Risto Koivula
11.10.2023 13:36:59
410526
|
Korrespondenssiteorian immanuel kantilainen "kritiikki" "olioilla-sinänsä" ei ainakaan pure
Lainaus: Risto Koivula, 07.10.2023 06:25:28, 410517 Lainaus: Jimmy Ringo, 08.05.2023 00:11:13, 410183 Filosofia ja uskonnot otskon kohdalla on jo pian vuoden ajan ollut yhden Koivulan viestiotsikko Uuno-Ilmiö
Naurettavaa!
Laitan nyt tähän jotain uutta että saadaan tuo Uuno-Koivula-Ilmiö (UKI) pois otsikoista
Esimerkiksi tällainen: Mikä seuraavista totuusteorioista sopii juuri sinulle:
Testaa oletko aina ollut jonkin noista kannattaja, vai onko sinulla ihan ikioma Totuusteriasi
1)Pragmaattinen
2)Korrespondenssi
3)Koherenssi
Vain harvat ovat kaikiia kolmea yhtäaikaa!
Linkitä johonkin jos olet kaikkia noita tai muuten jotenkin synnynnäisesti nero Korrespondenssi https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/10/leninin-oppi-objektiivisesta-ja-konkreettisesta-tieteellisesta-totuudesta-1
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2018/09/korespondenssiteorian-arvostelua
" keskiviikko, 5. syyskuu 2018
Totuuden korrespondenssiteorian arvostelua...
http://netn.fi/sites/www.netn.fi/files/netn942-07.pdf
Sami Pihlström:
PUTNAMIN EPISTEEMINEN TOTUUSKÄSITYS
Totuuden korrespondenssiteoria muotoillaan tavallisesti teesinä,jonka mukaan propositio, lause, väite, uskomus, teoria tai muu “totuudenkantaja” on tosi, jos sen ja todellisuudessa vallitsevan asiaintilan välillä on vastaavuus- eli korrespondenssisuhde. Ongelmaksi jää kielellisen ilmaisun ja sen viittauksen kohteena olevan olion tai tosiasian välisen vastaavuuden täsmentäminen.
Monenlaisia yrityksiä on tehty: esimerkiksi Ludwig Wittgenstein Tractatus-teoksessa (1921) esittämä “kielen kuvateoriaksi” kutsuttu näkemys on yksi korrespondenssiteorian eksplikaatio. Tällaiset yritykset eivät kuitenkaan yleisesti ottaen ole osoittautuneet aivan tyydyttäviksi, vaikka korrespondenssiteoria näyttää olevan arki-intuitioidemme kanssa sopusoinnussa.
Itse vastaavuussuhteen täsmentämisen lisäksi korrespondenssitoreetetikko joutuu pohtimaan, mikä on sen todellisuuden luonne, jonka kanssa kielellinen ilmaisu voi olla vastaavuussuhteessa. Näyttää mahdottomalta, että voisimme koskaan verrata käsitteitämme tai teorioitamme puhtaaseen, käsitteistä täysin riippumattomaan todellisuuteen. Esimerkiksi Antti Hautamäki tiivistää artikkelissaan
‘Epistemologinen relativismi’ korrespondenssiteorian ongelmana
"Puhe korrespondenssista väitteen ja todellisuuden sinänsä välillä on tyhjää. Korrespondenssia voidaan ajatella vain jos todellisuus on jotenkin käsitteellistetty. Mutta käsitteellistetty todellisuus ei ole tietenkään mikään todellisuus meistä riippumatta. Näyttää siltä, että korrespondenssi vallitsee vain väitteen ja meistä riippuvan todellisuuden välillä …" 1
Tämä vastaväite ei sellaisenaan kumoa korrespondenssiteoriaa, sillä voidaan ajatella, ettei korrespondenssisuhteen tarvitse olla tunnistettavissa, löydettävissä tai ilmaistavissa, vaikka sen vallitseminen olisi totuuden edellytys 2
Monet korrespondenssiteorian kannattajat tyytyvät toteamaan tämän seikan.
