Kohti autoritaarista ja fasismia?

Mr.K.A.T., 2/4/2017 3:26:25 AM, 391481

Kansainv. oikeuden prof. Koskenniemi on huomannut Trumpin hallinnolla samanlaisuutta Mussolinin hallintoon[1].

Näinkö demokratia loppuu?
...
Trump muistuttaa monin tavoin – ei vähiten demagogisella ja negatiivisella esiintymisellään – Mussolinia, joka myös julisti perustavansa Rooman valtakunnan uudelleen. ”Make America Great Again”. Ei fasismi tule aina mustien paitojen ja olkaremmien kanssa. Nationalismi, tuntemattomien vihaaminen, epävarmuuteen perustuva pullistelu, ”voiman” ja ”kunnioituksen” (respect) ylistäminen, heikkojen polkeminen voidaan kyllä yhdistää myös valkoiseen paitaan, kravattiin ja kantrimusiikkiin.

On ihmetelty, miksi Trump jatkaa puhetta ”yli kolmesta miljoonasta laittomasta äänestäjästä”, jotka olisivat antaneet äänensä Hillary Clintonille. Tämän valheen avulla uusi hallinto on tuonut esiin ajatuksen vaalilainsäädännön muuttamisesta niin, että äänestäjien tulisi esittää sekä osavaltion että liittovaltion henkilökortti. Monellakaan mustalla tai muun vähemmistön äänestäjällä ei näitä molempia ole. Niiden hankkiminen on hankalaa ja kallista.

Fasismiin kuuluu, että valittu johtaja muuttaa vaalilakia niin, että hänen asemansa tulee pysyväksi. Kun tämä muutos on tapahtunut, ei enää tarvitse kysyä, onko Trump fasisti. Mutta sitten onkin jo myöhäistä.
-[1]


Guardianissa LGBT-aktivisti Mischa Haider ja Harvardin lakiprofessori Bruce Hay [2] kirjoittavat että uusi korkeimman oikeuden tuomarin nimitys (Gorsuch) olisi demokraattien ehdottomasti estettävä. Korkein oikeus on viimeinen lukko autoritaarisuuden ja moniarvoisen demokratian tiellä. Muutoin naisten värillisten ja LBGT-ihmisten oikeudet poljetaan alas. Republikaanit enemmistöllään eivät tule panemaan hanttiin. (Läheinen esimerkki autoritaarisesta hallinnosta on tuo itäinen naapurimme, Putinin Venäjä).


"The only thing standing between Trump and authoritarianism: the supreme court"
...The Republican-controlled Congress, cynical and craven in equal measure, shows no inclination to exert any serious check on executive authority. They will tolerate, if not welcome, his autocratic-style governance in the hopes he will help them enact their rightwing legislative agenda.
-[2]


Erittäin huolestuttavaa (ihan yöuniani nipisti) sain eilen lukea tutulta Dr. Gorskilta (/Orac) joka pitää skeptistä Respectful Insolence-sivustoa. [3] Vanhana holocaust-debatteihin osallistujana tunnisti tutun jäljen yhdessä Holocaust historioitsija Lipstadiin kanssa muttei heti. Molemmat ajattelivat ensin että juutalaisten unohtaminen Trumpin hallinnolta Holocaustin muistopäivän puheesta olisi ollut puhdas vahinko, lapsus. Vasta Trumpin edustajan selityksestä he hoksasivat että ei. Nämä tahalleen jätti juutalaiset pois. Tämä juutalaisten osuuden vähättely Holocaustissa on tyypillistä uusnatseille, antisemitistisille äärioikeistolaisille. (Niin muuten myös vanhassa NL:ssäkin oli omista ideol. syistänsä, suom. huom.). Holocaust denialismi tässä muodossa ("vähäinen piirre historiassa" - Jean Le Pen ym) on pehmo denialismia. Ei kielletä 100% mutta pehmennetään, vähätellään juutalaisten määrää tai osuutta jne. Juutalaiset oli kuitenkin oleellinen Hitlerille ja Holocaustille alusta asti. Muut vähemmistöt sitten siinä sivussa samalla.
Dr. Gorski/Orac huomauttaa että modernit uusnatsit voivat hyvinkin sallia juutalaisvaltion, Israelin, olemassaolon (Hitlerin Saksassa natsit Wannseen konferenssissahan suunnitteli aluksi heidän siirtämistä Madagaskarille).


