Tosi vanha ja provosoiva aihe
No niin tuumaustauko on nyt pidetty, ja enkelini ovat minulle selostaneet mistä oikein olikaan kysymys. Oli heidän ideansa aikoinaan, että opettelisin netin käyttöä helpottamaan ankaran koronakaranteenin ongelmia, ja heidän myötävaikutuksellaan lähdin sitten tänne somemaailmaan. Kertoivat seuranneensa mielenkiinnolla kehittymistäni, ja olen heidän mielestään selviytynyt aloittelevana kahdeksankymppisenä äijänä ihan hyvin. Nyt olin kuitenkin heidän mielestään tullut vauhtisokeaksi, ja olin siirtymässä aihepiiriin, jota en heidän mielestään hallitse. He sanoivat, että voin ilmastonmuutoksesta puhua ihan vapaasti mitä vaan, mutta tämän päivän keskustelu feminismistä sisältää tabuja, jotka on hyvä tietää. Se on aihe, jossa minunlaiseni leimataan oitis ”setämieheksi”. Setämiehet taas ovat niin halveksittuja olentoja, että voisin pahoittaa mieltäni vaarallisella tavalla. Vaikka he käyttivätkin esimerkkinä Päivi Räsäsen tapausta, he korjaavat väärinymmärrystäni. Riiviö on oikeassa sen suhteen, että Räsäsen tapauksessa haetaan rajoja sille, miten homoudesta saa puhua. Kukaan ei ole kiinnostunut minunlaiseni setämiehen höpötyksistä, vaan kyse on siitä, miten selviän, kun huomaan joutuneeni mielipiteineni yleisen pilkan kohteeksi. Heidän pelkonsa on, että jatkan pahaa tapaani lainailla tekstejä, joita en ymmärrä, ja siitä on sitten kukonaskel Räsäsen tapaan lainata raamattua. En siis ole ymmärtänyt koko TLH-kirjan perusajatusta, koska olen mies. Kirjan perussanoma on sangen provokatiivinen, ja on kätketty näennäisen kömpelön sadun sisään. Lukijakentässä on myös kiiluvasilmäisistä totuudenvartijoista (ei tarkoiteta juuri tätä palstaa), joiden reaktiot saattavat olla arvaamattomia. Jos menen lainaamaan tuon satumaailman tekstejä kirjasta niin kuin olen lainannut ”ilmastoviisauksia”, olen mennyttä miestä, sanovat tytöt. Lupasin, etten lainaile, ja sain luvan jatkaa . ”Tyttöjen valvontakomissio” tosin lupasi puuttuu peliin jos lipsun asiassa. Yritin väittää, että onhan minulla vankka kokemus elämästä naisten kanssa. Kohta 60 vuotta yhden naisen kanssa, ja jälkipolvi voittopuolisesti naisia ja yksi miniäkin vielä. Ja ilman sen kummempia riitoja! Että naiset osaavatkin nauraa pirullisesti, ja sitten opettaa alentuvasti! Pyysin siis , että he kertovat, mistä tuo kirja sitten kertoo, ja olen kyllä nyt ihan äimän käkenä. Mutta lohduttaudun sillä, etteivät tällä palstalla muutkaan miehet ole mitään ymmärtäneet. Mutta hävettää silti. Tytöt näkevät juonen seuraavasti. Tämän päivän sivistynyt maailma on patriarkaatin arvomaailman mukainen luomus. Sotaa ja kurjuutta riittää ja testosteronin käryinen individuaalinen kilpailuyhteiskunta on tabu, jota kritisoiva on marginaalissa ennen kuin arvaavakaan. Tuohon kuvioon mahtuu huonosti tavallinen nainen ilman testosteronidopingia. Miehinen kulttuuri johtaa umpikujaan, ja ilmastonmuutos on se syöksykierteen käynnistävä asia. Kirja on ilmeisesti rakennettu lapsellisen sadun muotoon, koskapa patriarkaatti näkee naisen luontaisen tavan jäsentää maailma lapsellisena (jos ylipäätään näkee lainkaan). Niinpä minulta miehenä on jäänyt huomiota vaille kirjan päähenkilö Aino, vaikka hänelle on omistettu kokonainen luku kirjassa. Enkä ole tullut ajatelleeksi, että patriarkaatin arvoja kritisoiva hieno feministinen manifesti on koko kirjan sydän. No tuolle manifestille käy kuten niille yleensä käy, kun miehet tai miehisen arvomaailman omaksuneet naiset ottavat ne käyttöön. Eli manifesti käännetään sitä itseään vastaan vallankumouksen ja valtapolitiikan työkaluksi. Mutta kun luontoäiti ottaa asiat hoitaakseen, ovat patriarkaatin arvot paperia, ja luontoäiti löytää keinot niin väkivallan poistamiseen ihmiskunnasta, kuin tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamiseksi, ja sadulla on onnellinen loppu niin kuin saduilla yleensä on. Eli kirja provosoi miehiä, ja erityisesti miehisen arvomaailman omaksuneita naisia, joten tytöt lämpimästi suosittelivat minua pysymään poissa tuolta taistelukentältä. Siellä voi harhaluoti helposti osua! Miniä kertoi, että kirja tuo näkyväksi naisen, joka on sinut naiseutensa kanssa eikä häpeä estrogeenin tuoksuista elämää ylläpitävää maailmaansa. Miehet , ja miehisen arvomaailman omaksuneet testosternipitoiset naiset