Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa?
Lainaus: Kai Varma, 07.12.2021 10:15:05, 407809 40 vuotinen historia ei riitä perusteluksi muuttuvissa olosuhteissa. Kun katsotaan tulevaisuuteen 40 vuotta on USA hylännyt nämä Euroopan itäosat ja tapittaa Kiinan kanssa Tyynen meren yli toisiaan. Tämä on realiteetti, joka on otettava huomioon hävittäjähankinnoissa, ja ihmettelen ellei se ole kulissien takana pöydällä, USA ei ole hylännyt Euroopan itäosia. Väite on vähintäänkin suuresti liioiteltu. On käyty keskustelua siitä, että Euroopan NATO-maat ottaisivat suurempaa roolia, kun USA painottaa enemmän kaukoitään. Mistään hylkäämisestä ei varmasti ole kysymys. USA on päin vastoin vahvistanut Trumpin aikana kärsineitä transatlanttisia suhteita. Vaikka olenkin ollut jo pitkään eläkkeellä, niin turvallisuuspolitiikkaa tulee vieläkin seuratuksi. Kerroin siitä, ettei puolustusminiteriön kantaa ole hankinnoissa ikinä ohitettu poliittisten motiivien takia. Olen nyt kuunnellut pian kaksi tuntia puolustusselonteon palautekeskustelua, joka on sivunnut myös hävittäjähankintoja. Linja tuntuu ainakin näissä puheenvuoroissa pitävän vasemmalta oikealle. Debaatin aikana vasemmistoliiton edustaja valitti, ettei HX hankkeesta käyty riittävää kansalaiskeskustelua ja SDP:n edustaja painotti elinikäajattelun tarkkaa laskemista. Melko vaisua kritiikkiä, jos kritiikkiä lainkaan. Sen voimakkaampaa arvostelua konevalintaa kohtaan ei kuulunut. Harkimo päin vastoin sanoi, ettei puolustus ole asia, jolla tehdään politiikkaa. Turtiainen pääsi juuri pönttöön. Ja tuntuu puhuvan täyttä hömppää. Ainoa puhuja tähän mennessä, joka on rankasti mollinut selontekoa, mutta mitä muutakaan Anolta voi odottaa? |
Muokannut: PeP, 12/7/2021 4:05:10 PM
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos [ 407717 , Kai Varma , 30.11.2021 08:24:52 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos [ 407718 , PeP , 30.11.2021 09:49:11 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos [ 407720 , Kai Varma , 30.11.2021 10:32:45 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos [ 407722 , PeP , 30.11.2021 10:50:36 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos [ 407724 , Kai Varma , 30.11.2021 11:45:24 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos [ 407726 , PeP , 30.11.2021 13:13:19 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos [ 407727 , Kai Varma , 30.11.2021 13:31:35 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos [ 407730 , Risto Koivula , 01.12.2021 01:02:39 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos [ 407731 , Kai Varma , 01.12.2021 08:36:24 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos [ 407732 , Risto Koivula , 01.12.2021 10:15:40 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos [ 407733 , Kai Varma , 01.12.2021 11:13:54 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos [ 407776 , Kai Varma , 03.12.2021 07:09:12 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos [ 407780 , PeP , 03.12.2021 11:14:36 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos [ 407790 , Kai Varma , 03.12.2021 17:12:39 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407795 , Kai Varma , 04.12.2021 06:43:41 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407796 , PeP , 04.12.2021 09:57:44 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407799 , Kai Varma , 05.12.2021 13:32:45 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407805 , sherlocker , 07.12.2021 00:43:17 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407806 , Kai Varma , 07.12.2021 08:10:16 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407807 , PeP , 07.12.2021 10:04:11 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407809 , Kai Varma , 07.12.2021 10:15:05 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407814 , PeP , 07.12.2021 15:57:24 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407838 , PeP , 10.12.2021 19:29:57 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407855 , Kai Varma , 13.12.2021 00:42:39 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407862 , riiviö , 13.12.2021 10:44:14 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407863 , PeP , 13.12.2021 13:13:49 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407867 , riiviö , 13.12.2021 15:18:56 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407868 , PeP , 13.12.2021 16:33:02 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407870 , PeP , 13.12.2021 22:11:59 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407874 , Kai Varma , 14.12.2021 11:19:20 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407877 , PeP , 14.12.2021 16:41:43 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407893 , Kai Varma , 