Olemme osa historiallista jatkumoa

Trepidaatio, 7/6/2020 11:21:09 AM, 403393

Kaikissa maissa opetataan historiaa, varsinkin oman maan. Kulttuuri mielletään yleensä historialliseksi jatkumoksi joka on kehittynyt erilaisten vaiheiden kautta. Aivan samalla tavalla kun on oikein kertoa, että norjalaiset vaurastuivat Lontoon palon seurauksena (1600-luvulla) kun möivät sahatavaraa jälleenrakennukseen, on oikein sanoa että suomalaiset vaurastuivat ottamalla oman osansa siirtomaiden riistosta. Tämä ei edellytä sitä että kyseinen alue olisi ollut asianomaisessa historiallisessa vaiheessa itsenäinen valtio.

Koska on tapana sanoa, että tietyt valtiot ovat aikoinaan vaurastuneet siirtomaiden kustannuksella, on myös kohtuullista todeta että suomalaiset ovat olleet tässä mukana myös, tosin vähemmän suoraan. Suomalaiset toimijat ovat olleet myös suoremmin mukana Ruotsin harjoittamassa orjakaupassa. Kun suomi nyt itsenäisenä valtiona on osa maailman rikkainta eikä köyhintä aluetta on täällä jokin historiallinen tausta, jokin kehityskulku, joka on tähän johtanut.

Tässä ei ole niinkään kyse syyttelystä vaan asioiden tutkimisesta.

T.

Teppolainen kirjoitti 05.07.2020 (403387)...

>
Lainaus: Trepidaatio, 05.07.2020 15:08:48, 403386
Hesari referoi Kujalan teosta näin:
>
> "Toisaalta Suomi oli köyhä maa, kahden suurvallan
> välissä, joita kummatkin naapurit kyllä verottivat ja
> käyttivät hyväkseen. Silti – osin kolonialismin
> valtarakenteiden seurauksena – Suomi kuitenkin päätyi
> kuulumaan maapallon rikkaampaan osaan.
>
> Kirjan johdannossa Kujala esittelee suomalaisten
> henkilöiden kytköksiä kolonialismiin. Mutta myös
> rakenteellisia yhteyksiä oli.
>
> Suomalaisilla ei tietystikään ollut omia kolonioita,
> mutta tervaa ja sahatavaraa laivattiin 1600- ja
> 1700-luvuilla suuret määrät Hollantiin, joka oli
> keskeinen kuljettaja Atlantin orjakaupassa ja Aasian
> maustekaupassa kaapattuaan Indonesia maustesaarineen
> portugalilaisilta."

