Feministinen huuhaa

Teppolainen, 6/5/2019 11:55:37 PM, 401620

Feministit kokevat, että valtaväestö sortaa vähemmistöjä. Nykypäivän feministien mukaan transsukupuolisia henkilöitä tulisi kutsua sen sukupuolen mukaan, joksi hän itsensä identifioi. Lähtökohtana tässä on teoria, jonka mukaan sukupuolia on enemmän kuin kaksi.

Todellisuudessa on kuitenkin merkittäviä esimerkkejä, joiden mukaan suurimpia vähemmistöjen sortajia ovat kyseiset vähemmistöjen edustajat itse (joka luultavasti usein johtuvat osittain samoista syistä kuin se, miksi he ylipäätään kuuluvat kyseiseen vähemmistöön). Esimerkiksi monet pakkomielteiset transsukupuoliset kokevat vain että samanlaisen pakkomielteen omaavat voivat aidosti olla transsukupuolisia:
http://sjwiki.org/wiki/Truscum

Feministisen narratiivin lähtökohtana on usein sortava patriarkaatti, joka puolestaan on pitkälti yhtä kuin miehet. Ikään kuin naiset eivät osaisi yhtä lailla edistää tai harjoittaa oman sukupuolensa sortamista, tai hankaloittaa tahattomasti sortavien rakenteiden purkamista. Se, että tasa-arvotyössä tällaiset henkilöt ylipäätään keskittyvät nimenomaan naisten asioiden edistämiseen voi olla ongelma, koska jos tilannekuva ei ole lainkaan kohdallaan, toiminta saattaakin kääntyä itseään vastaan.

Suurimmat ongelmat ovat kuitenkin tällaisissa kuriositeeteissa, joista on muodostunut jonkinlaisia ideologian kulmakiviä monille feministeille, kuten tuo sukupuoli-identiteetin ilmaisumuodon pakottaminen sosiaaliselle ympäristölle. On aivan eri asia vaatia pidättäytymistä loukkaavista ilmaisuista kuin vaatia käyttämään jotain tiettyä ilmaisutapaa puhuteltaessa häntä henkilönä. Sillä perusteella joku miesoletetun näköinen voisi vaikkapa vaatia, että hänen sukupuoleensa tulisi viitata aina kun häntä puhutellaan, koska sukupuoli on erottamaton hänen identiteettiään ihmisenä, ja että naisoletetuille henkilöille ainoa korrekti tapa ilmaista tämä sukupuoli on käyttää elekielistä ilmaisua, joka sattuu sisältämään intiimiä kanssakäymistä. Kuinka moni haluaisi olla "poliittisesti korrekti" tämän vaatimuksen suhteen?

Muokannut: Teppolainen, 6/7/2019 11:20:20 AM


Feministinen huuhaa   [ 401620 , Teppolainen , 05.06.2019 23:55:37 ]
    Feministinen huuhaa onkin puhdasta faktaa?   [ 401623 , Teppolainen , 07.06.2019 23:33:41 ]