[HM: Korrespondenssiteoria EI "tutki vastaavuutta" minkään KÄSITTEELLISTÄMÄTTÖ-MISSÄ OLEVISTA KANTIN "OLIOISTA SINÄNSÄ" (das Ding-an-sich) "koostuvan" "MAAILMAN SINÄNSÄ" kanssa! "Olio sinänsä" eli "TIETO OLIOSTA/ASIASTA JOSTA MEILLÄ EI VOI OLLA TIETOA" on SISÄISESTI MUODOLLISLOOGISESTI RISTIRIITAINEN VALEKÄSITE, jollainen ei saa sisältyä päätelmiin (kuten Antti Hautamäellä ohessa sisältyy!) eikä käsitteiden määritelmiin, koska silloin niillä voidaan "päätellä mitä tahansa" - mikä tässä tapauksessa on yhtä kuin että EI VOIDA PÄÄTELLÄ MITÄÄN. Hautamäki tietää tämän, sillä hän tuntee marxismin hyvin.
Yhtä teoriaa testattaessa tätä verrataan empiirisesti ja muilla teorioilla käsitteellistettyyn todellisuuteen. Esimerkiksi saatetaan hakea syvempää selitystä jollekin muuten moitteet-tomana pidetylle teorialle: vaikkapa Einsteinin yleiselle suhteellisuusteorialle tai psykologian ehdollistumisteorialle. Toki on ongelmallista, jos käsitteellisestään periaatteessakin vain justa samalla teorialla jota testataankin, ikään kuin "korotetaan se logiikaksikin". Esimerkiksi " kun ei ole (rannattoman) hyvää "biologista ihmisluontoa", "on" SIIS helvetin paha sellainen! ". Tällaiseen metodologiaan ei tässä nyt kannata tarkemmin puuttua.
https://encyclopedia2.thefreedictionary.com/thing-in-itself
" Thing-in-Itself
(Ding an sich; veshch’ v sebe, chose en soi; cosa in se), a philosophical term designating things as they exist “in themselves,” as distinguished from how they appear to us — in our knowledge.
This distinction had been closely studied even in ancient times, but it took on a special significance during the 17th and 18th centuries, when it was joined to the question of the capacity (or incapacity) of our knowledge to comprehend things-in-themselves. The concept of the thing-in-itself is fundamental in I. Kant’s Critique of Pure Reason, according to which theoretical knowledge is possible only in relation to phe-nomena, not in relation to the thing-in-itself — the unknowable foundation of objects perceived by the senses and conceived by the mind. The concept of thing-in-itself also has other meanings for Kant and includes objects comprehended by the mind — that is, ideas of reason such as god, immortality, and freedom, which are uncondi-tioned and beyond experience. There is a contradiction in Kant’s understanding of the thing-in-itself; though it is beyond the senses and transcendental, it nevertheless affects our feelings and evokes sensations. Idealist philosophers have criticized the concept of thing-in-itself from two points of view. Subjective idealists, such as J. G. Fichte and the followers of Mach, considered the concept of an objectively existing thing-in-itself to be untenable. G. Hegel, though he acknowledged its existence from the standpoint of objective dialectical idealism, nevertheless criticized the idea of the unknowability of the thing-in-itself and of the impossibility of crossing the boundary between it and phenomena. Dialectical materialism acknowledges the existence of things-in-themselves — that is, of a reality independent of human cognition — but it rejects the idea of their unknowability (V.I. Lenin, Poln. sobr.soch., 5th ed., vol. 18, p. 102). The question of the knowability of things is transferred by dialectical materialism to the sphere of practical experience (F. Engels, Liudvig Feierbakh, 1953, p. 18).
V. F. ASMUS]
"Amerikkalainen filosofi Hillary Putnam on kuitenkin 1970-luvun lopulta lähtien kehittä-mässään “sisäisessä realismissa” (internal realism) esittänyt yhden vakavimmista haasteista totuuden korrespondenssiteorialle. (Myös Hautamäki viittaa mainitussa artikkelissaan Putnamin ajatuksiin.) Putnam rakentaa synteesiä tieteellisestä realismista ja pragmatismista. Hän kutsuukin sisäistä realismiaan myös “pragmaattiseksi realismiksi” 3
Pragmatismia voidaan yleisesti luonnehtia käsitykseksi, joka ottaa vakavasti inhimillisen käytännön ensisijaisuuden ja korostaa kaikkein teoreettisimpienkin pyrkimystemme taustalla piileviä käytännöllisiä päämääriä ja niiden relevanssia.
Puolustamansa sisäisen realismin vastakohtaa, “metafyysistä realismia”, Putnam kritisoi kiivaasti.
