Ylekin pelkää demokratian kaventumista Suomessa
Koronan myötä on puhuttu paljon totalitarismin lisääntymisestä Suomessa. Nyt Yle myöntää ilmastonmuutoskeskustelun yhteydessä, että kiireellä tehdyt toimenpiteet voivat olla epädemokraattisesti suunniteltuja: Lainaus Se oli katastrofaalinen toimenpide köyhille. Epädemokraattisesti suunnitellut ja dramaattiset toimenpiteet ovat huonoja. Ja pelkona on, että niihin myös mennään, kun ilmastonmuutosta pitää hillitä kiireellä. https://yle.fi/uutiset/3-12078193 Oikeasti ilmastonmuutoksia koskevia päätöksiä ei "pidä" koskaan tehdä kiireellä, painetta dramaattisille toimenpiteille ei ole, koska ilmastonmuutos on verraten hitaasti vuosikymmenten aikana etenevä ilmiö. Riittää, että siihen valmistaudutaan hyvissä ajoin. Ja jos ei valmistauduta, siltikään ilmastonmuutos ei siitä nopeudu, vaan valmistautuminen voidaan tehdä edelleen ilman suurta dramatiikkaa - valmistautumista vain ei ole yhtä tehokkaasti tehtävissä, mitä enemmän toimenpiteitä siirretään eteenpäin, mutta tehokkuus tuskin lisääntyy totalitarimilla vaan lopulta pikemminkin päinvastoin. Ehkäpä demokraattisin keino hoitaa myöhässä tapahtuvaa ilmastonmuutoksen vastaista taistelua olisi vain myöntää tosiasiat ja todeta ettei tekemättä jääneitä asioita voi jälkeen päin demokraattisesti enää tehdä. Monet vastuuhenkilöt ovat tällöin myös kuolleet ja tätä luonnonilmiötä ei varmaankaan voi muuttaa. Ehkä myönnytyksenä voisi sitten siellä haudassa oleville vainajille määrätä runsaita vahingonkorvauksia köyhiin maihin, jos se jonkun mieltä piristäisi ja antaisi toivoa niille, jotka odottavat vainajien ylösnousemusta esim. uskonnollisista syistä. Me taas jatkamme demokraattista eloamme kuten ennenkin, joka on paras keino taata että jatkossakin kykenemme auttamaan muita kunhan ensin pidämme omista demokraattisista oikeuksistamme huolta. |
Muokannut: Teppolainen, 8/31/2021 10:10:06 AM
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405623 , Kai Varma , 25.06.2021 04:18:24 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405624 , Kai Varma , 25.06.2021 10:06:53 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405646 , Mr.K.A.T. , 26.06.2021 21:40:59 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405704 , Kai Varma , 29.06.2021 09:00:24 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405706 , riiviö , 29.06.2021 09:52:54 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405707 , Kai Varma , 29.06.2021 10:16:46 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405708 , PeP , 29.06.2021 10:51:43 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405710 , Kai Varma , 29.06.2021 11:56:50 ]
Rosling, Ward+Brownlee [ 405730 , Mr.K.A.T. , 29.06.2021 22:55:07 ]
Rosling, Ward+Brownlee [ 405731 , Kai Varma , 30.06.2021 10:32:30 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405738 , Risto Koivula , 30.06.2021 16:31:47 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405743 , Kai Varma , 01.07.2021 00:47:21 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405745 , riiviö , 01.07.2021 12:27:43 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405748 , Kai Varma , 01.07.2021 14:19:41 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405752 , riiviö , 01.07.2021 18:40:22 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405753 , PeP , 01.07.2021 20:35:34 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405756 , Kai Varma , 01.07.2021 22:41:44 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405826 , riiviö , 03.07.2021 22:42:05 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405830 , Kai Varma , 04.07.2021 02:08:42 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405835 , riiviö , 04.07.2021 10:35:42 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405837 , Kai Varma , 04.07.2021 13:34:59 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405839 , riiviö , 04.07.2021 19:54:06 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405840 , Kai Varma , 04.07.2021 21:30:59 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405841 , Kai Varma , 04.07.2021 21:31:02 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405760 , Risto Koivula , 02.07.2021 00:02:29 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405767 , Kai Varma , 02.07.2021 07:19:26 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405768 , Risto Koivula , 02.07.2021 08:51:07 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405771 , Kai Varma , 02.07.2021 10:21:21 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405823 , Risto Koivula , 03.07.2021 19:50:54 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405829 , Kai Varma , 04.07.2021 00:38:21 ]
"Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"... [ 406195 , Risto Koivula , 10.08.2021 08:16:53 ]
"Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"... [ 406200 , sherlocker , 10.08.2021 13:46:01 ]
"Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"... [ 406210 , Risto Koivula , 11.08.2021 05:38:37 ]
On se niin väärin... [ 406439 , sherlocker , 20.08.2021 21:48:30 ]
On se niin väärin... [ 406521 , Risto Koivula , 23.08.2021 20:34:26 ]
On se niin väärin... [ 406554 , sherlocker , 26.08.2021 03:04:04 ]
Tiedettä puolustetaan aseellisestikin [ 406568 , Risto Koivula , 26.08.2021 23:25:08 ]
Tiedettä puolustetaan aseellisestikin [ 406601 , sherlocker , 28.08.2021 15:13:42 ]
Tiedettä puolustetaan aseellisestikin [ 406612 , Risto Koivula , 29.08.2021 04:30:34 ]
On se niin väärin... [ 406597 , sherlocker , 28.08.2021 13:36:06 ]
On se niin väärin... [ 406556 , sherlocker , 26.08.2021 03:46:52 ]
On se niin väärin... [ 406564 , Risto Koivula , 26.08.2021 19:08:41 ]
On se niin väärin... [ 406600 , sherlocker , 28.08.2021 13:45:31 ]
On se niin oikein [ 406649 , sherlocker , 30.08.2021 21:23:43 ]
On se niin oikein [ 406669 , Risto Koivula , 31.08.2021 05:26:50 ]
"Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"..., peli vaan kovenee... [ 406224 , Risto Koivula , 12.08.2021 05:02:50 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406231 , Risto Koivula , 12.08.2021 09:44:27 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406232 , Risto Koivula , 12.08.2021 10:33:04 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406248 , Kai Varma , 12.08.2021 23:58:50 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406256 , riiviö , 13.08.2021 08:41:47 ]
Ehdotukset sen kun "paranee": "Kylmäkoneet jäähdyttämään meriä"... mutta minne se hukkalämpö sitten lykättäisiin Maapallolta ja miten? [ 406272 , Risto Koivula , 14.08.2021 04:15:14 ]
Ehdotukset sen kun "paranee": "Kylmäkoneet jäähdyttämään meriä"... mutta minne se hukkalämpö sitten lykättäisiin Maapallolta ja miten? [ 406294 , Kai Varma , 14.08.2021 21:26:10 ]
KAIKKI Hölösen Suomen_ulkomaisen_akateemikon "erityistieteet" on osoitettu haistapaskaksi, myös "leipälji" arkelogia... [ 406249 , Risto Koivula , 13.08.2021 01:06:30 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405780 , riiviö , 02.07.2021 13:53:15 ]
nettikeskustelusta täällä [ 405802 , Mr.K.A.T. , 03.07.2021 01:08:25 ]
nettikeskustelusta täällä [ 405804 , Kai Varma , 03.07.2021 09:33:41 ]
nettikeskustelusta täällä [ 405815 , PeP , 03.07.2021 13:34:18 ]
nettikeskustelusta täällä [ 405820 , Kai Varma , 03.07.2021 16:33:00 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405792 , PeP , 02.07.2021 16:20:04 ]
Tapaus Koivula [ 405842 , Otto Mäkelä , 04.07.2021 22:07:17 ]
Tapaus Koivula [ 405845 , Kai Varma , 05.07.2021 08:25:00 ]
Tapaus Koivula [ 406117 , Risto Koivula , 06.08.2021 06:47:41 ]
Taalas [ 405647 , Mr.K.A.T. , 26.06.2021 21:53:27 ]
Taalas [ 405650 , PeP , 26.06.2021 22:43:07 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405654 , Risto Koivula , 27.06.2021 04:54:41 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405658 , Kai Varma , 27.06.2021 08:32:39 ]
"Tulevaisuuden lyhyt historia" on EU:n Investointipankin ja Attac-kansalaisjärjrstö perustajan Jacques Attalin kirjoittama [ 405664 , Risto Koivula , 27.06.2021 12:04:20 ]
"Tulevaisuuden lyhyt historia" on EU:n Investointipankin ja Attac-kansalaisjärjrstö perustajan Jacques Attalin kirjoittama [ 405670 , Kai Varma , 27.06.2021 13:26:31 ]
Tää on jonkun Ollilan kirjoittama - taidat tietää hyvinkin... [ 406226 , Risto Koivula , 12.08.2021 06:50:18 ]
Olisikohan tämä se Ollila? [ 406381 , Risto Koivula , 19.08.2021 05:14:36 ]
Olisikohan tämä se Ollila? Jaoin "EPÄTIETEEN" palstalle edeleenkäsittelyyn: [ 406416 , Risto Koivula , 20.08.2021 04:08:31 ]
SITRA:n Ilmastofoorumi joron jäljillä - rahataa vain omille huijareolleen? [ 406418 , Risto Koivula , 20.08.2021 05:57:46 ]
SITRA:n Ilmastofoorumi joron jäljillä - rahataa vain omille huijareolleen? [ 406423 , riiviö , 20.08.2021 11:13:16 ]
SITRA:n Ilmastofoorumi joron jäljillä - rahastaa vain omille huijareilleen? [ 406487 , Risto Koivula , 22.08.2021 02:54:45 ]
Ilmastonmuutoksen kolme kovaa pointia [ 405843 , KimmoK , 05.07.2021 08:12:44 ]
Ilmastonmuutoksen kolme kovaa pointia [ 405846 , Kai Varma , 05.07.2021 08:41:01 ]
Ilmastonmuutoksen kolme kovaa pointia [ 405853 , Kai Varma , 06.07.2021 07:21:58 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405854 , riiviö , 06.07.2021 10:05:40 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405856 , Kai Varma , 06.07.2021 18:16:26 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405859 , PeP , 06.07.2021 21:43:55 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405860 , Kai Varma , 07.07.2021 10:56:55 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405861 , PeP , 07.07.2021 14:19:41 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405865 , Kai Varma , 08.07.2021 10:41:30 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405866 , PeP , 08.07.2021 11:19:33 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405862 , riiviö , 07.07.2021 14:42:37 