pitävät häpämätöntä röyhkeyttä hyveenä. Kirjan tehneet naiset etsivät vähemmän röyhkeää uutta tapaa kertoa omasta maailmastaan, ja ovat siinä mielessä outoja lintuja kirjallisuudessa. Vastaavanlainen ilmiö oli aikoinaan 60-luvulla, kun Wahlöö- Sjöwall pariskunta alkoi luodata yhteiskunnallisia ongelmia dekkareiden kautta. Ajatella! Maailmaa parantava herttasarjan kirja! Voiko mies ymmärtää. Ei voi. Ps. Sherlocker on tarkka poika, sillä hän huomasi ristiriidan ettei fiksu nainen nimittele edes minua ”umpihulluksi” ja että termi johtaa Päätalon maisemiin. Kyllä tuo sana ”umpihullu” tulee akateemiselta miniältäni, joka on syntyjään sieltä päin Suomea, mutta ei hän ihan tarkasti ottaen sanonut minua” umpihulluksi”. Hän sanoi tarkasti ottaen: ”Miehen täytyy olla umpihullu, jos menee tuota miinakenttää tahallaan polkemaan”. (pyydettiin korjaamaan) |
Muokannut: Kai Varma, 9/28/2021 2:42:42 PM
Vuodatus [ 406716 , Kai Varma , 01.09.2021 23:16:02 ]
Vuodatus [ 406723 , PeP , 02.09.2021 11:07:10 ]
Vuodatus [ 406725 , Kai Varma , 02.09.2021 14:20:23 ]
Vuodatus [ 406726 , _Wesa_ , 02.09.2021 15:05:39 ]
Vuodatus [ 406728 , Kai Varma , 02.09.2021 18:24:22 ]
Vuodatus [ 406729 , PeP , 02.09.2021 18:56:24 ]
Vuodatus [ 406730 , Kai Varma , 02.09.2021 22:44:07 ]
Vuodatus [ 406732 , PeP , 03.09.2021 08:51:43 ]
Vuodatus [ 406736 , riiviö , 03.09.2021 16:46:43 ]
Vuodatus [ 406737 , PeP , 03.09.2021 17:24:08 ]
Vuodatus [ 406731 , _Wesa_ , 03.09.2021 06:38:19 ]
Vuodatus [ 406733 , PeP , 03.09.2021 09:03:55 ]
Vuodatus [ 406734 , Kai Varma , 03.09.2021 09:47:38 ]
Vuodatus [ 406735 , PeP , 03.09.2021 11:07:24 ]
Vuodatus [ 406738 , Kai Varma , 03.09.2021 17:56:20 ]
Vuodatus [ 406739 , PeP , 03.09.2021 18:32:03 ]
Vuodatus [ 406740 , Kai Varma , 03.09.2021 22:58:48 ]
PISA-torni senkun kallistuu? [ 406741 , sherlocker , 04.09.2021 00:52:30 ]
PISA-torni senkun kallistuu? [ 406743 , PeP , 04.09.2021 09:05:49 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406744 , PeP , 04.09.2021 09:14:52 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406749 , sherlocker , 04.09.2021 12:11:59 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406750 , PeP , 04.09.2021 14:10:04 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406788 , sherlocker , 08.09.2021 16:59:09 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406799 , PeP , 08.09.2021 21:19:06 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406801 , sherlocker , 08.09.2021 21:38:35 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406825 , Kai Varma , 10.09.2021 22:39:35 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406826 , sherlocker , 10.09.2021 23:29:15 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406831 , riiviö , 11.09.2021 09:01:22 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406835 , PeP , 11.09.2021 09:53:49 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406827 , PeP , 11.09.2021 00:31:10 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406834 , Kai Varma , 11.09.2021 09:26:10 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406836 , PeP , 11.09.2021 11:05:34 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406842 , Kai Varma , 12.09.2021 00:37:48 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406844 , PeP , 12.09.2021 10:46:03 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406850 , Kai Varma , 12.09.2021 16:51:47 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406854 , PeP , 12.09.2021 20:01:31 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406855 , Kai Varma , 12.09.2021 23:09:44 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406856 , PeP , 13.09.2021 10:40:14 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406859 , Kai Varma , 13.09.2021 12:14:05 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406860 , PeP , 13.09.2021 13:32:37 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406870 , Kai Varma , 14.09.2021 08:55:40 ]
Lähestymissuunta [ 406880 , PeP , 14.09.2021 12:06:18 ]
Lähestymissuunta [ 406882 , Kai Varma , 14.09.2021 12:47:37 ]
Lähestymissuunta [ 406887 , PeP , 14.09.2021 14:35:33 ]
Lähestymissuunta [ 406895 , Kai Varma , 14.09.2021 19:13:33 ]
Lähestymissuunta [ 406896 , PeP , 14.09.2021 19:50:35 ]
Lähestymissuunta [ 406897 , PeP , 14.09.2021 19:51:51 ]