Metafyysinen realisti ajattelee Putnamin mukaan, että
(1) todellisuus koostuu tietystä kiinteästä ihmismielestä riippumattomasta oliojoukosta,
(2) tämä todellisuus on periaatteessa kuvattavissa täydellisesti ja “absoluuttisesti” täsmälleen yhdellä todella teorialla ja
[HM: Tästä metafyysisestä eli antidialektisesta eli monadologisesta aksioomasta ei ole hyötyä korrespaondenssiteoriaa vastaan.Nimitys metafyysinen realismi on TUOLLE OPILLE ihan oikea...]
(3) totuus on ei-episteeminen vastaavuussuhde sanojen tai ajatusten ja olioiden tai oliojoukkojen välillä.
Sisäinen realisti kieltää nämä teesit ja väittää puolestaan, että
(1’) olioista ja niiden olemassaolosta voidaan mielekkäästi puhua vain jonkin kuvauksen, teorian tai käsitejärjestelmän sisällä,
(2’) todellisuus voidaan kuvata “oikein” tai todesti usealla erilaisella tavalla ja
(3’) totuus on episteeminen käsite,jonkinlaista “ideaalista rationaalista hyväksyttävyyttä”.4
[HM: Korrespondenntiselta todelta vaaditaan rationaalista hyväksyttävyyttä, joka asettuu suhteessa muodolliseen logiikkaan ja aikaisempaan tositettuna pidettyyn tietoon, mutta viime kädessä pelkästään nuo ominaisuudet eivät takaa ajattelumuodon (väittämän, käsitteen, teorian) totuutta, joka on loppujen lopuksi empiirinen asianmukaiselle ajattelumuodolle.]
Tässä esityksessä keskityn totuuden käsitteen ongelmiin. Episteeminen totuuskäsitys on vain yksi elementti Putnamin pragmaattisessa realismissa, mutta se johdattaa ehkä syvimmälle Putnamin ja muiden realistien välisiin erimielisyyksiin. Juuri episteeminen totuuskäsitys on nähdäkseni sisäisen ja metafyysisen realismin välisen erottelun polttopisteessä.
Internalistinen totuuskäsitys
Putnamin “kääntymys” metafyysisestä realismista sisäiseen realismiin vuoden 1976 lo-pulla 5 on yksi viime vuosikymmenten dramaattisimmista filosofisista “takinkäännöksistä”. Putnam on toki muuttanut mieltään monissa muissakin filosofisissa kysymyksissä. Esimerkiksi mielen filosofiassa hän on siirtynyt funktionalismin kannattajasta sen vastustajaksi. 6.
Vielä ennen “kääntymystään” Putnam argumentoi, että tieteellinen realismi, jonka mukaan tieteellisten teorioiden postuloimat teoreettiset entiteetit (kuten elektronit) ovat todella olemassa, teoriat viittaavat niihin, teorioiden totuus on korrespondenssia todellisuuden kanssa ja “kypsien tieteiden” teoriat ovat tyypillisesti likimain tosia, on ainoa tieteenfilosofinen käsitys, joka ei tee tieteen menestyksestä “ihmettä” 7.
Totuuden ymmärtäminen korrespondenssiksi selittää sekä tieteen että koko kielellisen käyttäytymisemme toimivuuden ja menestyksellisyyden. Se, että saavutamme monenlaisia päämääriämme, selittyy sillä, että monet uskomuksemme ovat tosia korrespondenssiteorian mielessä. 8.
Se, joka yrittää korvata korrespondenssin käsitteen jollakin muulla totuuskäsitteellä, syyl-listyy Putnamin mukaan “idealistiseen virhepäätelmään” (joka on analoginen G.E.Mooren muotoilemalle “naturalistiselle virhepäätelmälle”): tarjottiinpa mitä tahansa (esimerkiksi pragmaattista tai instrumentalistista) predikaattia P predikaatin “tosi” korvikkeeksi, voi-daan aina löytää väite S, jolle pätee, että S:llä voisi olla ominaisuus P, vaikkei S olisi tosi. 9.
Putnam on kuitenkin luopunut korrespondenssiteoriasta. Hän on päätynyt korostamaan Hautamäen edellä siteeratun huomion tapaan, ettei meillä ole mahdollisuutta verrata käsitteitämme käsitteellistämättömään todellisuuteen. 10.
