Huuhaa-palkinto Keski-Pohjanmaan kansanopistolle humpuukikurssien järjestämisestä

Otto Mäkelä, 12/8/2016 11:12:16 AM, 390827 [Moderaattori]

Skepsis ry on tänään myöntänyt vuoden 2016 Huuhaa-palkinnon
Keski-Pohjanmaan kansanopistolle pseudotieteellisten kurssien sisällyttämisestä koulutustarjontaansa.

Kuluvana vuonna koulutuksesta ja koulutuksen rahoittamisesta on keskusteltu paljon julkisuudessa. Skepsis ry pitää ensiarvoisen tärkeänä, että ihmisillä on monipuolisia mahdollisuuksia kouluttautua eri vaiheissa elämäänsä. Oppilaitosten tarjoaman opetuksen on kuitenkin perustuttava tieteellisesti pätevään tietoon, eikä sen tasoa tulisi madaltaa näennäistieteellisillä opeilla.

"Varsinkin terveyden parissa työskentelevien ammattiryhmien pitää tuntea vastuunsa ihmisten hyvinvoinnista ja terveydestä ja perustaa siksi osaamisensa mahdollisimman luotettavaan ja testattuun tietoon", sanoo Skepsiksen puheenjohtaja Otto J. Mäkelä.

Keski-Pohjanmaan kansanopiston kurssitarjonnasta löytyy muun muassa reiki-diplomihoitajaksi koulutusta, Horstmann-tekniikan peruskurssi, homeopaattista ensiapua sekä kiinalaisen lääketieteen perusteita.

Koulutusyhtymän kansanopisto tarjoaa myös kurssia "Koululääketieteen perusteet". Skepsis ry katsoo koululääketiede-termin käytön turhaksi ja harhaanjohtavaksi. On olemassa vain yhtä lääketiedettä, ja se pohjautuu tutkimuksen tuottamaan tieteelliseen tietoon. Lääketieteelle ei löydy vaihtoehtoja, eikä sitä voi rinnastaa reikiin, homeopatiaan tai kiinalaiseen hoitoperinteeseen.

Palkinnolla Skepsis ry haluaa kiinnittää erityistä huomiota koulutukseen, jota Suomessa tarjotaan. Asianmukaisten koulutuslaitosten ei tulisi antaa minkäänlaista alustaa pseudotieteen levittämiselle. Erityisesti julkisella rahalla rahoitettavien oppilaitosten tulee keskittyä tieteelliseen tietoon perustuvaan opetukseen.
———
Skepsis on yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kriittistä ajattelua sekä tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta. Huuhaa-palkinto myönnetään vuosittain taholle, joka on kunnostautunut pseudotieteen aseman vakiinnuttamisessa. Viime vuonna palkinnon saivat televisiossa esitettävät ennustajapalvelut Astral TV ja Ennustaja-TV.


Huuhaa-palkinto Keski-Pohjanmaan kansanopistolle humpuukikurssien järjestämisestä   [ 390827 , Otto Mäkelä , 08.12.2016 11:12:16 ]
    "Koululääketieteen perusteet"   [ 390828 , Diletant , 08.12.2016 16:19:45 ]
        Vaihtoehtoinen lääke"tiede"   [ 390829 , sherlocker , 08.12.2016 17:59:22 ]
            Vaihtoehtoinen lääke"tiede"   [ 390830 , Diletant , 08.12.2016 18:39:23 ]
                Vaihtoehtoinen lääke"tiede"   [ 390831 , sekunda , 08.12.2016 18:58:26 ]
                    Vaihtoehtoinen lääke"tiede"   [ 390832 , JuhaHuuhaa , 08.12.2016 22:04:23 ]
    Mediahuomio ja ulkop. kommentti   [ 390833 , Mr.K.A.T. , 09.12.2016 00:27:43 ]
        Mediahuomio ja ulkop. kommentti   [ 390834 , PeP , 09.12.2016 07:38:08 ]
    Huuhaa-palkinto Keski-Pohjanmaan kansanopistolle humpuukikurssien järjestämisestä   [ 390858 , Tuomo , 16.12.2016 22:30:42 ]
        Huuhaa-palkinto Keski-Pohjanmaan kansanopistolle humpuukikurssien järjestämisestä   [ 390860 , Otto Mäkelä , 16.12.2016 23:27:14 ]
            Huuhaa-palkinto Keski-Pohjanmaan kansanopistolle humpuukikurssien järjestämisestä   [ 390862 , Tuomo , 17.12.2016 02:32:58 ]
    Huuhaa-palkinto Keski-Pohjanmaan kansanopistolle humpuukikurssien järjestämisestä   [ 391343 , Seppo Heinola , 22.01.2017 18:58:05 ]
        Huuhaa-palkinto Keski-Pohjanmaan kansanopistolle humpuukikurssien järjestämisestä   [ 391344 , _Wesa_ , 22.01.2017 21:16:27 ]
            Huuhaa-palkinto Keski-Pohjanmaan kansanopistolle humpuukikurssien järjestämisestä   [ 391345 , Seppo Heinola , 23.01.2017 11:11:24 ]
                Huuhaa-palkinto Keski-Pohjanmaan kansanopistolle humpuukikurssien järjestämisestä   [ 391347 , _Wesa_ , 23.01.2017 15:47:25 ]
                    Huuhaa-palkinto Keski-Pohjanmaan kansanopistolle humpuukikurssien järjestämisestä   [ 391348 , Seppo Heinola , 23.01.2017 16:05:35 ]
                        Huuhaa-palkinto Keski-Pohjanmaan kansanopistolle humpuukikurssien järjestämisestä   [ 391351 , _Wesa_ , 23.01.2017 17:49:26 ]