Ebrahimi vs Valtaoja
Lainaus: PeP, 22.11.2021 10:45:27, 407584 YLE:n sivustolla oli poikkeuksellisen aktiivista keskustelu asiasta. Valtaoja veti pisteet kotiin 9 - 1. Tyttäreni ovat antirasisteja ja ainakin vanhempi tunnustautuu myös feministiksi. Molemmat olivat tyrmistyneitä Ebrahimin (menikö oikein?) käyttäytymisestä. Voisko skeptikko ottaa oppia Ebrahimista (eli pääasiassa ei-niin-kuin Ebrahimi)? Ebrahimi teki sen mihin tyypillisesti kreationistia vastaan lähtevää märkäkorvaista biologia koitetaan usuttaa ja varoittaa: Pitää perehtyä vastustajaan toimintaan ja kirjoituksiin eikä ylimielisesti olettaa helposti voittavansa ja opettavansa "tietämätöntä". Ebrahimi siis perehtyi vastustajan=Eskon teksteihin netissä löytääkseen kiiloja Eskon juurilta joihin iskeä. Valitettavasti tuli erehdys vai sanoisinko sekaannus. Valtaoja ei ole netissä (toisinkuin Ebrahimi väitti). Mutta Valtaoja on netissä, koska "paperi"kirjoituksensa on netissä, Valtaoja ei vain kokenut itse olevansa netissä koska ei ole somessa(?). Toiseksi netissä kasvanut ennakkoluulo sai ~fanaattisen Ebrahimin sulkemaan kyvynsä ymmärtää vastapuolta. Eli just päinvastoin kuin Sannikka tahtoi ja miten esimm. vähemmistön asemaa ja näkökulmia pitäisi ymmärtää. Kolmanneksi, olisiko Ebrahimin pitänyt kieltäytyä debatista koska kokee olevansa perehtynyt asiantuntija ja luonnontieteilijä Valtaoja on maallikko humanistisella alalla*? Skeptikoita(biologeja)/ilmatieteilijöitä suorastaan neuvotaan olemasta debatoimatta kreationistien/ilmastoskeptikoiden kanssa, waste of time, lose-lose tilanne jne. (Tämän Sannikan jälkeen ainakin alan tutkijat kaihtaa julkisia woke/n-sana/rasismi-debatteja kuin ruttoa.) Muuten, Valtaoja minusta erehtyi kun hän erotti teot ja sanat. Poliitikot Haavistosta Soiniin ja Niinistöön ovat sanoneet: Sana on teko, puhe on teko... (Ja jos jo puhuin nyt sekavia niin on aamuyö...). *)Tosin kumpikaan ei tainnut olla humanistisen alaan (wokeen, rasismin kulttuuriin) liittyvä asiantuntija, vaan "maallikoita". Tarviiko? |
Muokannut: Mr.K.A.T., 11/23/2021 4:42:12 AM
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407576 , Teppolainen , 22.11.2021 00:27:45 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407580 , Risto Koivula , 22.11.2021 02:58:55 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407584 , PeP , 22.11.2021 10:45:27 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407585 , Teppolainen , 22.11.2021 11:10:11 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407587 , PeP , 22.11.2021 11:20:52 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407588 , Teppolainen , 22.11.2021 11:45:59 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407589 , PeP , 22.11.2021 13:40:52 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407590 , KimmoK , 22.11.2021 13:52:08 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407591 , PeP , 22.11.2021 14:38:08 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407602 , Mr.K.A.T. , 23.11.2021 03:30:27 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407605 , PeP , 23.11.2021 08:19:44 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407607 , Teppolainen , 23.11.2021 16:15:17 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407609 , _Wesa_ , 23.11.2021 18:12:45 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407612 , Teppolainen , 23.11.2021 20:51:23 ]
Pää pois perseestä, Esko [ 407616 , Teppolainen , 23.11.2021 22:12:49 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407620 , _Wesa_ , 24.11.2021 06:28:25 ]
Tekopyhiä? [ 407617 , Mr.K.A.T. , 23.11.2021 22:44:25 ]
Hieno keskustelu [ 407618 , sherlocker , 24.11.2021 00:03:51 ]
