Elin joka perheväkivaltarikollisia kannattelee

Teppolainen, 8/11/2018 7:00:00 PM, 398388

Minua ei muuten lainkaan hävetä tiukka suhtautumiseni seksuaalirikoksiin, sukupuoleen ja ikään katsomatta, vaikka vastapainona olenkin kyseenalaistanut vallitsevia vanhoillisia näkemyksiä kriminaalipolitiikasta ja niiden taustoista. Tiedetään esimerkiksi etteivät rangaistusvankilat toimi, mutta silti vankiloissa on edelleen tämä rangaistuselementti mukana. Suomenkin kannattaisi hakea Norjasta esimerkkiä tähän asiaan.

Olen jo pitkään vastustanut mm. helppoheikkimäistä suhtautumista maahanmuuttoon, jossa halutaan tarjota lämmintä kättä rikostaustaan katsomatta, ja juuri muuta kuin lämmintä kättä ei sitten olekaan varaa viattomillekaan avun tarvitsijoille tarjota. Kuten tiedetään, tietyistä maista tulevat maahanmuuttajat ovat yliedustettuna erityisesti seksuaalirikoksissa.

Ruotsissa Elin Lersson esti lentokoneen nousuunlähdön, koska hänen mielestään lennolla oli perusteettomasti hylätyn päätöksen saanut pakkopalautettava, joka joutuisi hengenvaaraan kotimaassaan. Ilmeni kuitenkin, ettei pakkopalautusta ollut olemassakaan vaan kyseessä oli rikollinen, joka halusi itse vapaaehtoisesti palata kotimaahansa, nähtävästi ennen lainvoimaista karkoituspäätöstä. Mies kaikesta päätellen poistui Elin Erssonin lennolta omasta aloitteestaan, jotta lento pääsisi lähtemään ja hänet poistettiin maasta toisella lennolla. Elimellä on nousemassa syytettä lentoliikenteen häirinnästä.

https://www.suomenuutiset.fi/nakokulma-ruotsin-kuolemanlento-afganistaniin-vei-mennessaan-vakivaltarikollisen-halusi-kotiin/

Suomessa Vihreät tukevat kanssamatkustajien ihonvärin ja vierustovereiden virka-asun perusteella tapahtuvaa lentoliikenteen häirintää kansalaistottelemattomuuden muotona.


