Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka
Lainaus: PeP, 11.09.2021 00:31:10, 406827 Lainaus: Kai Varma, 10.09.2021 22:39:35, 406825 Kiitos siitä, että te tämän palstan henkiset johtajat kerroitte olevanne pääsääntöisesti pedagogeja. En viitsinyt lukea tuon pidemmälle, koska olin juuri menossa nukkumaan, kun tulin vilaisseeksi palstaa. En ole henkinen johtaja. Kiistän jyrkästi ja vaadin kuluni. Olen tällä palstalla nöösipoika; hyvä kun kymmenen vuotta kirjoittelua takana. Uskoakseni useimmat muut vielä täällä kirjoittajat ovat olleet aktiiveja paljon pidempään. En myöskään ole pedagogi kuin korkeintaan käskettäessä tyylillä: "Olette polkupyörämekaanikko. Mikä olette?" Olin hituvirtatekniikan ammattilainen. Virkaurastani olin päätoimisena opettajana vain kaksi ensimmäistä ja viisi viimeistä vuotta. Olin erikoisupseerin retaleena ensin pari vuotta pölypallona maavoimissa ja lopun ajan puolisotilaallisessa ilmailukerhossa, jota myös Suomen Presidentillisiksi Ilmavoimiksi kutsutaan. Mutta kuten eräs sököporukkamme jäsen jaksaa usein muistuttaa, en ole tehnyt töitä, vaan hoitanut virkaani. Täällä ei ole totuttu liiemmin kertomaan taustoista, mutta oma taustani taisi tulla julki jo aikoja sitten, joten mitä sitä nyt enää eläkeukkona häpeilemään. En tarkoittanut, että täällä kukaan olisi julistautunut henkiseksi johtajaksi. On vain niin, että missä tahansa ryhmässä, joka kommunikoi pitempään toistensa kanssa erottuvat keskusteluilmapiirin keskeiset vaikuttajat. En myöskään mielestäni ole kertonut henkilökohtaisia asioita muuta kuin yleisinhimillisen huoleni lapsenlapsistani. Olen sitä mieltä, että keskustelijoiden on hyvä tietää kuitenkin kunkin osallistujan motiivit ja asiapohjan, josta näkemykset syntyvät. Korkeasti koulutettu pystyy pysymään teoreettisella tasolla, kertomatta miksi esittää näkemyksiään, Pedagogin voi sekoittaa demagogiin, tai päinvastoin, ellei hänestä mitään tiedä. Tiedemiehen CV:t ovat julkisia, joten heidän näkemyksiään voi arvioida sitä kautta, mutta jos CV:tä ei ole , kuten minun tapauksessani , on mielestäni kohteliasta kertoa, mihin väitteensä nojaa. Kun minä nojaan lähinnä elämänkokemukseeni, kerron sen teknisen sisällön, mutta itsestäni en kertoile. Ellei tiedä lähdettä ei lähdekritiikki ole mahdollista Koska lähestyn kaikkea tietoa kokemusperäisesti, johtaa se siihen, että jankkaan asioita. Minun kaveriporukkani sanoo taas, että olen hidas oppimaan uusia asioita. Näin varmastikin on, ja tiedän, että asia kiukuttaa joskus kavereita, eikä tämä sivistynyt kerhokaan pysty ärtymystään peittämään. Kuitenkin tällä tekniikalla saan asiat mielessäni pysymään järjestyksessä, eikä keskustelukumppaneiden tarvitse hermostua (hehän voivat vaivatta sivuuttaa mielipiteeni). En itseasiassa puhu lainkaan TLH:sta. Se on minulle vain kirja kirjojen joukossa, mutta se nosti kysymyksiä, johon en saa viisaammilta vastauksia. Vaikka olen jo puoltoista vuotta kysellyt turuilta ja toreilta, kukaan ei suostu ottamaan kantaa kirjan esittämän kysymykseen: ” mitä reittiä pitkin tuo lisähiili voitaisiin palauttaa sinne, mistä se on tullut, jotta se ei jäisi kumulatiivisesti pyörimään biosfäärin suljettuun kiertoon.” Kun katson televisiossa ministerityttöjä, jotka vilpittömässä tarkoituksessa työntävät miljardeja miljardien perään hiilinielujen täyttämiseen, vaivaa minua tuo kysymys. Hiilinielut ovat pääsääntöisesti biomassan lisäystä maapallolla. Missä on biomassan kasvun kyllästymispiste? Biomassa on kai nyt vähenemässä? Kun ihmiskunta on tyhmyyttään järkyttänyt luonnon tasapainoa polttamalla fossiilisia, kuvittelee se nyt olevansa niin viisas, että se voisi käpälöidä luonnon mekanismeja tahtonsa mukaan niin, että se suostuu vastaanottamaan 10 gigatonnia hiiltä vuodessa. Luonnolla kun on paha tapa kulkea omia polkujaan. Asiaa on tuolla kirjassa väännetty rautalangasta hauskasti (huumorikirja kun kuitenkin on) seuraaavasti: ” Jos vanha satusetämme Sakari Topelius eläisi tänä päivänä, hän varmasti kehittäisi sadun siitä, kuinka talvi yllättää hölmöläiset ja lumi alkaa pyryttää sisälle ikkunasta, koska joku on rikkonut ikkunalasin. Matti katselisi, kuinka hölmöläiset ratkaisevat ongelman lapioimalla lumen kaappeihin, komeroihin ja vaikkapa lattian alla olevaan perunakellariin. Aikansa hölmöilyä katseltuaan Matti ottaisi pari laudanpalaa ja tukkisi ikkunan lumituiskulta. ” Jankkaan siis vastausta tuohon ydinkysymykseen. Maapalollahan on jo biomassaa sen verrran kuin luonto näissä olosuhteissa pystyy kantamaan. Se varasto on siis itseasiassa jo täynnä. Kun sitä ihmisen toimesta yritetään kasvattaa, mitkä olosuhteet silloin muuttuvat, että uusi tasapainotila on mahdollinen. Ja kuinka suureksi maapallonbiomassa voi kasvaa. Ainakin merien biomassa on valtavasta pinta-alastaan huolimatta suhteellisen pieni, koska valo vaikuttaa vain pintavesissä. Valitettavasti keskustelu aina ajautuu siihen, onko kysymys esitetty oikealla tavalla. Ja alamme kinastella kysymyksen esittävästä kirjasta. Minulla ei ole näkemystä asiasta, vaan käännän helposti takkini, jos uusi näkökulma tuntuu perustellula. Siirtyminen denialismista ymmärtämään ongelman vakavuus, oli hieman jo tuskallinen prosessi, mutta tämän palstan antaman opetuksen kulttuurievoluutiosta otan kiitollisena vastaan. |
