Jimmy Ringo
08.05.2023 00:54:31
410186
|
Vai Karma
Liitän alle Kai Varman viestin: Hän tekee johtopäätöksiä Skepsiksen näivetymisestä. Mistä hän tietää Skepsiksen näivettymisestä yhtään mitään, kun jatkuvasti toistaa tullensa tänne palstalle vasta pari vuotta sitten, eikä palsta ole Skepsis, vaikka jotkut "teppolaiset" saattavat niin itselleen uskotella. Eivät uskalla mennä omalla nimellään Skepsiksen muille foorumeille, eivät kehtaa.
Mistä ihmeen arkaluontoisista asioista Kai Varma puhuu. Onko jokin asia niin piilossa, että vain kai Varma ja Kai Varman lukeman omakustannekirjan kirjoittajat se tajuavat???
Itse en usko että minulla on isompaa jakoa ottaa muuta kantaa selvään ilmastonmuutokseen, jonka tutkijat näkivät jo 70-luvulla ja tilastollisesti viimeistään 80-luvulla tulevassa olevaksi asiaksi. Myhöhässä ollaan.
Onko lähivuosikymmeninä edessä isot kansainvaellukset ja kuka sen vielä estää.
Kai Varma: "Skepsiksen näivettyminen on minusta tapahtunut sisältäpäin. Se ei uskalla nostaa keskusteluun arkaluontoisia aiheita.
Juutuin pari vuotta sitten kysymykseen, miten on mahdollista , että ilmastokysymyksessä puhutaan "hiilineutraaliudesta" vaikka systeemin ulkopuolelta tuleva hiili varastoidaan systeemin sisään?
Tuon kysymyksen luin pamfletista, jonka joku tiedemiesryhmä oli kirjoittanut, ja jonka saman asian nosti esiin maailmankuulu fysikko Lawrence M Krauss kirjassaan "The physics of climate change".
Tietenkin on pelottavaa alkaa väittämään, että ilmastostrategiassamme on valuvika, mutta jos Skepsiksen piirissä ei asiaan uskalleta tartua, niin ei skepsis ole muuta kuin vitsi.
Seurailen nyt eläkepäivieni iloksi erilaisia keskustelupalstoja, kun kerran korona minut näille palstoille toi, ja huomasin tuolla Metsälehden palstalla seuraavan mielenkiintoisen kommentin, jonka oli kirjoittanut Anneli Jalkanen. Hän on metsätieteiden tohtori.
"Huomenna lauantaina telkkarin Ykkösaamussa Petteri Taalas. Kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen tv1.ykkosaamu@yle.fi.
Kysymys Petterille lähetetty.
Fossiilihiili eli ”paha” hiili on aiheuttanut ilmastonmuutoksen kun sen varastoja on purettu takaisin ilmakehään. Kuitenkin päästölaskennassa ”hyvä” uusiutuva hiili on samanarvoista. Siksi esimerkiksi puun poltto nähdään ongelmana eikä osana ratkaisua.
Miten saataisiin ihmiskunta tukkimaan pahan fossiilihiilen vuo ilmakehään globaalisti, myös kehittyvissä maissa?"
Eli hän kysyy ymmärtääkseni tuota samaa asiaa jota olen näillä palstoilla jo pari vuota ihmetellyt. Mutta kun kysymys on menyt YLEN suodattimeen, ei ko kysymystä Taalakselle esitetty!
Vaikka on olemassa yleinen konsensus, että hiilinielut pelastaa maailman, luulisi juuri Skepsiksen tarttuvan tuohon Jalkasen esittämään kysymykseen. Onhan se paljon tärkeämpi asia kuin kaikenmaailman Ufot, joita tämäkin palsta on pullollaan!
|