Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana
Lainaus Esimerkiksi viimeisin oivallukseni tuli, kun PeP väitti, että kulttuurievoluutio kehittää ihmistä. Evoluutio muuttaa geenejämme, mutta kulttuurievoluutio ei sitä tee, vaan lapsi alkaa omaksua sen kulttuurin, joka sille on tarjolla. kulttuuri ei siis periydy geeneissä, vaan on erikseen jokaisen yksilön opittava. Taidamme ymmärtää kulttuurievoluution eri tavalla. Tarkoitin paljon laajempaa asiaa, kuin yksilön omaksumaa kulttuuria. Kun olin nuori, Popper vaikutti ajatteluuni ja tunnustaudun vieläkin Popper faniksi. Popperia vapaasti lainaten (oikokaa pahimmat virheet, jotka asiaa paremmin tuntevat): Popperin hahmottama todellisuus rakentui kolmesta "maailmasta", jotka vuorovaikuttivat toistensa kanssa: 1: Fysikaaliset tapahtumat ja oliot, kuten biologiset eliöt. Nämä noudattavat fysiikan, kemian ja biologian lakeja. Biologisten olioiden maailmassa vaikuttavat evoluution lait sellaisena kuin ne evoluutiobiologiassa esitetään. 2: Mentaalisten olioiden ja tapahtumien maailma. Mentaaliseen tasoon kuuluu muun muassa tietoisuus ja ajattelu. Eläinten kohdalla mm. vaistotoiminta. Näitä ei ole ainakaan helppo redusoida maailmaan 1, vaikka kaikki olisikin periaatteessa "kvarkkien tanssia" (K. Enqvist) 3: Ihmisten ja ihmisyhteisöjen henkisten ominaisuuksien tuottama maailma. Esimerkkeinä tiede, taide, uskonnot, lait, yhteiskunnan säännöt, moraali... Tähän osioon vaikuttaa mielestäni nimen omaan kulttuurievoluutio. Muinaisen Rooman ihminen oli fysikaalisesti (maailma 1.) sama olio kuin tänäänkin ja hänen mentaaliset kykynsä (maailma 2.)eivät poikenneet meistä. Silti muinaisessa Roomassa (raunioissa?) asuneet ihmiset elivät aivan erilaisessa henkisessä ja fyysisessä ympäristössä (maailma 3.) kuin me. Näiden maailmojen välillä on vuorovaikutusta ja olemme yksilöinäkin kaikkien kolmen maailman summa. [/q] |
Muokannut: PeP, 7/12/2021 1:01:01 PM
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405623 , Kai Varma , 25.06.2021 04:18:24 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405624 , Kai Varma , 25.06.2021 10:06:53 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405646 , Mr.K.A.T. , 26.06.2021 21:40:59 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405704 , Kai Varma , 29.06.2021 09:00:24 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405706 , riiviö , 29.06.2021 09:52:54 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405707 , Kai Varma , 29.06.2021 10:16:46 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405708 , PeP , 29.06.2021 10:51:43 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405710 , Kai Varma , 29.06.2021 11:56:50 ]
Rosling, Ward+Brownlee [ 405730 , Mr.K.A.T. , 29.06.2021 22:55:07 ]
Rosling, Ward+Brownlee [ 405731 , Kai Varma , 30.06.2021 10:32:30 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405738 , Risto Koivula , 30.06.2021 16:31:47 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405743 , Kai Varma , 01.07.2021 00:47:21 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405745 , riiviö , 01.07.2021 12:27:43 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405748 , Kai Varma , 01.07.2021 14:19:41 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405752 , riiviö , 01.07.2021 18:40:22 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405753 , PeP , 01.07.2021 20:35:34 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405756 , Kai Varma , 01.07.2021 22:41:44 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405826 , riiviö , 03.07.2021 22:42:05 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405830 , Kai Varma , 04.07.2021 02:08:42 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405835 , riiviö , 04.07.2021 10:35:42 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405837 , Kai Varma , 04.07.2021 13:34:59 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405839 , riiviö , 04.07.2021 19:54:06 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405840 , Kai Varma , 04.07.2021 21:30:59 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405841 , Kai Varma , 04.07.2021 21:31:02 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405760 , Risto Koivula , 02.07.2021 00:02:29 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405767 , Kai Varma , 02.07.2021 07:19:26 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405768 , Risto Koivula , 02.07.2021 08:51:07 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405771 , Kai Varma , 02.07.2021 10:21:21 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405823 , Risto Koivula , 03.07.2021 19:50:54 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405829 , Kai Varma , 04.07.2021 00:38:21 ]
"Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"... [ 406195 , Risto Koivula , 10.08.2021 08:16:53 ]
"Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"... [ 406200 , sherlocker , 10.08.2021 13:46:01 ]
"Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"... [ 406210 , Risto Koivula , 11.08.2021 05:38:37 ]
On se niin väärin... [ 406439 , sherlocker , 20.08.2021 21:48:30 ]
On se niin väärin... [ 406521 , Risto Koivula , 23.08.2021 20:34:26 ]
On se niin väärin... [ 406554 , sherlocker , 26.08.2021 03:04:04 ]
Tiedettä puolustetaan aseellisestikin [ 406568 , Risto Koivula , 26.08.2021 23:25:08 ]
Tiedettä puolustetaan aseellisestikin [ 406601 , sherlocker , 28.08.2021 15:13:42 ]
Tiedettä puolustetaan aseellisestikin [ 406612 , Risto Koivula , 29.08.2021 04:30:34 ]
On se niin väärin... [ 406597 , sherlocker , 28.08.2021 13:36:06 ]
On se niin väärin... [ 406556 , sherlocker , 26.08.2021 03:46:52 ]
On se niin väärin... [ 406564 , Risto Koivula , 26.08.2021 19:08:41 ]
On se niin väärin... [ 406600 , sherlocker , 28.08.2021 13:45:31 ]
On se niin oikein [ 406649 , sherlocker , 30.08.2021 21:23:43 ]
On se niin oikein [ 406669 , Risto Koivula , 31.08.2021 05:26:50 ]
"Transhumanisoimisen" "kritisoiminen" on jo maailmanlaajuista "roskapostia"..., peli vaan kovenee... [ 406224 , Risto Koivula , 12.08.2021 05:02:50 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406231 , Risto Koivula , 12.08.2021 09:44:27 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406232 , Risto Koivula , 12.08.2021 10:33:04 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406248 , Kai Varma , 12.08.2021 23:58:50 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406256 , riiviö , 13.08.2021 08:41:47 ]
Ehdotukset sen kun "paranee": "Kylmäkoneet jäähdyttämään meriä"... mutta minne se hukkalämpö sitten lykättäisiin Maapallolta ja miten? [ 406272 , Risto Koivula , 14.08.2021 04:15:14 ]
Ehdotukset sen kun "paranee": "Kylmäkoneet jäähdyttämään meriä"... mutta minne se hukkalämpö sitten lykättäisiin Maapallolta ja miten? [ 406294 , Kai Varma , 14.08.2021 21:26:10 ]
KAIKKI Hölösen Suomen_ulkomaisen_akateemikon "erityistieteet" on osoitettu haistapaskaksi, myös "leipälji" arkelogia... [ 406249 , Risto Koivula , 13.08.2021 01:06:30 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405780 , riiviö , 02.07.2021 13:53:15 ]
nettikeskustelusta täällä [ 405802 , Mr.K.A.T. , 03.07.2021 01:08:25 ]
nettikeskustelusta täällä [ 405804 , Kai Varma , 03.07.2021 09:33:41 ]
nettikeskustelusta täällä [ 405815 , PeP , 03.07.2021 13:34:18 ]
nettikeskustelusta täällä [ 405820 , Kai Varma , 03.07.2021 16:33:00 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405792 , PeP , 02.07.2021 16:20:04 ]
Tapaus Koivula [ 405842 , Otto Mäkelä , 04.07.2021 22:07:17 ]
Tapaus Koivula [ 405845 , Kai Varma , 05.07.2021 08:25:00 ]
Tapaus Koivula [ 406117 , Risto Koivula , 06.08.2021 06:47:41 ]
Taalas [ 405647 , Mr.K.A.T. , 26.06.2021 21:53:27 ]
Taalas [ 405650 , PeP , 26.06.2021 22:43:07 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405654 , Risto Koivula , 27.06.2021 04:54:41 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405658 , Kai Varma , 27.06.2021 08:32:39 ]
"Tulevaisuuden lyhyt historia" on EU:n Investointipankin ja Attac-kansalaisjärjrstö perustajan Jacques Attalin kirjoittama [ 405664 , Risto Koivula , 27.06.2021 12:04:20 ]
"Tulevaisuuden lyhyt historia" on EU:n Investointipankin ja Attac-kansalaisjärjrstö perustajan Jacques Attalin kirjoittama [ 405670 , Kai Varma , 27.06.2021 13:26:31 ]
Tää on jonkun Ollilan kirjoittama - taidat tietää hyvinkin... [ 406226 , Risto Koivula , 12.08.2021 06:50:18 ]
Olisikohan tämä se Ollila? [ 406381 , Risto Koivula , 19.08.2021 05:14:36 ]
Olisikohan tämä se Ollila? Jaoin "EPÄTIETEEN" palstalle edeleenkäsittelyyn: [ 406416 , Risto Koivula , 20.08.2021 04:08:31 ]
SITRA:n Ilmastofoorumi joron jäljillä - rahataa vain omille huijareolleen? [ 406418 , Risto Koivula , 20.08.2021 05:57:46 ]
SITRA:n Ilmastofoorumi joron jäljillä - rahataa vain omille huijareolleen? [ 406423 , riiviö , 20.08.2021 11:13:16 ]
SITRA:n Ilmastofoorumi joron jäljillä - rahastaa vain omille huijareilleen? [ 406487 , Risto Koivula , 22.08.2021 02:54:45 ]
Ilmastonmuutoksen kolme kovaa pointia [ 405843 , KimmoK , 05.07.2021 08:12:44 ]
Ilmastonmuutoksen kolme kovaa pointia [ 405846 , Kai Varma , 05.07.2021 08:41:01 ]
Ilmastonmuutoksen kolme kovaa pointia [ 405853 , Kai Varma , 06.07.2021 07:21:58 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405854 , riiviö , 06.07.2021 10:05:40 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405856 , Kai Varma , 06.07.2021 18:16:26 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405859 , PeP , 06.07.2021 21:43:55 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405860 , Kai Varma , 07.07.2021 10:56:55 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405861 , PeP , 07.07.2021 14:19:41 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405865 , Kai Varma , 08.07.2021 10:41:30 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405866 , PeP , 08.07.2021 11:19:33 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405862 , riiviö , 07.07.2021 14:42:37 