Tosi vanha ja provosoiva aihe
Lisää vanhoillista ajatteluani On ymmärrettävää, että naisten tyytymättömyys miehisen kulttuuritradition aiheuttamiin osin keinotekoisiin roolijakoihin ja kaikkiin historian tuntemiin heihin kohdistettuihin vääryyksiin ja julmuuksiin on paikoin oikeutettua. Vapautuminen kaikista kahlitsevista rooleista ei kuitenkaan tahdo oikein onnistua. Osa ”rooleista” on niitä, joihin kumpikaan subjekti ei voi vaikuttaa, ei ainakaan vielä. Biologisesti ajatellen, nainen on synnyttäjä. Tai pitäisikö sanoa, että sitä ihmislajin osapuolta joka synnyttää, on alettu kutsua nimellä nainen. Lajin säilymisen kannalta nainen on se tärkeä biologinen osapuoli, joka kantaa jälkeläistään jo ennen tämän syntymää. Perinteisesti hän on kantanut tätä hyvän tovin vielä tämän syntymän jälkeenkin. Naisen huolenpitoon perustuu varmasti osaltaan se kehitys, joka on johtanut siihen, että ihmisestä voidaan lajina käyttää sanaa hyväluontoinen. Muutamia stereotyyppisiä, yleistäviä väitteitä: *Mies hajottaa nähdäkseen osat. Hän haluaa vastaavissa tutkimustilanteissa jatkossakin olevan mahdollista olettaa, että samankaltaiset objektit koostuvat samanlaisista osista. *Nainen ei hajota osiin, vaan ajattelee intuitiivisesti ymmärtävänsä objektin suoraan sitä katsomalla, ikään kuin kokonaisena. *Mies on kielioppi, nainen on kieli. *Mies on syntaksi, nainen semantiikka. *Isänmaa ja äidinkieli. *Miehinen, joustamaton ja asenteellinen maailma *Mies -kaksiarvoiseen logiikkaan erikoistuneet putkiaivot, joilta puuttuu kaikenlainen hienostuneisuus ja psykologinen vaisto. * Hierarkiat, nyrkki ja hella *Miehinen Jumala * man-woman = ihminen, mies - nainen, *vanhatestamentillinen, patriarkaalinen kulttuuri * kilpailun maailma, jääkiekko…ja mitä kaikkia kauheuksia… Luonnollisen naiseuden on syrjäyttämässä sukupuolinen tasa-arvovaatimus, joka äärifeministisissä muodoissaan on joltain osin alkanut vaikuttaa pikemminkin epätoivoiselta, miehiin kohdituvalta kostolta, kuin yhteiseen hyvään pyrkimiseltä. Esimerkkinä tästä on radikaali feministifilosofi Sandra Harding (käväisi muuten Filosofia -päivillä Tampereella muutama vuosi sitten) pitää nykytiedettä (erityisesti fysiikkaa) ei vain seksistisenä, vaan myös rasistisena luokkakuntaisena ja kulttuurisesti pakottavana ja lisää, että fysiikka, kemia, matematiikka ja logiikka kantavat johtavien kulttuuriensa luojien sormenjäljet siinä missä antropologia ja historiakin. (S.Weinberg, Unelmia viimeisestä teoriasta s.82) Tiede ja logiikka ovat siis miehen juoni naisen alistamiseksi. Feminismin kärkevimmät ironisoijat taas sanovat, että naisen toiminta ei perustu universaaliin järkeen, vaan subjektiiviseen tunteeseen, joka taas liittyy hänen luonnolliseen asemaansa synnyttäjänä ja jälkeläisen kantajana. Toisaalta myös ranskalainen feministikirjailija (Sartren puoliso) Simone de Beauvior sanoo, että naisen ruumis on este tietoiseksi tulemiselle. Ollakseen ihminen, naisen tulee hylätä naiseutensa, tai ainakin olennainen osa sitä. Hänen on luovuttava lasten hankkimisesta, perhe - ja rakkaussuhteista ja omistauduttava työlle. de Beauvoirin mukaan tietoisuus on käsitteellisesti yhteensopimaton naisellisuuden kanssa. Toinen sukupuoli näyttää miten huonosti naisen käsite käy yksiin sellaisten käsitteiden kanssa kuin vapaa, tietoinen ja rationaalinen. Luonto on siis naisen vapauden luonnollinen kahle. (Heinämaa-Tuomi , Ajatuksia synnyttävät koneet,s.196-197) Jos tuo edellinen pitää paikkansa, on ymmärrettävää, miksi feministit haluavat kieltää tieteen. Mutta haluavatko he samalla kieltää myös sellaisen naiseuden, joka liittyy synnyttäjyyteen? Poistamalla biologia, poistetaan epätasa-arvo? Kokevatko naiset tieteen, varsinkin fysiikan miesten yksityisenä, vaikeasti lähestyttävänä maailmana? Siksikö sitä