Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana

Kai Varma, 7/1/2021 12:47:21 AM, 405743

Vastatakseni Koivulan kysymyksiin, minun on ensin täsmennettävä asemaani tällaisella ”ammattiväittelijöiden” palstalla.
Ensinnäkin olen ilmastoasioissa kovin ”myöhäisherännyt” ja tulen keskusteluun ulkopuolelta.
En hallitse tohtoritason tieteellistä keskustelua. Alun perin en hakeutunut ilmastoasioihin, vaan kävin juuri ennen koronakaranteenin julistamista Helsingissä vaimoni kanssa teatterissa katsomassa näytelmää ”Homo sapiens”. Minua kiinnosti ihmisen historia, ja kiinnostuin siis tuon näytelmän takana olevasta israelilaisesta tiedemiehestä siinä määrin, että ajattelin tutustua tekijään ostamalla hänen uudemman teoksensa. ”Huomisen lyhyt historia”. Koronakaranteeni pakotti eläkeläisen niinkin epätoivoiseen tekoon, kuin kirjan tilaamiseen nettikaupasta. No pieleenhän se meni, enkä saanut ”Huomisen lyhyttä historiaa” vaan ”Tulevaisuuden lyhyen historian” (TLH).
No koska olen kirjojen suhteen kaikkiruokainen aloin lukea. Puoleen vuoteen en päässyt juuri johdantoa pitemmälle, sillä tuo kuva sivulla 17 oli hypnotisoiva. Voiko tuon mystiseltä tuntuva ilmastonmuutoksen perussyyn kiteyttää noin yksinkertaiseksi. Tekniikan parissa elämäntyön tehneenä kuvassa näkyi kaksi sisäkkäistä suljetun kierron prosessia, joista toisen kierron nopeus oli miljoonissa vuosissa ja toisen kierto oli taas vuosissa laskettavissa.
Ja nyt ihmiskunta oli porannut reiän isosta kierrosta pieneen, josta vuoti pieneen kiertoon moninkertainen määrä hiiltä vuodessa aikaisempaan nähden. Vuosimiljoonia tasapainossa ollut nopea kiertohan järkkyy varmasti.
Jos siis tuo kuva on totta, on hiilinieluihin siirtely näpertelyä. Maa-meri-ilma-systeemi on avoin systeemi, joka jakaa hiilen luonnonlakien mukaiseen tasapainotilaan eri osien välillä. Ihmiskunnalla ei koskaan tule olemaan resursseja, joilla se voisi tätä tosiasiaa muuttaa. Kirjaa (TLH) lainatakseni: ”Ei kannettu vesi kaivossa pysy”.
Näytti kuin tekijät sanoisivat vanhan sadun mukaisesti, ettei ”ilmastokeisareilla ole vaatteita”. Tiedemaailmassa on tietoa, mutta ilmastokeisareita ovat poliitikot, joita ohjaa äänestäjän pelko.
Uskoni poliitikkoihin, jotka vannovat hiilinielujen nimeen alkoi horjua; hiilinielut ehkä siirtävät ongelman lapsiltani lastenlapsilleni, mutta heille kaikkein vähiten haluan tuottaa tuskaa. näin huoli lastenlapsistani ajoi minut tähän ilmastokeskusteluun, ja järkytykseni vain syveni kun tohtori Sihto-Nissilä vastasi kysymykseeni , ja vahvisti, että kuvan perusajatus on oikea!
Kerroin tämän siksi, että tulisi ymmärretyksi motiivini osallistua keskusteluun. Se on niin yksinkertainen kuin pelko lastenlasteni puolesta.

-------------------------------------------

Nyt siis noihin Koivulan esiin nostamiin asioihin!

1. Siperian metaani
Tämä keskustelu koski (ainakin niin tarkoitin aloittaessani) sitä, että tuo kuva, johon juutuin, täytyy olla tieteen kovassa ytimessä tunnettu, koskapa niinkin kova tekijä kuin Krauss pohtii asiaa. Ja sitten sitä, miten kehnosti se on tunnettu poliitikkojen keskuudesa.
Toki metaani on osatekijä ilmastoasiassa, mutta Siperian metaani tuon kuvan kontekstissa on sivuseikka. Tosin mielenkiintoinen sellainen ja itsekin kyselin sen perään ”kysyilmastosta.fi sivustolla saamatta vastausta (https://kysymykset.kysyilmastosta.fi/t/onko-olemassa-hyvaa-ja-pahaa-metaania/1077?u=kaivarma) .

