmitri-rogozin-elon-muskeja/

" Julkaistu 26.5.2019 kirjoittanut Risto Koivula

MITÄ WITTUA, Venäjän uusi avaruusjohtaja TOIMITTAJA Dmitri Rogozin: ”Elon Muskeja” ???!!!

Venäjän uusi avaruusfirmanjohtaja toimittaja Dmitri Rogozin ”kaipaa Elon Muskeja”…?

https://www.gazeta.ru/science/2019/05/23_a_12372853.shtml?utm_source=push



” «Вы меня не путайте с Маском»: новые шутки от Рогозина

”Älkää sekoittako minua Muskiin”: uusia Rogozin-vitsejä…

Отдел «Наука» 24.05.2019, 00:26

Какой секрет хранит Илон Маск, чем хороши космические трамваи и как в Роскосмосе реагируют на юродивых — «Газета.Ru» понаблюдала за лекцией Дмитрия Рогозина перед студентами МГУ.

Mikä on Elon Muskin salaisuus, missä suhteessa avaruusalukset ovat hyviä ja miten Roskosmosissa reagoidaan typeryyksiin – ”Gazeta.Ru” tuumaili Dmitri Rogozinin luennon jälkeen Moskovan yliopiston opiskelijoiden edessä.
… ”

Rogozin valmistui Moskovan valtionyliopistosta 1986 journalismin alalta. Hän sai toisen tutkinnon 1988 taloustieteestä sekä 1996 filosofian tohtorin arvon.

Rogozin oli 1990-luvun alussa mukana useissa poliittisissa liikkeissä. …

Rogozin oli Euroopan neuvoston parlamentaarisen kokouksen (PACE) Venäjän edustajana. Venäjältä evättiin vuodeksi äänivalta hänen arvosteltuaan PACE:a sen tuomittua Tšetšenian sodan.

Рогозин выступил за создание русских Илонов Масков

Rogozin esiintyi ”uusien Elon Muskien luomiseksi”…

Rogozin oli Euroopan neuvoston parlamentaarisen kokouksen (PACE) Venäjän edustajana. Venäjältä evättiin vuodeksi äänivalta hänen arvosteltuaan PACE:a sen tuomittua Tšetšenian sodan.


In May 2018,Putin selected Rogozin to be the head of Roskosmos, the Russian state space agency for two decades after the early 1990s and, in the past few years, transformed by Rogozin from a state agency into a state corporation. [4] ”


Jokainen alakoululainenkin tietää, että ”Elon Muskin salaisuus” on tasan sama kuin Microsoftinkin: ATK:tuotteiden (Pay Pal) ylihinnoittelu ja monopoliasemaan ajaminen valtion avulla…

Toki hänellä voi olla muitakin "salaisuuksia" - ihan kuten Rogozinillakin...

" 23. toukokuuta Moskovan Valtionyliopistossa vieraili Roskosmosin johtaja Dmitri Rogozin, joka esiintyi Shuvalovksin rakennuksessa luennolla ”Roskosmosin muodonmuutos”, tehden omintakeisen yhteenvedon ajastaan sen johtajan paikalla (toukokuusta 2018).

Tapahtumasta oli ilmoitettu ennakkoon, sinne kutsuttiin toimittajia, mutta vähän ennen luentoa, kuten Roskosmosin lehdistöpalvelu ilmoitti, päätettiin rajoittaa joukkotiedotusvälineiden pääsyä paikalle. Ensin tätä selitettiin muka Rogozinin omalla pyynnöllä, sittemmin salin yliporukalla. Sali ei kuitenkaan ollut täynnä, mutta toimittajia, Gazetn.Ru:n siinä ohessa, joka tapauksessa raakattiin.

MVU:n rehtori Victor Sadovnitshi esitteli korkean vieraan kertoen hänen journalistin sivistyksestään, viiden kielen taidostaan ja siitä, että Rogozin on mestariurheilija käsipallossa. Vieras kiitti kutsusta ja sanoi, että häntä kannustamaan saapui myös vaimo Tatjana, joka hänkin on MVU:n kasvatti.

Puhuessaan hänen johtoonsa uskotun valtionyhtymän menestyksistä Rogozin kertoi kaikille tuttuja seikkoja sen toiminnasta: satelliittien, siviili- ja sotilasrakettien ja liikkuvien rakettialustojen kehittämisestä ja tuotannosta.

