Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana
Lainaus: PeP, 06.07.2021 21:43:55, 405859 Yhdyn täysin riiviön mielipiteeseen: "Kaunokirjalliselta tasoltaan tekele vastaa peruskoulun ala-astetta." Fiktio-osa on kuin lapsen kirjoittama. Olen lukenut paljon lähes millä mittapuulla mitattuna tahansa. En muista lukeneeni noin lapsellista kökköä ikinä ennen. Lapsenlapseni 13 v kirjoittaisi parempaa. Sori vaan. Loppuyhteenveto. Olen jyrkästi eri mieltä herrojen ”riiviö” ja PeP kanssa. Kokemukseni perusteella voin sanoa, että he eivät kuuluisi tälle palstalle, koska eivät edusta skeptismiä, vaan sen toista ääripäätä uskovaisia. Jos esitetyt argumentit ovat omien uskomusten vastaisia, ovat argumentit silloin selvästi virheellisiä. Tietenkin keskustelupalstalla on oikein väittää vastaan, mutta skeptikon olettaisi tekevän sen asia-argumentein, ei mielipiteiden tai luulojen kautta. He siis alentavat tämän palstan tasoa. Perustelen näkemystäni Seuraavalla PeP:n kommentilla 402981 vuoden 20 keväältä. Kun ihmettelin, ettei kukaan kysymyksiini vastanneista ole vaivautunut tutustumaan kirjaan , josta halusin skeptikon näkemystä, sillä olin tuossa vaiheessa varma, että täällä minua viisaammat löytävät tuon TLH-kirjan kaaviosta jonkun virheen. Pep:n kommmentti oli: ”Kukaan? Tässä ketjussa on sinun lisäksesi ollut pari keskustelijaa. Uskon, että sekä Wesalle että minulle esittämäsi asia on aivan selvä ja ollut sitä jo ennen tämän ketjun avaamistakin. Hiilinielut on jarru CO2:n lisääntymiselle kehitettäessä vaihtoehtoja fossiilisille polttoaineille. En usko, että kukaan asioista vähääkään jyvällä oleva kuvittelisi hiilinielujen ratkaisevan fossiilisen hiilen ilmastoon pääsemisen aiheuttamaa ongelmaa. Wesa on jaksanut vääntää rautalankaa, minä en. Hoonoria siitä Wesalle.” TLH-kirjan väittämä, että CO2 kumuloituisi maa-meri-ilma-systeemiin, tuntui tuolloin mahdottomalta hyväksyä, vaikka itse Petteri Taalas oli tällaista näkemystä esittänyt. Raskaassa prosessiteollisuudessa elämäntyön tehneenä ymmärsin kyllä mitä se merkitsee, jos prosessiin tulee sivuvirta, eikä poistoputkea ole. Tässä iässä ei ollut helppoa tulla somemaailmaan, ja arkana ”poikana” poistuin vähin äänin palstalta. sillä uskoin PeP:n olevan viisas mies. Voi hän ollakin, mutta keskustelijana hän on nyt osoittautunut epäpäteväksi, sillä ei sivistyneessä keskustelussa sanota vähemmän tietävälle, että turpa tukkoon. Niin fasistit kyllä toimivat. Ärjymällä epävarmoille ihmisille. Olisiko niin , että PeP.llä on alitajuista sympatiaa tuohon suuntaan, ja siksi tuo TLH:n antifasitinen vire ärsyttää häntä. Ilmoittihan hän nytkin ”riiviölle” miten ”riiviön”tulee suhtautua ko. kirjaan. Lähdin siis etsimään vastausta kysymyksiini muualta ja tuolla aloituksessa kerroin , että sain myös viisaita vastauksia esimerkiksi ”kysyilmastosta.fi” palstalta. Ja ”Ilmastofoorumi.fi” palstalla aidon ilmastonmuutoksen kieltäjän kanssa käymäni keskustelu oli sivistynyttä. keskustelimme aluksi A. Ollilan termodynamiikasta, mutta lopuksi vetytaloudesta. Emme olleet samaa mieltä, muuta huomasin , että pystynkin perustelemaan melko vastaansanomattomasti käyttämällä TLH-kirjasta saamaani tietoa. Globaali kuvaus hiilenkierrosta sivulla 17 osoittautuikin kestäväksi pohjaksi tarkastella ilmastonmuutoksen syitä. Itsetuntoni nettipalstalla kasvoi, enkä ole enää se arka ”poika ”. Olen nyt ”voimaantunut ”, niin kuin jokainen itseään arvostavalla feministillä on tapana sanoa. Olin tullut täysin vakuuttuneeksi, siitä että tuo kirja oli korkeatasoista ajattelua, ja sen kritiikki suuntautui ilmiöihin, jotka nielevät yhteiskunnan resursseja, mutta ovat tehottomia vähentämään fossiilisen hiilen polttoa. Tämän mahdollistaa ovela terminologia, joka johtaa helposti virheelliseen tulkintaan hiilinieluista. Puhutaan hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä eikä erotella ”pahaa” ja” hyvää” hiilidioksidia, vaikka ongelman ydin on tuo ”paha” fossiilinen tuleva hiili. Tuon kirjan sanoin: ” Ilmastotaistelun fokuksen on oltava tuossa pahassa hiilidioksidissa, ei lehmän pieruissa. Lehmän pierujen metaani ei lisää hiilen määrää biosfäärissä, mutta fossiilinen metaani lisää. Muut lämpötilaan vaikuttavat osatekijät ovat pääosin luonnon omia prosesseja, joihin ihmiskunnan tulee vain sopeutua.” Kun sitten näin periaatteessa samanlaisen kaavion Lawrence M. Kraussin kirjan sivulla, oli se piste i:n päälle. Tajuan millä tasolla tuon kirjan TLH tekijät liikkuvat faktojen osalta. Olen siis saanut varmuuden siitä, että tekijöillä täyty olla vahva sanoma myös tuolla fiktiivisellä puolella. Ja jälleen yllätyn. Tekijät ovat kietoneet mustan huumorin verhoon kehityslinjoja, joita ihmiskunnan tulisi varoa, niitä ovat esimerkiksi totalitarismi, uskonnot, geenimanipulaatio, tiedeuskovaisuus, luonnosta erkaantuminen, jne. Musta huumori lienee valittu, koska kaikkihan me tiedämme, ettei mikään ennustettu skenaario toteudu sellaisenaan, mutta kyllä tuo Capitol-kukkulan valtaus vain toteutui, ja vetytalous on viime päivinä taas noussut, joten ettei vain itse Orwell kurkistelisi... Ja lopputulemana syntyy luontoäidin oman geenimanipulaation seurauksena ”uusi uljas ihminen”, josta on poissa tuollainen PeP:n edustama räyhähenkisyys! Oli miten oli, luen paljon mieluummin kirjaa, jonka tekijät tuovat näkemyksensä esiin seuraavilla saatesanoilla: ” Ties vaikka joku lukijoistamme näkisi sen, mikä meiltä on jäänyt huomaamatta, ja hän voisi huudahtaa Arkhimedeen tavoin: ”Heureka!” ”. Minä ainakin koin montakin tuollaista hetkeä. Mutta minulla on lapsenlapset, joiden vuoksi paneutua asiaan. Luulenpa etteivät ”PeP” ja ”riiviö” halunneetkaan ymmärtää lukemaansa, koska siellä ei ehkä kunnioitettu juuri heidän arvoja, joten itseironian taitoa kysytään tätä kirjaa lukiessa. Luulenpa, että he eivät kiinnittäneet mitään huomiota yhteen merkittävään päähenkilöön, nimittäin Dostojevskiin. Vaatii melkoista nerokkuutta tuoda hänet osaksi kirjan juonta. Näin Dostojevskin ystävää se lämmitti kovin, ja meitä Dostojevskin ystäviä on paljon. |
Muokannut: Kai Varma, 7/7/2021 10:58:24 AM
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405623 , Kai Varma , 25.06.2021 04:18:24 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405624 , Kai Varma , 25.06.2021 10:06:53 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405646 , Mr.K.A.T. , 26.06.2021 21:40:59 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405704 , Kai Varma , 29.06.2021 09:00:24 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405706 , riiviö , 29.06.2021 09:52:54 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405707 , Kai Varma , 29.06.2021 10:16:46 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405708 , PeP , 29.06.2021 10:51:43 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405710 , Kai Varma , 29.06.2021 11:56:50 ]
Rosling, Ward+Brownlee [ 405730 , Mr.K.A.T. , 29.06.2021 22:55:07 ]
Rosling, Ward+Brownlee [ 405731 , Kai Varma , 30.06.2021 10:32:30 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405738 , Risto Koivula , 30.06.2021 16:31:47 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405743 , Kai Varma , 01.07.2021 00:47:21 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405745 , riiviö , 01.07.2021 12:27:43 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405748 , Kai Varma , 01.07.2021 14:19:41 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405752 , riiviö , 01.07.2021 18:40:22 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405753 , PeP , 01.07.2021 20:35:34 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405756 , Kai