Algoritmeja vai derivointia?

Ruveksija, 1/18/2017 11:18:51 PM, 391328

Linturin avaus on hyvästä aiheesta mutta perustelut ovat melko ohkaisia kuten on jo todettukin.

Tässäkin ketjussa on sorruttu kehnoonkin argumentointiin oppisisältöjen valintakysymyksessä. Monet väittämät nojaavat ajatteluun jossa jonkin yksilön kannalta turhan taidon opettelu luo hyödyllisiä kykyjä. Näin varmasti onkin. Tämä argumentti on erinomaisen pätevä kun keskustellaan oppilaan kanssa luokassa siitä että kannattaako hänen nyt panostaa opiskeluun vaikka opiskeltava asia on turha. Vastaus on selvä. Kyllä hänen kannattaa koska hän hyötyy opettelun välillisistä vaikutuksista.

Tehtäessä suunnitelmaa siitä että mitä koulussa pitää opettaa asetelma kuitenkin on toinen. Tällöin pitää valita opiskeltavaksi asiakokonaisuudet joista on eniten suoraa ja välillistä hyötyä. Hyödyn voi tietysti määritellä monilla perusteilla jotka ovat suurelta osin arvoihin pohjautuvia, poliittisia ja henkilökohtaisia, mutta myös suurelta osin objektiivisesti määriteltävissä.

Ainakin yksi selkeä puute kouluopetuksessa on tieteellisen ymmärryksen opettamisessa. Toinen selkeä puute on erilaisten huijauksien ja vedätyksien tunnistamisen opettamisessa. Tätä perustelen sillä että näihin asioihin liittyvää ymmärtämättömyyttä näkyy paljon rivikansassa ja erityisen huolestuttavasti toimittajakunnassa. Henkilökohtainen kokemukseni on myös se että huijauksilta välttymiseni on ollut harrastuneisuuteni ansiota eikä koulujärjestelmän kykyä opettaa näitä asioita.

Mitä matematiikan opettamiseen tulee niin väitän että siinä keskitytään hiukan liikaa laskutaitoon asioiden ymmärtämisen kustannuksella. Esimerkiksi derivoinnin ja integroinnin osalta pääosa lukiolaisen ajasta menee erilaisten analyyttisten ratkaisukeinojen ja sääntöjen opetteluun vaikka tärkeintä olisi ymmärtää derivaatan ja integraalin ideat eli muutosnopeuksien ja kumuloitumisen ratkaiseminen. Jos käytetään vähemän aikaa hyödyttömiksi jäävien nyanssien kanssa kikkailuun voidaan käyttää enemmän aikaa merkityksellisten ideoiden opettamiseen.

Olen myös sitä mieltä että tietoteknistyminen on johtanut siihen että oppisisältöjä on muutettava sisältämään enemmän tietojenkäsittelyssä ja robotiikassa tarvittavia taitoja. On myös huomattava että tietojenkäsittely ei ole word ajokortin suorittamista vaan algoritmien ja tietorakenteiden ymmärtämistä. Ihminen on muuttumassa yhä enemmän ja enemmän automaattisten järjestelmien käskijäksi ja yhä useampi siis joutuu omaksumaan roolin jossa tarvitaan algoritmista ajattelua.

Lopuksi tulee ehkä tärkein parannettava asia. Koulun pitäisi panostaa paljon siihen että yksilöt jalostuvat hyviksi yhteisöjen jäseniksi. Suurin osa ihmiskunnan vaikeimmista haasteista on luonteeltaan sosiaalisia ja poliittisia. Sosiaaliset ja poliittiset haasteet ovat yleensä merkittävimpiä kompastuskiviä myös tieteen ja tekniikan eteenpäin viennissä.


Algoritmeja vai derivointia?   [ 391188 , HJP , 08.01.2017 13:06:09 ]
    Algoritmi + derivointi   [ 391191 , Mr.K.A.T. , 08.01.2017 14:42:35 ]
        Algoritmi + derivointi   [ 391194 , HJP , 08.01.2017 15:33:13 ]
            Algoritmi + derivointi   [ 391195 , P. Niemi , 08.01.2017 15:50:47 ]
                Algoritmi + derivointi   [ 391201 , HJP , 08.01.2017 16:45:12 ]
                    matemapolitiikka   [ 391203 , JuhaHuuhaa , 08.01.2017 18:33:30 ]
                Algoritmi + derivointi   [ 391204 , PeP , 08.01.2017 20:50:15 ]
                Linturin kaaosteoria kaaoksessa   [ 391212 , Mr.K.A.T. , 09.01.2017 22:37:34 ]
    Algoritmeja vai derivointia?   [ 391207 , Lassi Hippeläinen , 09.01.2017 16:04:29 ]
        Algoritmeja vai derivointia?   [ 391210 , HJP , 09.01.2017 18:33:08 ]
            Algoritmeja vai derivointia?   [ 391214 , Jouko Koppinen , 10.01.2017 08:39:05 ]
                Algoritmeja vai derivointia?   [ 391216 , HJP , 10.01.2017 11:12:08 ]
                    Algoritmeja vai derivointia?   [ 391218 , Trepidaatio , 10.01.2017 11:37:30 ]
                    Algoritmeja vai derivointia?   [ 391220 , Jouko Koppinen , 10.01.2017 12:40:50 ]
                Algoritmeja vai derivointia?   [ 391221 , riiviö , 10.01.2017 13:37:47 ]
                    Algoritmeja vai derivointia?   [ 391224 , Olavi Kiviniemi , 10.01.2017 16:21:38 ]
                Algoritmeja vai derivointia?   [ 391222 , MPH , 10.01.2017 13:59:21 ]
                    Algoritmeja vai derivointia?   [ 391223 , HJP , 10.01.2017 15:19:00 ]
                        Algoritmeja vai derivointia?   [ 391226 , sherlocker , 10.01.2017 18:51:09 ]
                        Algoritmeja vai derivointia?   [ 391229 , Lassi Hippeläinen , 10.01.2017 23:18:37 ]
                            Algoritmeja vai derivointia?   [ 391235 , HJP , 11.01.2017 11:54:24 ]
                        Algoritmeja vai derivointia?   [ 391240 , Otto Mäkelä , 12.01.2017 00:40:15 ]
                    Algoritmeja vai derivointia?   [ 391255 , Mr.K.A.T. , 13.01.2017 00:51:55 ]
                        Algoritmeja vai derivointia?   [ 391257 , Jouko Koppinen , 13.01.2017 09:05:52 ]
                            Algoritmeja vai derivointia?   [ 391261 , sherlocker , 13.01.2017 12:38:33 ]
                                Algoritmeja vai derivointia?   [ 391277 , Mr.K.A.T. , 15.01.2017 16:57:15 ]
                                    Algoritmeja vai derivointia?   [ 391279 , JuhaHuuhaa , 15.01.2017 21:39:40 ]
                                        Algoritmeja vai derivointia?   [ 391328 , Ruveksija , 18.01.2017 23:18:51 ]
                                            Algoritmeja vai derivointia?   [ 391337 , sherlocker , 20.01.2017 21:14:38 ]
    Algoritmeja vai derivointia?   [ 391238 , Otto Mäkelä , 11.01.2017 16:07:09 ]
        Algoritmeja vai derivointia?   [ 391371 , HJP , 26.01.2017 16:23:11 ]