Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana

Risto Koivula, 8/12/2021 11:13:49 PM, 406246

Lainaus: Kai Varma, 12.08.2021 20:47:07, 406240
Suuri kiitos Koivulalle. Juuri tällaista asiallista palautetta haen.

Katsomme Koivulan kanssa samaa kirjaa, jonka tiedemies Koivula näkee akateemiselta kantilta ja minä taas maallikon silmin, joten näemme asiat lähes päinvastaisista suunnista.


Minä en ole tuon alan tiedemies, enkä ole myöskään lukenut tuota kirjaa. Enkä aio lukeakaan. Olen maallikko tuolla alalla.

Lainaus
Hienoa, että Koivula on kaivanut jutun historiaa arkistosta. Kertaan nuo Koivulan löytämät niiltä osin, kuin ne minuun liittyvät.

Olin elämäni varrella nielaissut ilmastoskeptikoiden hellimän manipulointilauseen, ettei alle promillen osuus kaasua ilmakehässä voi vaikuttaa lämpötilaan maapallolla.


Sama kuin pistät promillen täysin liukenevaa pikimustaa väriä kirkkaan veden joukkoon, eli ltran tonniin (ei tarvi olla niinkään paljon) ja paat auringon valoon lämpiämään kirkkaan veden kanssa. Se lämpenee vieä tehokkaammin koloreissa kuin musta pinta.

Lainaus
Kun sitten koronakaranteenissa perehdyin tuohon kaaviokuvaan, josta näkee jo kättelyssä, että Ihmisen ilmaan vuosittain lisäämä hiili onkin 4% tuosta kierrosta olevasta määrästä, ja ”ylivuotoputkesta” ei poistuu sen enempää kuin ennenkään, niin kumuloituuhan se hiili jonnekin.


Heti, kun hiilidioksidia on lisää, sitä myös sitoutuu lisää muihin aineisiin kemiallisesti. Luonto "hakee tasapainoa". Myös kivihiilkaudella oli tasapaino, vaikka nykyinen fossiilinen hiili oli kierrossa. Hiilen sitoutumista heikentää kasvillisuuden puute, jota aiheuttaa kuivuus. Vuoristoista virtaava sadevesi pitäisi saattaa palvelemaan kasvillisuuden kasvua. Se on usein saatukin näin tekemään, mutta tähän on yksi poikkeus: pohjoiseen Jäämereen laskevat joet.

Lainaus
Aluksi luulin että kyseessä on fiktiivisen dystopian tarpeisiin luotu jippo, jolla asia saadaan näyttämään noin pahalta. Mutta aikani tutkittuani kaaviota aloin pelätä, että tuo kaavio on totta. Silloinhan lapsenlapseni joutuvat elämään maailmassa, joka elää tuon tosiasian seuraamusten kanssa.


Seuraukset riippuvat siitä, mitä muita prosesseja se esmerkiksi maaperässä ja merissä laukaisee.

Lainaus
En halunnut uskoa asiaa todeksi. Koronakaranteenista johtuen en voinut keltään kysyäkään, joten päätin kokeilla nettimaailmaa, vaikka olin luullut voivani elää loppuelämän ilman sitä.

Koska epäilin tuon kuvan totuusarvoa tuntui Skepsis oikealta osoitteelta, ja rohkaisin mieleni, ja kirjauduin nimimerkilllä Kai Varma.

Koska en ollut mistään varma, tuli turpiin ja heti kunnolla, ja häntä koipien välissä luikin palstalta karkuun , mutta yhtään viisaampi en itse asian suhteen ollut.

Niinpä päätin yrittää uudelleen. Yritin löytää keskustelukumppaneita sieltä täältä ja menin lopulta Tiede lehden keskustelupalstalle, jonne rekisteröidyin nimimerkillä Ex-ilmastoskeptikko. Siellä oli sama juttu kuin täällä. Kukaan ei olut kiinnostunut murheistani. Turpiin tuli sielläkin.

