Ivan Puopolonkin "tiede" herättää keskustelua

Risto Koivula, 9/18/2019 3:56:07 PM, 401886

Lainaus: Risto Koivula, 05.09.2019 05:15:47, 401833
Mainos-TV:n pyhäkoulupohjainen hölynpölytoimittaja Iivana Pölöpölö panee tiedettä uuteen uskoon…


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ivan-puopolon-kolumni-tiede-osoittaa-ettei-ole-olemassa-sinun-valintojasi-olemme-robotteja-vailla-vapaata-tahtoa/7353532#gs.aq8zk5

” Ivan Puopolon kolumni: Tiede osoittaa, ettei ole olemassa sinun valintojasi – olemme robotteja vailla vapaata tahtoa
Julkaistu 06.04.2019 08:22

Filosofi David Chalmers on esittänyt äärimmäisen hankalan kysymyksen: ”Miksi emme ole zombeja?” Hieman vähemmän raflaavasti kysymys kuuluu: Miksi olemme tietoisia mistään?

Ongelma on niin mutkikas, että sitä on vaikea ymmärtää. Ymmärtämisen vaikeus johtuu siitä, että meidän on lähes mahdotonta käsittää, että olemme robotteja vailla vapaata tahtoa. ”

RJK: Tietääkseni Chalmers EI ole väittänyt, että ”ei olisi tahtoa”.

Eikä Puopolokaan tuossa niin sano – mutta antaa ymmärtää -kun hän kerran on esittänyt kysymyksen…

” Kuvittele, että kutitat nukkuvan ihmisen nenänpäätä. Vaikka ihminen ei ole tietoinen siitä, mitä tapahtuu, hermoratoja pitkin kulkee viesti aivoihin. Aivot edelleen lähettävät viestin takaisin lihaksiin, ja pää kääntyy. Ihminen ei tiedosta mitään, mutta reagoi silti. Hän ei päätä kääntää päätä, pää vain kääntyy. ”

RJK: Ei tässä ole alkeellismmankaan tieteellisen psykologian kurssin suorittaneelle mitään ”kummallista”: ihmisellä on sekä geneettisiäehdottomia releksejä että opittuja ehdollisia releksejä. Edellisiä on vähän, mutta ne pelaavat usein nukkuessakin.

” Sitten kuvittele ihminen, joka panee kätensä kuumalle levylle. Mitä tapahtuu? Hermoratoja pitkin kulkee viesti aivoihin. Aivot välittömästi lähettävät viestin takaisin käden lihaksille, ja käsi liikkuu salamannopeasti pois. ”

RJK: Näin on: refleksi on ehdoton. samoin on esimerkiksi yrjö vieraan esineen joutuessa kurkkuun – ja jopa pahasta hajusta.

” Nukkuva ihminen ei ollut tapahtumista tietoinen, mutta kuumalle levylle kätensä pannut ihminen oli. ”

RJK: Jälkimmäinenkään ei ollut VETOHETKELLÄ tietoinen, vaan jälkikäteen.

” Jos näitä kahta tapahtumaa verrataan aivokuvissa, ainoa selvä ero on, että kuuman levyn tapauksessa aivoissa oli enemmän aktiivisuutta.

Aivojen aktiivisuuden määrä ei kuitenkaan ole ”itsestä” kiinni. Se tulee esiin hyvin silloin, kun ihminen herää. Herätessään kukaan ei päätä herätä. Aivoissa vain syystä tai toisesta alkaa olla enemmän toimintaa, ja kuin taikaiskusta ihminen tulee tietoiseksi ympäristöstään.

Tietoisuus on kuin auton katolle asennettu pilli. Kun auto liikkuu hitaasti – eli aivotoimintaa on vähän – pilli on hiljaa. Mutta kun auto saavuttaa tietyn nopeuden – eli aivotoiminta lisääntyy – alkaa pilli katolla viheltää. Tietoisuus ”syttyy”. Pilli itsessään ei kuitenkaan vaikuta auton liikkeeseen mitenkään. ”

RJK: Pyhäkoulumies puhuu ”tietoisuudesta”, tieteellinen psykologi tajunnasta.

IP: ” Chalmers kysyy: Miksi niin on? Miksi tietoisuus ”syttyy”, kun aivot eivät tarvitse sitä mihinkään? Ajatuksena on, että aivotoiminta voisi tapahtua täsmälleen niin kuin nytkin synnyttämättä tietoisuutta. ”

RJK: Kun ”siteeretaan”, PANNAAN LINKKI!!!!

Tajunta voi todellakin pelata sekä tietoisena että alitajuisena, eivätkä se ole sellaisinaan tavallisin keinoin aivokuvista erotettavissa…


Täältä sitten löytyy, mitä kaikkea Chalmers ON sanonut. Täälläkin on erikoinen väite, että Daniel Dennet sanoisi, että ei ole erityistä tietoisuutta (Bewusstheit, ei Bewsstsein, olen lukenut saksaksi), vaikka hän on tinnettu tahdonvapauden puolustaja kielellisen ajattelun mahdollistamana. Toimittaja on ehkä käsittänyt jotakin väärin... EN ole yksityiskohtaisesti ehtinyt lukea.

https://www.theguardian.com/science/2015/jan/21/-sp-why-cant-worlds-greatest-minds-solve-mystery-consciousness

" Why can’t the world’s greatest minds solve the mystery of consciousness?

