Re: Vedenpaisumus
Andy kirjoitti 29.08.2000 (32329)... ... >Arkeologiset kaivaustyöt >muuttokuormassa on tehty ja lähteitä >löytyi. Björn Kurtenin kirjassa >Kuinka Mammutti Pakastetaan (Tammi >1982) sivuilla 43 - 51 puhutaan >välimeren tapauksesta. Välimeri >kuivui 5 - 6 miljoonaa vuotta sitten. >(Hsu, Nature 2.6.1977 ja Adams, >Nature 29.9.1977) Siis kuivuminen >tapahtui tällöin. Valitettavasti >Kurten ei mainitse mitään tulvan >ajankohdasta. Luinpas kerran Julian Mayn sci-fi-sarjan Saga of the Exiles vuodelta n. 1985. Kirjat käsittelevät kaikenlaista pleistoseeniajan maailmassa. May oli liittänyt kirjan loppuun asiallisen selostuksen niistä julkaisuista, joiden pohjalta oli tarinansa lavastuksen sepittänyt. Siinä hän mainitsi, että Välimeri _täyttyi_ tuohon aikaan. Kurten oli yksi referensseistä, tosin vain eläimistön osalta. >Käsittääkseni >hominideja, joilla on voinut olla >kieli, on jo tällöin esiintynyt. Ramapithecus ei tiettävästi osannut puhua. Em. kirjasarjassa niilläkin on rooli. >Muistan >hämärästi aikamääreen 500 000 vuotta >sitten. Ks. yllä. Viime vuonna tuli televisiosta Prisma-sarjassa BBC:n tuottama ohjelma Mustan meren täyttymisestä, joka ilmeisesti tapahtui n. 8500 vuotta sitten. BBC:n web-sivuilta voisi löytyä lisätietoja. Vielä tuoreempi tapahtuma on Pohjanmeren eteläosan hukkuminen jääkauden jälkivaikutuksena. Ilmeisesti vielä 4000 vuotta sitten Dogger-matalikko oli kuivilla. Voisi olla mielenkiintoinen paikka meriarkeologeille. Siihen aikaan Tanskassa ja Englannissa oli samakaltainen kulttuuri, joka varmaan ulottui myös siinä välissä oleville alueille niin kauan kuin ne olivat kuivilla. >Mahtaiskohan tuohon välimerijuttuun >voida sekoittaa vielä >vesiapinatkin??!! Sitä minäkin olen ihmetellyt. Tosin nykyisen teorian mukaan ihmisen alku on itä-Afrikan savanneilla, joiden ilmasto muuttui radikaalisti pari miljoonaa vuotta sitten hautavajoamaan liittyvän tektoniikan takia. Mutta missä ne vanhemmat esi-isät ovat, Välimeren pohjassa? Jokinhan ne karvat käänsi, ennenkuin ne savannilla kävivät tyystin tarpeettomiksi. -- Lassi |
Evoluutio ja kreationismi [ 32210 , OMega , 25.08.2000 00:36:50 ]
Re: Evoluutio ja kreationismi [ 32212 , Mikke , 25.08.2000 00:36:52 ]
Re: Evoluutio ja kreationismi [ 32222 , jukka nieminen , 26.08.2000 00:37:02 ]
Re: Evoluutio ja kreationismi [ 32223 , Gustavsson , 26.08.2000 00:37:03 ]
Re: Evoluutio ja kreationismi [ 32255 , Jocka , 28.08.2000 00:37:35 ]
Re: Evoluutio ja kreationismi [ 32257 , Gustavsson , 28.08.2000 00:37:37 ]
Re: Evoluutio ja kreationismi [ 32287 , Ara , 28.08.2000 00:38:07 ]
Re: Evoluutio ja kreationismi [ 32288 , jykke , 28.08.2000 00:38:08 ]
Re: Evoluutio ja kreationismi [ 32294 , jukka nieminen , 28.08.2000 00:38:14 ]
Re: Evoluutio ja kreationismi [ 32296 , Andy is back , 28.08.2000 00:38:16 ]
Re: Evoluutio ja kreationismi [ 32321 , P , 29.08.2000 00:38:41 ]
Re: Vedenpaisumus [ 32329 , Andy , 29.08.2000 00:38:49 ]
Re: Vedenpaisumus [ 32336 , Lassi Hippeläinen , 29.08.2000 00:38:56 ]
Re: Vedenpaisumus [ 32367 , Andy , 29.08.2000 00:39:27 ]
Re: Vedenpaisumus [ 32378 , Oskari , 30.08.2000 00:39:38 ]
Re: Vedenpaisumus [ 32389 , Lassi Hippeläinen , 30.08.2000 00:39:49 ]
Re: Vedenpaisumus - linkki [ 32400 , LaH , 30.08.2000 00:40:00 ]
Re: Evoluutio ja kreationismi [ 32333 , Oskari , 29.08.2000 00:38:53 ]
Re: Evoluutio ja kreationismi ? [ 32295 , Anna Saarnio , 28.08.2000 00:38:15 ]
naistutkimus ja feminismi [ 32322 , JaakkoV , 29.08.2000 00:38:42 ]
Re: naistutkimus ja feminismi. vähän valistusta [ 32339 , Saarnio , 29.08.2000 00:38:59 ]
Re: naistutkimus ja feminismi. vähän valistusta [ 32387 , hs , 30.08.2000 00:39:47 ]
Naistutkimusta ei-naistutkimuksellisessa mielessä??? [ 32712 , JaakkoV , 07.09.2000 00:45:12 ]
Re: Naistutkimus on huuhaata, valistusta [ 32870 , IT , 16.09.2000 00:47:50 ]
Re: esimerkkejä naistutkimuksesta ja feminismistä!! [ 33177 , IT , 25.09.2000 00:52:57 ]
Re: naistutkimus ja feminismi, tarkennusta [ 32350 , AS , 29.08.2000 00:39:10 ]
Re: Evoluutio ja kreationismi ? [ 32326 , Pertti Laine , 29.08.2000 00:38:46 ]
Mitä naistutkimus on! [ 32395 , Kirsi Kantola , 30.08.2000 00:39:55 ]
Re: Mitä naistutkimus on! [ 32397 , Lassi Hippeläinen , 30.08.2000 00:39:57 ]
Re: Mitä naistutkimus on! [ 32405 , Kirsi Kantola , 30.08.2000 00:40:05 ]
Re: Mitä naistutkimus on! [ 32451 , Oskari , 31.08.2000 00:40:51 ]
Re: Mitä naistutkimus on! [ 32455 , OMega , 31.08.2000 00:40:55 ]
Re: Mitä naistutkimus on! [ 32518 , Lassi Hippeläinen , 01.09.2000 00:41:58 ]
Re: Mitä naistutkimus on! [ 32546 , IT , 03.09.2000 00:42:26 ]
Re: Mitä naistutkimus on! LISÄVALISTUSTA [ 32547 , IT , 03.09.2000 00:42:27 ]
Hetkinen ? [ 32403 , Eräs , 30.08.2000 00:40:03 ]
Re: Hetkinen. HETKINEN, HETKINEN !!! [ 32548 , AS , 03.09.2000 00:42:28 ]