Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana
Alanpa pikkuhiljaa tajuamaan, miksi TLH-tekijät pysyvät tiukasti anonyymeinä. Kukapa sitä haluaisi kusipolppana vapaaehtoisesti olla! Olen selvästikin hidas ymmärtämään uusia asioita. Pitää aina ”väyrystellä” pari yötä. Tekijät ovat aivan varmasti olleet tietoisia alusta alkaen, että lopputulos ei tule täyttämään mitään eliitin normeja. Mutta kun he ovat onnistunet luomaan visuaalisen kuvan kahdesta sisäkkäisestä erirytmisestä suljetun kierron prosessista, joiden välille ihminen on tehnyt kirkuvan punaisen ”hukkaputken”, kertoo se mielestäni hyvin moniulotteisesta tieteellisestä ymmärtämisestä. Työssäni hoidin korkean teknologian suljetun kierron prosessia, jota sain esitellä kiertokäyntien yhteydessä lukemattomille poliitikoille ja päättäjille. Voin vakuuttaa, että ani harvat poliitikot lainkaan ymmärsivät, mitä suljetun kierron prosessilla tarkoitetaan. Mutta nyt alan paneutua uutteen ihmeellisyyksien maailmaan, kun edessäni on terävää analyysiä akateemisen ihmisen kirjoittamana. Olen pääsyt hyvään vauhtiin kirjan ”ÄÄRIPÄÄT” parissa., Siinä toimittaja Virtanen, jonka ilmastoa koskeva edellinen teos kuulemma sisälsi valtavasti virheitä, on laskeutunut polvilleen ja antaa puheen vuoron eri ääripäiden edustajille. Näin vähemmän sivistynyt minä, saa tutustua asiaan lapsenomaisesti esimerkkien valossa. Esimerkeillä asian analysoiminen on tietyn tyylistä naivismia. Se on kuin käyttäisi matematiikan tehtävän ratkaisuun erikoistapusta, muta naivismi ainakin kuvataiteessa on salonkikelpoista. Valitsemalla naivistinen käsittelytapa, voi kokonaisuudesta poimia vaikuttavia yksityiskohtia sekamelskan keskeltä, ja niitä korostaen syntyy korkeatasoistakin taidetta. Jospa TLH tekijät ovat halunnet tuoda naivismin myös kirjallisuuteen, jolloin olisi kyse sensaatiomaisesta uraa uurtavasta neroudesta, jota kaavoihin kangistuneet kutsuvat tökeröksi ja lapselliseksi. Ainakaan nykyajan Ahlqvistit eivät voisi sietää moista tökeryyttä. Ei auta vaikka tekijät yrittää selkokielisesi selittää eliittilukijalle jo otsikossa, että siirrymme nyt (lapsenomaiseen ) SATUMAAILMAAN. Taidanpa palata tälle palstalle kun saan tuon ”ääripäät” luettua, sillä täällä palstalla tuntuu olevan enemmänkin noita ”ääripäitä”. Jospa sieltä vaikka selviäisi, miksi kaksi ääripäätä, rahvas ja eliitti, eivät ymmärrä toisiaan. Yhden kirjan ymmärtämiseen minulla tosin menee hitaana lukijan viikkoja joskus kuukausia, ja joskus joku jää askarruttamaan vuosiksi. Dostojevski askarruttaa vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Tähän loppuun laittaisin iloisen hymiön, muta kun en keksi miten sen näillä sivustoilla saisi tehtyä. Skeptikot eivät ilmeisesti tunne huumoria, ei ainakaan mustaa huumoria.... |
Muokannut: Kai Varma, 7/9/2021 10:36:21 AM
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405623 , Kai Varma , 25.06.2021 04:18:24 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405624 , Kai Varma , 25.06.2021 10:06:53 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405646 , Mr.K.A.T. , 26.06.2021 21:40:59 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405704 , Kai Varma , 29.06.2021 09:00:24 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405706 , riiviö , 29.06.2021 09:52:54 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405707 , Kai Varma , 29.06.2021 10:16:46 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405708 , PeP , 29.06.2021 10:51:43 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405710 , Kai Varma , 29.06.2021 11:56:50 ]
Rosling, Ward+Brownlee [ 405730 , Mr.K.A.T. , 29.06.2021 22:55:07 ]