Varma , 01.07.2021 22:41:44 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405826 , riiviö , 03.07.2021 22:42:05 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405830 , Kai Varma , 04.07.2021 02:08:42 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405835 , riiviö , 04.07.2021 10:35:42 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405837 , Kai Varma , 04.07.2021 13:34:59 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405839 , riiviö , 04.07.2021 19:54:06 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405840 , Kai Varma , 04.07.2021 21:30:59 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405841 , Kai Varma , 04.07.2021 21:31:02 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405760 , Risto Koivula , 02.07.2021 00:02:29 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405767 , Kai Varma , 02.07.2021 07:19:26 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405768 , Risto Koivula , 02.07.2021 08:51:07 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405771 , Kai Varma , 02.07.2021 10:21:21 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405823 , Risto Koivula , 03.07.2021 19:50:54 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405829 , Kai Varma , 04.07.2021 00:38:21 ]
"Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"... [ 406195 , Risto Koivula , 10.08.2021 08:16:53 ]
"Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"... [ 406200 , sherlocker , 10.08.2021 13:46:01 ]
"Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"... [ 406210 , Risto Koivula , 11.08.2021 05:38:37 ]
On se niin väärin... [ 406439 , sherlocker , 20.08.2021 21:48:30 ]
On se niin väärin... [ 406521 , Risto Koivula , 23.08.2021 20:34:26 ]
On se niin väärin... [ 406554 , sherlocker , 26.08.2021 03:04:04 ]
Tiedettä puolustetaan aseellisestikin [ 406568 , Risto Koivula , 26.08.2021 23:25:08 ]
Tiedettä puolustetaan aseellisestikin [ 406601 , sherlocker , 28.08.2021 15:13:42 ]
Tiedettä puolustetaan aseellisestikin [ 406612 , Risto Koivula , 29.08.2021 04:30:34 ]
On se niin väärin... [ 406597 , sherlocker , 28.08.2021 13:36:06 ]
On se niin väärin... [ 406556 , sherlocker , 26.08.2021 03:46:52 ]
On se niin väärin... [ 406564 , Risto Koivula , 26.08.2021 19:08:41 ]
On se niin väärin... [ 406600 , sherlocker , 28.08.2021 13:45:31 ]
On se niin oikein [ 406649 , sherlocker , 30.08.2021 21:23:43 ]
On se niin oikein [ 406669 , Risto Koivula , 31.08.2021 05:26:50 ]
"Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"..., peli vaan kovenee... [ 406224 , Risto Koivula , 12.08.2021 05:02:50 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406231 , Risto Koivula , 12.08.2021 09:44:27 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406232 , Risto Koivula , 12.08.2021 10:33:04 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406248 , Kai Varma , 12.08.2021 23:58:50 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406256 , riiviö , 13.08.2021 08:41:47 ]
Ehdotukset sen kun "paranee": "Kylmäkoneet jäähdyttämään meriä"... mutta minne se hukkalämpö sitten lykättäisiin Maapallolta ja miten? [ 406272 , Risto Koivula , 14.08.2021 04:15:14 ]
Ehdotukset sen kun "paranee": "Kylmäkoneet jäähdyttämään meriä"... mutta minne se hukkalämpö sitten lykättäisiin Maapallolta ja miten? [ 406294 , Kai Varma , 14.08.2021 21:26:10 ]
KAIKKI Hölösen Suomen_ulkomaisen_akateemikon "erityistieteet" on osoitettu haistapaskaksi, myös "leipälji" arkelogia... [ 406249 , Risto Koivula , 13.08.2021 01:06:30 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405780 , riiviö , 02.07.2021 13:53:15 ]
nettikeskustelusta täällä [ 405802 , Mr.K.A.T. , 03.07.2021 01:08:25 ]
nettikeskustelusta täällä [ 405804 , Kai Varma , 03.07.2021 09:33:41 ]
nettikeskustelusta täällä [ 405815 , PeP , 03.07.2021 13:34:18 ]
