Re: esimerkkejä naistutkimuksesta ja feminismistä!!

IT, 9/25/2000 12:52:57 AM, 33177

Uusi kulttuurilehti raijakoo esittelee feministisen perhepoliittisen ohjelmansa
kirjoittanut Nina Jokinen, jolla lienee laaja kokemus perhe-elämästä,
erityisesti äitinä olemisesta. . Sekä muutakin naista ylentävää tietoa.




Laajemmalla tasolla katsottuna jokainen teollisuusmaahan hankittu uusi
kansalainen tuottaa jätettä ja kuluttaa energiaa vähintään kymmenkertaisesti
verrattuna kehitysmaan ihmisiin. Samoin kuvitelma suurten ikäluokkien
eläkepommin ratkaisusta huolestumalla syntyvien lasten määrästä on itsepetosta
parhaimmillaan: jokainen syntyvä lapsi ehtii kuluttaa uskomattoman määrän mm.
neuvola-, sairaala-, kodinhoidontuki-, lapsilisä-, päivähoito-, peruskoulu- ja
muita yhteiskunnan resursseja ennen kuin ehtii tuottaa verovaroja aikuisikänään
suurten ikäluokkien eläkeajan kestäessä. Jos olemassaolevia resursseja sen
sijaan ohjattaisiin pois lastentarhoista ja kodinhoidontuista ja jaetaan ne
uudestaan vanhustenhoitoon, kierrätettäisiin ehkä tehokkaammin nykyisen
järjestelmän mahdollisuuksia. Ja niistä jokaisesta nyt syntyvästä uudesta
veronmaksajasta tulee sitten muutaman kymmenen vuoden kuluttua uusia
huollettavia vanhuksia.. kierre jatkuu.

Nina Jokinen
---------------------------------------------------------------------------------------------------


Feministisen kirjailijan käsitys heteronaisista
Jokainen nainen, joka väittää, että ei ole feministi, on ääliö.

Taija Tuominen, kirjailija
Raijakoo-lehdessä

---------------------------------------------------------------------------------------------------------





Naistutkimusyhteisön reaktio Kaurasen Pelon maantieteeseen oli viimeisin
kollektiivinen kertausharjoitus tässä misoandrian ponnekkaan julkisen
kieltämisen tarinassa. Kaiken tämän kieltämisen keskellä tuntui kuitenkin
vapauttavalta kanavoida vihansa patriarkaaliseen mieheen
Feminismin historiasta löytyy voimakas ja eksplisiittinen misoandrian ( miesvihan) perinne.

Katriina Honkanen naistutkija
lesbofeministi
raijakoo- lehdessä

_____________________________________________________________________________

Isosuinen nainen, tutkielmia naisesta ja kielestä (toim. Lea Laitinen)
Yliopistopaino 1988

Sara Heinämaa kirjoittaa

Naisen kieli on naisen suussa. Jotkut yltiöpäiset naiset ovat väittäneet, että heillä on tämän elimen lisäksi myös kieli sanan abstraktisessa merkityksessä
Nainen tuntee itsensä muukalaiseksi. Hän ei koe sanoja omikseen, lauseet karkaa-vat, teksti ei tottele, vaan vääristyy tuntemattomaksi. Nainen vaeltaa ulkopuolisena kielen ihmemaassa
Kun sitä (kieltä) yritetään soveltaa joihinkin toisiin (kuin tiedon välittämiseen), esimerkiksi runouden tarkoituksiin, paljastuu sen riittämättömyys.
Feministinen sovellutus: Etuoikeus kieleen on miehellä, nainen on ollut suljettuna mykkyyteen ja hiljaisuuteen. Mies on rakentanut kielestä sopivan omia tarkoituperi-ään varten. Kun nainen on vihdoin saanut oikeuden puhua, hän on joutunut huomaa-maan, että lainattu kieli sopii hänen suuhunsa kovin huonosti.
Heinämaa sanoo, että naiset käyttäisivät yhtä ja samaa kieltä eri tavoin kuin miehet, jos heidän sallittaisiin.
Naistutkimuksessa esitetty radikaali kanta on, että naisten tulisi (Dale Spenderin mukaan hylätä miesten kieli, siis vallitseva kieli ja luoda tilalle kieli jossa ei olisi miehisen kielen mukaisia virheellisiä käsityksiä todellisuudesta.
Heinämaan mukaan Spender purkaa vakuuttavalla tavalla neutraalioletusta kielestä. Kieli on naiselle vieras rakenteen, merkityksien kuin käytönkin osalta.


