Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta
Tällä kertaa aiheena erilaiset oudot kivet, joita hän väittää esihistoriallisiksi megaliiteksi. Kirjaa en ole lukenut, mutta jo Sinikiven viestien perusteella on nähtävissä ongelmia, esim.: http://www.sinikivi.com/sinikiven-paakirjoitukset/361-ruoveden-megaliitteja Jääkauden ansiosta erilaisia kiviä on eri asennoissa ja toistensa päällä pitkin poikin Suomea aivan luonnostaan lukuisilla korkeuksilla. Vastaavia kiviä on siis pitkin poikin ja vaikka ei olisikaan, ei rantasidonnaisuutta voi tuosta vaan olettaa, se pitää osoittaa. Käytännössä tämä vaatisi ajoituksia, joita ei ole. Oletettujen rakentajien kerrotaan sujuvasti olleen valaanpyytäjiä, vaikka mitään löytöjä ei heidän jäljiltään ole tehty. Eikä kuulemma voidakaan tehdä, koska eivät käyttäneet kiviesineistöä. Outoa, jos esim. palanutta luuta ei löytyisi tästä huolimatta, kummasti se on säilynyt nykyisin tunnetuilta vanhimmilta asuinpaikoilta. Ollinkivi taas on luokiteltu mahdolliseksi muinaisjäännökseksi, koska se on tulkittu rajamerkiksi. Sijaitsee kolmen kunnan rajalla ja vieressä on vielä lisäksi viisarikivet osoittamassa rajojen suuntaa. On hyvin epätodennäköistä, että se olisi rakennettu mesoliittisella kaudella kuvastamaan valaan hengityssuihkua. Summa summarum: väittäminen helppoa, näyttö hankalaa. Kun kyseessä eivät yleensä ole suojellut kiinteät muinaisjäännökset, olisi maanomistajan luvalla mahdollista mennä kaivamaan ja etsimään sitä näyttöä… |
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390646 , _Wesa_ , 14.11.2016 16:37:47 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390652 , Diletant , 16.11.2016 11:13:08 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390653 , Trepidaatio , 16.11.2016 13:49:48 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390657 , spkc , 18.11.2016 17:34:43 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390659 , Seppo Heinola , 18.11.2016 22:52:51 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390661 , _Wesa_ , 19.11.2016 08:40:54 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390662 , Seppo Heinola , 19.11.2016 12:02:39 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390664 , _Wesa_ , 19.11.2016 12:15:47 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390665 , Seppo Heinola , 19.11.2016 18:11:27 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390666 , _Wesa_ , 20.11.2016 06:47:14 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390667 , Seppo Heinola , 20.11.2016 15:51:24 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390668 , _Wesa_ , 20.11.2016 17:29:28 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390669 , Seppo Heinola , 20.11.2016 18:37:48 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390671 , _Wesa_ , 21.11.2016 05:07:15 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390672 , Seppo Heinola , 21.11.2016 10:08:48 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390676 , _Wesa_ , 21.11.2016 15:45:27 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390677 , Seppo Heinola , 21.11.2016 15:59:35 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390678 , _Wesa_ , 21.11.2016 16:12:19 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390679 , Seppo Heinola , 21.11.2016 16:33:09 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390680 , _Wesa_ , 21.11.2016 17:20:13 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390731 , _Wesa_ , 25.11.2016 06:01:01 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390737 , MPH , 25.11.2016 11:18:33 ]
Uutta kirjaa pukkaa Jukkikselta [ 390681 , _Wesa_ , 21.11.2016 17:21:14 ]