nettikeskustelusta täällä [ 405820 , Kai Varma , 03.07.2021 16:33:00 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405792 , PeP , 02.07.2021 16:20:04 ]
Tapaus Koivula [ 405842 , Otto Mäkelä , 04.07.2021 22:07:17 ]
Tapaus Koivula [ 405845 , Kai Varma , 05.07.2021 08:25:00 ]
Tapaus Koivula [ 406117 , Risto Koivula , 06.08.2021 06:47:41 ]
Taalas [ 405647 , Mr.K.A.T. , 26.06.2021 21:53:27 ]
Taalas [ 405650 , PeP , 26.06.2021 22:43:07 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405654 , Risto Koivula , 27.06.2021 04:54:41 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405658 , Kai Varma , 27.06.2021 08:32:39 ]
"Tulevaisuuden lyhyt historia" on EU:n Investointipankin ja Attac-kansalaisjärjrstö perustajan Jacques Attalin kirjoittama [ 405664 , Risto Koivula , 27.06.2021 12:04:20 ]
"Tulevaisuuden lyhyt historia" on EU:n Investointipankin ja Attac-kansalaisjärjrstö perustajan Jacques Attalin kirjoittama [ 405670 , Kai Varma , 27.06.2021 13:26:31 ]
Tää on jonkun Ollilan kirjoittama - taidat tietää hyvinkin... [ 406226 , Risto Koivula , 12.08.2021 06:50:18 ]
Olisikohan tämä se Ollila? [ 406381 , Risto Koivula , 19.08.2021 05:14:36 ]
Olisikohan tämä se Ollila? Jaoin "EPÄTIETEEN" palstalle edeleenkäsittelyyn: [ 406416 , Risto Koivula , 20.08.2021 04:08:31 ]
SITRA:n Ilmastofoorumi joron jäljillä - rahataa vain omille huijareolleen? [ 406418 , Risto Koivula , 20.08.2021 05:57:46 ]
SITRA:n Ilmastofoorumi joron jäljillä - rahataa vain omille huijareolleen? [ 406423 , riiviö , 20.08.2021 11:13:16 ]
SITRA:n Ilmastofoorumi joron jäljillä - rahastaa vain omille huijareilleen? [ 406487 , Risto Koivula , 22.08.2021 02:54:45 ]
Ilmastonmuutoksen kolme kovaa pointia [ 405843 , KimmoK , 05.07.2021 08:12:44 ]
Ilmastonmuutoksen kolme kovaa pointia [ 405846 , Kai Varma , 05.07.2021 08:41:01 ]
Ilmastonmuutoksen kolme kovaa pointia [ 405853 , Kai Varma , 06.07.2021 07:21:58 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405854 , riiviö , 06.07.2021 10:05:40 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405856 , Kai Varma , 06.07.2021 18:16:26 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405859 , PeP , 06.07.2021 21:43:55 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405860 , Kai Varma , 07.07.2021 10:56:55 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405861 , PeP , 07.07.2021 14:19:41 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405865 , Kai Varma , 08.07.2021 10:41:30 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405866 , PeP , 08.07.2021 11:19:33 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405862 , riiviö , 07.07.2021 14:42:37 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405863 , Kai Varma , 07.07.2021 19:46:03 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405867 , riiviö , 08.07.2021 11:22:17 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405869 , Kai Varma , 08.07.2021 18:55:22 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405870 , PeP , 08.07.2021 23:05:20 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405874 , Kai Varma , 09.07.2021 10:32:00 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405879 , riiviö , 09.07.2021 20:12:59 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405880 , PeP , 09.07.2021 20:36:58 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405884 , Kai Varma , 09.07.2021 22:05:29 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405885 , riiviö , 09.07.2021 23:34:34 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405886 , Kai Varma , 10.07.2021 00:01:46 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405891 , PeP , 10.07.2021 08:56:46 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405894 , riiviö , 10.07.2021 11:07:15 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405887 , PeP , 10.07.2021 00:03:10 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405889 , Kai Varma , 10.07.2021 01:36:31 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405890 , PeP , 10.07.2021 08:45:36 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405892 , PeP , 10.07.2021 09:19:16 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405936 , PeP , 12.07.2021 13:21:06 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405893 , sherlocker , 10.07.2021 10:38:35 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405895 , riiviö , 10.07.2021 11:16:37 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405925 , Kai Varma , 12.07.2021 01:31:15 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405926 , Kai Varma , 12.07.2021 09:35:48 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405929 , riiviö , 12.07.2021 10:16:08 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405940 , Kai Varma , 12.07.2021 15:13:51 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406118 , Risto Koivula , 06.08.2021 06:50:39 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406121 , riiviö , 06.08.2021 09:52:11 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406131 , Risto Koivula , 07.08.2021 05:02:34 ]
kun etsii, voi löytää kultahipun [ 406020 , Kai Varma , 20.07.2021 17:07:55 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405931 , _Wesa_ , 12.07.2021 10:41:45 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405932 , Kai Varma , 12.07.2021 11:17:53 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405937 , _Wesa_ , 12.07.2021 14:04:00 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405939 , Kai Varma , 12.07.2021 15:12:19 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405941 , _Wesa_ , 12.07.2021 15:49:18 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405942 , Kai Varma , 12.07.2021 17:10:29 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406187 , Kai Varma , 09.08.2021 19:13:01 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406191 , Risto Koivula , 10.08.2021 01:35:43 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405934 , PeP , 12.07.2021 12:54:14 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405935 , PeP , 12.07.2021 12:54:38 ]
Popper [ 406174 , Kai Varma , 08.08.2021 11:22:22 ]
Popper [ 406177 , Risto Koivula , 08.08.2021 20:25:41 ]
Hopper [ 406180 , sherlocker , 08.08.2021 21:19:40 ]
Hopper [ 406183 , Risto Koivula , 09.08.2021 01:34:10 ]
Esko Valtaoja laukoo kerrankin totuuksia! [ 406161 , Risto Koivula , 08.08.2021 03:43:50 ]
Esko Valtaoja laukoo kerrankin totuuksia! [ 406192 , Risto Koivula , 10.08.2021 02:54:53 ]
Eikö näiden viestien pituudelle voisi tehdä ylärajaa? [ 406197 , riiviö , 10.08.2021 10:28:46 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405883 , Kai Varma , 09.07.2021 21:34:15 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405857 , PeP , 06.07.2021 20:27:26 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406193 , Kai Varma , 10.08.2021 06:43:00 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406198 , Risto Koivula , 10.08.2021 11:01:21 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406201 , Kai Varma , 10.08.2021 14:51:20 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406211 , Risto Koivula , 11.08.2021 06:38:50 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406216 , Kai Varma , 11.08.2021 12:48:05 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406222 , Risto Koivula , 12.08.2021 02:59:49 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406240 , Kai Varma , 12.08.2021 20:47:07 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406246 , Risto Koivula , 12.08.2021 23:13:49 ]
Ylekin pelkää demokratian kaventumista Suomessa [ 406674 , Teppolainen , 31.08.2021 10:07:50 ]