Kuten aina erityistä huomiota sai RD-180-rakettimoottori, joita Venäjä toimittaa USA:lle Atlas V -raketeille. Dmitri Rogozin on jatkuvasti muis- tuttanut näistä raketeista vuodesta 2014 puhuessaan Venäjän-vastaisista pakotteista, ja mainitsi taas. ”85 onnistunutta laukaisua on tilastollisesti ainutlaatuinen saavutus.

Pakotteista huolimatta niiden asettajavaltio jatkaa niiden ostamista ”

Tässä yhteydessä joukko muita maita kääntyi Venäjän puoleen näiden rakettimoottoreiden ostopyynnöin, joita aikaisemmin käytettiin venäläis-ukrainalaisissa Zenit-raketeissa.

Tapaamisessa oli paikalla opiskelijoita ja aspirantteja – monet saapuivat kuullakseen itseään kiinnostavia vastauksia, joku varmaan odotti, millaisia uusia ”vitsejä” aiheesta ”poliitikot ja Elon Musk” Dmitri Rogozin päästelee. Ja tässä nimenomaisessa suhteessa hän täytti odotukset.

Rogozin pyrki ihmetyttämään opiskelijoita sanoen että 51% Venäjän raitiovaunuista teke Roskosmos Yst-Katavskin vaunutehtaalla, puolet tuotannosta koostuu siellä avaruus- ja toinen puoli kaupunkiliikenteestä.

Juuri näillä tehteilla muuten oli helmikuussa työläisten esiintymisiä, joiden palkkaa huomattavasti piennennettiin tilausten vähyyden takia.

Ja juuri sinne lensi Valtionyhtymän johtaja tuhlattuaan lentokoneeseen 6 miljoonaa ruplaa, mikä herätti tehtaalaisissa suurta kiukkua.

Silloin Rogozin kertoi, että korporaation suunnitelmissa on työ palautettavavaiheisten rakettien parissa, joissa tullaan käytämään metaanimoottoreita. ”Mikä hieno ”lyjykynä” sellainen on, tämä raketti, joka tulee koostumaan kaksi ja puoli kertaa vähäisemmästä määrästä osia, se tulee olemaan halvempi, monikertakäyttöinen ohjattava raketti palautettavin vaihein. Ja tämän työn me aiomme mahdollisimman pian aloittaa,” sanoi Rogozin. Roskosmosin tiedostusjohtaja Vladimir Ystimenko nimitti tätä tietoa ”herjaukseksi”, vaikka se perustui valtion hankintatietoihin.

Muuten, kuten ”Gazeta.Ru:n” lähteet tehtaalla ovat tiedottaneet, asiat siellä nostetun kohun jälkeen lähtivät vastamäkeen. ”Toimittajat nostivat kohun koko maassa, raitiovaunuistammekin alettiin puhua. Ja meidän johtommekin alkoi mennä konkurssin suuntaan”, anoi eräs työläisistä. Muuten, nämä ykstyiskohdat eivät sisältyneet luentoon, sitä vastoin Rogozin avasi verhoa OHJAAJATTOMAN RAITIOVAUNUN suuntaan, josta hän ilmoitti alkukeväästä, tulevaisuuden liikenteeseen.

”Jos raitiovaunu tulee ohjaajattomana mallina – niin meidän ei tarvitse hävetä sitä. Ei tarvitse vain hankkia sellaisia vaunuja vaan koko struktuuri, käyttää taitomme sellaisen kaupunkiympäristön luomiseen”, hän huomautti.

Käytyään läpi Venäjän kuulentosuunnitelmaa lähemmän 10 vuoden aikana Rogozin nimitti USA:n kuuohjelmaa ”täydeksi puokkoiluksi” erilaisten suunnitelmien välillä. ”Otetaan USA:n kuuohjelma, se on pelkää sähellystä - välillä lentävät sinne, välillä tänne”, hän sanoi, tarkoittaen Kuutakiertävää Gateway-satelliittihanketta ja NASAn uusia suunnitelmia viedä sinne astronautteja vuonna 2024.

Rogozin ei voinut väistää kysymystä epäonnistumista ja onnettomuuksista, mainiten itse Voronezhin konepajan tapauksen, jossa vian takia piti uudelleenrakentaa 71 Proton-rakettimoottoria. Totta, hän totesi, onnettomuuden takia, vaikka tämä tilanne ei johtanut mihinkään onnettomuuteen,

mutta johti mittavaan vahinkoon ja erään työpisteen johtajan vangitsemiseen.




https://fi.wikipedia.org/wiki/Dmitri_Rogozin

” Dmitri Olegovitš Rogozin (ven. Дмитрий Олегович Рогозин, s. 21. joulukuuta 1963, Moskova) venäläinen poliitikko. Hän edusti duumassa kansallispatrioottista Rodina-puoluetta. Rogozin nimitettiin alkuvuodesta 2008 Venäjän NATO-edustajaksi. Joulukuussa 2011 Rogozinista tuli varapääministeri Venäjän hallitukseen vastuualueenaan puolustusteollisuus.



