Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta?
Sillä ei ole merkitystä Valtaojan käyttäytymisen kannalta, kuinka hyvin hän pärjäsi väittelyssä. Valtaojahan oli hyvin oikeassa siinä, että kontestilla on merkitystä N-sanan käytössä. Asianomaiset vähemmistöjen edustajat voivat itse käyttää sitä kyllä ainakin näiden rap-kappaleiden kontestissa ilman rasismia, tahditonta se voi heidänkin suustaan olla. Seuraavaksi Valtaoja kutsutaan hätävarjelun liioittelua koskevaan keskusteluun ja Valtaoja lähtee suorassa lähetyksessä nyrkillä demonstroimaan, mikä on ero laillisella ja laittomalla hätävarjelulla? Ja sitten jälkeen päin vinoillaan, että nyrkkidemonstraation kohde on ollut jossain nyrkkelyottalussa kamppailijana, joten hänen ei pitäisi silloin vetää pultteja siitä, että nyrkkiä vähän demonstrointimielessä hierotaan naamaan. Huom: Valtaojan verbaalisessa kiusanteossa kyse ei ollut pelkästään studiossa istuneesta toimittajasta vaan myös kaikista katsojista, joita tällainen tarpeeton rasististen termien käyttö triggeroi. Se ei ole todellakaan kehitettyä ylisensitiivisyyttä, että reagoi tällä tavalla kun tiedostaa omakohtaisten kokemusten pohjalta, miltä tuntuu edustaa vähemmistöä ja joutua jatkuvasti rasistisen kohtelun kohteeksi. Sanna Ukkola toisintaa tätä epäsensitiivistä käyttäytymismallia tehokkaasti kolumnissaan, joten en ihmettele että pidät hänen kolumniaan hyvänä. Asialla ei ole todellisuudessa mitään tekemistä marxismin kanssa, muutoin kuin ehkä siltä osin että jotkut alun perin keskeisimmät parempien käytöstapojen vaatijat ovat olleet kommunisteja ja perustelleet parempia käytöstapoja kommunistisilla teorioilla. Valtaoja on itse suojautunut hyvin vastareaktiolta koska hän ei ole somessa juuri läsnä ja on piiloutunut kannattajiensa rakentamien suojamuurien taakse (Facessa hänellä näköjään on profiili ja avoin kommenttikenttäkin ainakin jos on "yhteisiä kavereita", mutta ensimmäistäkään ihmistä ei ole sinne mennyt öyhöttämään ja heittämään lokaa Valtaojan esiintymisestä kuten on mennyt satamäärin tämän toimittajan sivuille, joka osaltaan todistaa mistä näissä valkoisen setämiehen etuoikeuksissa on kyse). Olisi kohtuullista että Skepsis harkitsisi Sokrates-palkintoa uudelleen, jotta tilanne kolisisi Valtaojallekin norsunluutorniinsa. |
Muokannut: Teppolainen, 11/22/2021 11:21:46 AM
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407576 , Teppolainen , 22.11.2021 00:27:45 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407580 , Risto Koivula , 22.11.2021 02:58:55 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407584 , PeP , 22.11.2021 10:45:27 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407585 , Teppolainen , 22.11.2021 11:10:11 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407587 , PeP , 22.11.2021 11:20:52 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407588 , Teppolainen , 22.11.2021 11:45:59 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407589 , PeP , 22.11.2021 13:40:52 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407590 , KimmoK , 22.11.2021 13:52:08 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407591 , PeP , 22.11.2021 14:38:08 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407602 , Mr.K.A.T. , 23.11.2021 03:30:27 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407605 , PeP , 23.11.2021 08:19:44 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407607 , Teppolainen , 23.11.2021 16:15:17 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407609 , _Wesa_ , 23.11.2021 18:12:45 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407612 , Teppolainen , 23.11.2021 20:51:23 ]
Pää pois perseestä, Esko [ 407616 , Teppolainen , 23.11.2021 22:12:49 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407620 , _Wesa_ , 24.11.2021 06:28:25 ]
