Uusiteoria maailamankaikkeuden olemuksesta (Tiede 2000)

Mr Blackhole, 3/28/1999 12:16:51 AM, 11011

Uusimmassa Tiede 2000 lehdessä kerrottiin uudesta maailmankaikkeuden olemusta valoittavasta teoriasta. Siinä havaittiin ettei mustat aukot ole kosmoksen sivutuotteita ja -juonia, vaan pääroolissa: maailmakaikkeus tai sen osa syöksyy mustaan aukkoon tuhoutuakseen tai paremmin muuttuakseen uudelleen syntyneenä mustan aukon aikahorisontissa. Maailmankaikkeus syntyy aina uudelleen ja uudelleen hiukan muuttuneena mustanaukon avulla.
Tosin tämänkaltaista maailmankaikkeutta ei olisi syntynyt ellei maailmankaikkeuden perusosat olisi juuri sellaisia kuin ovat nyt.
Maailmankaikkeuden kehitys myös "suosii" tai pyrkii sellaiseen maailman kaikkeuteen, jossa on mahdollisimman paljon mustia aukkoja eli niinkuin juuri tässä maailman kaikkeudessa on.
Ilmeisesti meillä on vielä hiukan opittavaa ennen kuin pystymme keskustelemaan maailmankaikkeuden syynystä ja esim. Jumalan roolista siinä, puhumattakaan jostain käytännön pienestä toteutuksesta eli elän synnystä maapallollemme.
Näillä näkymin emme vielä tiedä yhtään mitään mistään oleellisesta maailmankaikkeudessa.
Sitä ennen ei voi kun uskoa asioiden olevan niin kuin ne näyttävät olevan.


Uusiteoria maailamankaikkeuden olemuksesta (Tiede 2000)   [ 11011 , Mr Blackhole , 28.03.1999 00:16:51 ]
    Re: Uusi teoria maailmankaikkeuden olemuksesta (Tiede 2000)   [ 11012 , AP , 28.03.1999 00:16:52 ]
        Niin niin...   [ 11013 , Teoreettinen fyysikko , 28.03.1999 00:16:53 ]
            Infotainment   [ 11021 , Tuomo , 29.03.1999 00:17:01 ]
            Re: Niin niin...   [ 11038 , TT , 29.03.1999 00:17:18 ]
                Re: Niin niin...   [ 11040 , Teoreettinen fyysikko , 29.03.1999 00:17:20 ]
            Re: Niin niin...   [ 11055 , Esko Valtaoja , 31.03.1999 00:17:35 ]
        Re: Uusi teoria maailmankaikkeuden olemuksesta (Tiede 2000)   [ 11015 , Lisää kierroksia , 28.03.1999 00:16:55 ]