Re: Kommentti Höpö höpölle
Sami.Nurmisto kirjoitti 22.07.2001 (54104)... >Ei, mutta turvapaikan hakijat >edustavat "kansanryhmää", ja on >olemassa lakeja kiihottamisesta >kansanryhmää vastaan. Kyseessä on julkinen lakiehdotus, tai pikemminkin sellaisen raakile, eikä mikään kehoitus rikolliseen toimintaan. Suomessa lait säätää eduskunta ja säädetyn lain mukaan toimiminen on siis laillista toimintaa. Kukaan tuskin voi kieltää ihmisiä ehdottamasta erilaisten lakien säätämistä. Voisihan joku ehdottaa säädettäväksi sellaista lakia, että "Joka päivä kello kaksitoista pitää kumartaa Suurta Kurpitsaa, jonka jälkeen täytyy tappaa satunnainen ohikulkija." Jos kyseinen joku kehoittaisi tappamaan satunnaisia ohikulkijoita, hän siis kehoittaisi rikkomaan lakia ja siten tekisi rikoksen, josta voi saada syytteen ja tuomion. Mutta jos hän ehdottaa säädettäväksi jotain lakia, olipa se jonkun toisen mielestä kuinka mieletön tahansa, siinä ei käsittääkseni ole mitään laitonta. Ihmisillä on erilaisia käsityksiä siitä, minkälaisia vallitsevien lakien tulisi olla. Hyvinkin poikkeavia näkemyksiä niistä saa saa Suomessa esittää. Pitäisikö tekstissä selvästi lukea, että kyseessä on lakiehdotus tai pohja sellaiselle, eikä kehoitus kansalaistottelemattomuuteen? Mielipiteitä, kommentteja? |
Humanististen myyttien nousu ja tuho [ 53773 , Jani Lassila , 19.07.2001 01:02:53 ]
Re: Humanististen myyttien nousu ja tuho /Linkit [ 53774 , Jani Lassila , 19.07.2001 01:02:54 ]
Re: Humanististen myyttien nousu ja tuho /Linkit [ 53786 , lakinainen , 19.07.2001 01:03:06 ]
Re: Humanististen myyttien nousu ja tuho /Linkit [ 53815 , Lakimies , 19.07.2001 01:03:35 ]
Re: Löytyyhän kun lukee [ 53828 , lakinainen , 20.07.2001 01:03:48 ]
Re: Löytyyhän kun lukee [ 53833 , jukka nieminen , 20.07.2001 01:03:53 ]
Re: Löytyyhän kun lukee [ 53878 , Jani Lassila , 21.07.2001 01:04:38 ]
Re: Löytyyhän kun lukee [ 53880 , jukka nieminen , 21.07.2001 01:04:40 ]
Re: Löytyyhän kun lukee [ 53883 , Jani Lassila , 21.07.2001 01:04:43 ]
Re: Löytyyhän kun lukee [ 53886 , jukka nieminen , 21.07.2001 01:04:46 ]
Re: Löytyyhän kun lukee [ 53875 , Lakimies , 21.07.2001 01:04:35 ]
Re: Valopään ajatuksia [ 53906 , lakinainen , 21.07.2001 01:05:06 ]
Re: Valopään ajatuksia [ 53911 , Lakimies , 21.07.2001 01:05:11 ]
Isänmaallinen [ 54040 , Höpö höpö , 22.07.2001 01:07:20 ]
Kommentti Höpö höpölle [ 54104 , Sami.Nurmisto , 22.07.2001 01:08:24 ]
Re: Kommentti Höpö höpölle [ 54171 , Nikolas Ojala , 23.07.2001 01:09:31 ]