2. Mistä luulen TLH:n tekijöiden olevan tieteen huipulta.
Tuo kysymys olikin itseasiassa koko viime vuoden pohdinnan ytimessä pohtiessani ovatko lapsenlapseni todella vaarassa. Kun kuva jonka he olivat luoneet oli fiktiivisen teoksen johdannossa, oli mielestäni mahdollista, että jokin oleellinen seikka tuosta kuvasta puuttuu, joten eräänlaisella taikurin tempulla luodaan illuusio, joka johtaa uskottavasti katastrofiin.
Mutta vaikka kuinka kyselin viisaammilta, ei kukaan osannut osoittaa tuosta kuvasta virhettä, ja kun tohtori Sihto-Nissilä kuvan periaatteellisen totuudenmukaisuuden vahvisti, oli minulle selvää, että tekijät eivät ole mitään dekkarikirjailijoita. Lisäksi tohtori Sihto-Nissilä vahvisti, että kirjan minulle seuraava täysin kryptinen lause on tietyin varauksin totta: ”Maapallon hiilidioksiditasapaino on nimittäin liian monen toisistaan riippumattoman osatekijän muodostama dynaaminen kokonaisuus, jonka matemaattinen mallintaminen johtaa niin monimutkaisiin osittaisdifferentiaaliyhtälöihin, että niiden ratkaisemisessa parhaatkin tietokoneet tukehtuvat. Ja kun sitten joskus saadaan avuksi kvanttitietokone, joka ei tukehdu, ei löydy sitä neroa, joka osaisi tulkita sen antamia tuloksia.” Tuollainen teksti vaatinee jo korkeamman matematiikan hallintaa.
Ja kun sitten Krauss kuvaa samaa problematiikka samoilla argumenteilla en enää usko, että tekstiä on tehty show-mielessä.
Ja edelleen, kun sitten useamman luentakerran jälkeen on minulle vakiintunut käsitys, että kirjan varsinainen sanoma löytyy tuolta mustan huumorin leimaamasta fiktiivisestä osiosta, jossa varoitetaan geenimanipulaation varoista ja tiedeuskovaisuuden ongelmista ja uskontojen yleisestä vaarallisuudesta, on selvää ainakin minulle, että jokin tieteellinen ”lauantaiseura” haluaa avata yleiseen keskusteluun foorumin jossa he vapautuisivat tieteen pakkopaidasta ja muotokielestä. Oikeampi kysymys minusta on se, voidaanko kuunnella asiantuntijoita, jotka esittävät näkemyksensä fiktiivisessä kontekstissa taiteen tavoin kirjallisena kokonaisuutena. Voidaanko nuo näkemykset sivuuttaa vain sillä perusteella. että teoksen taiteellinen tasoon ei ole panostettu ja oikoluennan kustannuksissakin lienee säästetty? Tekeekö fiktiivinen konteksti tiedon vääräksi?

3. Onko kysymys käännöskirjasta tai referaatti
Tuohon en osaa vastata. Mutta olettaisin, että jos se on käännös, kirjan alkuperäinen kirjoittaja varmaan nostaisi valtavan metakan, koska alkuperäisteosta ei ole mainittu. Todennäköisempänä vaihtoehtona pidän, että kirja on jonkinlainen tiedemaailman sisäpiirijuttu, koskapa kirjaa ei mainosteta missään. Vakavista asioista lasketaan leikkiä mustan huumorin muodossa, mutta he eivät selvästikään leiki vakavalla asialla, vaan liputtavat voimakkaasti esim. vetytalouden puolesta.