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405863 , Kai Varma , 07.07.2021 19:46:03 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405867 , riiviö , 08.07.2021 11:22:17 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405869 , Kai Varma , 08.07.2021 18:55:22 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405870 , PeP , 08.07.2021 23:05:20 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405874 , Kai Varma , 09.07.2021 10:32:00 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405879 , riiviö , 09.07.2021 20:12:59 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405880 , PeP , 09.07.2021 20:36:58 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405884 , Kai Varma , 09.07.2021 22:05:29 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405885 , riiviö , 09.07.2021 23:34:34 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405886 , Kai Varma , 10.07.2021 00:01:46 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405891 , PeP , 10.07.2021 08:56:46 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405894 , riiviö , 10.07.2021 11:07:15 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405887 , PeP , 10.07.2021 00:03:10 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405889 , Kai Varma , 10.07.2021 01:36:31 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405890 , PeP , 10.07.2021 08:45:36 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405892 , PeP , 10.07.2021 09:19:16 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405936 , PeP , 12.07.2021 13:21:06 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405893 , sherlocker , 10.07.2021 10:38:35 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405895 , riiviö , 10.07.2021 11:16:37 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405925 , Kai Varma , 12.07.2021 01:31:15 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405926 , Kai Varma , 12.07.2021 09:35:48 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405929 , riiviö , 12.07.2021 10:16:08 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405940 , Kai Varma , 12.07.2021 15:13:51 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406118 , Risto Koivula , 06.08.2021 06:50:39 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406121 , riiviö , 06.08.2021 09:52:11 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406131 , Risto Koivula , 07.08.2021 05:02:34 ]
kun etsii, voi löytää kultahipun [ 406020 , Kai Varma , 20.07.2021 17:07:55 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405931 , _Wesa_ , 12.07.2021 10:41:45 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405932 , Kai Varma , 12.07.2021 11:17:53 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405937 , _Wesa_ , 12.07.2021 14:04:00 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405939 , Kai Varma , 12.07.2021 15:12:19 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405941 , _Wesa_ , 12.07.2021 15:49:18 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405942 , Kai Varma , 12.07.2021 17:10:29 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406187 , Kai Varma , 09.08.2021 19:13:01 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406191 , Risto Koivula , 10.08.2021 01:35:43 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405934 , PeP , 12.07.2021 12:54:14 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405935 , PeP , 12.07.2021 12:54:38 ]
Popper [ 406174 , Kai Varma , 08.08.2021 11:22:22 ]
Popper [ 406177 , Risto Koivula , 08.08.2021 20:25:41 ]
Hopper [ 406180 , sherlocker , 08.08.2021 21:19:40 ]
Hopper [ 406183 , Risto Koivula , 09.08.2021 01:34:10 ]
Esko Valtaoja laukoo kerrankin totuuksia! [ 406161 , Risto Koivula , 08.08.2021 03:43:50 ]
Esko Valtaoja laukoo kerrankin totuuksia! [ 406192 , Risto Koivula , 10.08.2021 02:54:53 ]
Eikö näiden viestien pituudelle voisi tehdä ylärajaa? [ 406197 , riiviö , 10.08.2021 10:28:46 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405883 , Kai Varma , 09.07.2021 21:34:15 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 405857 , PeP , 06.07.2021 20:27:26 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406193 , Kai Varma , 10.08.2021 06:43:00 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406198 , Risto Koivula , 10.08.2021 11:01:21 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406201 , Kai Varma , 10.08.2021 14:51:20 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406211 , Risto Koivula , 11.08.2021 06:38:50 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406216 , Kai Varma , 11.08.2021 12:48:05 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406222 , Risto Koivula , 12.08.2021 02:59:49 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406240 , Kai Varma , 12.08.2021 20:47:07 ]
Ilmastonmuutos poliittisen pelin nappulana [ 406246 , Risto Koivula , 12.08.2021 23:13:49 ]
Ylekin pelkää demokratian kaventumista Suomessa [ 406674 , Teppolainen , 31.08.2021 10:07:50 ]