Philosophers and scientists have been at war for decades over the question of what makes human beings more than complex robots

by Oliver Burkeman

One spring morning in Tucson, Arizona, in 1994, an unknown philosopher named David Chalmers got up to give a talk on consciousness, by which he meant the feeling of being inside your head, looking out – or, to use the kind of language that might give a neuroscientist an aneurysm, of having a soul. Though he didn’t realise it at the time, the young Australian academic was about to ignite a war between philosophers and scientists, by drawing attention to a central mystery of human life – perhaps the central mystery of human life – and revealing how embarrassingly far they were from solving it.

The scholars gathered at the University of Arizona – for what would later go down as a landmark conference on the subject – knew they were doing something edgy: in many quarters, consciousness was still taboo, too weird and new agey to take seriously, and some of the scientists in the audience were risking their reputations by attending. Yet the first two talks that day, before Chalmers’s, hadn’t proved thrilling. “Quite honestly, they were totally unintelligible and boring – I had no idea what anyone was talking about,” recalled Stuart Hameroff, the Arizona professor responsible for the event. “As the organiser, I’m looking around, and people are falling asleep, or getting restless.” He grew worried. “But then the third talk, right before the coffee break – that was Dave.” With his long, straggly hair and fondness for all-body denim, the 27-year-old Chalmers looked like he’d got lost en route to a Metallica concert. “He comes on stage, hair down to his butt, he’s prancing around like Mick Jagger,” Hameroff said. “But then he speaks. And that’s when everyone wakes up.”

The brain, Chalmers began by pointing out, poses all sorts of problems to keep scientists busy. How do we learn, store memories, or perceive things? How do you know to jerk your hand away from scalding water, or hear your name spoken across the room at a noisy party? But these were all “easy problems”, in the scheme of things: given enough time and money, experts would figure them out. There was only one truly hard problem of consciousness, Chalmers said. It was a puzzle so bewildering that, in the months after his talk, people started dignifying it with capital letters – the Hard Problem of Consciousness – and it’s this: why on earth should all those complicated brain processes feel like anything from the inside? Why aren’t we just brilliant robots, capable of retaining information, of responding to noises and smells and hot saucepans, but dark inside, lacking an inner life? And how does the brain manage it? How could the 1.4kg lump of moist, pinkish-beige tissue inside your skull give rise to something as mysterious as the experience of being that pinkish-beige lump, and the body to which it is attached?

What jolted Chalmers’s audience from their torpor was how he had framed the question. “At the coffee break, I went around like a playwright on opening night, eavesdropping,” Hameroff said. “And everyone was like: ‘Oh! The Hard Problem! The Hard Problem! That’s why we’re here!’” Philosophers had pondered the so-called “mind-body problem” for centuries. But Chalmers’s particular manner of reviving it “reached outside philosophy and galvanised everyone. It defined the field. It made us ask: what the hell is this that we’re dealing with here?”

Two decades later, we know an astonishing amount about the brain: you can’t follow the news for a week without encountering at least one more tale about scientists discovering the brain region associated with gambling, or laziness, or love at first sight, or regret – and that’s only the research that makes the headlines. Meanwhile, the field of artificial intelligence – which focuses on recreating the abilities of the human brain, rather than on what it feels like to be one – has advanced stupendously. But like an obnoxious relative who invites himself to stay for a week and then won’t leave, the Hard Problem remains. When I stubbed my toe on the leg of the dining table this morning, as any student of the brain could tell you, nerve fibres called “C-fibres” shot a message to my spinal cord, sending neurotransmitters to the part of my brain called the thalamus, which activated (among other things) my limbic system. Fine. But how come all that was accompanied by an agonising flash of pain? And what is pain, anyway?

Muokannut: Risto Koivula, 9/18/2019 3:59:07 PM


Hämmentävä skeptikko Alfastudiolla   [ 401821 , Mr.K.A.T. , 31.08.2019 01:55:20 ]
    Hämmentävä skeptikko Alfastudiolla   [ 401822 , psq , 31.08.2019 08:59:46 ]
        Politiikan ja historian tiede   [ 401826 , Mr.K.A.T. , 01.09.2019 00:13:42 ]
            Politiikan ja historian tiede   [ 401829 , Teppolainen , 01.09.2019 15:22:24 ]
        Vaiettiin Päivistä hämmentävästi Alfastudiolla   [ 401827 , Mr.K.A.T. , 01.09.2019 00:43:20 ]
            Vaiettiin Päivistä hämmentävästi Alfastudiolla   [ 401828 , Risto Koivula , 01.09.2019 04:45:52 ]
                Ivan Puopolonkin "tiede" herättää keskustelua   [ 401831 , Mr.K.A.T. , 02.09.2019 00:45:54 ]
                    Poikkeustila SK:ssa   [ 401832 , Mr.K.A.T. , 02.09.2019 03:56:11 ]
                    Ivan Puopolonkin "tiede" herättää keskustelua   [ 401833 , Risto Koivula , 05.09.2019 05:15:47 ]
                        Ivan Puopolonkin "tiede" herättää keskustelua   [ 401886 , Risto Koivula , 18.09.2019 15:56:07 ]
                    Ivan Puopolonkin "tiede" herättää keskustelua   [ 401834 , Teppolainen , 05.09.2019 12:22:32 ]
    Hämmentävä skeptikko Alfastudiolla   [ 401823 , Seppo Heinola , 31.08.2019 11:10:22 ]
        Mielenkiintoista! - re.. Alfastudiossa   [ 401825 , Mr.K.A.T. , 31.08.2019 23:54:07 ]
    Vakavaa kritiikkiä Skepsis:tä ja J.K.Niemelää kohtaan KU:ssa (ja tässä)   [ 401824 , Mr.K.A.T. , 31.08.2019 23:39:16 ]