Muokannut: Kai Varma, 7/1/2021 1:23:12 AM


Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405623 , Kai Varma , 25.06.2021 04:18:24 ]
    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405624 , Kai Varma , 25.06.2021 10:06:53 ]
        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405646 , Mr.K.A.T. , 26.06.2021 21:40:59 ]
            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405704 , Kai Varma , 29.06.2021 09:00:24 ]
                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405706 , riiviö , 29.06.2021 09:52:54 ]
                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405707 , Kai Varma , 29.06.2021 10:16:46 ]
                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405708 , PeP , 29.06.2021 10:51:43 ]
                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405710 , Kai Varma , 29.06.2021 11:56:50 ]
                Rosling, Ward+Brownlee   [ 405730 , Mr.K.A.T. , 29.06.2021 22:55:07 ]
                    Rosling, Ward+Brownlee   [ 405731 , Kai Varma , 30.06.2021 10:32:30 ]
                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405738 , Risto Koivula , 30.06.2021 16:31:47 ]
                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405743 , Kai Varma , 01.07.2021 00:47:21 ]
                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405745 , riiviö , 01.07.2021 12:27:43 ]
                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405748 , Kai Varma , 01.07.2021 14:19:41 ]
                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405752 , riiviö , 01.07.2021 18:40:22 ]
                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405753 , PeP , 01.07.2021 20:35:34 ]
                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405756 , Kai Varma , 01.07.2021 22:41:44 ]
                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405826 , riiviö , 03.07.2021 22:42:05 ]
                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405830 , Kai Varma , 04.07.2021 02:08:42 ]
                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405835 , riiviö , 04.07.2021 10:35:42 ]
                                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405837 , Kai Varma , 04.07.2021 13:34:59 ]
                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405839 , riiviö , 04.07.2021 19:54:06 ]
                                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405840 , Kai Varma , 04.07.2021 21:30:59 ]
                                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405841 , Kai Varma , 04.07.2021 21:31:02 ]
                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405760 , Risto Koivula , 02.07.2021 00:02:29 ]
                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405767 , Kai Varma , 02.07.2021 07:19:26 ]
                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405768 , Risto Koivula , 02.07.2021 08:51:07 ]
                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405771 , Kai Varma , 02.07.2021 10:21:21 ]
                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405823 , Risto Koivula , 03.07.2021 19:50:54 ]
                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405829 , Kai Varma , 04.07.2021 00:38:21 ]
                                    "Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"...   [ 406195 , Risto Koivula , 10.08.2021 08:16:53 ]
                                        "Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"...   [ 406200 , sherlocker , 10.08.2021 13:46:01 ]
                                            "Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"...   [ 406210 , Risto Koivula , 11.08.2021 05:38:37 ]
                                                On se niin väärin...   [ 406439 , sherlocker , 20.08.2021 21:48:30 ]
                                                    On se niin väärin...   [ 406521 , Risto Koivula , 23.08.2021 20:34:26 ]
                                                        On se niin väärin...   [ 406554 , sherlocker , 26.08.2021 03:04:04 ]
                                                            Tiedettä puolustetaan aseellisestikin   [ 406568 , Risto Koivula , 26.08.2021 23:25:08 ]
                                                                Tiedettä puolustetaan aseellisestikin   [ 406601 , sherlocker , 28.08.2021 15:13:42 ]
                                                                    Tiedettä puolustetaan aseellisestikin   [ 406612 , Risto Koivula , 29.08.2021 04:30:34 ]
                                                            On se niin väärin...   [ 406597 , sherlocker , 28.08.2021 13:36:06 ]
                                                        On se niin väärin...   [ 406556 , sherlocker , 26.08.2021 03:46:52 ]
                                                            On se niin väärin...   [ 406564 , Risto Koivula , 26.08.2021 19:08:41 ]
                                                                On se niin väärin...   [ 406600 , sherlocker , 28.08.2021 13:45:31 ]
                                                                On se niin oikein   [ 406649 , sherlocker , 30.08.2021 21:23:43 ]
                                                                    On se niin oikein   [ 406669 , Risto Koivula , 31.08.2021 05:26:50 ]
                                        "Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"..., peli vaan kovenee...   [ 406224 , Risto Koivula , 12.08.2021 05:02:50 ]
                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406231 , Risto Koivula , 12.08.2021 09:44:27 ]
                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406232 , Risto Koivula , 12.08.2021 10:33:04 ]
