Aamun avaus henkiä puhallellen

sherlocker, 3/21/2018 5:17:25 PM, 396836

Vanhaa tuttua juttua, mutta en ole aikoihin jäänyt seuraamaan. Tänä aamuna kahdeksan jälkeen Jimillä joku Hannu H (ei Hanhi kuitenkaan)jutteli vanhemmalle naiselle, joka kysyi, että mitenkä se talo, missä hän asuu vaikuttaa häneen. Luit oikein, "Miten talo mahtaa vaikuttaa minuun?" Hannu H heräsi heti ja totesi että juu, siellä saattaa olla henkiä, jotka ovat jääneet jotenkin talon vangeiksi ja tuovat huonoa energiaa.

Sitten tämä Hannu alkaa heiluttaa kädessään jotain lasipuikkoa (kristalli varmaan)ja samalla sanoo puhaltavansa henget pois naisen talosta. Saa selville, että talo on 70 v. vanha ja kaksikerroksinen, ei ole kellaria jne...

Nainen ei paljon puhu, Hannu sensijaan jutustelee tauotta sen 10min x 3,59 e/min. Kun nainen on pitkään hiljaa alkaa Hannu puhua hiljaisuudesta ja henkien poistumisesta, puhuu maahengistä, ja hengistä jotka ovat seinissä ja huonekaluissa ja nurkissa.

Hannu puhaltelee kuuluvasti karkottaen henkiä ja kun nainenkin alkaa puhallella, Hannu heti kannustaa siihen lisää ja kertoo kuinka pallean alue naisella alkaa vapautua ja stressi poistua. Hannun mukaan talossa alkaa tapahtua valaistumista ja hyvä energia ottaa talossa vallan.

Kun nainen on samaa mieltä ja alkaa lopetella, niin Hannu sanoo että yhdessä nurkassa talossa on vielä jotain mikä pitää häätää pois (lähetysaikaa vielä hiukan jäljellä) ja sitten talo on päässytkin vapaaksi negatiivista energiaa aiheuttavista hengistä ja Hannu kannustaa naista positiivisuuteen ja oman valaistuneen energian käyttämiseen.

Nainen kysyy vielä, että miten Hannu nyt näkee hänet ja Hannu sanoo että kirkastuneena.

Lähetysaikaa oli sen verran vielä jäljellä, että Hannu ehti soittaa taikarumpua, jossa joitain intiaanikuvioita tms.

Niin, tuo Hannu oli oikein rauhoittava ja mukavan tuntuinen kaveri ja varmaan auttoi yksinäistä? rouvaa vapautumaan peloistaa ja ahdistuksestaan. Halpaakin tuo vielä oli psykologilla käyntiin verrattuna.

Mietin vain, että uskoiko Hannu itse asiaansa, vai käyttikö hän tietoisesti hölynpölyjutustelua auttaakseen sellaiseen uskovaa ihmistä? Mikä tässä on se eettinen tai moraalinen asia, mitä paheksua. Nainen sai apua ja auttaja palkkansa, olkoonkin sitten että kyseessä oli hengellinen plasebo (en usko että Hannun henkienhäätömetodi perustui mihinkään tieteelliseen tutkimukseen), hintaan 39,50.

Hauska oli Hannua kuunnella ja seurata ja itsekin melkein hypnotisoiduin. Taidanpa huomenna aamulla katsoa onko Hannu taas paikalla ja rentoutua päivän koitoksiin.

Muokannut: sherlocker, 3/21/2018 5:46:54 PM


Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396836 , sherlocker , 21.03.2018 17:17:25 ]
    Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396839 , Diletant , 21.03.2018 18:34:48 ]
        Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396840 , sherlocker , 21.03.2018 22:42:51 ]
            Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396841 , Diletant , 22.03.2018 11:04:02 ]
                Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396842 , teepee~ , 22.03.2018 12:07:46 ]
                    Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396851 , sherlocker , 23.03.2018 13:35:38 ]
                        Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396859 , teepee~ , 25.03.2018 12:32:18 ]
                            Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396864 , sherlocker , 26.03.2018 18:46:30 ]
                                Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396867 , sherlocker , 26.03.2018 21:00:16 ]
                                    Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396870 , teepee~ , 27.03.2018 09:19:27 ]
                                        Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396873 , Diletant , 27.03.2018 10:14:14 ]
                                        Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396889 , sherlocker , 29.03.2018 23:50:20 ]
                                            Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396891 , teepee~ , 30.03.2018 08:31:50 ]
                                                Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396977 , sherlocker , 02.04.2018 15:11:05 ]
                                                    Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396985 , PeP , 02.04.2018 19:30:14 ]
                                                        Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396988 , sherlocker , 02.04.2018 19:54:46 ]
                                                            Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396995 , PeP , 03.04.2018 00:11:07 ]
                                Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396869 , teepee~ , 27.03.2018 09:12:54 ]
                                Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396872 , Diletant , 27.03.2018 10:06:38 ]
                                    Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396884 , sherlocker , 29.03.2018 23:00:53 ]
                                        Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396886 , Diletant , 29.03.2018 23:04:49 ]
                                            Aamun avaus henkiä puhallellen   [ 396888 , sherlocker , 29.03.2018 23:26:12 ]