EU:n uudissanoja: Disagreement on yhteisymmärrys?

Teppolainen, 10/20/2019 2:50:07 PM, 402015

Euroopan Unionin sääntöjen mukaan Euroopan Neuvosto voi myöntää jäsenmaan erolle jatkoaikaa vain, jos se tapahtuu yhteisymmärryksessä kyseisen jäsenmaan kanssa:
"unless the European Council, in agreement with the Member State concerned, unanimously decides to extend this period"

Jäsenmaan kantaa edustaa pääministeri, esimerkiksi Theresa Mayn hakiessa jatkoaikaa Iso-Britannian erolle Euroopan Unionista. Myös Boris Johnsonin kohdalla Britannian parlamentti on lain tasolla katsonut, että Johnsonilla on valtuudet edustaa Britannian kantaa, velvoittaessaan pääministeri Johnsonin esittämään sellaisen kannan, että jatkoaikaa tulisi hakea.

Täytettyään velvollisuutensa ja esittäessään Britannian parlamentin vaatiman kannan, pääministeri Johnson kuitenkin esitti heti perään vastakkaisen kannan, jonka mukaan jatkoaikaa ei tule myöntää. Ensimmäinen kanta oli vieläpä allekirjoittamaton, kun taas jälkimmäinen oli selkeästi varustettu pääministerin allekirjoituksella. Jos EU myöntää jatkoaikaa (mikä vaikuttaa todennäköiseltä), tämä on EU:n mukaan siis tapahtunut täydessä yhteisymmärryksessä Britannian kanssa. Yhteisymmärrykseksi EU:n uuskielessä lasketaan siis myös jatkoajan vastustaminen juuri sen henkilön suulla, jolla on oman maansa parlamentinkin mukaan valtuudet edustaa maataan asiassa. Vai teeskenteleekö EU kenties sormet korvilla lällättäen, ettei ole vastaanottanut jälkimmäistä kantaa?

Herää kysymys, pyrkivätkö jotkut EU-tahot laajemminkin pimittämään agendansa vastaisia päätöksiä ja viemään läpi räikeästi laillisuutta hipovilla tavoilla omaa agendaansa.

https://www.dw.com/en/uk-sends-letters-to-eu-for-and-against-brexit-extension/a-50902568

Jos EU olisi raiskaaja, sen mielestä "ei" tarkoittaisi varmaankin "kyllä", koska uhri on joskus elämässään sanonut "kyllä".

Muokannut: Teppolainen, 10/20/2019 2:56:07 PM


Sanojen synty   [ 401447 , sherlocker , 18.05.2019 21:06:17 ]
    Sanojen synty   [ 401456 , Trepidaatio , 19.05.2019 10:23:56 ]
        Sanojen synty   [ 401509 , sherlocker , 22.05.2019 21:35:57 ]
    Sana "sopimus"   [ 401787 , Teppolainen , 20.08.2019 10:04:19 ]
        Sana "sopimus"   [ 401788 , Trepidaatio , 20.08.2019 12:39:15 ]
            Sana "sopimus"   [ 401789 , Teppolainen , 20.08.2019 15:23:51 ]
                Sana "sopimus"   [ 401790 , Trepidaatio , 20.08.2019 15:44:24 ]
                    Sana "sopimus"   [ 401792 , Teppolainen , 20.08.2019 15:48:10 ]
                        Sana "sopimus"   [ 401793 , Trepidaatio , 20.08.2019 16:29:19 ]
                            Sana "sopimus"   [ 401794 , Teppolainen , 20.08.2019 17:50:49 ]
                                Sana "sopimus"   [ 401795 , Trepidaatio , 20.08.2019 17:57:04 ]
                                    Sana "sopimus"   [ 401796 , Teppolainen , 20.08.2019 18:42:37 ]
                                        Sana "sopimus"   [ 401797 , Trepidaatio , 20.08.2019 19:10:29 ]
                                            Sana "sopimus"   [ 401798 , Teppolainen , 20.08.2019 21:07:12 ]
                                                Sana "sopimus"   [ 401799 , Trepidaatio , 21.08.2019 08:32:03 ]
                                                    Sana "syyllinen"   [ 401803 , Teppolainen , 23.08.2019 22:42:42 ]
                                                        Sana "syyllinen"   [ 401804 , Teppolainen , 23.08.2019 23:19:48 ]
                                                            Sana "syyllinen"   [ 401820 , Risto Koivula , 30.08.2019 08:20:24 ]
                Sana "ratkaisu"   [ 401791 , Teppolainen , 20.08.2019 15:46:55 ]
        EU:n uudissanoja: Disagreement on yhteisymmärrys?   [ 402015 , Teppolainen , 20.10.2019 14:50:07 ]
            EU:n uudissanoja: Disagreement on yhteisymmärrys?   [ 402022 , Risto Koivula , 29.10.2019 16:00:23 ]