Re: Humanististen myyttien nousu ja tuho /Linkit [ 54168 , Nikolas Ojala , 23.07.2001 01:09:28 ]
Re: Humanististen myyttien nousu ja tuho /Linkit [ 54317 , lakinainen , 24.07.2001 01:11:57 ]
Re: Humanististen myyttien nousu ja tuho /Linkit [ 54372 , Nikolas Ojala , 24.07.2001 01:12:52 ]
Re: Humanististen myyttien nousu ja tuho [ 53788 , Vesa.Tenhunen , 19.07.2001 01:03:08 ]
Myytti toisten joukossa. [ 53794 , Petri Liljaniemi , 19.07.2001 01:03:14 ]
Re: Myytti toisten joukossa. [ 53795 , jukka nieminen , 19.07.2001 01:03:15 ]
Re: Myytti toisten joukossa. [ 53812 , Huomattaja , 19.07.2001 01:03:32 ]
yliredusointi [ 53813 , petri Liljaniemi , 19.07.2001 01:03:33 ]
Re: yliredusointi [ 53814 , Huomattaja , 19.07.2001 01:03:34 ]
Re: yliredusointi [ 53832 , jukka nieminen , 20.07.2001 01:03:52 ]
Re: yliredusointi [ 53905 , Petri Liljaniemi , 21.07.2001 01:05:05 ]
Re: yliredusointi [ 53920 , Jani Lassila , 21.07.2001 01:05:20 ]
Re: Myytti toisten joukossa. [ 53816 , Antti_S , 19.07.2001 01:03:36 ]
Re: Myytti toisten joukossa. [ 53829 , ilkka toivonen , 20.07.2001 01:03:49 ]
Re: Myytti toisten joukossa. [ 53864 , Kallonmittaaja , 21.07.2001 01:04:24 ]
Re: Myytti toisten joukossa. [ 53869 , Sami.Nurmisto , 21.07.2001 01:04:29 ]
Re: Myytti toisten joukossa. [ 53874 , Kallonmittaaja , 21.07.2001 01:04:34 ]
Re: Myytti toisten joukossa. [ 53879 , Jani Lassila , 21.07.2001 01:04:39 ]
Re: Myytti toisten joukossa./rotujuttua [ 53891 , ilkka t. , 21.07.2001 01:04:51 ]
Re: Myytti toisten joukossa./rotujuttua [ 53901 , Jani Lassila , 21.07.2001 01:05:01 ]
Re: Rotu ja äly [ 53907 , ilkka t , 21.07.2001 01:05:07 ]
Neekereistä ja valkonaamoista [ 53882 , Jani Lassila , 21.07.2001 01:04:42 ]
Re: Neekereistä ja valkonaamoista [ 53890 , ilkka t. , 21.07.2001 01:04:50 ]
Re: Neekereistä ja valkonaamoista [ 53897 , lukiolainen , 21.07.2001 01:04:57 ]
Re: Neekereistä ja valkonaamoista [ 53908 , ilkka t. , 21.07.2001 01:05:08 ]
Re: Neekereistä ja valkonaamoista [ 53898 , Jani Lassila , 21.07.2001 01:04:58 ]
Re: Neekereistä ja valkonaamoista [ 53903 , Kai R. , 21.07.2001 01:05:03 ]
Re: Neekereistä ja valkonaamoista [ 53918 , Jani Lassila , 21.07.2001 01:05:18 ]
Re: Neekereistä ja valkonaamoista/ kolonialismi [ 53928 , ilkka t. , 21.07.2001 01:05:28 ]
Re: Neekereistä ja valkonaamoista [ 54025 , jukka nieminen , 22.07.2001 01:07:05 ]
Lassilan väitteet täysin kestämättömiä [ 53895 , Sami.Nurmisto , 21.07.2001 01:04:55 ]
Vastineeni [ 53899 , Jani Lassila , 21.07.2001 01:04:59 ]
Re: Vastineeni [ 53913 , Tutkija , 21.07.2001 01:05:13 ]