Holocaust denial from the White House on International Holocaust Remembrance Day
-[3]

Trumpin tyttären mies Kushner on juutalainen. Mites se mahtuu näihin selityskuvioihin? En tiedä. Orac laittoi kommentissa linkin israelilaiseen lehteen joka varoittaa:

"This Is Why Jared Kushner Is Dangerous for Jews
If Jared Kushner were interested in upholding the values that the vast majority of American Jews share he would have distanced himself from the Trump campaign many months ago."
-[4] (Siinä varmaan selitetään mutta on maksu/rekisteröintimuurin takana, en viitsinyt vielä mennä).

(Muistan että Goebbelsillä oli kotijuutalainen jota tämä natsi suojeli. US-etelävaltion rasistikuvernööri Wallacelle oli musta palvelija tai useampia joihin oli hyvät välit. Ehkä voi olla rasisti ja hyvissä väleissä läheisten yksilöiden kanssa. Mutta entäs jos sellainen on neuvonantaja? Ehkä kohteena on aluksi muslimit? Tai takapiru Bannon itse ei tykkää juutalaisista mutta Trump kyllä ja näiden ohessa on ensin mielisteltävä republikaaneja ja syvän etelän uskovaisia Israel-faneja).

Sitten se uusi Trumpin ehdokas tuomariksi, Neil Gorsuch, joka ei kuulu niiden noin 100:n parhaimman tai tunnetuimman US-tuomarin joukkoon jotka tuomari ja emer. prof. Jukka Kemppinen tuntee. Miksi Gorsuch? Tämä näytti pahalta:
Supreme Court nominee Gorsuch in his youth: “Fascism Forever”
Trump's Supreme Court pick headed an anti-leftist student group to battle liberal school administration
-[5]
Gorsuch olisi vetänyt "Fascism forever"-clubia (kerhoa).
Mutta nyt tänään siinä lukee "This story has been retracted by AlterNet." eli perääntyy, poisvedetty,
Independentissä on sama juttu perääntymättä. Googlaus viittaisi että olisi ollut vain vitsi, murjaisu. Siis kiistanalaista. Independentin kommenteissa sanotaan Fake News, clubi oli vitsi, toinen sanoo, että samannäköinen John Scatson oli se eikä tämä tuomari. Joudun olettamaan niin kiistanalaiseksi että tuskin kestää vettä. Poliittinen vääntö on nyt niin kovaa ettei täällä rapakon takana pysy ihan kärryillä mikä on totuutta ja mikä propapandaa, huhua ja valeuutista.

Gorsuch on perustuslaki"fundamentalisti", joka ei anna paljoa tulkinnanvaraa. Jos perustuslain aikaan rotusyrjintä jne oli ok niin tuleeko Gorsuch sallimaan yli 200 vuotta sitten vallinneen syrjintämeiningin?


Ref.
[1] TS 31.1.2017: Koskenniemi: Näinkö demokratia loppuu?
[2] Guardian: 3.2.17 Haider+Hay: democracy at stake
[3] Scienceblogs Resp. Insolence 31.1.17: Holocaust denial from White House..
[4] http://www.haaretz.com/opinion/.premium-1.769017
[5] http://www.salon.com/2017/02/02/supreme-court-nominee-gorsuch-in-his-youth-fascism-forever_partner/
[6] UK Independent: ..Gorsuch Fascism..