Rogozin valmistui Moskovan valtionyliopistosta 1986 journalismin alalta. Hän sai toisen tutkinnon 1988 taloustieteestä sekä 1996 filosofian tohtorin arvon.

Rogozin oli 1990-luvun alussa mukana useissa poliittisissa liikkeissä. …



Rogozin oli Euroopan neuvoston parlamentaarisen kokouksen (PACE) Venäjän edustajana. Venäjältä evättiin vuodeksi äänivalta hänen arvosteltuaan PACE:a sen tuomittua Tšetšenian sodan.


In May 2018, Putin selected Rogozin to be the head of Roskosmos, the Russian state space agency for two decades after the early 1990s and, in the past few years, transformed by Rogozin from a state agency into a state corporation. [4] ”



Jokainen alakoululainenkin tietää, että ”Elon Muskin salaisuus” on tasan sama kuin Microsoftinkin: ATK:tuotteiden (Pay Pal) ylihinnoittelu ja monopoliasemaan ajaminen valtion avulla…

Rogozin ei voinut väistää kysymystä epäonnistumista ja onnettomuuksista, mainiten itse Voronezhin konepajan tapauksen, jossa vian takia piti uudelleenrakentaa 71 Proton-rakettimoottoria. Totta, hän totesi, onnettomuuden takia, vaikka tämä tilanne ei johtanut mihinkään onnettomuuteen,

mutta johti mittavaan vahinkoon ja erään työpisteen johtajan vangitsemiseen.

Hän muistutti syksyisestä Sojuz-raketin onnettomuudesta, jossa vain pelastuslaitteisto mahdollisti kahden kosmonautin hengen pelastumisen. Ja tässä Rogozin toisti Roskosmosin arvostelijoisen tavallisen ajatuksen, että luotettavinkin tekniikka pettää avaruusektorilla – jos sitä käyttävät epäluotettvat ihmiset!

”Avaruustekniikan taso määräytyy ihmisten tasosta. Mitä tulee tähän vahinkoo, sen me tutkimme pohjia myöten”, sanoi haä tutkimustentuloksista.

Vain harvat epäilivät, että Elon Musk on yksi luennossa käsiteltävä aihe. Pitää antaa tunnustusta, ettei nykyinen Roskosmosin johtaja ei pidä Muskin nimeä tabuna kuten se oli hänen edeltäjänsä Igor Komarovin (”Hyttysen”) aikana.

Ja todellakin, Rogozin huomautti, miksi hänen mielestään kotimaiset ”Proton”it lakkasivat kilpailemasta amerikkalaisen miljardöörin halpojen rakettien kanssa. ”Me myimme Protonia 100 miljoonalla dollarilla, Space X myy puolta halvemmalla, sanoi Rogozin. Mutta Falcon 9:n todellista hintaa en tiedä. Eikä Musk itsekään tiedä!

Rogozin tiedotti, että USA määrätietoisesti polkee laukaisulaitteistojen markkinahintoja siksi, siksi

että Pentagon maksaa laukaisusta ”kolme kertaa enemmän kuin markkinoilla”, ja että tätä nimitetään dumpingiksi.

Nämä laskelmat on usein tarkitsettu erilaisten spesialistien toimesta – jotka ovat ottaneet huomioon, kuinka pieni osa sotilaslaukaisuista on Muskin kontrahteja, tarkoittaa, että Pentagonit ylihinnat rikkovat markkinat, perin ongelmallisesti. Muuten, amerikkalaisen Roskosmosin-vastaisen sopimuksen puolustajia tämä logiikka ei pidättele, ja Rogozin kertoo tästä edelleen.

Ensimmäinen Rogozin-vitsi liittyy koskee eurooppalaisten kanssa samanaikaiseen retkeen Eksomarsiin, joka lähtee vuonna 2020. Puhuen venäläisestä laskuvarjo(tai desantti-, RK)modulista Rogozin pysähtyi sen nimeen. ”Siitä tulee Kazatshok, minä ehdotin Novitshok, mutta tovereille ei kelvannut” – murjaisi virkamies.

