Teppolainen
12.01.2023 23:57:46
409917

Ylen propaganda jälleen väärässä: "Sotilaiden" demonisointi auttaa hyvyyden voitossa

Yle väittää:
Lainaus
Ylen haastattelemien sotilasasiantuntijoiden mukaan vihollissotilaiden demonisointi eli heidän kuvaamisensa pahoiksi ja ihmisarvottomiksi ei kuulu sotilaiden koulutukseen eikä myöskään auta sodassa menestymistä.

https://yle.fi/a/74-20012623

Ensinnäkin, jo se on demonisointia, että väitetään kritiikittömästi vastapuolta viholliseksi eli väitetään heidän edustavan kaikkea vastustettavaa ja annetaan ymmärtää omien joukkojen edustavan kaikkea sitä mitä halutaan puolustaa, jos näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole. Suomi, Venäjä ja kaikki muutkin maat mielellään demonoisoivat maalatessaan todellisen vihollisen piilevän vastapuolen joukoissa eikä koskaan omissa, vaikka kriittisesti tarkasteltuna voi hyvin olla, että satutkin olemaan itse osa niitä "absoluuttista pahuutta" tai "vain" ihmisyyden vastaisuutta edustavia vihollisjoukkoja.

Jos sodassa on kaksi määrällisesti melko tasavahvaa osapuolta, silloin on tilastollisesti noin 50/50% mahdollisuus, että oletkin päätynyt sattumalta taistelemaan itse asiassa vihollisjoukkojen puolelle, jos vihollisuutta mitataan sen mukaan, kumpi osapuoli on yleisten arvojen kannalta pahempi. Ja vaikka sattuisitkin olemaan ennemminkin "oikealla" puolella, se ei vielä tarkoita etteikö omissa joukoissakin voisi olla runsaasti mätiä omenoita, joiden eliminointi pahuuden vastustamisen nimissä olisi samalla tavoin perusteltua kuin vihollisjoukoissakin edustettuna olevan pahuuden eliminointi.

Todellisuudessa siis vihollisen demonisointi voi auttaa hyvinkin paljon, jos satut olemaan itse osa näitä vihollisjoukkoja ja koet työnkuvasi vuoksi velvollisuudeksesi eliminoida mahdollisuuksien mukaan sinua ympäröivissä joukoissa piileskeleviä ihmishirviöitä, koska "omissa" joukoissa piileskelevien vihollisten eliminoinnissa pitää olla erityisen kylmähermoinen. Vastapuolen vihollisjoukkojen eliminoimisessa riittää ymmärrettävästi vähempikin, siitä sosiaalinen paine pitää huolen.

Muokannut: Teppolainen, 1/13/2023 1:02:26 AM
Teppolainen
13.01.2023 15:27:57
409920

Svedupellet antautuivat Turkin nukkehallitusteatterille

Ruotsissa on järjestetty pyytämättä ja yllättäen nukketeatteri, jossa pääosaa näytteli Turkin presidentti. Nöyryytetty Turkin egojohtaja järjesti vastaiskuna nukkehallitusteatterin, jossa pääosaa näytteli NATOn suuntaan nöyristelevä Ruotsin globalistinen johto:

Lainaus
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson sanoi perjantaina TV4-kanavalle, että teko oli ”äärimmäisen vakava”. Hän sanoi pitävänsä sitä sabotaasina Ruotsin Nato-jäsenyyshakemusta kohtaan.

https://yle.fi/a/74-20012774

Lainaus: Teppolainen, 12.01.2023 23:57:46, 409917

Muokannut: Teppolainen, 1/13/2023 3:30:08 PM
Teppolainen
13.01.2023 19:44:03
409923

Svedupellet esittävät: Erdoganin nukkehallitus vs. Erdoganvastaisten nukketeatteri, kumpi voittaa?

Aivan upeaa kilahtelua nukkehallitukselta ja valtamedialta, ihanaa ruotsalaiset ihanaa. Kohtahan kadulla roikkuu jo rivi Erdogania muistuttavia nyrkkeilysäkkejä varmistamassa kansan syvien rivien voiton totalitarismille alistetusta nukkehallituksesta.

Hysteerikkosanomat: "Erdogan-nuken hirttäminen osoitti, että Ruotsissa on ihmisiä, jotka eivät välitä maan turvallisuudesta"
https://www.uusimaa.fi/uutissuomalainen/5654812

Valtavirtamedia: "Nato-hakemusten käsittelyn sabotointia"
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009326551.html

Sota-Saksan propagandatuutti: "Erdogan doll in Sweden is “terrorist propaganda”"
https://newsingermany.com/erdogan-doll-in-sweden-is-terrorist-propaganda/

Papukaijamedia toistaa: "Sweden Calls Erdogan Effigy an Attempt to Sabotage Its NATO Bid"
https://www.bloomberg.com/news/articles/2023-01-13/sweden-calls-erdogan-effigy-hanging-attempt-to-sabotage-nato-bid

Lainaus: Teppolainen, 13.01.2023 15:27:57, 409920
Ruotsissa on järjestetty pyytämättä ja yllättäen nukketeatteri, jossa pääosaa näytteli Turkin presidentti. Nöyryytetty Turkin egojohtaja järjesti vastaiskuna nukkehallitusteatterin, jossa pääosaa näytteli NATOn suuntaan nöyristelevä Ruotsin globalistinen johto:

Lainaus
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson sanoi perjantaina TV4-kanavalle, että teko oli ”äärimmäisen vakava”. Hän sanoi pitävänsä sitä sabotaasina Ruotsin Nato-jäsenyyshakemusta kohtaan.

https://yle.fi/a/74-20012774

Muokannut: Teppolainen, 1/13/2023 7:45:39 PM
Teppolainen
18.01.2023 23:44:31
409938

Suomea ollaan taas tunkemassa NATOon ilman suostumusta

Mika Aaltola ehdottaa, että Suomen pitäisi säätää laki Suomen NATOn jäsenyydestä jo ennen kuin NATO on edes antanut merkkejä siitä, milloin siitä tulisi jäsen, jos jäseneksi hyväksymistä on edes näköpiirissä:
https://yle.fi/a/74-20013581
Teppolainen
22.01.2023 14:46:04
409940

Saksan käpykaartin taistelupanssarivaunuista 95% vuosien aikana hävinnyt tai tuhoutunut

EU Saksan johdolla haukkuu Venäjää siitä, että sen panssarivaunuista iso osa ei ole käyttökelpoisia huonon säilyttämisen tai osien varastamisen takia.

Nyt on paljastunut, että käyttökelpoisten taistelupanssarivaunujen määrä on Saksassa vähentynyt noin 30 vuodessa pelästään Länsi-Saksan kapasiteetin osalta 5000 taistelupanssarivaunusta noin 200 käyttökelpoiseen Leopard-taistelupanssarivaunuun, jos Hesaria on uskominen ja miksipä ei olisi:
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009343029.html

Onko Saksan uusi peitenimi kenties "Venäjä"?

Muokannut: Teppolainen, 1/22/2023 2:47:13 PM