>
> Niin, miksi juuri "suomalaisten" henkilöiden kytköksiä
> (olettaen että tässä puhutaan nykypäivän valkoihoisten
> suomalaisugrilaisten henkilöiden esi-isistä, eikä
> Suomessa tuolloin asuneita muita henkilöitä, kuten
> valloittajien edustajista)? Miksei esim. Suomessa
> asuvien kongolaistautaisten esi-isiä, jotka myivät
> vihollisheimon jäseniä orjiksi, tai vaikkapa Suomessa
> asuvia brittisukulinjoihin kuuluvia henkilöitä? Ja
> miksi kenenkään nykypäivän henkilön pitäisi kantaa
> vastuuta historiallisten henkilöiden tekemisistä tämän
> historiallisen kytköksen perusteella, vaikka olisi
> kyseessä olisi esi-isä (paitsi jos henkilö
> todistettavasti omistaa jotain esi-isänsä varastamaa
> omaisuutta)? Tietysti heikompiosisten puolesta voi
> kantaa vastuuta, mutta se liittyy ihan senhetkiseen
> tilanteeseen, eikä tilanteeseen johtaneisiin
> historiallisiin tapahtumaketjuihin, jos
> tapahtumaketjuja tai niistä hyötymistä ei ole voinut
> kohtuudella välttää.
>
> Onko Hesarin arvostelussa kerrottu miten Suomella on
> voinut olla "rakenteellisia yhteyksiä" kolonialismiin
> 1600- ja 1700-luvulla, kun koko Suomea ei ole silloin
> ollut vielä olemassakaan itsenäisenä valtiona? Ennen
> itsenäistymistä kyseiset valtiolliset rakenteet olivat
> osa Ruotsia tai Venäjää.
>
> Suomalaisilla on kyllä ollut kolonioita, mutta
> kolonalismiin saakka niiden toiminta ei ole tietääkseni
> kehittynyt. Swedenborgilainen alkemisti, kirjailija ja
> löytöretkeilijä August Nordenskiöld matkasi 1792 Sierra
> Leoneen perustamaan suomalaista utopiayhteiskuntaa
> nimeltä Uusi Jerusalem. Valitettavasti kolonialismia
> vastustaneet paikalliset orjakauppiaat eivät ihastuneet
> orjakaupan vastaiseen utopiaan vaan väitetysti
> pahoinpitelivät Augustin hengiltä. Näin pahimmat pelot
> swedenborgilaisen utopiayhteisön kehittymisestä
> raakalaismaisen suomalaisen orjuudenvastaisen
> kolonialismin edustajaksi jäivät toteutumatta ja
> ihmisten orjuuttaminen saattoi alueella iloisesti
> jatkua.
> https://fi.wikipedia.org/wiki/August_Nordenski%C3%B6ld
>
> Edelleen, onko todisteita siitä että "suomalaista"
> tervaa olisi käytetty orjalaivoissa? Millä tavalla
> maustelaivojen raaka-aineiden toimittaminen
> kolonialismia harjoittavien valtioiden maaperälle oli
> kolonialismin tukemista? Kuten totesin, kyseisellä
> aikakaudella tuotantoketjujen jälkittäminen ei
> varmaankaan ollut mahdollista (eli sen valvominen mihin
> tarkoitukseen raaka-aineet menevät), toisekseen
> riskivaltioita tuskin olisi voinut silloin oikein
> boikotoida jos halusi tehdä vähänkään merkittävämpää
> kansainvälistä liiketoimintaa, koska niin monet
> merkittävät maat olivat siirtovaltoja ja kolmanneksi,
> maustelaivoja olisi varmasti tarvittu vaikka
> siirtovallat olisivat olleet itsenäisiäkin, koska
> maustekaupalle olisi varmasti ollut kysyntää ilman
> kolonialismiakin. Puhumattakaan siitä, että
> senaikaisessa ilmapiirissä aktiiviset toimenpiteet
> kolonialismista hyötymisen välttämiseksi ovat varmasti
> olleet haastavampia toteuttaa, jos jo siirtomaiden
> asukkaatkin ovat saattaneet pahoinpidellä sinut
> hengiltä orjuuden vastustamisen
> vuoksi.


Etnonationalistisen kulttuurimarxismin mukaan kolonialismin uhrit olivat syyllisiä kolonialismiin   [ 403374 , Teppolainen , 04.07.2020 16:48:47 ]
    Orjalaivojen terva   [ 403381 , Teppolainen , 05.07.2020 12:56:26 ]
        Orjalaivojen terva   [ 403382 , Trepidaatio , 05.07.2020 13:15:26 ]
            Orjalaivojen terva (jatk.)   [ 403383 , Trepidaatio , 05.07.2020 13:26:29 ]
            James Burke "Kytkentöjä" - re Orjalaivojen terva   [ 403394 , Mr.K.A.T. , 06.07.2020 15:41:16 ]
                James Burke "Kytkentöjä" - re Orjalaivojen terva   [ 403464 , Otto Mäkelä , 20.07.2020 13:15:09 ]
                    Voihan vempele! :D - re James Burke "Kytkentöjä"   [ 403471 , Mr.K.A.T. , 22.07.2020 18:42:27 ]
        Orjalaivojen terva   [ 403408 , Risto Koivula , 07.07.2020 10:55:16 ]
    Lue omat linkkisi   [ 403384 , Trepidaatio , 05.07.2020 13:48:13 ]
        Lue kommentoimasi viestit   [ 403385 , Teppolainen , 05.07.2020 14:31:54 ]
            Lue kommentoimasi viestit   [ 403386 , Trepidaatio , 05.07.2020 15:08:48 ]
                Lue kommentoimasi viestit   [ 403387 , Teppolainen , 05.07.2020 18:17:43 ]
                    Olemme osa historiallista jatkumoa   [ 403393 , Trepidaatio , 06.07.2020 11:21:09 ]
            MrKATin kirjallisuusnurkasta - ja IL:stä   [ 403395 , Mr.K.A.T. , 06.07.2020 15:57:39 ]
                MrKATin kirjallisuusnurkasta - ja IL:stä   [ 403404 , Jouko Koppinen , 07.07.2020 08:19:18 ]
    Etnonationalistisen kulttuurimarxismin mukaan kolonialismin uhrit olivat syyllisiä kolonialismiin   [ 403407 , Risto Koivula , 07.07.2020 10:36:15 ]