Lähestymissuunta
Lainaus: sherlocker, 15.09.2021 18:53:39, 406930 Lainaus: Kai Varma, 14.09.2021 21:16:11, 406898 "Hiilinielujen kasvattaminen perustuu esimerkiksi metsien istutukseen. Miten se voi päättyä nolosti." Nuorena miehenä olin mukana tekemässä "Osaran aukeiden", uudelleen istutuksia. Piti istuttaa monta kertaa kun istutukset meinasivat näivettyä lumen alle, joten yllätykset ovat mahdollisia, luonto kun ei ihmisen määräyksiä välttämättä ota vastaan. Luonnon logiikka on semmoinen, etä yhtä osaa säädettäesssä reagoi muu eliökunta melko arvaamattomalla tavalla. Tästä ei pidä vetää johtopäätöstä, että vastustaisin metsäistutksia. Voisiko olla että sieltä 70-luvulta myös taimia on ehditty jalostaa kestämään vähän kaikkea, kunhan ne istutetaan kunnolla eikä urakalla? Bambit ovat nyt sitten tämän ajan uusi tulokas ja riesa. Niin, Osaran kentät hakattiin avohakkuina 40 ja 50 luvulla. Vaikeudet saada ne uudelleen kasvamaan johtui siitä, että hakkuut tehtiin korkeilla vaaroilla lähellä puurajaa, ja uudelleen istutuksessa käytettiin etelästä tuotuja männyn taimia. Ja mäntykin oli väärä puulaji korkeille vaaranrinteille. No onneksi kasvusto vähitellen sai voiton, eikä sinne tundraa syntynyt, mutta lähellä taisi sekin vaihtoehto olla. |
Muokannut: Kai Varma, 9/15/2021 7:26:23 PM
Vuodatus [ 406716 , Kai Varma , 01.09.2021 23:16:02 ]
Vuodatus [ 406723 , PeP , 02.09.2021 11:07:10 ]
Vuodatus [ 406725 , Kai Varma , 02.09.2021 14:20:23 ]
Vuodatus [ 406726 , _Wesa_ , 02.09.2021 15:05:39 ]
Vuodatus [ 406728 , Kai Varma , 02.09.2021 18:24:22 ]
Vuodatus [ 406729 , PeP , 02.09.2021 18:56:24 ]
Vuodatus [ 406730 , Kai Varma , 02.09.2021 22:44:07 ]
Vuodatus [ 406732 , PeP , 03.09.2021 08:51:43 ]
Vuodatus [ 406736 , riiviö , 03.09.2021 16:46:43 ]
Vuodatus [ 406737 , PeP , 03.09.2021 17:24:08 ]
Vuodatus [ 406731 , _Wesa_ , 03.09.2021 06:38:19 ]
Vuodatus [ 406733 , PeP , 03.09.2021 09:03:55 ]
Vuodatus [ 406734 , Kai Varma , 03.09.2021 09:47:38 ]
Vuodatus [ 406735 , PeP , 03.09.2021 11:07:24 ]
Vuodatus [ 406738 , Kai Varma , 03.09.2021 17:56:20 ]
Vuodatus [ 406739 , PeP , 03.09.2021 18:32:03 ]
Vuodatus [ 406740 , Kai Varma , 03.09.2021 22:58:48 ]
PISA-torni senkun kallistuu? [ 406741 , sherlocker , 04.09.2021 00:52:30 ]
PISA-torni senkun kallistuu? [ 406743 , PeP , 04.09.2021 09:05:49 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406744 , PeP , 04.09.2021 09:14:52 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406749 , sherlocker , 04.09.2021 12:11:59 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406750 , PeP , 04.09.2021 14:10:04 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406788 , sherlocker , 08.09.2021 16:59:09 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406799 , PeP , 08.09.2021 21:19:06 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406801 , sherlocker , 08.09.2021 21:38:35 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406825 , Kai Varma , 10.09.2021 22:39:35 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406826 , sherlocker , 10.09.2021 23:29:15 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406831 , riiviö , 11.09.2021 09:01:22 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406835 , PeP , 11.09.2021 09:53:49 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406827 , PeP , 11.09.2021 00:31:10 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406834 , Kai Varma , 11.09.2021 09:26:10 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406836 , PeP , 11.09.2021 11:05:34 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406842 , Kai Varma , 12.09.2021 00:37:48 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406844 , PeP , 12.09.2021 10:46:03 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406850 , Kai Varma , 12.09.2021 16:51:47 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406854 , PeP , 12.09.2021 20:01:31 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406855 , Kai Varma , 12.09.2021 23:09:44 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406856 , PeP , 13.09.2021 10:40:14 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406859 , Kai Varma , 13.09.2021 12:14:05 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406860 , PeP , 13.09.2021 13:32:37 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406870 , Kai Varma , 14.09.2021 08:55:40 ]
Lähestymissuunta [ 406880 , PeP , 14.09.2021 12:06:18 ]
Lähestymissuunta [ 406882 , Kai Varma , 14.09.2021 12:47:37 ]