[HM: Putnam on jotenkin pimahtanut - tai ei ole oikein koskaan ymmärtänytkään filosofiasta...]
|
Risto Koivula
21.10.2023 23:41:14
410542
|
Korrespondenssiteorian immanuel kantilainen "kritiikki" "olioilla-sinänsä" ei ainakaan pure
Lainaus: Risto Koivula, 11.10.2023 13:36:59, 410526 ... Vielä ennen “kääntymystään” Putnam argumentoi, että tieteellinen realismi, jonka mukaan tieteellisten teorioiden postuloimat teoreettiset entiteetit (kuten elektronit) ovat todella olemassa, teoriat viittaavat niihin, teorioiden totuus on korrespondenssia todellisuuden kanssa ja “kypsien tieteiden” teoriat ovat tyypillisesti likimain tosia, on ainoa tieteenfilosofinen käsitys, joka ei tee tieteen menestyksestä “ihmettä” 7.
Totuuden ymmärtäminen korrespondenssiksi selittää sekä tieteen että koko kielellisen käyttäytymisemme toimivuuden ja menestyksellisyyden. Se, että saavutamme monenlaisia päämääriämme, selittyy sillä, että monet uskomuksemme ovat tosia korrespondenssiteorian mielessä. 8.
Se, joka yrittää korvata korrespondenssin käsitteen jollakin muulla totuuskäsitteellä, syyllistyy Putnamin mukaan “idealistiseen virhepäätelmään” (joka on analoginen G.E. Mooren muotoilemalle “naturalistiselle virhepäätelmälle”): tarjottiinpa mitä tahansa (esimerkiksi pragmaattista tai instrumentalistista) predikaattia P predikaatin “tosi” korvikkeeksi, voidaan aina löytää väite S, jolle pätee, että S:llä voisi olla ominaisuus P, vaikkei S olisi tosi. 9.
Putnam on kuitenkin luopunut korrespondenssiteoriasta. Hän on päätynyt korostamaan Hautamäen edellä siteeratun huomion tapaan, ettei meillä ole mahdollisuutta verrata käsitteitämme käsitteellistämättömään todellisuuteen. 10.
[HM: Putnam on jotenkin pimahtanut - tai ei ole oikein koskaan ymmärtänytkään filosofiasta...]
Perimmäisintä korrespondenssia on TEORIAN eikä yksittäisen lauseen vastaavuus obketiivisen todellisuuden kanssa. Nuo vastaväitteet eivät pure siihen ollenkaan, ainakaa dialektisen materialismin mukaan. Ei ole mitään itua vaatia, että teorian ennusteita pitäisi testattaessa verrata nimenomaan "TÄYSIN KÄSITTEELLISTÄMÄTTÖMÄÄN TODELLISUUTEEN". Todellisuus on entuudestaan käsitteellistetty joka tapuksella jollakin muulla kuin sillä aivan uudella testattavalla teorialla, esimerkiksi kokeellisesti. Edelleen: jokainen tosikin teoria ennustaa yksittäisiä korrespondenttisesti epätosia lauseita jo pelkästään siksikin, että ainakin DM:ssa jokaisella teorialla on myös sovellettavuutensa rajat (määrällisten muutosten laadullisiksi muuttumisen takia jo ei muuten).
Katsotaan tarkemmin mitä "oliolle sinäsä" kuuluu DM:ssa:
" ... Vesa Oittinen (palannut myöhemmin tieteelliseen ihmiskuvaan): " Vuonna 1909 ilmestynyt Materialismi ja empiriokritisismi oli suunnattu ennen kaikkea omien rivit tartuttanutta empiriokritisismia vastaan. Empiriokritisismi lukeutuu suuntauksena jo pikemmin positivismiin, mutta siinä on silti tiettyjä yhtymäkohtia (empiirisen kokemuksen "kritiikki"!) uuskantilaisuuteen. Jo tässä teoksessa Lenin hyökkäsi voimakkaasti Kantin tietoteoriaa ja ennen kaikkea "olio sinänsä" -käsitteeseen liitettyä agnostisismia vastaan. Mutta varsinaisesti vasta 1914/15 syntyneissä Filosofian vihkoissa Leninin Kant-kritiikki saa lopullisen muotonsa.