                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406248 , Kai Varma , 12.08.2021 23:58:50 ]
                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406256 , riiviö , 13.08.2021 08:41:47 ]
                                                    Ehdotukset sen kun "paranee": "Kylmäkoneet jäähdyttämään meriä"... mutta minne se hukkalämpö sitten lykättäisiin Maapallolta ja miten?   [ 406272 , Risto Koivula , 14.08.2021 04:15:14 ]
                                                        Ehdotukset sen kun "paranee": "Kylmäkoneet jäähdyttämään meriä"... mutta minne se hukkalämpö sitten lykättäisiin Maapallolta ja miten?   [ 406294 , Kai Varma , 14.08.2021 21:26:10 ]
                                        KAIKKI Hölösen Suomen_ulkomaisen_akateemikon "erityistieteet" on osoitettu haistapaskaksi, myös "leipälji" arkelogia...   [ 406249 , Risto Koivula , 13.08.2021 01:06:30 ]
                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405780 , riiviö , 02.07.2021 13:53:15 ]
                                nettikeskustelusta täällä   [ 405802 , Mr.K.A.T. , 03.07.2021 01:08:25 ]
                                    nettikeskustelusta täällä   [ 405804 , Kai Varma , 03.07.2021 09:33:41 ]
                                        nettikeskustelusta täällä   [ 405815 , PeP , 03.07.2021 13:34:18 ]
                                            nettikeskustelusta täällä   [ 405820 , Kai Varma , 03.07.2021 16:33:00 ]
                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405792 , PeP , 02.07.2021 16:20:04 ]
                Tapaus Koivula   [ 405842 , Otto Mäkelä , 04.07.2021 22:07:17 ]
                    Tapaus Koivula   [ 405845 , Kai Varma , 05.07.2021 08:25:00 ]
                    Tapaus Koivula   [ 406117 , Risto Koivula , 06.08.2021 06:47:41 ]
    Taalas   [ 405647 , Mr.K.A.T. , 26.06.2021 21:53:27 ]
        Taalas   [ 405650 , PeP , 26.06.2021 22:43:07 ]
    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405654 , Risto Koivula , 27.06.2021 04:54:41 ]
        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405658 , Kai Varma , 27.06.2021 08:32:39 ]
            "Tulevaisuuden lyhyt historia" on EU:n Investointipankin ja Attac-kansalaisjärjrstö perustajan Jacques Attalin kirjoittama   [ 405664 , Risto Koivula , 27.06.2021 12:04:20 ]
                "Tulevaisuuden lyhyt historia" on EU:n Investointipankin ja Attac-kansalaisjärjrstö perustajan Jacques Attalin kirjoittama   [ 405670 , Kai Varma , 27.06.2021 13:26:31 ]
                    Tää on jonkun Ollilan kirjoittama - taidat tietää hyvinkin...   [ 406226 , Risto Koivula , 12.08.2021 06:50:18 ]
                        Olisikohan tämä se Ollila?   [ 406381 , Risto Koivula , 19.08.2021 05:14:36 ]
                            Olisikohan tämä se Ollila? Jaoin "EPÄTIETEEN" palstalle edeleenkäsittelyyn:   [ 406416 , Risto Koivula , 20.08.2021 04:08:31 ]
                                SITRA:n Ilmastofoorumi joron jäljillä - rahataa vain omille huijareolleen?   [ 406418 , Risto Koivula , 20.08.2021 05:57:46 ]
                                    SITRA:n Ilmastofoorumi joron jäljillä - rahataa vain omille huijareolleen?   [ 406423 , riiviö , 20.08.2021 11:13:16 ]
                                        SITRA:n Ilmastofoorumi joron jäljillä - rahastaa vain omille huijareilleen?   [ 406487 , Risto Koivula , 22.08.2021 02:54:45 ]
    Ilmastonmuutoksen kolme kovaa pointia   [ 405843 , KimmoK , 05.07.2021 08:12:44 ]
        Ilmastonmuutoksen kolme kovaa pointia   [ 405846 , Kai Varma , 05.07.2021 08:41:01 ]
        Ilmastonmuutoksen kolme kovaa pointia   [ 405853 , Kai Varma , 06.07.2021 07:21:58 ]
    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405854 , riiviö , 06.07.2021 10:05:40 ]
        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405856 , Kai Varma , 06.07.2021 18:16:26 ]
            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405859 , PeP , 06.07.2021 21:43:55 ]
                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405860 , Kai Varma , 07.07.2021 10:56:55 ]
                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405861 , PeP , 07.07.2021 14:19:41 ]
                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405865 , Kai Varma , 08.07.2021 10:41:30 ]
                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405866 , PeP , 08.07.2021 11:19:33 ]
                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405862 , riiviö , 07.07.2021 14:42:37 ]
                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405863 , Kai Varma , 07.07.2021 19:46:03 ]
                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405867 , riiviö , 08.07.2021 11:22:17 ]
                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405869 , Kai Varma , 08.07.2021 18:55:22 ]
                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405870 , PeP , 08.07.2021 23:05:20 ]
                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405874 , Kai Varma , 09.07.2021 10:32:00 ]
                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405879 , riiviö , 09.07.2021 20:12:59 ]
                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405880 , PeP , 09.07.2021 20:36:58 ]
                                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405884 , Kai Varma , 09.07.2021 22:05:29 ]
                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405885 , riiviö , 09.07.2021 23:34:34 ]
                                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405886 , Kai Varma , 10.07.2021 00:01:46 ]
                                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405891 , PeP , 10.07.2021 08:56:46 ]