Rosling, Ward+Brownlee [ 405731 , Kai Varma , 30.06.2021 10:32:30 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405738 , Risto Koivula , 30.06.2021 16:31:47 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405743 , Kai Varma , 01.07.2021 00:47:21 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405745 , riiviö , 01.07.2021 12:27:43 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405748 , Kai Varma , 01.07.2021 14:19:41 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405752 , riiviö , 01.07.2021 18:40:22 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405753 , PeP , 01.07.2021 20:35:34 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405756 , Kai Varma , 01.07.2021 22:41:44 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405826 , riiviö , 03.07.2021 22:42:05 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405830 , Kai Varma , 04.07.2021 02:08:42 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405835 , riiviö , 04.07.2021 10:35:42 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405837 , Kai Varma , 04.07.2021 13:34:59 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405839 , riiviö , 04.07.2021 19:54:06 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405840 , Kai Varma , 04.07.2021 21:30:59 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405841 , Kai Varma , 04.07.2021 21:31:02 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405760 , Risto Koivula , 02.07.2021 00:02:29 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405767 , Kai Varma , 02.07.2021 07:19:26 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405768 , Risto Koivula , 02.07.2021 08:51:07 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405771 , Kai Varma , 02.07.2021 10:21:21 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405823 , Risto Koivula , 03.07.2021 19:50:54 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405829 , Kai Varma , 04.07.2021 00:38:21 ]
"Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"... [ 406195 , Risto Koivula , 10.08.2021 08:16:53 ]
"Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"... [ 406200 , sherlocker , 10.08.2021 13:46:01 ]
"Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"... [ 406210 , Risto Koivula , 11.08.2021 05:38:37 ]
On se niin väärin... [ 406439 , sherlocker , 20.08.2021 21:48:30 ]
On se niin väärin... [ 406521 , Risto Koivula , 23.08.2021 20:34:26 ]
On se niin väärin... [ 406554 , sherlocker , 26.08.2021 03:04:04 ]
Tiedettä puolustetaan aseellisestikin [ 406568 , Risto Koivula , 26.08.2021 23:25:08 ]
Tiedettä puolustetaan aseellisestikin [ 406601 , sherlocker , 28.08.2021 15:13:42 ]
Tiedettä puolustetaan aseellisestikin [ 406612 , Risto Koivula , 29.08.2021 04:30:34 ]
On se niin väärin... [ 406597 , sherlocker , 28.08.2021 13:36:06 ]
On se niin väärin... [ 406556 , sherlocker , 26.08.2021 03:46:52 ]
On se niin väärin... [ 406564 , Risto Koivula , 26.08.2021 19:08:41 ]
On se niin väärin... [ 406600 , sherlocker , 28.08.2021 13:45:31 ]
On se niin oikein [ 406649 , sherlocker , 30.08.2021 21:23:43 ]
On se niin oikein [ 406669 , Risto Koivula , 31.08.2021 05:26:50 ]
"Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"..., peli vaan kovenee... [ 406224 , Risto Koivula , 12.08.2021 05:02:50 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406231 , Risto Koivula , 12.08.2021 09:44:27 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406232 , Risto Koivula , 12.08.2021 10:33:04 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406248 , Kai Varma , 12.08.2021 23:58:50 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406256 , riiviö , 13.08.2021 08:41:47 ]
Ehdotukset sen kun "paranee": "Kylmäkoneet jäähdyttämään meriä"... mutta minne se hukkalämpö sitten lykättäisiin Maapallolta ja miten? [ 406272 , Risto Koivula , 14.08.2021 04:15:14 ]
Ehdotukset sen kun "paranee": "Kylmäkoneet jäähdyttämään meriä"... mutta minne se hukkalämpö sitten lykättäisiin Maapallolta ja miten? [ 406294 , Kai Varma , 14.08.2021 21:26:10 ]
KAIKKI Hölösen Suomen_ulkomaisen_akateemikon "erityistieteet" on osoitettu haistapaskaksi, myös "leipälji" arkelogia... [ 406249 , Risto Koivula , 13.08.2021 01:06:30 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405780 , riiviö , 02.07.2021 13:53:15 ]