Tekopyhiä? [ 407617 , Mr.K.A.T. , 23.11.2021 22:44:25 ]
Hieno keskustelu [ 407618 , sherlocker , 24.11.2021 00:03:51 ]
Hieno keskustelu [ 407619 , sherlocker , 24.11.2021 00:32:38 ]
Hieno keskustelu [ 407621 , riiviö , 24.11.2021 09:46:29 ]
"WOKE" -kulttuuri ?!? [ 407624 , KimmoK , 24.11.2021 10:01:16 ]
"WOKE" -kulttuuri ?!? [ 407626 , PeP , 24.11.2021 10:31:03 ]
"WOKE" -kulttuuri ?!? [ 407627 , riiviö , 24.11.2021 11:11:14 ]
"WOKE" -kulttuuri ?!? [ 407630 , Teppolainen , 24.11.2021 13:12:34 ]
"WOKE" -kulttuuri ?!? [ 407631 , PeP , 24.11.2021 14:02:15 ]
"WOKE" -kulttuuri ?!? [ 407632 , Teppolainen , 24.11.2021 14:23:03 ]
"WOKE" -kulttuuri ?!? [ 407634 , PeP , 24.11.2021 14:37:50 ]
What would Sokrates do? [ 407636 , Teppolainen , 24.11.2021 15:05:41 ]
What would Sokrates do? [ 407638 , PeP , 24.11.2021 15:36:46 ]
What would Sokrates do? [ 407640 , Teppolainen , 24.11.2021 15:40:36 ]
What would Sokrates do? [ 407642 , PeP , 24.11.2021 16:13:38 ]
Anteeksi vain, mutta Valtaojalla on pitkä historia rasismin normalisoinnissa [ 407643 , Teppolainen , 24.11.2021 16:48:36 ]
Anteeksi vain, mutta Valtaojalla on pitkä historia rasismin normalisoinnissa [ 407645 , PeP , 24.11.2021 17:01:23 ]
Anteeksi vain, mutta Valtaojalla on pitkä historia rasismin normalisoinnissa [ 407646 , Teppolainen , 24.11.2021 17:03:27 ]
What would Sokrates do? [ 407644 , _Wesa_ , 24.11.2021 16:58:50 ]
What would Sokrates do? [ 407647 , Teppolainen , 24.11.2021 17:15:18 ]
What would Sokrates do? [ 407648 , _Wesa_ , 24.11.2021 17:51:38 ]
What would Sokrates do? [ 407649 , Teppolainen , 24.11.2021 18:05:36 ]
What would Sokrates do? [ 407650 , _Wesa_ , 24.11.2021 18:55:11 ]
What would Sokrates do? [ 407651 , Teppolainen , 24.11.2021 20:33:21 ]
What would Sokrates do? [ 407673 , _Wesa_ , 26.11.2021 06:11:53 ]
Kiitos ja näkemiin [ 407683 , Teppolainen , 26.11.2021 12:15:52 ]
Jännää [ 407637 , Teppolainen , 24.11.2021 15:32:33 ]
Valtaoja on puhunut myös "rättipäistä" [ 407641 , Teppolainen , 24.11.2021 15:48:38 ]
"WOKE" -kulttuuri ja asiayhteys [ 407629 , Teppolainen , 24.11.2021 12:53:36 ]
3 linkkiä Wokesta - re "WOKE" -kulttuuri [ 407654 , Mr.K.A.T. , 25.11.2021 00:41:03 ]
3 linkkiä Wokesta - re "WOKE" -kulttuuri [ 407662 , Jouko Koppinen , 25.11.2021 10:19:44 ]
Hieno keskustelu [ 407628 , Teppolainen , 24.11.2021 12:44:41 ]
Hieno keskustelu [ 407625 , PeP , 24.11.2021 10:25:09 ]
Olen oikean värinen, mutta suvaitsen kaikkia muitakin ihonvärejä [ 407670 , sherlocker , 25.11.2021 22:32:08 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407601 , Mr.K.A.T. , 23.11.2021 03:09:36 ]
Iltisten kohut [ 407603 , Mr.K.A.T. , 23.11.2021 03:53:12 ]
Ebrahimi vs Valtaoja [ 407604 , Mr.K.A.T. , 23.11.2021 04:39:59 ]
Vaaralliset sanat? [ 407696 , Mr.K.A.T. , 28.11.2021 00:45:07 ]
Vaaralliset sanat? [ 408277 , Risto Koivula , 13.01.2022 09:27:51 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407622 , riiviö , 24.11.2021 09:59:04 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407668 , -:)lauri , 25.11.2021 16:32:26 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407623 , riiviö , 24.11.2021 09:59:07 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407653 , Mr.K.A.T. , 24.11.2021 23:32:59 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407665 , riiviö , 25.11.2021 10:39:48 ]
"Valtaoja on rasistien kruunaamaton kuningas" [ 407635 , Teppolainen , 24.11.2021 15:02:06 ]
Valtaoja ei ole irtisanoutunut rasismista [ 407639 , Teppolainen , 24.11.2021 15:39:08 ]
Ohjelman munaus oli Tammisalo - lakkautettava! [ 407655 , Risto Koivula , 25.11.2021 00:44:49 ]
Ohjelman munaus oli Tammisalo - ja Keltikangas-Jårvinen! Lakkautettava! [ 407686 , Risto Koivula , 26.11.2021 23:31:16 ]