Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?

Abaculus, 4/6/2014 8:04:53 PM, 377656

Olen menossa synnyttämään ensimmäistä kertaa muutaman kuukauden sisällä. Neuvolan perhevalmennuksessa ja myös muualla olen törmännyt suorastaan hämmästyttävässä määrin erilaisiin vaihtoehtoisiin (itse käyttäisin ainakin osasta suoraan nimitystä uskomushoito) kivunlievitysmenetelmiin. Avautumisvaiheen kipuihin on suositeltu mm. akupainantaa, jalkapohjien vyöhyketerapiaa, korviin asetettuja magneetteja ja Guasha-hoitoa (http://en.wikipedia.org/wiki/Gua_Sha). Tämä kaikki laillistettujen kätilöiden ja terveydenhoitajien taholta.

En vastusta synnyttäjän valinnanmahdollisuutta sinänsä - jos joku haluaa näitä menetelmiä käyttää, se lienee hänen oma asiansa. Sen sijaan luonnontieteellisen yliopistokoulutuksen saaneena, tutkijana työskentelevänä ihmisenä en ymmärrä, miten tällaisia uskomuslääkinnän piiriin kuuluvia hoitoja aktiivisesti tarjotaan julkisen terveydenhoidon puitteissa ja ilmeisestikin myös yliopistosairaalan synnytysyksikössä. Käsittääkseni myös joillakin ns. "pehmeillä" kivunlievityskeinoilla (esim. aquarakkulat) on tutkimuksissa todettu olevan jonkin verran tehoa ja tiedossa olisi mekanismi, jolla hoito toimii. Vyöhyketerapian, magneettien ja Guashan teho lienee kuitenkin placebon tasoa eikä lääketieteen hyväksymää toimintamekanismia löydy.

Mielestäni vaihtoehtomenetelmien tarjoaminen synnytyksen kivunlievitykseen lähentelee joissakin tapauksissa puoskarointia ja ainakin omalla kohdallani se on vähentänyt luottamusta kätilöiden ammattitaitoon. Kun olen esittänyt kysymyksiä ko. hoitojen käytöstä ja tehosta, kunnollisia vastauksia en ole juurikaan saanut. Hoitomuotojen tehon epäilyyn sain vastaukseksi lähinnä "onhan nämä tutkimuksissa havaittu tehokkaiksi synnytyskivun ja muidenkin, kuten syöpäkipujen osalta" ja "lääkkeistä voi olla haittaa syntyvälle lapselle". Perhevalmennusta pitänyt n. 50-60-vuotias terveydenhoitaja ei myöskään näyttänyt edes ymmärtävän kategorista eroa tutkimuksissa tehokkaiksi havaittujen ja uskomushoitojen välillä, vaan piti niitä ikään kuin samaan jatkumoon kuuluvina ("pientä kipua kannattaa hoitaa pienemmillä keinoilla kuin isoa kipua").

Onko tieteellisen ajattelun opetus todella edelleen näin heikoissa kantimissa myös nuorempien terveydenhoitajien ja kätilöiden osalta vai mistä tämä into vaihtoehtohoitoja kohtaan on peräisin? Yrityksistä huolimatta en löytänyt asiasta juurikaan tietoa internetistä, ja Skepsiksenkin keskusteluissa asiaa oli syvemmin käsitelty yli 10 vuotta vanhassa ketjussa. Olenko tosiaan ainoa synnyttäjä/tukihenkilö/omainen, jota tämä menettely kummastuttaa? Ajatuksia?


Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377656 , Abaculus , 06.04.2014 20:04:53 ]
    Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377657 , Mr.K.A.T. , 07.04.2014 00:04:10 ]
    Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377660 , JuhaHuuhaa , 07.04.2014 10:21:28 ]
        Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377661 , Juha Keränen , 07.04.2014 10:52:38 ]
            Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377662 , Juha Keränen , 07.04.2014 11:03:30 ]
                Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377663 , Juha Keränen , 07.04.2014 12:06:57 ]
        Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377665 , Funtsaaja , 07.04.2014 15:14:56 ]
            Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377666 , Juha Keränen , 07.04.2014 15:26:17 ]
                Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377667 , Funtsaaja , 07.04.2014 15:37:55 ]
                    Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377668 , Juha Keränen , 07.04.2014 15:44:00 ]
                        Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377669 , Funtsaaja , 07.04.2014 16:08:09 ]
                            Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377671 , Juha Keränen , 07.04.2014 16:52:28 ]
                                Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377673 , Funtsaaja , 07.04.2014 17:04:05 ]
                                    Vaihtoehtohoidot synnytyksessä. Lääkkeet!!   [ 377674 , Diletant , 07.04.2014 17:24:14 ]
                                        M-Lääkkeet!!   [ 377676 , Mr.K.A.T. , 07.04.2014 18:02:33 ]
                                            M-Lääkkeet!!   [ 377677 , Diletant , 07.04.2014 18:06:34 ]
                                    Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377678 , JuhaHuuhaa , 07.04.2014 18:13:50 ]
                                        Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377680 , Funtsaaja , 07.04.2014 18:24:48 ]
                                            Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377681 , JuhaHuuhaa , 07.04.2014 18:37:16 ]
                                                Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377684 , Funtsaaja , 07.04.2014 18:49:45 ]
                                                    Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377686 , JuhaHuuhaa , 07.04.2014 20:41:08 ]
                                                        Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377688 , Funtsaaja , 07.04.2014 20:51:55 ]
                                                        Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377689 , Juha Keränen , 07.04.2014 21:02:00 ]
                                                            Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377694 , Funtsaaja , 07.04.2014 21:19:42 ]
                                                                Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377695 , Juha Keränen , 07.04.2014 21:25:10 ]
                                        Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377705 , Se epäilijä , 08.04.2014 10:29:33 ]
                                            Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377706 , -:)lauri , 08.04.2014 10:37:56 ]
                                            Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377708 , JuhaHuuhaa , 08.04.2014 11:17:51 ]
                                            Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377712 , MoM , 08.04.2014 12:37:22 ]
                                                Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377720 , Se epäilijä , 08.04.2014 16:38:07 ]
                                                    Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377725 , Juha Keränen , 08.04.2014 21:35:38 ]
                                                    Vaihtoehtohoidot synnytyksessä - mitä ihmettä?   [ 377726 , JuhaHuuhaa , 08.04.2014 22:00:32 ]
                                                        Kivulla sinun pitää synnyttämän   [ 377728 , PeP , 08.04.2014 22:17:38 ]
        Nyt sain tarpeekseni, idea: R tai EBM-kortti   [ 377672 , Mr.K.A.T. , 07.04.2014 16:55:41 ]
            Nyt sain tarpeekseni, idea: R tai EBM-kortti. Kannatusta!   [ 377675 , Diletant , 07.04.2014 17:52:54 ]
                Nyt sain tarpeekseni, idea: R tai EBM-kortti. Kannatusta!   [ 377679 , Mr.K.A.T. , 07.04.2014 18:19:00 ]