Evoluutio ja kreationismi   [ 32210 , OMega , 25.08.2000 00:36:50 ]
    Re: Evoluutio ja kreationismi   [ 32212 , Mikke , 25.08.2000 00:36:52 ]
        Re: Evoluutio ja kreationismi   [ 32222 , jukka nieminen , 26.08.2000 00:37:02 ]
            Re: Evoluutio ja kreationismi   [ 32223 , Gustavsson , 26.08.2000 00:37:03 ]
                Re: Evoluutio ja kreationismi   [ 32255 , Jocka , 28.08.2000 00:37:35 ]
                    Re: Evoluutio ja kreationismi   [ 32257 , Gustavsson , 28.08.2000 00:37:37 ]
                    Re: Evoluutio ja kreationismi   [ 32287 , Ara , 28.08.2000 00:38:07 ]
                        Re: Evoluutio ja kreationismi   [ 32288 , jykke , 28.08.2000 00:38:08 ]
                            Re: Evoluutio ja kreationismi   [ 32294 , jukka nieminen , 28.08.2000 00:38:14 ]
                            Re: Evoluutio ja kreationismi   [ 32296 , Andy is back , 28.08.2000 00:38:16 ]
                                Re: Evoluutio ja kreationismi   [ 32321 , P , 29.08.2000 00:38:41 ]
                                    Re: Vedenpaisumus   [ 32329 , Andy , 29.08.2000 00:38:49 ]
                                        Re: Vedenpaisumus   [ 32336 , Lassi Hippeläinen , 29.08.2000 00:38:56 ]
                                            Re: Vedenpaisumus   [ 32367 , Andy , 29.08.2000 00:39:27 ]
                                                Re: Vedenpaisumus   [ 32378 , Oskari , 30.08.2000 00:39:38 ]
                                                Re: Vedenpaisumus   [ 32389 , Lassi Hippeläinen , 30.08.2000 00:39:49 ]
                                                    Re: Vedenpaisumus - linkki   [ 32400 , LaH , 30.08.2000 00:40:00 ]
                                    Re: Evoluutio ja kreationismi   [ 32333 , Oskari , 29.08.2000 00:38:53 ]
        Re: Evoluutio ja kreationismi ?   [ 32295 , Anna Saarnio , 28.08.2000 00:38:15 ]
            naistutkimus ja feminismi   [ 32322 , JaakkoV , 29.08.2000 00:38:42 ]
                Re: naistutkimus ja feminismi. vähän valistusta   [ 32339 , Saarnio , 29.08.2000 00:38:59 ]
                    Re: naistutkimus ja feminismi. vähän valistusta   [ 32387 , hs , 30.08.2000 00:39:47 ]
                    Naistutkimusta ei-naistutkimuksellisessa mielessä???   [ 32712 , JaakkoV , 07.09.2000 00:45:12 ]
                        Re: Naistutkimus on huuhaata, valistusta   [ 32870 , IT , 16.09.2000 00:47:50 ]
                        Re: esimerkkejä naistutkimuksesta ja feminismistä!!   [ 33177 , IT , 25.09.2000 00:52:57 ]
                Re: naistutkimus ja feminismi, tarkennusta   [ 32350 , AS , 29.08.2000 00:39:10 ]
            Re: Evoluutio ja kreationismi ?   [ 32326 , Pertti Laine , 29.08.2000 00:38:46 ]
            Mitä naistutkimus on!   [ 32395 , Kirsi Kantola , 30.08.2000 00:39:55 ]
                Re: Mitä naistutkimus on!   [ 32397 , Lassi Hippeläinen , 30.08.2000 00:39:57 ]
                    Re: Mitä naistutkimus on!   [ 32405 , Kirsi Kantola , 30.08.2000 00:40:05 ]
                        Re: Mitä naistutkimus on!   [ 32451 , Oskari , 31.08.2000 00:40:51 ]
                        Re: Mitä naistutkimus on!   [ 32455 , OMega , 31.08.2000 00:40:55 ]
                        Re: Mitä naistutkimus on!   [ 32518 , Lassi Hippeläinen , 01.09.2000 00:41:58 ]
                Re: Mitä naistutkimus on!   [ 32546 , IT , 03.09.2000 00:42:26 ]
                Re: Mitä naistutkimus on! LISÄVALISTUSTA   [ 32547 , IT , 03.09.2000 00:42:27 ]
            Hetkinen ?   [ 32403 , Eräs , 30.08.2000 00:40:03 ]
                Re: Hetkinen. HETKINEN, HETKINEN !!!   [ 32548 , AS , 03.09.2000 00:42:28 ]