Sitten löysin ”kysyilmastosta.fi” palstan . Siellä asiantuntijat lupasivat vastata kaikkiin ilmastonmuutosta koskeviin kysymyksiin. Esitin kysymykseni, ja sieltä todella vastattiin. Tohtoristason ihminen vahvisti, että periaatteessa kuva vastaa todellista tilannetta! Se oli minulle suruviesti, sillä pelkoni lastenlasten puolesta vain kasvoi. Mutta kovakin totuus on parempi kuin epätietoisuus. Nyt tiesin missä mennään.

Tämä riittänee tuon historian osalta.

Palataan sitten tähän päivään ja siihen miten eri suunnista katsomalla sama asia näyttää erilaiselta. Kun tieteen koukeroinen terminologia estää minua ymmärtämästä sen sisältöä, niin siitä ei pidä vetää johtopäätöstä, että väittäisin koukeroisuuden olevan tieteen tunnusmerkki. Kunnioitan tiedettä ja sen tekijöitä, ja olen tietoinen siitä, että nuo koukerot ovat välttämättömiä eksaktille ilmaisulle. Ongelma on minun vajavainen ymmärrykseni.

Sitten tuo kirjan tekijöiden ottama vapaus kertoa näkemyksensä maailmanmenosta. Hehän eivät itse missään vaiheessa ilmoita, mitä tiedettä he edustavat vai edustavatko tiedettä lainkaan. Minä vain olen lukemani perusteella olettanut, että joku tiedemiesporukka on heittänyt tohtorihatun nurkkaan ja vapaina kansalaisina sanovat mielipiteensä maailmanmenosta. Kirja on siis minustakin mielipiteen ilmaus ei tieteellinen teos. Mutta aikoihin on eletty, jos tieteestä saa ilmaista mielipiteenä vain tieteen hyväksymällä tavalla.


Nimi olisi syytä olla mukana. Kaikki sanovat, että "se on joku Ollila", myös sinä.

Lainaus
Sitten olen täysin erimieltä siitä, etteikö fiktiivisessä teoksessa voisi käyttää Hararin hellimää aivojen ja tietokoneiden yhdistelmää keinona siirtää tarkastelunäkökulma pois meidän ajasta. Saadaan ns ”helikopterinäkymä” nykyaikaan. Vain isot asiat näkyvät! Ei ole ”hewonpaskaa”.


Harari puhuu tosissaan eikä metaforia. Hän on sekopää kuten itsekin huomasit.

Lainaus
Vaikka tuntuuhan se oudolta, että kirjassa feminismin kaapuun pukeutuneet fasistit kaappaavat vallan Capitol- kukkulalla käyttäen fanaattista Qanon tyyppistä uskonlahkoa hyväkseen. Kyllä minua mustan huumorin ystävää nauratti kovin tuo asetelma, kunnes hymyni hyytyi kun Trumpin kannattajat hyökkäsivät Capitol kukkulalle. Ei niin rankkaa huumoria, ettei tosielämä pane paremmaksi!

Sitten vielä lopuksi olen samaa mieltä, että kirja on yksinkertaistettua populismia parhaimmillaan.
Siinähän halutaan kansan tietoisuuteen tuoda äärimmäisen tärkeä asia, eli fossiilihiilen kumuloituminen maa-meri-ilmakehäsysteemiin. Jos tämä tietoisuus kansan keskuudessa kasvaa paine poliitikkojen suuntaan kasvaa vastaavasti.
Ja missään tapauksessa en löydä kirjasta pyrkimystä tehdä hiilinielusta kirosanaa. Hiilinieluilla ei vain voi saavuttaa hiilineutraalia tilanneta, koska se fossiilihiili tulee maa-meri-ilmakehäsysteemin ULKOPUOLELTA ja hiilinielut ovat sen SISÄPUOLELLA.


Hiilidioksidi on kaasuna vain ilmassa. Vedessä se on lähinnä hiilihappona kuten juomapullossakin, ja maassa se on muina yhdisteinä. Niistä se on vain heolpompi käyttää uudelleen, mutta yhtä kaikki sun käyttämälläsi terminologialla "ulkona".