Muokannut: Kai Varma, 9/11/2021 9:30:01 AM
Vuodatus [ 406716 , Kai Varma , 01.09.2021 23:16:02 ]
Vuodatus [ 406723 , PeP , 02.09.2021 11:07:10 ]
Vuodatus [ 406725 , Kai Varma , 02.09.2021 14:20:23 ]
Vuodatus [ 406726 , _Wesa_ , 02.09.2021 15:05:39 ]
Vuodatus [ 406728 , Kai Varma , 02.09.2021 18:24:22 ]
Vuodatus [ 406729 , PeP , 02.09.2021 18:56:24 ]
Vuodatus [ 406730 , Kai Varma , 02.09.2021 22:44:07 ]
Vuodatus [ 406732 , PeP , 03.09.2021 08:51:43 ]
Vuodatus [ 406736 , riiviö , 03.09.2021 16:46:43 ]
Vuodatus [ 406737 , PeP , 03.09.2021 17:24:08 ]
Vuodatus [ 406731 , _Wesa_ , 03.09.2021 06:38:19 ]
Vuodatus [ 406733 , PeP , 03.09.2021 09:03:55 ]
Vuodatus [ 406734 , Kai Varma , 03.09.2021 09:47:38 ]
Vuodatus [ 406735 , PeP , 03.09.2021 11:07:24 ]
Vuodatus [ 406738 , Kai Varma , 03.09.2021 17:56:20 ]
Vuodatus [ 406739 , PeP , 03.09.2021 18:32:03 ]
Vuodatus [ 406740 , Kai Varma , 03.09.2021 22:58:48 ]
PISA-torni senkun kallistuu? [ 406741 , sherlocker , 04.09.2021 00:52:30 ]
PISA-torni senkun kallistuu? [ 406743 , PeP , 04.09.2021 09:05:49 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406744 , PeP , 04.09.2021 09:14:52 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406749 , sherlocker , 04.09.2021 12:11:59 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406750 , PeP , 04.09.2021 14:10:04 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406788 , sherlocker , 08.09.2021 16:59:09 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406799 , PeP , 08.09.2021 21:19:06 ]
Pätkin ylipitkää viestiä [ 406801 , sherlocker , 08.09.2021 21:38:35 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406825 , Kai Varma , 10.09.2021 22:39:35 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406826 , sherlocker , 10.09.2021 23:29:15 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406831 , riiviö , 11.09.2021 09:01:22 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406835 , PeP , 11.09.2021 09:53:49 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406827 , PeP , 11.09.2021 00:31:10 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406834 , Kai Varma , 11.09.2021 09:26:10 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406836 , PeP , 11.09.2021 11:05:34 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406842 , Kai Varma , 12.09.2021 00:37:48 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406844 , PeP , 12.09.2021 10:46:03 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406850 , Kai Varma , 12.09.2021 16:51:47 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406854 , PeP , 12.09.2021 20:01:31 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406855 , Kai Varma , 12.09.2021 23:09:44 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406856 , PeP , 13.09.2021 10:40:14 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406859 , Kai Varma , 13.09.2021 12:14:05 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406860 , PeP , 13.09.2021 13:32:37 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406870 , Kai Varma , 14.09.2021 08:55:40 ]
Lähestymissuunta [ 406880 , PeP , 14.09.2021 12:06:18 ]
Lähestymissuunta [ 406882 , Kai Varma , 14.09.2021 12:47:37 ]
Lähestymissuunta [ 406887 , PeP , 14.09.2021 14:35:33 ]
Lähestymissuunta [ 406895 , Kai Varma , 14.09.2021 19:13:33 ]
Lähestymissuunta [ 406896 , PeP , 14.09.2021 19:50:35 ]
Lähestymissuunta [ 406897 , PeP , 14.09.2021 19:51:51 ]
Lähestymissuunta [ 406898 , Kai Varma , 14.09.2021 21:16:11 ]
Lähestymissuunta [ 406908 , PeP , 15.09.2021 09:23:36 ]
Lähestymissuunta [ 406917 , Kai Varma , 15.09.2021 15:28:06 ]
Lähestymissuunta [ 406922 , PeP , 15.09.2021 16:46:31 ]
Lähestymissuunta [ 406925 , sherlocker , 15.09.2021 17:21:26 ]
Lähestymissuunta [ 406930 , sherlocker , 15.09.2021 18:53:39 ]
Lähestymissuunta [ 406933 , Kai Varma , 15.09.2021 19:25:20 ]
Lähestymissuunta [ 406934 , sherlocker , 15.09.2021 19:33:05 ]
Lähestymissuunta [ 406936 , PeP , 15.09.2021 20:47:11 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406832 , riiviö , 11.09.2021 09:12:53 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406843 , Kai Varma , 12.09.2021 01:16:36 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406845 , riiviö , 12.09.2021 11:01:07 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406849 , Kai Varma , 12.09.2021 16:34:05 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406851 , PeP , 12.09.2021 16:53:02 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406852 , PeP , 12.09.2021 18:03:42 ]