Puhuessaan MKS:n tulevaisuudesta Rgozin muistutti uudelleen Elon Muskista, hänen hiljattain räjähtäneestä laivastaan, sanoen, että ”Musk heitetään muutamassa kuukaudessa ohjaamastaan lähdöstä.”

Ei pidä verrata itseään amerikkalaiseen miljardööriin, tunnusti Rogozin vastaten kysymykseen, tuleeko Venäjällä ajankohtaiseksi lause ”Miten Te noin, Dmitri Rogozin?”. ”Älkää sekoittako minua Muskiin, minä olen valtiollisen korporaation päähallinnoitsija, mutta Musk yksityisen yhtiön johtaja. Minun vastineeni on NASAn johtaja”, vastasi virkamies.

” Me teemme kaiken mahdollisen luodaksemme venäläisiä Muskeja ja että he jotenkin jotakin ”hankaisivat” (saisivat aikaan ?)”, päätti Rogozin luentonsa, jättäen tulkit epätietoisuuden valtaan, miten kääntää tämä lause englanniksi. "

PS: Asioita tuntevien tahojen mukaan Elon Musk puhuu paskaa, tekee paskaa ja myy paskaa:

https://www.is.fi/autot/art-2000006123230.html


Muokannut: Risto Koivula, 6/16/2022 9:10:29 PM
Risto Koivula
20.06.2022 15:49:30
409187

Venäjän avaruusohjelman johtaja Dmitrij Rogozin ufoista

Toimittaja Dmitri Rogozin on outo tapaus Venäjän johdossa. Jeltsinin aikana hän sai tehtäviä, joihin monikaan muu ei olisi mistään hinnasta mennyt, ja joissa perimmäinen tehtävä oli lyödä hommat läskiksi niin palon kuin pystyy, mm. Euroopan (Norsunraato) Neuvoston lähettiläänä. Sittemmin hän toimi myös NATO-suurlahettiläänä. Viime aikoina näyttää siltä, kuin hän olisi kiipeillyt kilpailevan puolueen perustamisella uhkailemalla. Hänen jutuissaa on paljon yhteistä sellaiseen, mitä Aleksei Navalnyi hörönlörötti ennen muinoin Boris Nemtsovin "varamiehenä". Hän on tyyppi, jolla ei ole mitään omaa annettavaa asioihin - en ole ainakaan mitään sellaista ikinä kuullut - ääliömäiset "avaukset" Elon Muskin ja UFOjen suuntaan eivät ole sellaista. Hän on jonkin porukan etäpääte. Porukka ei häntä tunnusta, ennen kuin itse aikoo omissa nimissään astua remmiin.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/vpleivo/fasistinen-venaja-osa-i-tapaus-dmitri-rogozin/

" Fasistinen Venäjä osa I: tapaus Dmitri Rogozin

Veli-Pekka Leivo

20.6.2022



... Dmitri Rogozin on venäläinen poliitikko ja pitkän linjan toimija Moskovan palveluksessa. Rogozinin varhaisemmat vaiheet eivät ole kauhean mielenkiintoisia, mutta jonkilaisena saavutuksena voitaneen pitää sitä, että hänen ollessa yksi kansallismielisen Rodina-puolueen johtajista puoluetta estettiin osallistumasta vuoden 2005 parlamenttivaaleihin rasistisen propagandan ja öyhötyksen takia. Vahvimmillaan Rodina oli kolmanneksi suurin puolue, mutta alun alkaen oppositiossa ollut puolue puudeloitui Yhtenäisen Venäjän apupuolueeksi, jolla ei ole nykyään oikeastaan mitään merkitystä.

Rodinasta lähdettyään hän oli perustamassa Suur-Venäjä-puoluetta yhdessä maahanmuuttovastaisten kanssa. Tällekin hankkeelle nousi tie pystyyn jo 2008. Rogozinin urakehitykselle tästä ei ollut kuitenkaan haittaa. Perustuslaillista hallintoa teeskentelevälle Venäjälle Rogozin kelpasi tärkeään tehtään vuonna 2008, kun Medvededv näytteli Venäjän liberaaleja kasvoja Putinin myhäillessä taustalla. Georgian ja Ukrainan Nato-jäsenyyttä kiivaasti vastustavasta Rogozinista tuli Moskovan Nato-lähettiläs, joka myöhemmin osallistui neuvotteluihin ohjustentorjuntajärjestelmistä. Tästä miehen ura sitten lähtikin nousukiitoon ja nimityksiä alkoi sadella.