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405863 , Kai Varma , 07.07.2021 19:46:03 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405867 , riiviö , 08.07.2021 11:22:17 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405869 , Kai Varma , 08.07.2021 18:55:22 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405870 , PeP , 08.07.2021 23:05:20 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405874 , Kai Varma , 09.07.2021 10:32:00 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405879 , riiviö , 09.07.2021 20:12:59 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405880 , PeP , 09.07.2021 20:36:58 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405884 , Kai Varma , 09.07.2021 22:05:29 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405885 , riiviö , 09.07.2021 23:34:34 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405886 , Kai Varma , 10.07.2021 00:01:46 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405891 , PeP , 10.07.2021 08:56:46 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405894 , riiviö , 10.07.2021 11:07:15 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405887 , PeP , 10.07.2021 00:03:10 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405889 , Kai Varma , 10.07.2021 01:36:31 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405890 , PeP , 10.07.2021 08:45:36 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405892 , PeP , 10.07.2021 09:19:16 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405936 , PeP , 12.07.2021 13:21:06 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405893 , sherlocker , 10.07.2021 10:38:35 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405895 , riiviö , 10.07.2021 11:16:37 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405925 , Kai Varma , 12.07.2021 01:31:15 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405926 , Kai Varma , 12.07.2021 09:35:48 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405929 , riiviö , 12.07.2021 10:16:08 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405940 , Kai Varma , 12.07.2021 15:13:51 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406118 , Risto Koivula , 06.08.2021 06:50:39 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406121 , riiviö , 06.08.2021 09:52:11 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406131 , Risto Koivula , 07.08.2021 05:02:34 ]
kun etsii, voi löytää kultahipun [ 406020 , Kai Varma , 20.07.2021 17:07:55 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405931 , _Wesa_ , 12.07.2021 10:41:45 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405932 , Kai Varma , 12.07.2021 11:17:53 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405937 , _Wesa_ , 12.07.2021 14:04:00 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405939 , Kai Varma , 12.07.2021 15:12:19 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405941 , _Wesa_ , 12.07.2021 15:49:18 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405942 , Kai Varma , 12.07.2021 17:10:29 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406187 , Kai Varma , 09.08.2021 19:13:01 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406191 , Risto Koivula , 10.08.2021 01:35:43 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405934 , PeP , 12.07.2021 12:54:14 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405935 , PeP , 12.07.2021 12:54:38 ]
Popper [ 406174 , Kai Varma , 08.08.2021 11:22:22 ]
Popper [ 406177 , Risto Koivula , 08.08.2021 20:25:41 ]
Hopper [ 406180 , sherlocker , 08.08.2021 21:19:40 ]
Hopper [ 406183 , Risto Koivula , 09.08.2021 01:34:10 ]
Esko Valtaoja laukoo kerrankin totuuksia! [ 406161 , Risto Koivula , 08.08.2021 03:43:50 ]
Esko Valtaoja laukoo kerrankin totuuksia! [ 406192 , Risto Koivula , 10.08.2021 02:54:53 ]
Eikö näiden viestien pituudelle voisi tehdä ylärajaa? [ 406197 , riiviö , 10.08.2021 10:28:46 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405883 , Kai Varma , 09.07.2021 21:34:15 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405857 , PeP , 06.07.2021 20:27:26 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406193 , Kai Varma , 10.08.2021 06:43:00 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406198 , Risto Koivula , 10.08.2021 11:01:21 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406201 , Kai Varma , 10.08.2021 14:51:20 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406211 , Risto Koivula , 11.08.2021 06:38:50 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406216 , Kai Varma , 11.08.2021 12:48:05 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406222 , Risto Koivula , 12.08.2021 02:59:49 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406240 , Kai Varma , 12.08.2021 20:47:07 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406246 , Risto Koivula , 12.08.2021 23:13:49 ]
Ylekin pelkää demokratian kaventumista Suomessa [ 406674 , Teppolainen , 31.08.2021 10:07:50 ]