Suunniteltu vanheneminen

Diletant, 2/28/2017 9:50:19 AM, 391791

Rakas ystäväni menehtyi yhtäkkiä sunnuntai-iltana lojuessani sohvalla.
Hän oli hyvinvoivan näköinen ja viestitteli innokkaasti ennen kuolemaansa.
Hänen lempinimensä oli LG 47" Smart Full HD. Virallinen nimi pidempi
Hän oli vain noin kolmevuotias ja olisin odottanut hieman pidempää yhdessäoloa.
Kuva vain pimeni, äänisignaali kulki kyllä töllön kautta.
Lukuisten buuttausyritysten jälkeen totesin väistämättömän.
Kiinnostavasti kuva välähtää sekunnin murto-osaksi käynnistettäessä ja sammutettaessa.

Olin aiemmin skeptisen välinpitämätön puheisiin suunnitellusta vanhenemisesta.
Ajattelin, että elektroniikka on nykyään niin monimutkaista, että laitteiden
kestoikä lyhenee väistämättömästi.
Jotenkin ajankohtaistui. Telkku oli kyllä kovassa käytössä, koska olen leffa-,
tv-sarja ja dokkarifriikki. Kuva oli uudenveroinen, kuten muutkin toiminnat.
Väistämättä tuli mieleen, että laitteen komponenteissa oli joku osa,
joka oli suunniteltu hajoamaan ennenaikaisesti.

Se mahdollinen huoltoon vieminen sitten. Mietin, että kannattaako.
En omista autoa ja voisin ehkä kysäistä joltain kaverilta kyyditystä,
mutta maksaako vaivan ja ennenkaikkea maksaako huolto niin paljon,
että kannattaako ennemmin ostaa 600 euron 4K telkku.

Ketuttaa kyllä hieman. Onko vastaavanlaisia kokemuksia?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suunniteltu_vanheneminen

Muokannut: Diletant, 2/28/2017 10:00:58 AM


Suunniteltu vanheneminen   [ 391791 , Diletant , 28.02.2017 09:50:19 ]
    Suunniteltu vanheneminen   [ 391798 , spkc , 28.02.2017 17:27:23 ]
        Suunniteltu vanheneminen   [ 391800 , Diletant , 28.02.2017 17:54:30 ]
            Suunniteltu vanheneminen   [ 391802 , spkc , 28.02.2017 22:03:10 ]
                Suunniteltu vanheneminen   [ 391803 , Diletant , 01.03.2017 08:09:33 ]
                    Suunniteltu vanheneminen   [ 391804 , JuhaHuuhaa , 01.03.2017 14:02:14 ]
                        Suunniteltu vanheneminen   [ 391813 , sherlocker , 01.03.2017 20:48:03 ]
                        Suunniteltu vanheneminen   [ 391814 , PeP , 01.03.2017 20:53:34 ]
                            Suunniteltu vanheneminen   [ 391817 , sherlocker , 01.03.2017 21:36:48 ]
                                Suunniteltu vanheneminen   [ 391818 , PeP , 02.03.2017 08:39:26 ]
    Suunniteltu vanheneminen   [ 391805 , Vesa Tenhunen , 01.03.2017 15:43:09 ]
        Virta pois ja vasara käteen   [ 391806 , Diletant , 01.03.2017 16:35:12 ]
            Virta pois ja vasara käteen   [ 391807 , PeP , 01.03.2017 16:55:26 ]
            Ns. "vahingossa" vanhentaminen   [ 391809 , sherlocker , 01.03.2017 19:31:48 ]
                Ns. "vahingossa" vanhentaminen   [ 391812 , PeP , 01.03.2017 20:34:37 ]
                    Ns. "vahingossa" vanhentaminen   [ 391816 , sherlocker , 01.03.2017 21:09:33 ]