Kaihoisa oletus, että...   [ 391395 , Diletant , 28.01.2017 12:59:44 ]
    Kaihoisa oletus, että...   [ 391399 , riiviö , 28.01.2017 15:12:42 ]
    Kaihoisa oletus, että...   [ 391400 , JuhaHuuhaa , 28.01.2017 15:16:49 ]
        Kaihoisa oletus, että...   [ 391403 , MPH , 28.01.2017 16:08:35 ]
    Kaihoisa oletus, että...   [ 391402 , riiviö , 28.01.2017 16:01:10 ]
        Kaihoisa oletus, että...   [ 391404 , Jouko Koppinen , 28.01.2017 17:22:39 ]
    Huolestuttavia lausumia   [ 391406 , Mr.K.A.T. , 28.01.2017 17:52:11 ]
        Huolestuttavia lausumia   [ 391409 , Mr.K.A.T. , 28.01.2017 18:07:55 ]
        Huolestuttavia lausumia, nelonen on uusi musta   [ 391411 , Diletant , 28.01.2017 21:23:39 ]
            Bannonin taskussa? - re Huolestuttavia lausumia   [ 391424 , Mr.K.A.T. , 29.01.2017 17:36:29 ]
                Bannonin taskussa? - re Huolestuttavia lausumia   [ 391426 , Diletant , 31.01.2017 15:49:32 ]
                    Bannon hajottaa/hajotti jo EU:n? Ilmastoskeptikko saatiin UK:sta   [ 391447 , Mr.K.A.T. , 01.02.2017 22:36:47 ]
                        Byrokratia, lainsäädäntö, kansalaisliikkeet toivomme   [ 391456 , Diletant , 02.02.2017 10:13:36 ]
                    Muita takapiruja   [ 391449 , Mr.K.A.T. , 01.02.2017 22:59:23 ]
                Alt Right-liikkeesta iso juttu Skeptic.comissa   [ 391450 , Mr.K.A.T. , 02.02.2017 01:31:55 ]
                    Yllättävä yhteinen kulttuuritekijä? - re Alt Right   [ 391451 , Mr.K.A.T. , 02.02.2017 02:17:24 ]
                        Ja yllättävä vastustava ryhmä?   [ 391452 , Mr.K.A.T. , 02.02.2017 02:23:19 ]
                        Yllättävä yhteinen kulttuuritekijä? - re Alt Right   [ 391453 , Jouko Koppinen , 02.02.2017 08:52:37 ]
                            Yllättävä yhteinen kulttuuritekijä? - re Alt Right   [ 391469 , Mr.K.A.T. , 03.02.2017 00:28:50 ]
                                Yllättävä yhteinen kulttuuritekijä? - re Alt Right   [ 391476 , sherlocker , 03.02.2017 21:38:19 ]
                                    Yllättävät isä-efektit   [ 391477 , Mr.K.A.T. , 03.02.2017 22:11:11 ]
                                        Yllättävät isä-efektit   [ 391478 , sherlocker , 03.02.2017 23:04:24 ]
                    Kohti autoritaarista ja fasismia?   [ 391481 , Mr.K.A.T. , 04.02.2017 03:26:25 ]
                        Kohti autoritaarista ja fasismia?   [ 391486 , Diletant , 04.02.2017 12:05:34 ]
                            Kohti autoritaarista ja fasismia?   [ 391487 , Jouko Koppinen , 04.02.2017 17:00:34 ]
                                Kohti autoritaarista ja fasismia?   [ 391494 , Diletant , 05.02.2017 14:15:45 ]
                                    Hyväntekijä Elon Musk Trumpin joukoissa, miksi?   [ 391495 , Mr.K.A.T. , 05.02.2017 22:58:30 ]
                                        Hyväntekijä Elon Musk Trumpin joukoissa, miksi?   [ 391498 , Diletant , 06.02.2017 10:59:38 ]
                        Seurakuntalainen: Kreationisti Reinikainen puolustaa Trumpia   [ 391540 , Mr.K.A.T. , 07.02.2017 18:46:04 ]
                            Kammottava Reinikainen puolustaa Trumpia   [ 391566 , Diletant , 09.02.2017 20:29:34 ]
                                Lainaamiseen kykeneminen   [ 391657 , Otto Mäkelä , 15.02.2017 13:04:42 ]
                    Erinomainen populismin analyysi YLEssä   [ 391707 , Mr.K.A.T. , 17.02.2017 23:17:33 ]
                        Erinomainen populismin analyysi YLEssä   [ 391726 , Diletant , 19.02.2017 10:24:57 ]
                            Info - tulva - ärtymys + torjunta - viha - sota   [ 391728 , Mr.K.A.T. , 19.02.2017 14:50:47 ]