Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka
Lainaus: Kai Varma, 10.09.2021 22:39:35, 406825 Kiitos siitä, että te tämän palstan henkiset johtajat kerroitte olevanne pääsääntöisesti pedagogeja. Se tekee minulle helpommaksi ymmärtää asemani tässä keskustelussa, ja jäsentämään muiden erilaisten keskustelijain asemaa tällä palstalla. Mitään henkisiä johtajia ei ole. Myöskään ei ole muita kuin erilaisia. Jokainen luo sekä oman maineensa että oman arvottamisensa muista. Ne eivät ole keskenään yhteneviä. Lainaus Pääsyvaatimuksia ei ole, mutta minunlaiseni kouluttamaton moukka on täällä henkinen häirikkö. Ja olen siitä hankala, etten riko yleisiä sääntöjä, joten moderaattoritkaan eivät voi lempata ulos! Kunhan lopettaisit tuon uhriutuvan ruikutuksen, ei olisi mitään häiriötä. Lainaus Keskuudessanne näyttää vallitsevan käsitys, että nykyinen koululaitos luo itseohjautuvuuden kautta minunlaisiani tolloja! Ei ole mitään kollektiivista mielipidettä tästäkään asiasta. Miten pitkälle aikaskaalalle ulotat käsitteen "nykyinen"? Minulla on oma koulutusalani, mutta siitä keskustelen aika harvoin. Muissa asioissa olen itseoppinut ja itseohjautunut. En pidä sitä sinänsä huonona tapana oppia, mutta siinä on aina riski, että jää yllättäviin paikkoihin tiedon aukkoja. Niitä voi kyllä paikata milloin tahansa huomatessaan, kunhan säilyttää oppimiseen valmiin asenteen. Lainaus Vasta nyt ymmärrän, miksi tekijät ovat sijoittaneet tapahtumien keskiöön pienen kirjaston, joka on pelastettu tuholta. Sen avulla ihmiskunnan historian saatossa keräämä tieto säilyy. Sieltä löytyy tietoa, miten selvitä muuttuneissa olosuhteissa. Tuon tapaista tuhoon varautumista tapahtuukin kaiken aikaa. Erilaisia katastrofikirjoja on julkaistu paljon ja näitä on kyllä mietitty. Miten ja kuka sitten talteen laitettua informaatiota pääsee käyttämään pahan päivän tullen, se on konstikas kysymys. Lainaus Kiitos pojat! Eikö täällä tosiaankaan ole tyttöjä mukana? En tiedä, mutta olisi kovin suotavaa olla. |
Vuodatus [ 406716 , Kai Varma , 01.09.2021 23:16:02 ]
Vuodatus [ 406723 , PeP , 02.09.2021 11:07:10 ]
Vuodatus [ 406725 , Kai Varma , 02.09.2021 14:20:23 ]
Vuodatus [ 406726 , _Wesa_ , 02.09.2021 15:05:39 ]
Vuodatus [ 406728 , Kai Varma , 02.09.2021 18:24:22 ]
Vuodatus [ 406729 , PeP , 02.09.2021 18:56:24 ]
Vuodatus [ 406730 , Kai Varma , 02.09.2021 22:44:07 ]
Vuodatus [ 406732 , PeP , 03.09.2021 08:51:43 ]
Vuodatus [ 406736 , riiviö , 03.09.2021 16:46:43 ]
Vuodatus [ 406737 , PeP , 03.09.2021 17:24:08 ]
Vuodatus [ 406731 , _Wesa_ , 03.09.2021 06:38:19 ]
Vuodatus [ 406733 , PeP , 03.09.2021 09:03:55 ]
Vuodatus [ 406734 , Kai Varma , 03.09.2021 09:47:38 ]
Vuodatus [ 406735 , PeP , 03.09.2021 11:07:24 ]
Vuodatus [ 406738 , Kai Varma , 03.09.2021 17:56:20 ]
Vuodatus [ 406739 , PeP , 03.09.2021 18:32:03 ]
Vuodatus [ 406740 , Kai Varma , 03.09.2021 22:58:48 ]
PISA-torni senkun kallistuu? [ 406741 , sherlocker , 04.09.2021 00:52:30 ]
PISA-torni senkun kallistuu? [ 406743 , PeP , 04.09.2021 09:05:49 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406744 , PeP , 04.09.2021 09:14:52 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406749 , sherlocker , 04.09.2021 12:11:59 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406750 , PeP , 04.09.2021 14:10:04 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406788 , sherlocker , 08.09.2021 16:59:09 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406799 , PeP , 08.09.2021 21:19:06 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406801 , sherlocker , 08.09.2021 21:38:35 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406825 , Kai Varma , 10.09.2021 22:39:35 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406826 , sherlocker , 10.09.2021 23:29:15 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406831 , riiviö , 11.09.2021 09:01:22 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406835 , PeP , 11.09.2021 09:53:49 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406827 , PeP , 11.09.2021 00:31:10 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406834 , Kai Varma , 11.09.2021 09:26:10 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406836 , PeP , 11.09.2021 11:05:34 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406842 , Kai Varma , 12.09.2021 00:37:48 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406844 , PeP , 12.09.2021 10:46:03 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406850 , Kai Varma , 12.09.2021 16:51:47 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406854 , PeP , 12.09.2021 20:01:31 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406855 , Kai Varma , 12.09.2021 23:09:44 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406856 , PeP , 13.09.2021 10:40:14 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406859 , Kai Varma , 13.09.2021 12:14:05 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406860 , PeP , 13.09.2021 13:32:37 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406870 , Kai Varma , 14.09.2021 08:55:40 ]