Lähestymissuunta [ 406887 , PeP , 14.09.2021 14:35:33 ]
Lähestymissuunta [ 406895 , Kai Varma , 14.09.2021 19:13:33 ]
Lähestymissuunta [ 406896 , PeP , 14.09.2021 19:50:35 ]
Lähestymissuunta [ 406897 , PeP , 14.09.2021 19:51:51 ]
Lähestymissuunta [ 406898 , Kai Varma , 14.09.2021 21:16:11 ]
Lähestymissuunta [ 406908 , PeP , 15.09.2021 09:23:36 ]
Lähestymissuunta [ 406917 , Kai Varma , 15.09.2021 15:28:06 ]
Lähestymissuunta [ 406922 , PeP , 15.09.2021 16:46:31 ]
Lähestymissuunta [ 406925 , sherlocker , 15.09.2021 17:21:26 ]
Lähestymissuunta [ 406930 , sherlocker , 15.09.2021 18:53:39 ]
Lähestymissuunta [ 406933 , Kai Varma , 15.09.2021 19:25:20 ]
Lähestymissuunta [ 406934 , sherlocker , 15.09.2021 19:33:05 ]
Lähestymissuunta [ 406936 , PeP , 15.09.2021 20:47:11 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406832 , riiviö , 11.09.2021 09:12:53 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406843 , Kai Varma , 12.09.2021 01:16:36 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406845 , riiviö , 12.09.2021 11:01:07 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406849 , Kai Varma , 12.09.2021 16:34:05 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406851 , PeP , 12.09.2021 16:53:02 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406852 , PeP , 12.09.2021 18:03:42 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406991 , Kai Varma , 20.09.2021 22:15:28 ]
Uusi aihe, tyttökirja [ 406998 , sherlocker , 21.09.2021 21:58:13 ]
Uusi aihe 42 [ 406999 , sherlocker , 21.09.2021 22:05:28 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407000 , sherlocker , 21.09.2021 22:21:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407005 , Kai Varma , 22.09.2021 16:19:00 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407006 , riiviö , 22.09.2021 16:45:58 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407007 , PeP , 22.09.2021 17:04:36 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407008 , PeP , 22.09.2021 18:00:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407011 , riiviö , 22.09.2021 20:11:26 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407010 , riiviö , 22.09.2021 20:02:04 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407014 , PeP , 22.09.2021 22:21:41 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407017 , riiviö , 23.09.2021 18:24:29 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407018 , PeP , 23.09.2021 18:34:55 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407020 , sherlocker , 23.09.2021 20:02:22 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407019 , sherlocker , 23.09.2021 19:53:53 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407023 , PeP , 23.09.2021 22:43:05 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407028 , _mk , 24.09.2021 21:53:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407029 , riiviö , 24.09.2021 22:10:17 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407037 , Kai Varma , 28.09.2021 14:13:55 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407048 , riiviö , 29.09.2021 09:45:59 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407051 , PeP , 29.09.2021 12:23:42 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407054 , riiviö , 29.09.2021 13:00:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407057 , Kai Varma , 29.09.2021 13:58:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407058 , riiviö , 29.09.2021 14:08:44 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407059 , sherlocker , 29.09.2021 14:22:02 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407062 , PeP , 29.09.2021 15:01:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407063 , PeP , 29.09.2021 15:11:50 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407072 , Kai Varma , 30.09.2021 07:34:57 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407073 , PeP , 30.09.2021 08:19:03 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407074 , Kai Varma , 30.09.2021 18:51:05 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407077 , PeP , 30.09.2021 20:05:34 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407081 , Kai Varma , 30.09.2021 21:10:06 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407082 , riiviö , 30.09.2021 22:07:32 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407084 , Kai Varma , 01.10.2021 07:13:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407085 , PeP , 01.10.2021 09:30:53 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407086 , Kai Varma , 01.10.2021 11:59:30 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407087 , PeP , 01.10.2021 13:19:53 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407095 , Kai Varma , 01.10.2021 23:41:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407097 , PeP , 02.10.2021 09:11:46 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407098 , PeP , 02.10.2021 09:20:07 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407112 , Kai Varma , 03.10.2021 19:21:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407113 , PeP , 03.10.2021 19:56:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407114 , riiviö , 03.10.2021 22:09:30 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407119 , PeP , 04.10.2021 11:25:18 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407115 , riiviö , 03.10.2021 22:32:12 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407118 , PeP , 04.10.2021 11:19:48 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407120 , Kai Varma , 04.10.2021 13:59:48 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407122 , PeP , 04.10.2021 16:10:35 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407127 , Kai Varma , 05.10.2021 16:45:15 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407128 , riiviö , 05.10.2021 17:00:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407133 , PeP , 05.10.2021 23:25:08 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407137 , riiviö , 06.10.2021 09:13:58 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407136 , Kai Varma , 06.10.2021 08:33:06 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407138 , riiviö , 06.10.2021 09:23:50 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407140 , PeP , 06.10.2021 10:25:23 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407141 , Kai Varma , 06.10.2021 10:46:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407142 , PeP , 06.10.2021 12:15:40 ]
Malttia [ 407129 , sherlocker , 05.10.2021 17:10:45 ]
Malttia [ 407131 , Kai Varma , 05.10.2021 23:22:43 ]
Malttia [ 407134 , PeP , 05.10.2021 23:32:38 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407139 , PeP , 06.10.2021 10:01:28 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407107 , Kai Varma , 03.10.2021 09:51:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407108 , PeP , 03.10.2021 11:15:23 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407109 , riiviö , 03.10.2021 11:19:16 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407110 , PeP , 03.10.2021 11:21:24 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407111 , riiviö , 03.10.2021 11:27:40 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407100 , riiviö , 02.10.2021 10:49:52 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407102 , PeP , 02.10.2021 15:16:07 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407105 , riiviö , 02.10.2021 19:37:37 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407106 , PeP , 02.10.2021 19:53:23 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407088 , riiviö , 01.10.2021 14:30:58 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407089 , PeP , 01.10.2021 15:31:43 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407094 , sherlocker , 01.10.2021 23:33:54 ]
Vuodatus [ 406745 , PeP , 04.09.2021 09:28:21 ]
Vuodatus [ 406759 , Kai Varma , 04.09.2021 22:56:41 ]
Vuodatus [ 406760 , PeP , 04.09.2021 23:22:21 ]
Vuodatus [ 406765 , Kai Varma , 05.09.2021 12:41:02 ]
Vuodatus [ 406766 , PeP , 05.09.2021 12:58:51 ]
Vuodatus [ 406767 , Kai Varma , 05.09.2021 14:08:38 ]
Vuodatus [ 406763 , riiviö , 05.09.2021 12:03:19 ]
Kulttuurievoluutio [ 407371 , Kai Varma , 06.11.2021 10:07:50 ]
Kulttuuriorgasmi? [ 407388 , sherlocker , 09.11.2021 00:18:21 ]
Kulttuuriklitoris [ 407390 , sherlocker , 09.11.2021 01:44:57 ]
Kulttuuriklitoris [ 407395 , Risto Koivula , 10.11.2021 15:20:16 ]
Kulttuuriklitoris [ 407453 , sherlocker , 16.11.2021 20:58:05 ]
Kulttuuriklitoris [ 407522 , Risto Koivula , 18.11.2021 23:39:49 ]
Kulttuuriklitoris [ 407533 , riiviö , 19.11.2021 10:49:49 ]
Kulttuuriklitoris [ 407544 , sherlocker , 19.11.2021 23:37:40 ]
Kulttuuriklitoris [ 407545 , sherlocker , 19.11.2021 23:40:35 ]
Kulttuuriklitoris [ 407546 , sherlocker , 19.11.2021 23:50:43 ]
Kulttuuriklitoris [ 407547 , sherlocker , 19.11.2021 23:51:49 ]