Lainaus
Jo takakannessa sanotaan, että niiden avulla voidaan hidastaa maapallon lämpenemistä, muta vain fossiilihiilen polttamisesta luopuminen merkitsee ongelman ratkaisua. Jos kuuntelit ilmastoasantuntijoita pari päivää sitten IPCC raporttia julkaistaessa, niin heidän sanomansa oli, merkillistä kyllä, tuo sama.


Hiiltä tulee luonnosta muillakin tavoin kuin ihmisen ottamana: metaani kuplii, tulivuorenpurkaukset voivat pölläyttää valtavia hiilidioksidimääriä elollisen luonnon ulottuville, fossiilinenkin hiili ja kaasu voivat palaa maassakin j.n.e.

Lainaus
Kirjassa tuodaan esiin pelko, että nyt sovityuilla toimilla ei hiilen polttoa saada vähenettyä, vaan sillä onnistutaan kattamaan vain energian kulutuksen kasvu ja samat 10 gigatonniahiiltä vuosittain tupruaa tasaisena virtana maailman tappiin asti ilmakehään, josta se jakaantuu luonnon lakien mukaisesti maa-meri-ilmakehäsysteemiin.


Minä olen samaa mieltä, että kivihiilestä on päästävä eroon polttoaineena. Se aihettaa myös rikkiongelmat ja monet muut. Ja se on maaperässä hyvin pysyvässä muodossa eikä tunge sieltä omin päin esiin kuteen kaasut ja öljyt.

Lainaus
Kirjan tekijöillä näyttäisi olevan pelkona, että akkuteollisuus ei saa kehitettyä tarvittavia innovaatioita maapallon sähköistämistä varten, mutta Elon Musk saa kyllä sähköautobusineksen luistamaan.


Elon Musk on hullu Hararin hengenheimolainen. Tai toisin päin todennäköisemmin.

Lainaus
Siksipä he liputtavatkin voimakkaasti vetyteknologian puolesta. Vety kemiallisena aineena tunnetaan. Kävin tästä asiasta viime syksynä kipakan keskustelun Ilmastofoorumilla unbasied nimisen skeptikon kanssa, ja voimaannuin kovin, kun tuon kirjan opeilla, ja työelämässä saamani kokemuksen perusteella pystyin väittelemään oikean ammattimaisen ilmastoskeptikon kanssa! Niinpä uskallan nyt täälläkin riehua.


Elollinen luonto ei pelaa vedyllä vaan hiilidioksiilla.