Lähestymissuunta [ 406880 , PeP , 14.09.2021 12:06:18 ]
Lähestymissuunta [ 406882 , Kai Varma , 14.09.2021 12:47:37 ]
Lähestymissuunta [ 406887 , PeP , 14.09.2021 14:35:33 ]
Lähestymissuunta [ 406895 , Kai Varma , 14.09.2021 19:13:33 ]
Lähestymissuunta [ 406896 , PeP , 14.09.2021 19:50:35 ]
Lähestymissuunta [ 406897 , PeP , 14.09.2021 19:51:51 ]
Lähestymissuunta [ 406898 , Kai Varma , 14.09.2021 21:16:11 ]
Lähestymissuunta [ 406908 , PeP , 15.09.2021 09:23:36 ]
Lähestymissuunta [ 406917 , Kai Varma , 15.09.2021 15:28:06 ]
Lähestymissuunta [ 406922 , PeP , 15.09.2021 16:46:31 ]
Lähestymissuunta [ 406925 , sherlocker , 15.09.2021 17:21:26 ]
Lähestymissuunta [ 406930 , sherlocker , 15.09.2021 18:53:39 ]
Lähestymissuunta [ 406933 , Kai Varma , 15.09.2021 19:25:20 ]
Lähestymissuunta [ 406934 , sherlocker , 15.09.2021 19:33:05 ]
Lähestymissuunta [ 406936 , PeP , 15.09.2021 20:47:11 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406832 , riiviö , 11.09.2021 09:12:53 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406843 , Kai Varma , 12.09.2021 01:16:36 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406845 , riiviö , 12.09.2021 11:01:07 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406849 , Kai Varma , 12.09.2021 16:34:05 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406851 , PeP , 12.09.2021 16:53:02 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406852 , PeP , 12.09.2021 18:03:42 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406991 , Kai Varma , 20.09.2021 22:15:28 ]
Uusi aihe, tyttökirja [ 406998 , sherlocker , 21.09.2021 21:58:13 ]
Uusi aihe 42 [ 406999 , sherlocker , 21.09.2021 22:05:28 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407000 , sherlocker , 21.09.2021 22:21:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407005 , Kai Varma , 22.09.2021 16:19:00 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407006 , riiviö , 22.09.2021 16:45:58 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407007 , PeP , 22.09.2021 17:04:36 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407008 , PeP , 22.09.2021 18:00:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407011 , riiviö , 22.09.2021 20:11:26 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407010 , riiviö , 22.09.2021 20:02:04 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407014 , PeP , 22.09.2021 22:21:41 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407017 , riiviö , 23.09.2021 18:24:29 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407018 , PeP , 23.09.2021 18:34:55 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407020 , sherlocker , 23.09.2021 20:02:22 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407019 , sherlocker , 23.09.2021 19:53:53 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407023 , PeP , 23.09.2021 22:43:05 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407028 , _mk , 24.09.2021 21:53:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407029 , riiviö , 24.09.2021 22:10:17 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407037 , Kai Varma , 28.09.2021 14:13:55 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407048 , riiviö , 29.09.2021 09:45:59 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407051 , PeP , 29.09.2021 12:23:42 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407054 , riiviö , 29.09.2021 13:00:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407057 , Kai Varma , 29.09.2021 13:58:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407058 , riiviö , 29.09.2021 14:08:44 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407059 , sherlocker , 29.09.2021 14:22:02 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407062 , PeP , 29.09.2021 15:01:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407063 , PeP , 29.09.2021 15:11:50 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407072 , Kai Varma , 30.09.2021 07:34:57 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407073 , PeP , 30.09.2021 08:19:03 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407074 , Kai Varma , 30.09.2021 18:51:05 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407077 , PeP , 30.09.2021 20:05:34 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407081 , Kai Varma , 30.09.2021 