Filosofian vihkot koostuvat pääasiassa Hegel-ekserpteistä. II Internationaalin vasemmiston teoreetikoista Lenin oli ehkä eniten kiinnostunut Hegelistä. Se on jossain määrin yllättävää, sillä - kuten jo sanoin - bolshevikin olisi odottanut innostuvan enemmän jostain Giovanni Gentilen tyyppisestä "aktivistisesta", subjektin aktiivista toimintaa korostavasta filosofiasta. "
HM: Oittinen "tarjoaa tässä Leninille" FASISMIN HEGELISTISTÄ TEOREETIKKOA, tulevaa Mussolinin opetusministeriä, joka oli tuohon aikaan lukuisien muiden tulevien fasistien (Mussolini, Petljura, Pilsudski, Tanner...) tapaan menshevikki!
(ON ilmennyt, että tämä "tutkimustulos" liittyy NATO:n tieteenväärennysprojektiin, jota siis myös Suomen "Akatemia" on toteuttanut...)
VO: " Tässä näkyy Leninin pyrkimys synteesiin, vastakohtien ylittämiseen: vaikka hänkin on vallankumousmiehenä tyytymätön Kautskyn ja II Internationaalin deterministiseen marxismi-tulkintaan, tahtoo hän samalla myös välttää äärivasemmistolaista aktivismia, jota bolshevikki-puolueessa paljon esiintyi. ”
HM: Lenin oli ”Materialismissa ja empiriokritiismissa” ennen kaikkea tieteen eikä politiikan filosofi.
Mutta bolshevikkien ja menshevikkien raja ei todellakaan ollut, eikä ole, ”väkivallan ja väkivallattomuuden” raja, vaan perusero leninismin ja nykyisenkin sosialidemokratian välillä oli ja on jossakin aivan muualla.
VO: ” Mutta vielä yllättävämpää on, että Lenin nielaisee Filosofian vihkoissa Hegelin Kant-kritiikin suorastaan nahkoineen karvoineen. Kun Hegel esimerkiksi arvostelee Kantin oppia olioista sinänsä sillä argumentilla, että Ding an sich on pelkkä tyhjä abstraktio, joka ajatuksen pitää pystyä täyttämään omalla sisällöllään, hyväksyy Lenin tämän täysin - panematta ollenkaan merkille, että tällaisen kritiikin läpivieminen edellyttää objektiivisen idealismin ohjelman allekirjoittamista.
Hegel näet "voittaa" Kantin tekemällä olioista sinänsä hengen momentteja, ts. riistämällä niiltä niiden riippumattomuuden subjektista. Olioiden sinänsä perustana, substanssina osoittautuu Hegelillä viime kädessä olevan henki, ja näin ne todellisuudessa ovatkin "samaa maata" kuin subjekti ja sen tajunnansisältö. ”
HM: Tässä nyt sitten Oittinen ”todistaa Leninin olevankin idealisti”!
Nyt sitä paljon paapatettua ”todistusta” kerrankin päästään tarkastelemaan lähemmin!
Se perustuu sille,että muka ”Lenin allekirjoittaa objektiivisen idealismin ohjelman”, koska "olion sinänsä" käsite on kumottu juuri objektiivisten idealistien toimesta, ja Lenin hyväksyy tuon todistuksen, kuten edelleen tulkitsen, esittämättä sen tilalle uutta tiukan materialistista todistusta (jos sellainen vain olisi esitettävissä...)
Tuollainen onkin ihan todellisuudessakin bluffareiden trikkejä, että otetaan toisessa teoriassa todistettuja lauseita aivan toiseen teoriaan muka (siinäkin) ”todeksi todistettuina”, vaikka niitä ei olekaan todistettu eikä voidakaan todistaa (muutoin ei tarvitsisikaan bluffata!) tuossa toisessa teoriassa. Esimerkkinä olisi juuri, että ”surffattaisiin” oppilause hegeliläisestä dialektiikasta marxilaiseen tai päin vastoin (muka "valmiiksi todistettuna").
Tekikö Lenin siis tuollaista, bluffasiko hän(kin) logiikassa, kuten VO väittää?
Vai bluffaako mahdollisesti VO itse?
Tämän kysymyksen selvittämiseksi on katsottava, kuka saksalainen idealisti on ku-monnut Kantin ”das Ding an sich” -käsitteen, miten todistanut sen epäadekvaatiksi, ja miten hänen todistuksensa suhtautuu kysymykseen taustafilosofian materialistisuudesta tai idealistisuudesta.