Muokannut: Risto Koivula, 8/12/2021 11:20:51 PM


Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405623 , Kai Varma , 25.06.2021 04:18:24 ]
    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405624 , Kai Varma , 25.06.2021 10:06:53 ]
        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405646 , Mr.K.A.T. , 26.06.2021 21:40:59 ]
            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405704 , Kai Varma , 29.06.2021 09:00:24 ]
                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405706 , riiviö , 29.06.2021 09:52:54 ]
                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405707 , Kai Varma , 29.06.2021 10:16:46 ]
                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405708 , PeP , 29.06.2021 10:51:43 ]
                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405710 , Kai Varma , 29.06.2021 11:56:50 ]
                Rosling, Ward+Brownlee   [ 405730 , Mr.K.A.T. , 29.06.2021 22:55:07 ]
                    Rosling, Ward+Brownlee   [ 405731 , Kai Varma , 30.06.2021 10:32:30 ]
                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405738 , Risto Koivula , 30.06.2021 16:31:47 ]
                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405743 , Kai Varma , 01.07.2021 00:47:21 ]
                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405745 , riiviö , 01.07.2021 12:27:43 ]
                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405748 , Kai Varma , 01.07.2021 14:19:41 ]
                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405752 , riiviö , 01.07.2021 18:40:22 ]
                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405753 , PeP , 01.07.2021 20:35:34 ]
                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405756 , Kai Varma , 01.07.2021 22:41:44 ]
                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405826 , riiviö , 03.07.2021 22:42:05 ]
                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405830 , Kai Varma , 04.07.2021 02:08:42 ]
                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405835 , riiviö , 04.07.2021 10:35:42 ]
                                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405837 , Kai Varma , 04.07.2021 13:34:59 ]
                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405839 , riiviö , 04.07.2021 19:54:06 ]
                                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405840 , Kai Varma , 04.07.2021 21:30:59 ]
                                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405841 , Kai Varma , 04.07.2021 21:31:02 ]
                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405760 , Risto Koivula , 02.07.2021 00:02:29 ]
                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405767 , Kai Varma , 02.07.2021 07:19:26 ]
                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405768 , Risto Koivula , 02.07.2021 08:51:07 ]
                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405771 , Kai Varma , 02.07.2021 10:21:21 ]
                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405823 , Risto Koivula , 03.07.2021 19:50:54 ]
                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405829 , Kai Varma , 04.07.2021 00:38:21 ]
                                    "Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"...   [ 406195 , Risto Koivula , 10.08.2021 08:16:53 ]
                                        "Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"...   [ 406200 , sherlocker , 10.08.2021 13:46:01 ]
                                            "Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"...   [ 406210 , Risto Koivula , 11.08.2021 05:38:37 ]
                                                On se niin väärin...   [ 406439 , sherlocker , 20.08.2021 21:48:30 ]
                                                    On se niin väärin...   [ 406521 , Risto Koivula , 23.08.2021 20:34:26 ]
                                                        On se niin väärin...   [ 406554 , sherlocker , 26.08.2021 03:04:04 ]
                                                            Tiedettä puolustetaan aseellisestikin   [ 406568 , Risto Koivula , 26.08.2021 23:25:08 ]
                                                                Tiedettä puolustetaan aseellisestikin   [ 406601 , sherlocker , 28.08.2021 15:13:42 ]
                                                                    Tiedettä puolustetaan aseellisestikin   [ 406612 , Risto Koivula , 29.08.2021 04:30:34 ]
                                                            On se niin väärin...   [ 406597 , sherlocker , 28.08.2021 13:36:06 ]
                                                        On se niin väärin...   [ 406556 , sherlocker , 26.08.2021 03:46:52 ]
                                                            On se niin väärin...   [ 406564 , Risto Koivula , 26.08.2021 19:08:41 ]
                                                                On se niin väärin...   [ 406600 , sherlocker , 28.08.2021 13:45:31 ]
                                                                On se niin oikein   [ 406649 , sherlocker , 30.08.2021 21:23:43 ]
                                                                    On se niin oikein   [ 406669 , Risto Koivula , 31.08.2021 05:26:50 ]
                                        "Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"..., peli vaan kovenee...   [ 406224 , Risto Koivula , 12.08.2021 05:02:50 ]
                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406231 , Risto Koivula , 12.08.2021 09:44:27 ]
                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406232 , Risto Koivula , 12.08.2021 10:33:04 ]