nettikeskustelusta täällä [ 405802 , Mr.K.A.T. , 03.07.2021 01:08:25 ]
nettikeskustelusta täällä [ 405804 , Kai Varma , 03.07.2021 09:33:41 ]
nettikeskustelusta täällä [ 405815 , PeP , 03.07.2021 13:34:18 ]
nettikeskustelusta täällä [ 405820 , Kai Varma , 03.07.2021 16:33:00 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405792 , PeP , 02.07.2021 16:20:04 ]
Tapaus Koivula [ 405842 , Otto Mäkelä , 04.07.2021 22:07:17 ]
Tapaus Koivula [ 405845 , Kai Varma , 05.07.2021 08:25:00 ]
Tapaus Koivula [ 406117 , Risto Koivula , 06.08.2021 06:47:41 ]
Taalas [ 405647 , Mr.K.A.T. , 26.06.2021 21:53:27 ]
Taalas [ 405650 , PeP , 26.06.2021 22:43:07 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405654 , Risto Koivula , 27.06.2021 04:54:41 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405658 , Kai Varma , 27.06.2021 08:32:39 ]
"Tulevaisuuden lyhyt historia" on EU:n Investointipankin ja Attac-kansalaisjärjrstö perustajan Jacques Attalin kirjoittama [ 405664 , Risto Koivula , 27.06.2021 12:04:20 ]
"Tulevaisuuden lyhyt historia" on EU:n Investointipankin ja Attac-kansalaisjärjrstö perustajan Jacques Attalin kirjoittama [ 405670 , Kai Varma , 27.06.2021 13:26:31 ]
Tää on jonkun Ollilan kirjoittama - taidat tietää hyvinkin... [ 406226 , Risto Koivula , 12.08.2021 06:50:18 ]
Olisikohan tämä se Ollila? [ 406381 , Risto Koivula , 19.08.2021 05:14:36 ]
Olisikohan tämä se Ollila? Jaoin "EPÄTIETEEN" palstalle edeleenkäsittelyyn: [ 406416 , Risto Koivula , 20.08.2021 04:08:31 ]
SITRA:n Ilmastofoorumi joron jäljillä - rahataa vain omille huijareolleen? [ 406418 , Risto Koivula , 20.08.2021 05:57:46 ]
SITRA:n Ilmastofoorumi joron jäljillä - rahataa vain omille huijareolleen? [ 406423 , riiviö , 20.08.2021 11:13:16 ]
SITRA:n Ilmastofoorumi joron jäljillä - rahastaa vain omille huijareilleen? [ 406487 , Risto Koivula , 22.08.2021 02:54:45 ]
Ilmastonmuutoksen kolme kovaa pointia [ 405843 , KimmoK , 05.07.2021 08:12:44 ]
Ilmastonmuutoksen kolme kovaa pointia [ 405846 , Kai Varma , 05.07.2021 08:41:01 ]
Ilmastonmuutoksen kolme kovaa pointia [ 405853 , Kai Varma , 06.07.2021 07:21:58 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405854 , riiviö , 06.07.2021 10:05:40 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405856 , Kai Varma , 06.07.2021 18:16:26 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405859 , PeP , 06.07.2021 21:43:55 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405860 , Kai Varma , 07.07.2021 10:56:55 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405861 , PeP , 07.07.2021 14:19:41 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405865 , Kai Varma , 08.07.2021 10:41:30 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405866 , PeP , 08.07.2021 11:19:33 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405862 , riiviö , 07.07.2021 14:42:37 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405863 , Kai Varma , 07.07.2021 19:46:03 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405867 , riiviö , 08.07.2021 11:22:17 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405869 , Kai Varma , 08.07.2021 18:55:22 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405870 , PeP , 08.07.2021 23:05:20 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405874 , Kai Varma , 09.07.2021 10:32:00 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405879 , riiviö , 09.07.2021 20:12:59 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405880 , PeP , 09.07.2021 20:36:58 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405884 , Kai Varma , 09.07.2021 22:05:29 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405885 , riiviö , 09.07.2021 23:34:34 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405886 , Kai Varma , 10.07.2021 00:01:46 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405891 , PeP , 10.07.2021 08:56:46 