Pineni lisäys
Täsmennän vielä. Siis että aikaa ei olisi olemassakaan. Alkuräjähdyksen hetkellä aika oli nolla ja ajan tunne syntyisi ihmisen ajatuksissa siitä, että entropia ei kasvakaan räjähdyksen jälkeen lineaarisesti vaan galaksien synty hidastaisi entropian kasvua. Aika olisi siis seurausta tapahtumajärjestyksestä. Ja kun galaksit ovat hajonnet ja maailman kaikkeuden entropia saavuttanut huippunsa, olisi aika yhä nolla. Jotenkin noin ymmärsin tuon fiktiivisen kirjan päähenkilön ajatuksenjuoksun, joka siis perustunee William Thomsonin ajatuksiin. Kirja on fiktiivinen tarina ihmiskunnan tulevaisuudesta ajanjaksolla tästä päivästä 10000 vuotta eteenpäin. Kirja on mustan huumorin sävyttämä fiktiivinen tarina, enkä osaa sanoa onko tuo aikateoria esitetty vakavissaan vai mustan huumorin osana. Huumoria kun lasketaan myös siitä, miten vähän ihminen ymmärtää maailmankaikkeutta. Kirja ”Tulevaisuuden lyhyt historia” löytyy netistä (http://www.bod.fi/s?k=soupfvjlkd1c ) , ja sain sen luettavakseni sattuman kautta kevään koronakaranteenin aikana. Kirjan lähtökohtana on nykyhetken ilmastonmuutos, joka johtaa kaaokseen, jolloin vallan länsimaissa kaappaavat fasistit feminismin kaapuun pukeutuneina. Fasistien tie johtaa ihmiskunnan tuhoon ja ihminen joutuu luonnon armoille. Tätä tilannetta on maailmankirjallisuudessa käsitellyt ainakin Kurt Vonnegut kirjassaan ”Galapagos”. Vonnegutin tarina vie tuhosta selviytyneen ihmisryhmän Galapagos saarelle, jossa he joutuvat ottamaan ravintonsa merestä, joten ihmisestä kehittyy evoluution myötä vesieläin. Tämän kirjan ihminen joutuu myös sopeutumaan uusiin olosuhteisiin ja alttiiksi evoluutiolle, mutta nyt ihmiskunnalla on paljo valoisampi tulevaisuus. Kirja siis alkaa vastaansanomattomalla kuvauksella ilmastonmuutoksesta ja pitkään luulin sen olevan kirjan ”pihvi”, kunnes pitkissä nettikeskusteluissa itseäni viisaampien kanssa oivalsin, että varsinainen ”pihvi” olikin kirjan kakkososa, joka oli otsikoitu ”Satu aikuisille”, ja siellä tuo aikateoria nousee esiin tarinan edetessä. Kirjan alussa varoitetaan, että kirjassa on joitain väittämiä, joista tieteellinen näyttö on jossain määrin puutteellista, joten vastuu on lukijalla. Minulta ainakin meni tuon kirjan ymmärtämiseen melkein vuosi, joten turhaan evät kaverit sano, että ”olen vähän hidas ymmärtämään uusia asioita”, mutta jos aikaa ei kerran ole, hiin ei kai tuo hitaus niin pahasta ole! Ja tuota aikaa en kyllä oikein vieläkään ymmärrä. |
Ajan luonne [ 404169 , sherlocker , 09.12.2020 22:27:27 ]
Etelän luonne [ 404172 , Teppolainen , 09.12.2020 23:36:27 ]
Etelän luonne [ 404173 , sherlocker , 10.12.2020 00:25:48 ]
Pineni lisäys [ 404174 , sherlocker , 10.12.2020 00:54:45 ]
Pineni lisäys [ 404236 , Kai Varma , 18.12.2020 07:45:42 ]
Pineni lisäys [ 404261 , Kai Varma , 22.12.2020 07:45:06 ]
Pineni lisäys [ 404262 , PeP , 22.12.2020 09:54:39 ]
Pineni lisäys [ 404263 , Kai Varma , 22.12.2020 11:31:41 ]
Ajan luonne [ 404179 , Risto Koivula , 10.12.2020 05:43:36 ]
Ajan luonne [ 404187 , riiviö , 11.12.2020 10:32:15 ]
Ajan luonne [ 404208 , Risto Koivula , 13.12.2020 05:21:17 ]
Ajan luonne [ 404226 , sherlocker , 15.12.2020 14:27:05 ]
Ajan luonne [ 404228 , Risto Koivula , 16.12.2020 02:53:56 ]
Ajan luonne [ 404225 , sherlocker , 15.12.2020 14:18:53 ]
Ajan luonne [ 404210 , Kai Varma , 13.12.2020 06:26:26 ]