2011: varapääministeriksi.

2015: Venäjän arktisen komission johtajaksi.

2018: Venäjän avaruusjärjestön johtajaksi – virka-asema, jossa yhä on.

Mitään erityisen ihmeellistä ei tällaisessa ole. Rasistisia öyhöttäjiä piisaa ja kyllähän he ovat kelvanneet meilläkin poliittiselle uralle.

Koskapa leimoja ei aivan kepein mielin kannata läiskiä, vilkaistaanpa miehen tekemisiä ja sanomisia hiukan toisenlaisesta näkökulmasta.

Lisäksi on tiedostettava, että kun puhumme miehen kansallismielisistä harrastuksista, me emme puhu mistään maltillisesta nationalismista, vaan hakaristilipuista ja Sieg Heil-kainaloidentuuletteluista. (Tässä ei kyllä hakaristlippuja näy eikä tehvehdyskään ole natsitervehdys.)



Rogozin natsiagitaattori Konstantintin Krilovin (1967-2022) kanssa. Taustalla lukee: ”Juutalainen fasismi on kaikkein vaarallisin” ja toisessa ”Kaikkien kansojen valkoiset yhdistykää!”.

Krilov on mies, jonka mukaan kansallissosialismi on työkalu, jolla voidaan vahvistaa Venäjää. Rogozinin Rodina-puolueen vaalimainos ei jätäne ketään kylmäksi.

https://www.youtube.com/watch?v=PiBOg5jTJQs

" Родина-2005: Очистим Москву от мусора! "

(Huom! TÄSTÄ ei voi syyttää Putinia! Tämä on Jeltsinin touhua. RK)

Otsikossa kehotetaan siivoamaan Moskova (ulkomaalaisesta) roskasta. Huomionarvoisaa on se, että tällaisenaankin hän kelpasi Venäjän neuvottelijaksi Liettuan kanssa (2002 – 2003), kun Kaliningradin asemasta neuvoteltiin.

Niinhän sitä sanotaan, että sen mitä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. ... Rogozin on Kremlin parhaaksi katsoma edustaja tehtävänsä Venäjän avaruusjärjestön johtajana. Tämä siitä huolimatta, että miehen diplomaattiurakin koostui lähinnä skandaaleista skandaalien perään sekä muiden maiden uhkailusta. ...



Nuori Rogozin: " Kaikkien maiden valkoiset yhtykää! "


Muokannut: Risto Koivula, 6/20/2022 3:50:40 PM
Risto Koivula
20.06.2022 21:56:50
409190

Bill Clinton tunnusti UFO-"tutkimukset"

https://www.dailymail.co.uk/news/article-10929821/Bill-Clinton-admits-sent-federal-agents-Area-51-aliens.html

" Bill Clinton admits he sent federal agents to find out whether there were aliens at Nevada's Area 51 and 'made every attempt to find out everything about Roswell' during his presidency

Bill Clinton, 75, told James Corden, 43, that he and former Chief of Staff John Podesta sent the late National Security Advisor Sandy Burger to Area 51
Podesta, who is reportedly a huge science fiction fan, and Clinton wanted to 'make sure there were no aliens'
Although Burger never found any, after the Clintons visited the Keck telescope in Hawaii in 2018, Clinton still isn't too sure there's not other life out there
The scientist there reportedly argue whether there's an 85 to 95 percent chance there's other life out there
Clinton warned the public to take care of the planet because 'there's a lot of mysteries out there'
Bill also told James Corden that there is a 'fair chance' the United States could 'completely lose our constitutional democracy'
Follows the January 6 committee hearings and polls suggesting voters think American democracy may 'cease' to exist

By Alyssa Guzman For Dailymail.Com

Published: 14:34 BST, 18 June 2022

Former President Bill Clinton told James Cordon he sent federal agents to Area 51 to find out if aliens were hiding there.

Clinton, 75, joined Cordon, 43, on his show on Wednesday evening, revealing he and his former Chief of Staff John Podesta, sent a team to the classified military base.

'When I was president, and I had a Chief of Staff John Podesta - he loved science fiction - he made every attempt to find out everything about Roswell. And we also sent people to Area 51, we wanted to make sure there were no aliens.'

When Cordon excitedly asked the former president who exactly he sent to the coveted area, he grabbed the late-night host's shoulder and said: 'Oh, if I told you that.'

However, Clinton ended up revealing that, while the alien hunt was a disappointment, the base was used as a research and test ground for stealth aircraft.