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405894 , riiviö , 10.07.2021 11:07:15 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405887 , PeP , 10.07.2021 00:03:10 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405889 , Kai Varma , 10.07.2021 01:36:31 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405890 , PeP , 10.07.2021 08:45:36 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405892 , PeP , 10.07.2021 09:19:16 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405936 , PeP , 12.07.2021 13:21:06 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405893 , sherlocker , 10.07.2021 10:38:35 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405895 , riiviö , 10.07.2021 11:16:37 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405925 , Kai Varma , 12.07.2021 01:31:15 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405926 , Kai Varma , 12.07.2021 09:35:48 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405929 , riiviö , 12.07.2021 10:16:08 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405940 , Kai Varma , 12.07.2021 15:13:51 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406118 , Risto Koivula , 06.08.2021 06:50:39 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406121 , riiviö , 06.08.2021 09:52:11 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406131 , Risto Koivula , 07.08.2021 05:02:34 ]
kun etsii, voi löytää kultahipun [ 406020 , Kai Varma , 20.07.2021 17:07:55 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405931 , _Wesa_ , 12.07.2021 10:41:45 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405932 , Kai Varma , 12.07.2021 11:17:53 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405937 , _Wesa_ , 12.07.2021 14:04:00 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405939 , Kai Varma , 12.07.2021 15:12:19 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405941 , _Wesa_ , 12.07.2021 15:49:18 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405942 , Kai Varma , 12.07.2021 17:10:29 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406187 , Kai Varma , 09.08.2021 19:13:01 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406191 , Risto Koivula , 10.08.2021 01:35:43 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405934 , PeP , 12.07.2021 12:54:14 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405935 , PeP , 12.07.2021 12:54:38 ]
Popper [ 406174 , Kai Varma , 08.08.2021 11:22:22 ]
Popper [ 406177 , Risto Koivula , 08.08.2021 20:25:41 ]
Hopper [ 406180 , sherlocker , 08.08.2021 21:19:40 ]
Hopper [ 406183 , Risto Koivula , 09.08.2021 01:34:10 ]
Esko Valtaoja laukoo kerrankin totuuksia! [ 406161 , Risto Koivula , 08.08.2021 03:43:50 ]
Esko Valtaoja laukoo kerrankin totuuksia! [ 406192 , Risto Koivula , 10.08.2021 02:54:53 ]
Eikö näiden viestien pituudelle voisi tehdä ylärajaa? [ 406197 , riiviö , 10.08.2021 10:28:46 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405883 , Kai Varma , 09.07.2021 21:34:15 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405857 , PeP , 06.07.2021 20:27:26 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406193 , Kai Varma , 10.08.2021 06:43:00 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406198 , Risto Koivula , 10.08.2021 11:01:21 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406201 , Kai Varma , 10.08.2021 14:51:20 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406211 , Risto Koivula , 11.08.2021 06:38:50 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406216 , Kai Varma , 11.08.2021 12:48:05 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406222 , Risto Koivula , 12.08.2021 02:59:49 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406240 , Kai Varma , 12.08.2021 20:47:07 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406246 , Risto Koivula , 12.08.2021 23:13:49 ]
Ylekin pelkää demokratian kaventumista Suomessa [ 406674 , Teppolainen , 31.08.2021 10:07:50 ]