Kysymykseen vastaa neuvostoliittolainen filosofi Evald Iljenkov, joka on omistanut tälle kysymykselle seurannaisineen pääteoksensa ”Dialektinen logiikka”:²
“ Kant ei hyväksynyt niitä parannuksia, jotka Fichte oli esittänyt tehtäväksi hänen ajatteluteoriaansa.
Johann Gottlieb Fichte etsi ajattelua koskevasta Kantin opista perusluonteista epäjohdonmukaisuutta. Hän löysi sen lähtökäsitteestä, jonka Kant oli tietoisesti ottanut kaikkien rakennelmien pohjaksi, ”olion sinänsä” käsitteestä. Jo tässä käsitteessä (eikä niissä kategoriaalisissa periaatteissa, jotka voidaan omistaa oliolle) piilee kirkuva ristiriita, siinä rikotaan kaikkien analyyttisten arvostelmien korkeinta periaatetta vastaan, joka kieltää ristiriidan käsitemäärityksissä. Sellaista ”käsitettä” ei siis voida sietää loogisesti kehitetyssä teoriajärjestelmässä.
Tosiaankin, käsitteessä ”olio sellaisena kuin se on ennen ja ulkopuolella kaikkea mahdollista kokemusta” piilee Kantilta huomaamatta jäänyt mielettömyys: väite, että meillä on tajunnassa tajunnan ulkopuolinen olio (”tieto asiasta, josta meillä ei voi olla tietoa”, HM), merkitsee samaa kuin väite,että taskussa on rahaa, joka on taskun ulkopuolella.
Tässä ei ole kysymys siitä, onko puhuttua ”oliota sinänsä” olemassa vai ei (eli voisiko olla objektiivisen todellisuuden puolia, joista emme iki maailmassa voi tietää mitään, HM). Mutta siitä, että että tällaisen olion käsite on mahdoton, Fichte oli varma. Tälle perustalle ei voitu rakentaa myöskään käsitteiden systeemiä, koska Kantin teoreettisen rakennelman perustan yli kulki ristiriidan halkeama.
Fichten johtopäätös oli moitteeton: olion itsensä ajatteleminen merkitsee, että ajatellaan sellaista, mikä määritelmällisesti ei ole ajateltavissa (ristiriidan kiellon kannalta tietysti), rikotaan kaikkien analyyttisten arvostelmien korkeinta periaatetta vastaan näitä arvostelmia perusteltaessa. Fichte moitti Kantia siitä, että tämä logiikan järjestelmäänsä näytti erittäin huonoa esimerkkiä logiikan sääntöjen käsittelystä.
Kysymys asetettiin näin: pitääkö logiikan tieteenä noudattaa samoja periaatteita, jotka se asettaa kaikelle muulle ajattelulle ehdottoman yleisinä, vai onko se oikeutettu ylenkatsomaan niitä? Täytyykö logiikan olla tiede tieteiden joukossa, vai käyttäytyykö se pikemminkin omavaltaisen ruhtinaan lailla, kun tämä säätää lakeja, jotka sitovat kaikkia muita paitsi häntä itseään? Kysymys sattaa tuntua puhtaasti retoriselta.
Kuitenkin Kantin opista seuraa että, havainnossa annetuista olioista (ts. kaikkien erityistieteiden alueella) ihminen ajattelee yksien sääntöjen mukaan (totuuslogiikan sääntöjen) ja ajattelussa annetuista olioista toisten sääntöjen mukaan (transsendentaalisen dialektiikan hengessä). Ei ihme, että ymmärryksen ja järjen välille ja itse järkeen ilmaantuu ristiriitoja, antinomioita. ”
HM: Dialektiikassa ei ole mitään transsendentaalista.
Fichten muodollisloogisessa kritiikissä Kantin ”oliota sinänsä” vastaan ei ole ollenkaan kysymys ”materialismista ja idealismista”: ”das Ding an sich” on väärä, KOSKA SE ON MUODOLLISLOOGISESTI SUSI, itse muodollisen logiikan idean, TOTUUSARVON SÄILYTTÄMISEN PÄÄTELMISSÄ, vastainen. Tieteellisellä ”teorialla", jonka ”aksioomiin” tuo pseudokäsite kuuluu, voidaan tehdä ”päätelmiä” lopulta aivan mitä tahansa ja kuinka päin tahansa!
... "
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2016/01/oliko-lenin-objektiivinen-idealisti-vai-dialektinen-materialisti
Muokannut: Risto Koivula, 10/21/2023 11:44:40 PM
|
