Aijai, vihreiden Katariina S mainostaa Antti Heikkilän humbuugioppeja

PeP, 2/25/2019 11:28:26 PM, 400953

Lainaus: Mr.K.A.T., 25.02.2019 22:35:39, 400950

- Vihreät on viime vuosina ottanut askeleita luomuhömpötyksistä gmo-myönteiseen alkoholikriittiseen jne
tieteenmukaisuuteen päin.


Alusta olin aivan samaa mieltä ja olen myös luomuhömpötyksestä ja GMO:stakin.

Tiedän itse myös alkoholin haittavaikutukset syöpäriskin kasvamisesta lähtien.
Minulla entisen (samaan puolisotilaalliseen ilmailukerhoon kuuluneen työkaverini luonnehdintaa lainatakseni) laskeutumisvalot kuitenkin jo näkyvät. Tykkään juoda ennen nukkumaan menoani kaksi lasillista punaviiniä kirjaa lueskellessani. Jos minulle selvästi osoitettaisiin, että eläisin vuoden pari kauemmin ilman iltapunkkuja, niin tuskin silti luopuisin tavastani.
Ymmärrän kyllä sinunkin näkökantasi, mutta yhteiskunnan kannalta paheeni saattaa olla jopa hyödyllinen. Vähemmän aikaa eläkkeen maksua eikä ainakaan pitkään hoidettavana.

Toinen lasi jo puolivälissä ja eikun vessareissun ja palstan tarkastuksen jälkeen taas kirjan pariin ja ihan kohta nukkumaan.

Muokannut: PeP, 2/25/2019 11:33:29 PM


Aijai, vihreiden Katariina S mainostaa Antti Heikkilän humbuugioppeja   [ 400950 , Mr.K.A.T. , 25.02.2019 22:35:39 ]
    Aijai, vihreiden Katariina S mainostaa Antti Heikkilän humbuugioppeja   [ 400953 , PeP , 25.02.2019 23:28:26 ]
        Aijai, vihreiden Katariina S mainostaa Antti Heikkilän humbuugioppeja   [ 400954 , Mr.K.A.T. , 25.02.2019 23:54:28 ]
            Aijai, vihreiden Katariina S mainostaa Antti Heikkilän humbuugioppeja   [ 400958 , Jouko Koppinen , 26.02.2019 09:41:15 ]
    Lääketieteen nobelistikin todistaa Antti Heikkilän väitteiden puolesta   [ 400973 , Teppolainen , 01.03.2019 12:26:38 ]
        Lääketieteen nobelistikin todistaa Antti Heikkilän väitteiden puolesta   [ 400976 , Trepidaatio , 01.03.2019 13:05:58 ]
            Lääketieteen nobelistikin todistaa Antti Heikkilän väitteiden puolesta   [ 400977 , PeP , 01.03.2019 14:11:16 ]
                Lääketieteen nobelistikin todistaa Antti Heikkilän väitteiden puolesta   [ 400986 , Teppolainen , 01.03.2019 21:34:52 ]
                    Lääketieteen nobelistikin todistaa Antti Heikkilän väitteiden puolesta   [ 400989 , PeP , 02.03.2019 09:30:29 ]
                        Lääketieteen nobelistikin todistaa Antti Heikkilän väitteiden puolesta   [ 400990 , Teppolainen , 02.03.2019 09:47:19 ]
                            Lääketieteen nobelistikin todistaa Antti Heikkilän väitteiden puolesta   [ 400991 , PeP , 02.03.2019 09:56:13 ]
                            Lääketieteen nobelisti tuskin kuullut koko miehestä   [ 400992 , mmm , 02.03.2019 13:29:55 ]
                                Niin se puheenaihe vaihtuu   [ 400993 , Teppolainen , 02.03.2019 18:20:46 ]
                                    Niin se puheenaihe vaihtuu   [ 400994 , VCO , 02.03.2019 18:47:22 ]
                                    Niin se puheenaihe vaihtuu   [ 400995 , mmm , 02.03.2019 18:59:17 ]
                                        Niin se puheenaihe vaihtuu   [ 400996 , Teppolainen , 02.03.2019 19:32:05 ]
                                    Niin se puheenaihe vaihtuu   [ 400997 , Teppolainen , 02.03.2019 22:16:04 ]
                                    Niin se puheenaihe vaihtuu   [ 400998 , PeP , 02.03.2019 22:34:14 ]
                                    Niin se puheenaihe vaihtuu   [ 401062 , tyy , 16.03.2019 10:47:59 ]