ei saisi olla? Mitä feministi hyötyy tieteen arvon alentamisesta esim. hengentieteeksi? Vai onko kysymys arvovallasta, sukupuolien välisestä taistelusta? Siinäkö koko tiede-humanismi asettelu kulminoituu? Oikean Tieteen tulisi olla sellaista, että kaikki voisivat sitä harjoittaa, siis hermeneuttista diskurssitiedettä? Mutta kun se ei ole, niin väitetään, että se on. Se ei käy, että tyypillinen tiedemies on länsimainen, valkoinen ja kaiken kukkuraksi yleensä mies. Se ei ole tasa-arvoista. Muistan lukeneeni tai kuulleeni tapauksen elävästä elämästä, jossa kuusikymmenlukulainen ”oikeaoppisten” amerikkalaisten edistyksellisten kasvatusoppineiden joukko valtasi valtakunnallisen, historian opetussuunnitelman perusteita laatimaan perustetun työryhmän. Tuloksena oli historiaa, josta puuttui maininnat mm. Einsteinin ja Edisonin saavutuksista. Kun asiaa ihmeteltiin, puolustautui eräs ryhmän jäsenistä sanomalla: ” Mitä tulee joidenkin henkilöiden poissaoloon, sellaisten kuin Thomas Edison, niin yhtä hyvin teoksesta puuttuvat suuret mustaihoiset keksijät ja suuret naiskeksijät. ” Kun sitten kysyttiin että eikö Afrikassa käytetäkään Edisonin keksimää lamppua, vaan jonkun muun keksimää, kysymys leimattiin rasismiksi. Pitääkö historiaa kirjoittaa ja muokata siten, että lopputulos on halutun kaltainen, tasa-arvoinen ja hyväksyttävä? Tasa-arvoisuuteen ei kuulu olla valkoihoinen länsimainen mies. Historiankirjoituksen objektiivisuuskin on vain sen sosiaalista, tutkimuksen aikana tapahtuvaa muokkaamista ja antropologista tasapuolistamista. Totuus luodaan tutkimuksen aikana. Sen uusi feministinen ”tiede” tunnustaa, hyväksyy ja vaatii. Kasvatustiedettäkin tulisi näin ollen tutkia siten, että lopputulos on tasa-arvoinen, eli se poistaa ihmisten väliset erot, jos ei biologisesti, niin ainakin kielellisesti. Jälkien voisi epäillä johtavan rousseaulais-marxilaisen tasa-arvon alkulähteille, pragmatismiin, saksalaiseen idealismiin, teosofiaan, antroposofiaan, radikaaliin konstruktivismiin, jota vapaan kasvatuksen sukupolvi ja siihen nopeasti liittynyt feminismi alkoivat 1960-luvulla soveltaa itselleen sopivaan muotoon.. Seuraavassa vielä muutamia huomioita mies-nainen dualismista. Ja siitä vapautumisesta? *Materia on mies, siemenen antaja. *Nainen on henki, henki ilman materiaa, alkuperäinen, siemen muokkaaja, Rousseaun hyvä luonto. *Isänmaa ja äidinkieli. Mies sitoutuu materiaaliseen maahan ja nainen kieleen. *Istumme kivikautisessa luolassa: Mies tutkii materiaa, koska ei ymmärrä naista. Metsästää koska nainen ja lapset tarvitsevat ravintoa. Nainen tutkii itseään, koska ei ymmärrä miestä. Istuu luolassaan puhellen lapselleen paremman tulevaisuuden, vaikka ei uskokaan miehen löytäneen edes kuollutta lihaa lumen alta. *Materiaton Kosminen Mieli on nainen, alku ja loppu. Siksi naiseus on parempi. Materia on vain välttämätön paha, välivaihe matkalla kosmiseen naiseuteen. Lihan löytämiseksi luolan ja puheen ulkopuolelta. *Maailmankaikkeus on nainen. *Mies on vain sen materia. *Mies on vain mies. Pakenenkin tästä nyt bunkkeriini, vähäksi aikaa. Minua on turha yrittää etsiä :-) |
Muokannut: sherlocker, 9/21/2021 10:53:01 PM
Vuodatus [ 406716 , Kai Varma , 01.09.2021 23:16:02 ]
Vuodatus [ 406723 , PeP , 02.09.2021 11:07:10 ]
Vuodatus [ 406725 , Kai Varma , 02.09.2021 14:20:23 ]
Vuodatus [ 406726 , _Wesa_ , 02.09.2021 15:05:39 ]
Vuodatus [ 406728 , Kai Varma , 02.09.2021 18:24:22 ]
Vuodatus [ 406729 , PeP , 02.09.2021 18:56:24 ]
Vuodatus [ 406730 , Kai Varma , 02.09.2021 22:44:07 ]
Vuodatus [ 406732 , PeP , 03.09.2021 08:51:43 ]
Vuodatus [ 406736 , riiviö , 03.09.2021 16:46:43 ]
Vuodatus [ 406737 , PeP , 03.09.2021 17:24:08 ]
Vuodatus [ 406731 , _Wesa_ , 03.09.2021 06:38:19 ]
Vuodatus [ 406733 , PeP , 03.09.2021 09:03:55 ]