'I got to find out how we're going to deal with this, because [Area 51] is where we do a lot our invisibility research in terms of technology, like how do we fly airplanes that aren't pick up by radar and all that,' he said. 'So that's why they're so secretive.'

https://videos.dailymail.co.uk/preview/mol/2022/06/18/8352843444792834674/636x382_MP4_8352843444792834674.mp4



He also revealed that he and his wife, former presidential nominee Hillary Clinton, visited the largest telescope in the world, the Keck telescope, in Hawaii in 2018.

And although he revealed there were 'no aliens that I know [of]' at Area 51, scientists working on the telescope told the presidential couple that argued that the chance of other life in the universe was between 85 to 95 percent.

'In other words, it's very unlikely that there is not other life,' he told Cordon. 'There's a lot of mysteries out there, which is why I think we should take good care of this planet. I think we ought to hang onto it if we can.

'But I also think it should keep us humble. There's a lot of things we don't know.'

In addition, both Clintons suggested that American democracy is teetering on the edge of existence in a pair of separate interviews this week.

The pair both said the government as we know it is at risk after the third January 6 committee hearing and a new poll saying a majority of both Democrats and Republicans believe America will 'cease to exist' as a democracy.

The former president also told Corden that he fears the United States could 'completely lose our constitutional democracy.'



Bill and Hillary Clinton both suggested that American democracy is teetering on the edge of existence in a pair of separate interviews this week

Hillary painted a similarly bleak picture in an interview with the Financial Times in an interview published less than 48 hours later on Friday.

Reporter Edward Luce suggested to her that the Democrats 'seem to be going out of their way to lose elections by elevating activist causes, notably the transgender debate, which are relevant only to a small minority'.

'We are standing on the precipice of losing our democracy, and everything that everybody else cares about then goes out the window.'

'Look, the most important thing is to win the next election. The alternative is so frightening that whatever does not help you win should not be a priority.

Corden asked Clinton how he stays 'so positive in what has been a very, very dark few years,' without mentioning Donald Trump by name.

The Democrat admitted it was 'impossible to be pessimistic about the future' while he was watching his grandchildren growing up, but went on to paint a bleak picture of America's future - just hours after the third hearing from the January 6 committee hearing.

'I actually think there's a fair chance that we could completely lose our constitutional democracy for a couple of decades if we keep making — if we make bad decisions, Clinton added.
RELAT

'I'm not naïve about this. I've been in a lot of fights. I've lost some, won a bunch. I've been elated and heartbroken,' he continued.

'But I've never before been as worried about the structure of our democratic form of government,' he added.

At her lunch with the Financial Times, Hillary was also asked about the possibility of Roe v. Wade being overturned.

'If you go down the rabbit hole of far right intellectuals, you see that birth control, gay marriage — all of it is at risk,' she said.

Then referencing the The Handmaid's Tale author Margaret Atwood, she discussed what the Christian 'endgame' is and referenced how the future could mimic the hit Hulu show.

'The level of insidious rulemaking to further oppress women almost knows no end,' Clinton says. 'You look at this and how could you not but think that Margaret Atwood was a prophet? She's not just a brilliant writer, she was a prophet.'

Their interviews followed the Yahoo News/YouGov poll released on Wednesday showing that 55 percent of Democrats and 53% of Republicans share that belief in a stunning sign of pessimism about the country's future.

Additionally the poll found that a majority of Republicans - 52 percent - say it's likely that 'there will be a civil war in the United States in [their] lifetime' while half of independents - 50 percent - and a plurality of Democrats - 46 percent - agree.

The poll, which surveyed 1,541 adults and was conduced from June 10 (the day of the first January 6th hearing) until June 13 (the day of the second hearing), also found Americans have largely given up on one another.

Members of both parties picked negative phrases to describe the person across the political aisle.

Republicans, when asked to choose the phrase that best 'describes most people on the other side of the political aisle from you,' a majority used 'out of touch with reality' (30 percent), a 'threat to America' (25 percent), 'immoral' (8 percent) and a 'threat to me personally' (4 percent) to describe Democrats.

Very few opted for 'well-meaning' (4 percent) or 'not that different from me' (6 percent).

Democrats felt the same about Republicans, using phrases such 'out of touch with reality' (27 percent), a 'threat to America' (23 percent), 'immoral' (7 percent) and a 'threat to me personally' (4 percent) to describe them.

Very few used words like 'well-meaning' (7 percent) or 'not that different from me' (5 percent). "