Re: Vastineeni/ ???? [ 53922 , ilkka t. , 21.07.2001 01:05:22 ]
Re: Vastineeni/ ???? [ 53924 , Kallonmittaaja , 21.07.2001 01:05:24 ]
Re: Vastineeni/ puhä sylvi sentään [ 53930 , it. , 21.07.2001 01:05:30 ]
Re: Vastineeni/ puhä sylvi sentään [ 53938 , Kallonmittaaja , 21.07.2001 01:05:38 ]
Re: eihän voi [ 53942 , it. , 21.07.2001 01:05:42 ]
Re: eihän voi [ 53945 , Kallonmittaaja , 21.07.2001 01:05:45 ]
Re: Rotuhörhöily [ 53953 , it. , 21.07.2001 01:05:53 ]
Re: Rotuhörhöily [ 53957 , Kallonmittaaja , 21.07.2001 01:05:57 ]
Re: Rotuhörhöily steinerismia ja huuhaata. [ 53960 , it. , 21.07.2001 01:06:00 ]
Re: Rotuhörhöily steinerismia ja huuhaata. [ 53961 , Kallonmittaaja , 21.07.2001 01:06:01 ]
Re: rasismi ei ole tieteellistä [ 53965 , uk. , 21.07.2001 01:06:05 ]
Re: Rotuhörhöily steinerismia ja huuhaata. [ 54001 , Jani Lassila , 22.07.2001 01:06:41 ]
Re: Eroja??? [ 54082 , Zaphod B , 22.07.2001 01:08:02 ]
Re: Eroja??? Jep! [ 54150 , Jani Lassila , 23.07.2001 01:09:10 ]
Re: Eroja??? Jep! [ 54162 , Kimmo_Mikonranta , 23.07.2001 01:09:22 ]
Re: Eroja??? Jep! [ 54166 , Jani Lassila , 23.07.2001 01:09:26 ]
Re: Eroja??? Jep! Mutta mistä?? [ 54175 , Zaphod B , 23.07.2001 01:09:35 ]
Re: Eroja??? Jep! Vallitsevien olosuhteiden ja kulttuurien eroista. [ 54208 , Jani Lassila , 23.07.2001 01:10:08 ]
Re: Mutta merkittäviä.... [ 54293 , Zaphod B , 23.07.2001 01:11:33 ]
Re: Merkittäviä ja merkittäviä [ 54298 , Jani Lassila , 23.07.2001 01:11:38 ]
Re: Vastineeni/ ???? [ 53931 , Jani Lassila , 21.07.2001 01:05:31 ]
Re: Miehet ja naiset [ 53933 , it. , 21.07.2001 01:05:33 ]
Juurirodut [ 53963 , MS , 21.07.2001 01:06:03 ]
Re: Juurirodut [ 54002 , Jani Lassila , 22.07.2001 01:06:42 ]
Re: Vastineeni/ ???? [ 54028 , Kallonmittaaja , 22.07.2001 01:07:08 ]
Re: Lassilan väitteet täysin kestämättömiä [ 53910 , ilkka t. , 21.07.2001 01:05:10 ]
Rasistit poikkeen. [ 53902 , MS , 21.07.2001 01:05:02 ]
Re: Rasistit poikkeen. [ 53904 , Kai R. , 21.07.2001 01:05:04 ]
Re: Rasistit poikkeen. [ 53915 , Jani Lassila , 21.07.2001 01:05:15 ]
Re: Rasistit poikkeen. [ 54129 , Kai R. , 22.07.2001 01:08:49 ]
Re: Rasistit poikkeen. [ 54151 , Jani Lassila , 23.07.2001 01:09:11 ]
kritiikkiä [ 53809 , Petri Liljaniemi , 19.07.2001 01:03:29 ]
Re: kritiikkiä [ 53877 , Jani Lassila , 21.07.2001 01:04:37 ]
Re: Humanististen myyttien nousu ja tuho? [ 53837 , Sami.Nurmisto , 20.07.2001 01:03:57 ]
Re: Humanististen myyttien nousu ja tuho? [ 53894 , ilkka t. , 21.07.2001 01:04:54 ]
Re: Humanististen myyttien nousu ja tuho? [ 53900 , Jani Lassila , 21.07.2001 01:05:00 ]