16.12.2021 03:03:52 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407894 , PeP , 16.12.2021 08:53:34 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407903 , Kai Varma , 16.12.2021 14:43:14 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407906 , PeP , 16.12.2021 16:26:47 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407907 , Kai Varma , 16.12.2021 16:48:03 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407909 , PeP , 16.12.2021 17:13:40 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407911 , Kai Varma , 16.12.2021 18:26:39 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407917 , _Wesa_ , 17.12.2021 12:47:22 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407920 , PeP , 17.12.2021 15:00:11 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407921 , _Wesa_ , 17.12.2021 17:13:39 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407923 , PeP , 17.12.2021 20:16:07 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407924 , _Wesa_ , 17.12.2021 20:34:15 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407926 , PeP , 17.12.2021 20:41:44 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407930 , Kai Varma , 18.12.2021 08:27:54 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407925 , PeP , 17.12.2021 20:38:06 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407964 , Kai Varma , 20.12.2021 10:04:41 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407966 , _Wesa_ , 20.12.2021 11:01:09 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407971 , Kai Varma , 20.12.2021 11:12:24 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407973 , _Wesa_ , 20.12.2021 11:54:56 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407975 , Kai Varma , 20.12.2021 12:53:18 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407976 , _Wesa_ , 20.12.2021 13:33:57 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407978 , Kai Varma , 20.12.2021 14:07:50 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407980 , _Wesa_ , 20.12.2021 14:24:00 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407982 , Kai Varma , 20.12.2021 15:35:06 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407983 , _Wesa_ , 20.12.2021 15:40:15 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407984 , Kai Varma , 20.12.2021 15:51:49 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407985 , _Wesa_ , 20.12.2021 16:12:00 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407987 , Kai Varma , 20.12.2021 16:34:31 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407988 , _Wesa_ , 20.12.2021 16:37:58 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407989 , Kai Varma , 20.12.2021 16:42:07 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407990 , _Wesa_ , 20.12.2021 16:56:41 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407991 , Kai Varma , 20.12.2021 17:13:21 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407994 , _Wesa_ , 20.12.2021 18:08:21 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407995 , Kai Varma , 20.12.2021 18:14:10 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407997 , _Wesa_ , 20.12.2021 18:51:42 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407998 , Kai Varma , 20.12.2021 19:25:43 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407999 , _Wesa_ , 20.12.2021 20:23:28 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 408000 , Kai Varma , 20.12.2021 22:15:02 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 408005 , _Wesa_ , 21.12.2021 09:47:17 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 408007 , Kai Varma , 21.12.2021 11:59:02 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 408011 , _Wesa_ , 21.12.2021 14:50:52 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 408014 , Kai Varma , 21.12.2021 17:17:47 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 408015 , _Wesa_ , 21.12.2021 21:35:06 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 408016 , Kai Varma , 21.12.2021 21:59:26 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 408018 , _Wesa_ , 22.12.2021 00:56:36 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 408021 , Kai Varma , 22.12.2021 06:38:17 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 408024 , _Wesa_ , 22.12.2021 10:15:30 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 408027 , Kai Varma , 22.12.2021 19:20:10 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 408195 , _Wesa_ , 08.01.2022 13:21:30 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407993 , PeP , 20.12.2021 17:32:28 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407864 , Kai Varma , 13.12.2021 13:15:41 ]
Lawrence M. Kraus ja ilmastonmuutos/onko skepsistä enää olemassa? [ 407866 , PeP , 13.12.2021 14:32:51 ]