                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406248 , Kai Varma , 12.08.2021 23:58:50 ]
                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406256 , riiviö , 13.08.2021 08:41:47 ]
                                                    Ehdotukset sen kun "paranee": "Kylmäkoneet jäähdyttämään meriä"... mutta minne se hukkalämpö sitten lykättäisiin Maapallolta ja miten?   [ 406272 , Risto Koivula , 14.08.2021 04:15:14 ]
                                                        Ehdotukset sen kun "paranee": "Kylmäkoneet jäähdyttämään meriä"... mutta minne se hukkalämpö sitten lykättäisiin Maapallolta ja miten?   [ 406294 , Kai Varma , 14.08.2021 21:26:10 ]
                                        KAIKKI Hölösen Suomen_ulkomaisen_akateemikon "erityistieteet" on osoitettu haistapaskaksi, myös "leipälji" arkelogia...   [ 406249 , Risto Koivula , 13.08.2021 01:06:30 ]
                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405780 , riiviö , 02.07.2021 13:53:15 ]
                                nettikeskustelusta täällä   [ 405802 , Mr.K.A.T. , 03.07.2021 01:08:25 ]
                                    nettikeskustelusta täällä   [ 405804 , Kai Varma , 03.07.2021 09:33:41 ]
                                        nettikeskustelusta täällä   [ 405815 , PeP , 03.07.2021 13:34:18 ]
                                            nettikeskustelusta täällä   [ 405820 , Kai Varma , 03.07.2021 16:33:00 ]
                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405792 , PeP , 02.07.2021 16:20:04 ]
                Tapaus Koivula   [ 405842 , Otto Mäkelä , 04.07.2021 22:07:17 ]
                    Tapaus Koivula   [ 405845 , Kai Varma , 05.07.2021 08:25:00 ]
                    Tapaus Koivula   [ 406117 , Risto Koivula , 06.08.2021 06:47:41 ]
    Taalas   [ 405647 , Mr.K.A.T. , 26.06.2021 21:53:27 ]
        Taalas   [ 405650 , PeP , 26.06.2021 22:43:07 ]
    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405654 , Risto Koivula , 27.06.2021 04:54:41 ]
        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405658 , Kai Varma , 27.06.2021 08:32:39 ]
            "Tulevaisuuden lyhyt historia" on EU:n Investointipankin ja Attac-kansalaisjärjrstö perustajan Jacques Attalin kirjoittama   [ 405664 , Risto Koivula , 27.06.2021 12:04:20 ]
                "Tulevaisuuden lyhyt historia" on EU:n Investointipankin ja Attac-kansalaisjärjrstö perustajan Jacques Attalin kirjoittama   [ 405670 , Kai Varma , 27.06.2021 13:26:31 ]
                    Tää on jonkun Ollilan kirjoittama - taidat tietää hyvinkin...   [ 406226 , Risto Koivula , 12.08.2021 06:50:18 ]
                        Olisikohan tämä se Ollila?   [ 406381 , Risto Koivula , 19.08.2021 05:14:36 ]
                            Olisikohan tämä se Ollila? Jaoin "EPÄTIETEEN" palstalle edeleenkäsittelyyn:   [ 406416 , Risto Koivula , 20.08.2021 04:08:31 ]
                                SITRA:n Ilmastofoorumi joron jäljillä - rahataa vain omille huijareolleen?   [ 406418 , Risto Koivula , 20.08.2021 05:57:46 ]
                                    SITRA:n Ilmastofoorumi joron jäljillä - rahataa vain omille huijareolleen?   [ 406423 , riiviö , 20.08.2021 11:13:16 ]
                                        SITRA:n Ilmastofoorumi joron jäljillä - rahastaa vain omille huijareilleen?   [ 406487 , Risto Koivula , 22.08.2021 02:54:45 ]
    Ilmastonmuutoksen kolme kovaa pointia   [ 405843 , KimmoK , 05.07.2021 08:12:44 ]
        Ilmastonmuutoksen kolme kovaa pointia   [ 405846 , Kai Varma , 05.07.2021 08:41:01 ]
        Ilmastonmuutoksen kolme kovaa pointia   [ 405853 , Kai Varma , 06.07.2021 07:21:58 ]
    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405854 , riiviö , 06.07.2021 10:05:40 ]
        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405856 , Kai Varma , 06.07.2021 18:16:26 ]
            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405859 , PeP , 06.07.2021 21:43:55 ]
                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405860 , Kai Varma , 07.07.2021 10:56:55 ]
                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405861 , PeP , 07.07.2021 14:19:41 ]
                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405865 , Kai Varma , 08.07.2021 10:41:30 ]
                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405866 , PeP , 08.07.2021 11:19:33 ]
                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405862 , riiviö , 07.07.2021 14:42:37 ]
                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405863 , Kai Varma , 07.07.2021 19:46:03 ]
                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405867 , riiviö , 08.07.2021 11:22:17 ]
                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405869 , Kai Varma , 08.07.2021 18:55:22 ]
                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405870 , PeP , 08.07.2021 23:05:20 ]
                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405874 , Kai Varma , 09.07.2021 10:32:00 ]
                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405879 , riiviö , 09.07.2021 20:12:59 ]
                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405880 , PeP , 09.07.2021 20:36:58 ]
                                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405884 , Kai Varma , 09.07.2021 22:05:29 ]
                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405885 , riiviö , 09.07.2021 23:34:34 ]
                                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405886 , Kai Varma , 10.07.2021 00:01:46 ]
                                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405891 , PeP , 10.07.2021 08:56:46 ]
                                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405894 , riiviö , 10.07.2021 11:07:15 ]