Julkkisfyysikko ja -skeptikko Lawrence Krauss kouri naisen rintaa skeptikkojen konventissa - ja Shermerkin?   [ 398332 , Mr.K.A.T. , 10.08.2018 01:16:37 ]
    Julkkisfyysikko ja -skeptikko Lawrence Krauss kouri naisen rintaa skeptikkojen konventissa - ja Shermerkin?   [ 398333 , Teppolainen , 10.08.2018 01:53:00 ]
        Julkkisfyysikko ja -skeptikko Lawrence Krauss kouri naisen rintaa skeptikkojen konventissa - ja Shermerkin?   [ 398335 , PeP , 10.08.2018 07:32:41 ]
            Julkkisfyysikko ja -skeptikko Lawrence Krauss kouri naisen rintaa skeptikkojen konventissa - ja Shermerkin?   [ 398355 , Teppolainen , 10.08.2018 15:41:11 ]
                Merkittävia havaintoja setämiehen seksuaalikasvatuksesta   [ 398356 , Diletant , 10.08.2018 16:21:18 ]
                    Merkittävia havaintoja setämiehen seksuaalikasvatuksesta   [ 398358 , Teppolainen , 10.08.2018 17:37:59 ]
                Julkkisfyysikko ja -skeptikko Lawrence Krauss kouri naisen rintaa skeptikkojen konventissa - ja Shermerkin?   [ 398360 , PeP , 10.08.2018 18:04:13 ]
                    Julkkisfyysikko ja -skeptikko Lawrence Krauss kouri naisen rintaa skeptikkojen konventissa - ja Shermerkin?   [ 398365 , Teppolainen , 10.08.2018 22:08:58 ]
                        Julkkisfyysikko ja -skeptikko Lawrence Krauss kouri naisen rintaa skeptikkojen konventissa - ja Shermerkin?   [ 398366 , PeP , 10.08.2018 23:13:32 ]
                            Julkkisfyysikko ja -skeptikko Lawrence Krauss kouri naisen rintaa skeptikkojen konventissa - ja Shermerkin?   [ 398370 , Pekka T. , 11.08.2018 08:41:52 ]
                                Satelliitit seuraavat. Yhteiskunta ei ymmärrä.   [ 398371 , PeP , 11.08.2018 08:52:37 ]
                            Hatunnoston paikka   [ 398377 , Diletant , 11.08.2018 11:10:14 ]
                                Hatunnoston paikka   [ 398379 , Teppolainen , 11.08.2018 13:12:53 ]
                                    Hatunnoston paikka   [ 398380 , PeP , 11.08.2018 13:42:09 ]
                                        Hatunnoston paikka   [ 398381 , Teppolainen , 11.08.2018 15:03:10 ]
                                            Hatunnoston paikka   [ 398384 , Diletant , 11.08.2018 16:34:53 ]
                                            Hatunnoston paikka   [ 398386 , PeP , 11.08.2018 17:04:27 ]
                                    Hatunnoston paikka - päätin suomentaa   [ 398385 , Diletant , 11.08.2018 16:56:36 ]
            Elin joka perheväkivaltarikollisia kannattelee   [ 398388 , Teppolainen , 11.08.2018 19:00:00 ]
                Elin joka perheväkivaltarikollisia kannattelee   [ 398389 , Diletant , 11.08.2018 19:44:07 ]
                    Elin joka perheväkivaltarikollisia kannattelee   [ 398390 , Teppolainen , 11.08.2018 19:57:23 ]
                        Elin joka perheväkivaltarikollisia kannattelee   [ 398392 , PeP , 11.08.2018 20:06:28 ]
        Julkkisfyysikko ja -skeptikko Lawrence Krauss kouri naisen rintaa skeptikkojen konventissa - ja Shermerkin?   [ 398338 , Diletant , 10.08.2018 07:50:08 ]
            Julkkisfyysikko ja -skeptikko Lawrence Krauss kouri naisen rintaa skeptikkojen konventissa - ja Shermerkin?   [ 398340 , Pekka T. , 10.08.2018 08:56:12 ]
                "Skeptikko" vs. "mystikko"   [ 398341 , Diletant , 10.08.2018 09:54:21 ]
                    "Skeptikko" vs. "mystikko"   [ 398342 , Pekka T. , 10.08.2018 10:34:40 ]
                        "Skeptikko" vs. "mystikko"   [ 398343 , Diletant , 10.08.2018 11:18:50 ]
                            "Skeptikko" vs. "mystikko"   [ 398344 , Trepidaatio , 10.08.2018 11:43:50 ]
                Julkkisfyysikko ja -skeptikko Lawrence Krauss kouri naisen rintaa skeptikkojen konventissa - ja Shermerkin?   [ 398345 , Seppo Heinola , 10.08.2018 11:44:13 ]
                    Ovikello soi...   [ 398346 , Diletant , 10.08.2018 12:22:03 ]
                    Julkkisfyysikko ja -skeptikko Lawrence Krauss kouri naisen rintaa skeptikkojen konventissa - ja Shermerkin?   [ 398348 , Pekka T. , 10.08.2018 12:45:30 ]
                        Julkkisfyysikko ja -skeptikko...   [ 398349 , Diletant , 10.08.2018 13:35:18 ]
                        Julkkisfyysikko ja -skeptikko Lawrence Krauss kouri naisen rintaa skeptikkojen konventissa - ja Shermerkin?   [ 398357 , Seppo Heinola , 10.08.2018 16:35:51 ]
                            Julkkisfyysikko ja -skeptikko Lawrence Krauss kouri naisen rintaa skeptikkojen konventissa - ja Shermerkin?   [ 398361 , Pekka T. , 10.08.2018 19:49:39 ]
                                Julkkisfyysikko ja -skeptikko Lawrence Krauss kouri naisen rintaa skeptikkojen konventissa - ja Shermerkin?   [ 398363 , Seppo Heinola , 10.08.2018 21:03:31 ]
                        Nibiru Planet X ennustettu Raamatussa vaiko tulee ylläri housut kintuissa?   [ 398368 , Mr.K.A.T. , 11.08.2018 01:30:25 ]
                            Nibiru Planet X ennustettu Raamatussa vaiko tulee ylläri housut kintuissa?   [ 398372 , PeP , 11.08.2018 08:57:30 ]
            Julkkisfyysikko ja -skeptikko Lawrence Krauss kouri naisen rintaa skeptikkojen konventissa - ja Shermerkin?   [ 398382 , Teppolainen , 11.08.2018 15:07:57 ]
                Skeptismistä   [ 398383 , Diletant , 11.08.2018 15:33:08 ]