                                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405894 , riiviö , 10.07.2021 11:07:15 ]
                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405887 , PeP , 10.07.2021 00:03:10 ]
                                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405889 , Kai Varma , 10.07.2021 01:36:31 ]
                                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405890 , PeP , 10.07.2021 08:45:36 ]
                                                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405892 , PeP , 10.07.2021 09:19:16 ]
                                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405936 , PeP , 12.07.2021 13:21:06 ]
                                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405893 , sherlocker , 10.07.2021 10:38:35 ]
                                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405895 , riiviö , 10.07.2021 11:16:37 ]
                                                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405925 , Kai Varma , 12.07.2021 01:31:15 ]
                                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405926 , Kai Varma , 12.07.2021 09:35:48 ]
                                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405929 , riiviö , 12.07.2021 10:16:08 ]
                                                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405940 , Kai Varma , 12.07.2021 15:13:51 ]
                                                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406118 , Risto Koivula , 06.08.2021 06:50:39 ]
                                                                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406121 , riiviö , 06.08.2021 09:52:11 ]
                                                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406131 , Risto Koivula , 07.08.2021 05:02:34 ]
                                                                            kun etsii, voi löytää kultahipun   [ 406020 , Kai Varma , 20.07.2021 17:07:55 ]
                                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405931 , _Wesa_ , 12.07.2021 10:41:45 ]
                                                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405932 , Kai Varma , 12.07.2021 11:17:53 ]
                                                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405937 , _Wesa_ , 12.07.2021 14:04:00 ]
                                                                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405939 , Kai Varma , 12.07.2021 15:12:19 ]
                                                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405941 , _Wesa_ , 12.07.2021 15:49:18 ]
                                                                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405942 , Kai Varma , 12.07.2021 17:10:29 ]
                                                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406187 , Kai Varma , 09.08.2021 19:13:01 ]
                                                                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406191 , Risto Koivula , 10.08.2021 01:35:43 ]
                                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405934 , PeP , 12.07.2021 12:54:14 ]
                                                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405935 , PeP , 12.07.2021 12:54:38 ]
                                                                                Popper   [ 406174 , Kai Varma , 08.08.2021 11:22:22 ]
                                                                                    Popper   [ 406177 , Risto Koivula , 08.08.2021 20:25:41 ]
                                                                                        Hopper   [ 406180 , sherlocker , 08.08.2021 21:19:40 ]
                                                                                            Hopper   [ 406183 , Risto Koivula , 09.08.2021 01:34:10 ]
                                                            Esko Valtaoja laukoo kerrankin totuuksia!   [ 406161 , Risto Koivula , 08.08.2021 03:43:50 ]
                                                                Esko Valtaoja laukoo kerrankin totuuksia!   [ 406192 , Risto Koivula , 10.08.2021 02:54:53 ]
                                                                    Eikö näiden viestien pituudelle voisi tehdä ylärajaa?   [ 406197 , riiviö , 10.08.2021 10:28:46 ]
                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405883 , Kai Varma , 09.07.2021 21:34:15 ]
        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405857 , PeP , 06.07.2021 20:27:26 ]
    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406193 , Kai Varma , 10.08.2021 06:43:00 ]
        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406198 , Risto Koivula , 10.08.2021 11:01:21 ]
            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406201 , Kai Varma , 10.08.2021 14:51:20 ]
                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406211 , Risto Koivula , 11.08.2021 06:38:50 ]
                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406216 , Kai Varma , 11.08.2021 12:48:05 ]
                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406222 , Risto Koivula , 12.08.2021 02:59:49 ]
    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406240 , Kai Varma , 12.08.2021 20:47:07 ]
        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406246 , Risto Koivula , 12.08.2021 23:13:49 ]
    Ylekin pelkää demokratian kaventumista Suomessa   [ 406674 , Teppolainen , 31.08.2021 10:07:50 ]