                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405887 , PeP , 10.07.2021 00:03:10 ]
                                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405889 , Kai Varma , 10.07.2021 01:36:31 ]
                                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405890 , PeP , 10.07.2021 08:45:36 ]
                                                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405892 , PeP , 10.07.2021 09:19:16 ]
                                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405936 , PeP , 12.07.2021 13:21:06 ]
                                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405893 , sherlocker , 10.07.2021 10:38:35 ]
                                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405895 , riiviö , 10.07.2021 11:16:37 ]
                                                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405925 , Kai Varma , 12.07.2021 01:31:15 ]
                                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405926 , Kai Varma , 12.07.2021 09:35:48 ]
                                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405929 , riiviö , 12.07.2021 10:16:08 ]
                                                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405940 , Kai Varma , 12.07.2021 15:13:51 ]
                                                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406118 , Risto Koivula , 06.08.2021 06:50:39 ]
                                                                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406121 , riiviö , 06.08.2021 09:52:11 ]
                                                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406131 , Risto Koivula , 07.08.2021 05:02:34 ]
                                                                            kun etsii, voi löytää kultahipun   [ 406020 , Kai Varma , 20.07.2021 17:07:55 ]
                                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405931 , _Wesa_ , 12.07.2021 10:41:45 ]
                                                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405932 , Kai Varma , 12.07.2021 11:17:53 ]
                                                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405937 , _Wesa_ , 12.07.2021 14:04:00 ]
                                                                                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405939 , Kai Varma , 12.07.2021 15:12:19 ]
                                                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405941 , _Wesa_ , 12.07.2021 15:49:18 ]
                                                                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405942 , Kai Varma , 12.07.2021 17:10:29 ]
                                                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406187 , Kai Varma , 09.08.2021 19:13:01 ]
                                                                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406191 , Risto Koivula , 10.08.2021 01:35:43 ]
                                                                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405934 , PeP , 12.07.2021 12:54:14 ]
                                                                            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405935 , PeP , 12.07.2021 12:54:38 ]
                                                                                Popper   [ 406174 , Kai Varma , 08.08.2021 11:22:22 ]
                                                                                    Popper   [ 406177 , Risto Koivula , 08.08.2021 20:25:41 ]
                                                                                        Hopper   [ 406180 , sherlocker , 08.08.2021 21:19:40 ]
                                                                                            Hopper   [ 406183 , Risto Koivula , 09.08.2021 01:34:10 ]
                                                            Esko Valtaoja laukoo kerrankin totuuksia!   [ 406161 , Risto Koivula , 08.08.2021 03:43:50 ]
                                                                Esko Valtaoja laukoo kerrankin totuuksia!   [ 406192 , Risto Koivula , 10.08.2021 02:54:53 ]
                                                                    Eikö näiden viestien pituudelle voisi tehdä ylärajaa?   [ 406197 , riiviö , 10.08.2021 10:28:46 ]
                                                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405883 , Kai Varma , 09.07.2021 21:34:15 ]
        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 405857 , PeP , 06.07.2021 20:27:26 ]
    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406193 , Kai Varma , 10.08.2021 06:43:00 ]
        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406198 , Risto Koivula , 10.08.2021 11:01:21 ]
            Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406201 , Kai Varma , 10.08.2021 14:51:20 ]
                Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406211 , Risto Koivula , 11.08.2021 06:38:50 ]
                    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406216 , Kai Varma , 11.08.2021 12:48:05 ]
                        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406222 , Risto Koivula , 12.08.2021 02:59:49 ]
    Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406240 , Kai Varma , 12.08.2021 20:47:07 ]
        Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana   [ 406246 , Risto Koivula , 12.08.2021 23:13:49 ]
    Ylekin pelkää demokratian kaventumista Suomessa   [ 406674 , Teppolainen , 31.08.2021 10:07:50 ]