Lähestymissuunta [ 406898 , Kai Varma , 14.09.2021 21:16:11 ]
Lähestymissuunta [ 406908 , PeP , 15.09.2021 09:23:36 ]
Lähestymissuunta [ 406917 , Kai Varma , 15.09.2021 15:28:06 ]
Lähestymissuunta [ 406922 , PeP , 15.09.2021 16:46:31 ]
Lähestymissuunta [ 406925 , sherlocker , 15.09.2021 17:21:26 ]
Lähestymissuunta [ 406930 , sherlocker , 15.09.2021 18:53:39 ]
Lähestymissuunta [ 406933 , Kai Varma , 15.09.2021 19:25:20 ]
Lähestymissuunta [ 406934 , sherlocker , 15.09.2021 19:33:05 ]
Lähestymissuunta [ 406936 , PeP , 15.09.2021 20:47:11 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406832 , riiviö , 11.09.2021 09:12:53 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406843 , Kai Varma , 12.09.2021 01:16:36 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406845 , riiviö , 12.09.2021 11:01:07 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406849 , Kai Varma , 12.09.2021 16:34:05 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406851 , PeP , 12.09.2021 16:53:02 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406852 , PeP , 12.09.2021 18:03:42 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406991 , Kai Varma , 20.09.2021 22:15:28 ]
Uusi aihe, tyttökirja [ 406998 , sherlocker , 21.09.2021 21:58:13 ]
Uusi aihe 42 [ 406999 , sherlocker , 21.09.2021 22:05:28 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407000 , sherlocker , 21.09.2021 22:21:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407005 , Kai Varma , 22.09.2021 16:19:00 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407006 , riiviö , 22.09.2021 16:45:58 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407007 , PeP , 22.09.2021 17:04:36 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407008 , PeP , 22.09.2021 18:00:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407011 , riiviö , 22.09.2021 20:11:26 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407010 , riiviö , 22.09.2021 20:02:04 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407014 , PeP , 22.09.2021 22:21:41 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407017 , riiviö , 23.09.2021 18:24:29 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407018 , PeP , 23.09.2021 18:34:55 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407020 , sherlocker , 23.09.2021 20:02:22 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407019 , sherlocker , 23.09.2021 19:53:53 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407023 , PeP , 23.09.2021 22:43:05 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407028 , _mk , 24.09.2021 21:53:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407029 , riiviö , 24.09.2021 22:10:17 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407037 , Kai Varma , 28.09.2021 14:13:55 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407048 , riiviö , 29.09.2021 09:45:59 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407051 , PeP , 29.09.2021 12:23:42 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407054 , riiviö , 29.09.2021 13:00:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407057 , Kai Varma , 29.09.2021 13:58:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407058 , riiviö , 29.09.2021 14:08:44 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407059 , sherlocker , 29.09.2021 14:22:02 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407062 , PeP , 29.09.2021 15:01:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407063 , PeP , 29.09.2021 15:11:50 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407072 , Kai Varma , 30.09.2021 07:34:57 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407073 , PeP , 30.09.2021 08:19:03 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407074 , Kai Varma , 30.09.2021 18:51:05 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407077 , PeP , 30.09.2021 20:05:34 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407081 , Kai Varma , 30.09.2021 21:10:06 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407082 , riiviö , 30.09.2021 22:07:32 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407084 , Kai Varma , 01.10.2021 07:13:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407085 , PeP , 01.10.2021 09:30:53 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407086 , Kai Varma , 01.10.2021 