Youtube pyrkii poistamaan palvelustaan rajatiedon ja vääränlaiset tosiasiat

Teppolainen, 6/8/2019 12:16:09 PM, 401625

Käsittääkseni kyse on siitä, että Youtube pyrkii poistamaan rajatietosisällöltä näkyvyyttä. Videosuositukset ovat kaikki kaikessa siellä, käyttävät haluavat helpon keinon löytää omia kiinnostuksen kohteita vastaavia videoita, ilman että joutuvat niitä erikseen etsimään - etenkin uusia latauksia. Etsivä kuitenkin löytää edelleenkin.

Olen itse huomannut, että Youtuben videosuositusten laatu on viime aikoina pudonnut aivan huomattavasti, mitä todennäköisimmin siitä syystä, että omat kiinnostuksen kohteeni ovat sellaisia, mistä Youtube ei tykkää. Onneksi olen kuitenkin nähnyt vaivaa ja tilannut monipuolisesti omalta kannaltani keskeisiä kanavia, joten saan tuoreita mielenkiintoisia videoita silti itselleni näkyville.

Ja onneksi Youtuben kilpailijat (muut kuin valtamediat) ovat kasvattaneet merkitystään, joten ehkäpä joskus tulevaisuudessa sellainen parempi palvelu korvaa Youtuben, joka ei sabotoi omaa sisältötarjontaansa.

Muokannut: Teppolainen, 6/8/2019 12:17:13 PM


Youtube pyrkii poistamaan palvelustaan rajatiedon ja vääränlaiset tosiasiat   [ 401622 , Teppolainen , 07.06.2019 22:40:39 ]
    Youtube pyrkii poistamaan palvelustaan rajatiedon ja vääränlaiset tosiasiat   [ 401624 , VCO , 08.06.2019 10:55:33 ]
        Youtube pyrkii poistamaan palvelustaan rajatiedon ja vääränlaiset tosiasiat   [ 401625 , Teppolainen , 08.06.2019 12:16:09 ]
            Youtube pyrkii poistamaan palvelustaan rajatiedon ja vääränlaiset tosiasiat   [ 401626 , VCO , 08.06.2019 12:21:07 ]
                Youtube pyrkii poistamaan palvelustaan rajatiedon ja vääränlaiset tosiasiat   [ 401627 , Teppolainen , 08.06.2019 14:26:09 ]
                    Youtube pyrkii poistamaan palvelustaan rajatiedon ja vääränlaiset tosiasiat   [ 401631 , PeP , 08.06.2019 22:45:25 ]
                        Youtube pyrkii poistamaan palvelustaan rajatiedon ja vääränlaiset tosiasiat   [ 401634 , Teppolainen , 08.06.2019 23:26:41 ]
                            Youtube pyrkii poistamaan palvelustaan rajatiedon ja vääränlaiset tosiasiat   [ 401635 , PeP , 09.06.2019 08:02:42 ]
                            Youtube pyrkii poistamaan palvelustaan rajatiedon ja vääränlaiset tosiasiat   [ 401636 , VCO , 09.06.2019 09:36:01 ]
                                Youtube pyrkii poistamaan palvelustaan rajatiedon ja vääränlaiset tosiasiat   [ 401637 , Teppolainen , 09.06.2019 13:37:53 ]