Vuodatus [ 406734 , Kai Varma , 03.09.2021 09:47:38 ]
Vuodatus [ 406735 , PeP , 03.09.2021 11:07:24 ]
Vuodatus [ 406738 , Kai Varma , 03.09.2021 17:56:20 ]
Vuodatus [ 406739 , PeP , 03.09.2021 18:32:03 ]
Vuodatus [ 406740 , Kai Varma , 03.09.2021 22:58:48 ]
PISA-torni senkun kallistuu? [ 406741 , sherlocker , 04.09.2021 00:52:30 ]
PISA-torni senkun kallistuu? [ 406743 , PeP , 04.09.2021 09:05:49 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406744 , PeP , 04.09.2021 09:14:52 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406749 , sherlocker , 04.09.2021 12:11:59 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406750 , PeP , 04.09.2021 14:10:04 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406788 , sherlocker , 08.09.2021 16:59:09 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406799 , PeP , 08.09.2021 21:19:06 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406801 , sherlocker , 08.09.2021 21:38:35 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406825 , Kai Varma , 10.09.2021 22:39:35 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406826 , sherlocker , 10.09.2021 23:29:15 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406831 , riiviö , 11.09.2021 09:01:22 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406835 , PeP , 11.09.2021 09:53:49 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406827 , PeP , 11.09.2021 00:31:10 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406834 , Kai Varma , 11.09.2021 09:26:10 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406836 , PeP , 11.09.2021 11:05:34 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406842 , Kai Varma , 12.09.2021 00:37:48 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406844 , PeP , 12.09.2021 10:46:03 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406850 , Kai Varma , 12.09.2021 16:51:47 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406854 , PeP , 12.09.2021 20:01:31 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406855 , Kai Varma , 12.09.2021 23:09:44 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406856 , PeP , 13.09.2021 10:40:14 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406859 , Kai Varma , 13.09.2021 12:14:05 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406860 , PeP , 13.09.2021 13:32:37 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406870 , Kai Varma , 14.09.2021 08:55:40 ]
Lähestymissuunta [ 406880 , PeP , 14.09.2021 12:06:18 ]
Lähestymissuunta [ 406882 , Kai Varma , 14.09.2021 12:47:37 ]
Lähestymissuunta [ 406887 , PeP , 14.09.2021 14:35:33 ]
Lähestymissuunta [ 406895 , Kai Varma , 14.09.2021 19:13:33 ]
Lähestymissuunta [ 406896 , PeP , 14.09.2021 19:50:35 ]
Lähestymissuunta [ 406897 , PeP , 14.09.2021 19:51:51 ]
Lähestymissuunta [ 406898 , Kai Varma , 14.09.2021 21:16:11 ]
Lähestymissuunta [ 406908 , PeP , 15.09.2021 09:23:36 ]
Lähestymissuunta [ 406917 , Kai Varma , 15.09.2021 15:28:06 ]
Lähestymissuunta [ 406922 , PeP , 15.09.2021 16:46:31 ]
Lähestymissuunta [ 406925 , sherlocker , 15.09.2021 17:21:26 ]
Lähestymissuunta [ 406930 , sherlocker , 15.09.2021 18:53:39 ]
Lähestymissuunta [ 406933 , Kai Varma , 15.09.2021 19:25:20 ]
Lähestymissuunta [ 406934 , sherlocker , 15.09.2021 19:33:05 ]
Lähestymissuunta [ 406936 , PeP , 15.09.2021 20:47:11 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406832 , riiviö , 11.09.2021 09:12:53 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406843 , Kai Varma , 12.09.2021 01:16:36 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406845 , riiviö , 12.09.2021 11:01:07 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406849 , Kai Varma , 12.09.2021 16:34:05 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406851 , PeP , 12.09.2021 16:53:02 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406852 , PeP , 12.09.2021 18:03:42 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406991 , Kai Varma , 20.09.2021 22:15:28 ]