11:59:30 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407087 , PeP , 01.10.2021 13:19:53 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407095 , Kai Varma , 01.10.2021 23:41:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407097 , PeP , 02.10.2021 09:11:46 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407098 , PeP , 02.10.2021 09:20:07 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407112 , Kai Varma , 03.10.2021 19:21:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407113 , PeP , 03.10.2021 19:56:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407114 , riiviö , 03.10.2021 22:09:30 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407119 , PeP , 04.10.2021 11:25:18 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407115 , riiviö , 03.10.2021 22:32:12 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407118 , PeP , 04.10.2021 11:19:48 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407120 , Kai Varma , 04.10.2021 13:59:48 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407122 , PeP , 04.10.2021 16:10:35 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407127 , Kai Varma , 05.10.2021 16:45:15 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407128 , riiviö , 05.10.2021 17:00:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407133 , PeP , 05.10.2021 23:25:08 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407137 , riiviö , 06.10.2021 09:13:58 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407136 , Kai Varma , 06.10.2021 08:33:06 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407138 , riiviö , 06.10.2021 09:23:50 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407140 , PeP , 06.10.2021 10:25:23 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407141 , Kai Varma , 06.10.2021 10:46:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407142 , PeP , 06.10.2021 12:15:40 ]
Malttia [ 407129 , sherlocker , 05.10.2021 17:10:45 ]
Malttia [ 407131 , Kai Varma , 05.10.2021 23:22:43 ]
Malttia [ 407134 , PeP , 05.10.2021 23:32:38 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407139 , PeP , 06.10.2021 10:01:28 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407107 , Kai Varma , 03.10.2021 09:51:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407108 , PeP , 03.10.2021 11:15:23 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407109 , riiviö , 03.10.2021 11:19:16 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407110 , PeP , 03.10.2021 11:21:24 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407111 , riiviö , 03.10.2021 11:27:40 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407100 , riiviö , 02.10.2021 10:49:52 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407102 , PeP , 02.10.2021 15:16:07 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407105 , riiviö , 02.10.2021 19:37:37 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407106 , PeP , 02.10.2021 19:53:23 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407088 , riiviö , 01.10.2021 14:30:58 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407089 , PeP , 01.10.2021 15:31:43 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407094 , sherlocker , 01.10.2021 23:33:54 ]
Vuodatus [ 406745 , PeP , 04.09.2021 09:28:21 ]
Vuodatus [ 406759 , Kai Varma , 04.09.2021 22:56:41 ]
Vuodatus [ 406760 , PeP , 04.09.2021 23:22:21 ]
Vuodatus [ 406765 , Kai Varma , 05.09.2021 12:41:02 ]
Vuodatus [ 406766 , PeP , 05.09.2021 12:58:51 ]
Vuodatus [ 406767 , Kai Varma , 05.09.2021 14:08:38 ]
Vuodatus [ 406763 , riiviö , 05.09.2021 12:03:19 ]
Kulttuurievoluutio [ 407371 , Kai Varma , 06.11.2021 10:07:50 ]
Kulttuuriorgasmi? [ 407388 , sherlocker , 09.11.2021 00:18:21 ]
Kulttuuriklitoris [ 407390 , sherlocker , 09.11.2021 01:44:57 ]
Kulttuuriklitoris [ 407395 , Risto Koivula , 10.11.2021 15:20:16 ]
Kulttuuriklitoris [ 407453 , sherlocker , 16.11.2021 20:58:05 ]
Kulttuuriklitoris [ 407522 , Risto Koivula , 18.11.2021 23:39:49 ]
Kulttuuriklitoris [ 407533 , riiviö , 19.11.2021 10:49:49 ]
Kulttuuriklitoris [ 407544 , sherlocker , 19.11.2021 23:37:40 ]
Kulttuuriklitoris [ 407545 , sherlocker , 19.11.2021 23:40:35 ]
Kulttuuriklitoris [ 407546 , sherlocker , 19.11.2021 23:50:43 ]
Kulttuuriklitoris [ 407547 , sherlocker , 19.11.2021 23:51:49 ]