Hieno keskustelu [ 407619 , sherlocker , 24.11.2021 00:32:38 ]
Hieno keskustelu [ 407621 , riiviö , 24.11.2021 09:46:29 ]
"WOKE" -kulttuuri ?!? [ 407624 , KimmoK , 24.11.2021 10:01:16 ]
"WOKE" -kulttuuri ?!? [ 407626 , PeP , 24.11.2021 10:31:03 ]
"WOKE" -kulttuuri ?!? [ 407627 , riiviö , 24.11.2021 11:11:14 ]
"WOKE" -kulttuuri ?!? [ 407630 , Teppolainen , 24.11.2021 13:12:34 ]
"WOKE" -kulttuuri ?!? [ 407631 , PeP , 24.11.2021 14:02:15 ]
"WOKE" -kulttuuri ?!? [ 407632 , Teppolainen , 24.11.2021 14:23:03 ]
"WOKE" -kulttuuri ?!? [ 407634 , PeP , 24.11.2021 14:37:50 ]
What would Sokrates do? [ 407636 , Teppolainen , 24.11.2021 15:05:41 ]
What would Sokrates do? [ 407638 , PeP , 24.11.2021 15:36:46 ]
What would Sokrates do? [ 407640 , Teppolainen , 24.11.2021 15:40:36 ]
What would Sokrates do? [ 407642 , PeP , 24.11.2021 16:13:38 ]
Anteeksi vain, mutta Valtaojalla on pitkä historia rasismin normalisoinnissa [ 407643 , Teppolainen , 24.11.2021 16:48:36 ]
Anteeksi vain, mutta Valtaojalla on pitkä historia rasismin normalisoinnissa [ 407645 , PeP , 24.11.2021 17:01:23 ]
Anteeksi vain, mutta Valtaojalla on pitkä historia rasismin normalisoinnissa [ 407646 , Teppolainen , 24.11.2021 17:03:27 ]
What would Sokrates do? [ 407644 , _Wesa_ , 24.11.2021 16:58:50 ]
What would Sokrates do? [ 407647 , Teppolainen , 24.11.2021 17:15:18 ]
What would Sokrates do? [ 407648 , _Wesa_ , 24.11.2021 17:51:38 ]
What would Sokrates do? [ 407649 , Teppolainen , 24.11.2021 18:05:36 ]
What would Sokrates do? [ 407650 , _Wesa_ , 24.11.2021 18:55:11 ]
What would Sokrates do? [ 407651 , Teppolainen , 24.11.2021 20:33:21 ]
What would Sokrates do? [ 407673 , _Wesa_ , 26.11.2021 06:11:53 ]
Kiitos ja näkemiin [ 407683 , Teppolainen , 26.11.2021 12:15:52 ]
Jännää [ 407637 , Teppolainen , 24.11.2021 15:32:33 ]
Valtaoja on puhunut myös "rättipäistä" [ 407641 , Teppolainen , 24.11.2021 15:48:38 ]
"WOKE" -kulttuuri ja asiayhteys [ 407629 , Teppolainen , 24.11.2021 12:53:36 ]
3 linkkiä Wokesta - re "WOKE" -kulttuuri [ 407654 , Mr.K.A.T. , 25.11.2021 00:41:03 ]
3 linkkiä Wokesta - re "WOKE" -kulttuuri [ 407662 , Jouko Koppinen , 25.11.2021 10:19:44 ]
Hieno keskustelu [ 407628 , Teppolainen , 24.11.2021 12:44:41 ]
Hieno keskustelu [ 407625 , PeP , 24.11.2021 10:25:09 ]
Olen oikean värinen, mutta suvaitsen kaikkia muitakin ihonvärejä [ 407670 , sherlocker , 25.11.2021 22:32:08 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407601 , Mr.K.A.T. , 23.11.2021 03:09:36 ]
Iltisten kohut [ 407603 , Mr.K.A.T. , 23.11.2021 03:53:12 ]
Ebrahimi vs Valtaoja [ 407604 , Mr.K.A.T. , 23.11.2021 04:39:59 ]
Vaaralliset sanat? [ 407696 , Mr.K.A.T. , 28.11.2021 00:45:07 ]
Vaaralliset sanat? [ 408277 , Risto Koivula , 13.01.2022 09:27:51 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407622 , riiviö , 24.11.2021 09:59:04 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407668 , -:)lauri , 25.11.2021 16:32:26 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407623 , riiviö , 24.11.2021 09:59:07 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407653 , Mr.K.A.T. , 24.11.2021 23:32:59 ]
Aikooko Skepsis perua Esko Valtaojan saaman Sokrates-palkinnon rasististen lausumien johdosta? [ 407665 , riiviö , 25.11.2021 10:39:48 ]
"Valtaoja on rasistien kruunaamaton kuningas" [ 407635 , Teppolainen , 24.11.2021 15:02:06 ]
Valtaoja ei ole irtisanoutunut rasismista [ 407639 , Teppolainen , 24.11.2021 15:39:08 ]
Ohjelman munaus oli Tammisalo - lakkautettava! [ 407655 , Risto Koivula , 25.11.2021 00:44:49 ]
Ohjelman munaus oli Tammisalo - ja Keltikangas-Jårvinen! Lakkautettava! [ 407686 , Risto Koivula , 26.11.2021 23:31:16 ]