21:10:06 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407082 , riiviö , 30.09.2021 22:07:32 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407084 , Kai Varma , 01.10.2021 07:13:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407085 , PeP , 01.10.2021 09:30:53 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407086 , Kai Varma , 01.10.2021 11:59:30 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407087 , PeP , 01.10.2021 13:19:53 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407095 , Kai Varma , 01.10.2021 23:41:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407097 , PeP , 02.10.2021 09:11:46 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407098 , PeP , 02.10.2021 09:20:07 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407112 , Kai Varma , 03.10.2021 19:21:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407113 , PeP , 03.10.2021 19:56:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407114 , riiviö , 03.10.2021 22:09:30 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407119 , PeP , 04.10.2021 11:25:18 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407115 , riiviö , 03.10.2021 22:32:12 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407118 , PeP , 04.10.2021 11:19:48 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407120 , Kai Varma , 04.10.2021 13:59:48 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407122 , PeP , 04.10.2021 16:10:35 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407127 , Kai Varma , 05.10.2021 16:45:15 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407128 , riiviö , 05.10.2021 17:00:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407133 , PeP , 05.10.2021 23:25:08 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407137 , riiviö , 06.10.2021 09:13:58 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407136 , Kai Varma , 06.10.2021 08:33:06 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407138 , riiviö , 06.10.2021 09:23:50 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407140 , PeP , 06.10.2021 10:25:23 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407141 , Kai Varma , 06.10.2021 10:46:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407142 , PeP , 06.10.2021 12:15:40 ]
Malttia [ 407129 , sherlocker , 05.10.2021 17:10:45 ]
Malttia [ 407131 , Kai Varma , 05.10.2021 23:22:43 ]
Malttia [ 407134 , PeP , 05.10.2021 23:32:38 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407139 , PeP , 06.10.2021 10:01:28 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407107 , Kai Varma , 03.10.2021 09:51:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407108 , PeP , 03.10.2021 11:15:23 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407109 , riiviö , 03.10.2021 11:19:16 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407110 , PeP , 03.10.2021 11:21:24 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407111 , riiviö , 03.10.2021 11:27:40 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407100 , riiviö , 02.10.2021 10:49:52 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407102 , PeP , 02.10.2021 15:16:07 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407105 , riiviö , 02.10.2021 19:37:37 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407106 , PeP , 02.10.2021 19:53:23 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407088 , riiviö , 01.10.2021 14:30:58 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407089 , PeP , 01.10.2021 15:31:43 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407094 , sherlocker , 01.10.2021 23:33:54 ]
Vuodatus [ 406745 , PeP , 04.09.2021 09:28:21 ]
Vuodatus [ 406759 , Kai Varma , 04.09.2021 22:56:41 ]
Vuodatus [ 406760 , PeP , 04.09.2021 23:22:21 ]
Vuodatus [ 406765 , Kai Varma , 05.09.2021 12:41:02 ]
Vuodatus [ 406766 , PeP , 05.09.2021 12:58:51 ]
Vuodatus [ 406767 , Kai Varma , 05.09.2021 14:08:38 ]
Vuodatus [ 406763 , riiviö , 05.09.2021 12:03:19 ]
Kulttuurievoluutio [ 407371 , Kai Varma , 06.11.2021 10:07:50 ]
Kulttuuriorgasmi? [ 407388 , sherlocker , 09.11.2021 00:18:21 ]
Kulttuuriklitoris [ 407390 , sherlocker , 09.11.2021 01:44:57 ]
Kulttuuriklitoris [ 407395 , Risto Koivula , 10.11.2021 15:20:16 ]
Kulttuuriklitoris [ 407453 , sherlocker , 16.11.2021 20:58:05 ]
Kulttuuriklitoris [ 407522 , Risto Koivula , 18.11.2021 23:39:49 ]
Kulttuuriklitoris [ 407533 , riiviö , 19.11.2021 10:49:49 ]
Kulttuuriklitoris [ 407544 , sherlocker , 19.11.2021 23:37:40 ]
Kulttuuriklitoris [ 407545 , sherlocker , 19.11.2021 23:40:35 ]
Kulttuuriklitoris [ 407546 , sherlocker , 19.11.2021 23:50:43 ]
Kulttuuriklitoris [ 407547 , sherlocker , 19.11.2021 23:51:49 ]