Uusi aihe, tyttökirja [ 406998 , sherlocker , 21.09.2021 21:58:13 ]
Uusi aihe 42 [ 406999 , sherlocker , 21.09.2021 22:05:28 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407000 , sherlocker , 21.09.2021 22:21:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407005 , Kai Varma , 22.09.2021 16:19:00 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407006 , riiviö , 22.09.2021 16:45:58 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407007 , PeP , 22.09.2021 17:04:36 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407008 , PeP , 22.09.2021 18:00:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407011 , riiviö , 22.09.2021 20:11:26 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407010 , riiviö , 22.09.2021 20:02:04 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407014 , PeP , 22.09.2021 22:21:41 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407017 , riiviö , 23.09.2021 18:24:29 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407018 , PeP , 23.09.2021 18:34:55 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407020 , sherlocker , 23.09.2021 20:02:22 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407019 , sherlocker , 23.09.2021 19:53:53 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407023 , PeP , 23.09.2021 22:43:05 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407028 , _mk , 24.09.2021 21:53:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407029 , riiviö , 24.09.2021 22:10:17 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407037 , Kai Varma , 28.09.2021 14:13:55 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407048 , riiviö , 29.09.2021 09:45:59 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407051 , PeP , 29.09.2021 12:23:42 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407054 , riiviö , 29.09.2021 13:00:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407057 , Kai Varma , 29.09.2021 13:58:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407058 , riiviö , 29.09.2021 14:08:44 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407059 , sherlocker , 29.09.2021 14:22:02 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407062 , PeP , 29.09.2021 15:01:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407063 , PeP , 29.09.2021 15:11:50 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407072 , Kai Varma , 30.09.2021 07:34:57 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407073 , PeP , 30.09.2021 08:19:03 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407074 , Kai Varma , 30.09.2021 18:51:05 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407077 , PeP , 30.09.2021 20:05:34 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407081 , Kai Varma , 30.09.2021 21:10:06 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407082 , riiviö , 30.09.2021 22:07:32 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407084 , Kai Varma , 01.10.2021 07:13:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407085 , PeP , 01.10.2021 09:30:53 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407086 , Kai Varma , 01.10.2021 11:59:30 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407087 , PeP , 01.10.2021 13:19:53 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407095 , Kai Varma , 01.10.2021 23:41:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407097 , PeP , 02.10.2021 09:11:46 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407098 , PeP , 02.10.2021 09:20:07 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407112 , Kai Varma , 03.10.2021 19:21:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407113 , PeP , 03.10.2021 19:56:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407114 , riiviö , 03.10.2021 22:09:30 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407119 , PeP , 04.10.2021 11:25:18 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407115 , riiviö , 03.10.2021 22:32:12 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407118 , PeP , 04.10.2021 11:19:48 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407120 , Kai Varma , 04.10.2021 13:59:48 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407122 , PeP , 04.10.2021 16:10:35 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407127 , Kai Varma , 05.10.2021 16:45:15 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407128 , riiviö , 05.10.2021 17:00:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407133 , PeP , 05.10.2021 23:25:08 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407137 , riiviö , 06.10.2021 09:13:58 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407136 , Kai Varma , 06.10.2021 08:33:06 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407138 , riiviö , 06.10.2021 09:23:50 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407140 , PeP , 06.10.2021 10:25:23 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407141 , Kai Varma , 06.10.2021 10:46:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407142 , PeP , 06.10.2021 12:15:40 ]
Malttia [ 407129 , sherlocker , 05.10.2021 17:10:45 ]
Malttia [ 407131 , Kai Varma , 05.10.2021 23:22:43 ]
Malttia [ 407134 , PeP , 05.10.2021 23:32:38 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407139 , PeP , 06.10.2021 10:01:28 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407107 , Kai Varma , 03.10.2021 09:51:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407108 , PeP , 03.10.2021 11:15:23 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407109 , riiviö , 03.10.2021 11:19:16 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407110 , PeP , 03.10.2021 11:21:24 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407111 , riiviö , 03.10.2021 11:27:40 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407100 , riiviö , 02.10.2021 10:49:52 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407102 , PeP , 02.10.2021 15:16:07 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407105 , riiviö , 02.10.2021 19:37:37 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407106 , PeP , 02.10.2021 19:53:23 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407088 , riiviö , 01.10.2021 14:30:58 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407089 , PeP , 01.10.2021 15:31:43 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407094 , sherlocker , 01.10.2021 23:33:54 ]
Vuodatus [ 406745 , PeP , 04.09.2021 09:28:21 ]
Vuodatus [ 406759 , Kai Varma , 04.09.2021 22:56:41 ]
Vuodatus [ 406760 , PeP , 04.09.2021 23:22:21 ]
Vuodatus [ 406765 , Kai Varma , 05.09.2021 12:41:02 ]
Vuodatus [ 406766 , PeP , 05.09.2021 12:58:51 ]
Vuodatus [ 406767 , Kai Varma , 05.09.2021 14:08:38 ]
Vuodatus [ 406763 , riiviö , 05.09.2021 12:03:19 ]
Kulttuurievoluutio [ 407371 , Kai Varma , 06.11.2021 10:07:50 ]
Kulttuuriorgasmi? [ 407388 , sherlocker , 09.11.2021 00:18:21 ]
Kulttuuriklitoris [ 407390 , sherlocker , 09.11.2021 01:44:57 ]
Kulttuuriklitoris [ 407395 , Risto Koivula , 10.11.2021 15:20:16 ]
Kulttuuriklitoris [ 407453 , sherlocker , 16.11.2021 20:58:05 ]
Kulttuuriklitoris [ 407522 , Risto Koivula , 18.11.2021 23:39:49 ]
Kulttuuriklitoris [ 407533 , riiviö , 19.11.2021 10:49:49 ]
Kulttuuriklitoris [ 407544 , sherlocker , 19.11.2021 23:37:40 ]
Kulttuuriklitoris [ 407545 , sherlocker , 19.11.2021 23:40:35 ]
Kulttuuriklitoris [ 407546 , sherlocker , 19.11.2021 23:50:43 ]
Kulttuuriklitoris [ 407547 , sherlocker , 19.11.2021 23:51:49 ]