Nyt olen jo tottunut siihen, että sanomisiani valikoidaan tarkoitushakuisesti. Esimerkiksi olen nyt pitkään yrittänyt herättää keskustelua siitä, mikä on taaperon hyvä päivähoito. Se on aivan mahdotonta. Jo ajatuskin, että alettaisiin puhua laadusta, kääntyy lehdessä välittömästi kommentiksi ”äidit kotiin, taaperoa ei saa viedä päivähoitoon”, vaikka en ole koskaan niin sanonut. Sama ajatus olisi, että jos terveyskeskuksessa on korjattavaa, niin sitä ei saa sanoa ääneen, etteivät sen käyttäjät syyllisty, ja parempi olisi, että kaikki hoitaisivat vaivansa itse kotona. Tutkijaan lyödään tietty leima. Kysytään tietyistä asioista, ja sen jälkeen kirjoitetaan niin kuin tämän brändin toimittajan mielestä kuuluu sanoa. Valmis otsikko on jo olemassa. Esimerkiksi minulta on useamman kerran kysytty: ”Eikö olekin niin, että homopareille ei saa antaa lasta?” Olen kertonut, että tutkimusten mukaan tarvitaan pysyvyyttä ja rakkautta, aitoa kiinnostusta lapseen, eikä mikään näistä ole sidottu sukupuoleen. Tätä ei julkaista, koska se ei sovi siihen brändiin, joka minulle on asetettu. Minun tulee edustaa kotona olevien äitien ydinperhettä. Tämä oikeasti alkaa olla tutkimustiedon levittämisen uhka, koska nyt on aika paljon nuoria tutkijoita, jotka sanovat vain niitä asioita, joista peukutetaan ja tykätään. Varovaisesti ja kiltisti puhuvat nuoret tutkijat ehdottomasti kieltäytyvät sanomasta sellaista, mikä on tämän yleisen konsensuksen vastaista. Silloin tutkimus ei muuta maailmaa.