3 valaisevaa kirjaa Sarasvuon pöydältä

Pekka T., 11/21/2018 10:31:47 PM, 400037

Lainaus: Diletant, 21.11.2018 09:54:17, 400022


Pinker ja Rosling ovat olleet esillä minun feedissäni.
Voi olla myös Sarasvuon tai monen muunkin twitterteksteissä usein
esiintyneet nimet.
Loputtomaan lukulistaan pitäisi varmaan lisätä.
Seuraan Sarasvuota twitterissä ja, yllättävää kyllä, hänkin seuraa minua.
Varsin lukenut ja ristiriitainenkin persoona on tuo Sarasvuo.
Välillä vaikuttaa suurelta humanistilta, jonka takaa sitten paljastuu
piinkova kapitalisti, missä ei mielestäni ole mitään ongelmaa - hämmentävää vain
On aikanaan onnistunut vetelemään oikeista naruista
bisnesvalmentajana ja myi oikeaan aikaan hieman väsähtäneen lafkansa
ja teki itsestään miljonäärin.

Aikanaan suorastaan nolostutti, kun jotkut pitivät häntä guruna, melkein
jeesushahmona twitterissä podcastiensa perusteella. Mä en jaksanut oikein
kuunnella, koska puheilmaisunsa/tyylinsä on aika rasittavaa.
Aikanaan kettuilinkin hänelle siitä twitterissä. Muistaakseni ihan rakentavaan sävyyn.
Ei ainakaan blokannut.

Kyllä Sarasvuo pitää itsensä kartalla koko ajan siitä missä mennään,
koska pitäähän tulisieluisiin puheisiinsa saada substanssia.
Kyllä kai Sarasvuon suosituksiin voi tarttua, vaikka tyyppi olisikin
hieman rasittava.


Jaan tuon (käsittääkseni) hieman hämmentyneen suhteen Jari Sarasvuohon. Hän puhuu paljon ja osuu välillä komeasti ytimeen. Herättää ajatuksia. Toisaalta välillä ajatukset tuntuvat hieman helpoilta ja jäsentymättömiltä. Niiden hyvien takia kannattaa kuitenkin seurata.

Kertokaa, te jotka olette lukeneet, että ovatko Pinker ja Rosling lukemisen väärtejä?


3 valaisevaa kirjaa Sarasvuon pöydältä   [ 400021 , Mr.K.A.T. , 21.11.2018 01:42:34 ]
    3 valaisevaa kirjaa Sarasvuon pöydältä   [ 400022 , Diletant , 21.11.2018 09:54:17 ]
        3 valaisevaa kirjaa Sarasvuon pöydältä   [ 400033 , Mr.K.A.T. , 21.11.2018 19:45:48 ]
            3 valaisevaa kirjaa Sarasvuon pöydältä   [ 400034 , Diletant , 21.11.2018 20:07:24 ]
            3 valaisevaa kirjaa Sarasvuon pöydältä   [ 400035 , Seppo Heinola , 21.11.2018 20:17:42 ]
                3 valaisevaa kirjaa Sarasvuon pöydältä   [ 400036 , Diletant , 21.11.2018 20:24:57 ]
        3 valaisevaa kirjaa Sarasvuon pöydältä   [ 400037 , Pekka T. , 21.11.2018 22:31:47 ]
            3 valaisevaa kirjaa Sarasvuon pöydältä   [ 400038 , Mr.K.A.T. , 22.11.2018 02:35:55 ]
            3 valaisevaa kirjaa Sarasvuon pöydältä   [ 400040 , Jouko Koppinen , 22.11.2018 08:35:32 ]