Uusi aihe, itseohjautuva pedagogiikka [ 406991 , Kai Varma , 20.09.2021 22:15:28 ]
Uusi aihe, tyttökirja [ 406998 , sherlocker , 21.09.2021 21:58:13 ]
Uusi aihe 42 [ 406999 , sherlocker , 21.09.2021 22:05:28 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407000 , sherlocker , 21.09.2021 22:21:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407005 , Kai Varma , 22.09.2021 16:19:00 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407006 , riiviö , 22.09.2021 16:45:58 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407007 , PeP , 22.09.2021 17:04:36 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407008 , PeP , 22.09.2021 18:00:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407011 , riiviö , 22.09.2021 20:11:26 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407010 , riiviö , 22.09.2021 20:02:04 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407014 , PeP , 22.09.2021 22:21:41 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407017 , riiviö , 23.09.2021 18:24:29 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407018 , PeP , 23.09.2021 18:34:55 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407020 , sherlocker , 23.09.2021 20:02:22 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407019 , sherlocker , 23.09.2021 19:53:53 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407023 , PeP , 23.09.2021 22:43:05 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407028 , _mk , 24.09.2021 21:53:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407029 , riiviö , 24.09.2021 22:10:17 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407037 , Kai Varma , 28.09.2021 14:13:55 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407048 , riiviö , 29.09.2021 09:45:59 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407051 , PeP , 29.09.2021 12:23:42 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407054 , riiviö , 29.09.2021 13:00:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407057 , Kai Varma , 29.09.2021 13:58:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407058 , riiviö , 29.09.2021 14:08:44 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407059 , sherlocker , 29.09.2021 14:22:02 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407062 , PeP , 29.09.2021 15:01:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407063 , PeP , 29.09.2021 15:11:50 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407072 , Kai Varma , 30.09.2021 07:34:57 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407073 , PeP , 30.09.2021 08:19:03 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407074 , Kai Varma , 30.09.2021 18:51:05 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407077 , PeP , 30.09.2021 20:05:34 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407081 , Kai Varma , 30.09.2021 21:10:06 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407082 , riiviö , 30.09.2021 22:07:32 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407084 , Kai Varma , 01.10.2021 07:13:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407085 , PeP , 01.10.2021 09:30:53 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407086 , Kai Varma , 01.10.2021 11:59:30 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407087 , PeP , 01.10.2021 13:19:53 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407095 , Kai Varma , 01.10.2021 23:41:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407097 , PeP , 02.10.2021 09:11:46 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407098 , PeP , 02.10.2021 09:20:07 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407112 , Kai Varma , 03.10.2021 19:21:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407113 , PeP , 03.10.2021 19:56:33 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407114 , riiviö , 03.10.2021 22:09:30 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407119 , PeP , 04.10.2021 11:25:18 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407115 , riiviö , 03.10.2021 22:32:12 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407118 , PeP , 04.10.2021 11:19:48 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407120 , Kai Varma , 04.10.2021 13:59:48 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407122 , PeP , 04.10.2021 16:10:35 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407127 , Kai Varma , 05.10.2021 16:45:15 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407128 , riiviö , 05.10.2021 17:00:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407133 , PeP , 05.10.2021 23:25:08 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407137 , riiviö , 06.10.2021 09:13:58 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407136 , Kai Varma , 06.10.2021 08:33:06 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407138 , riiviö , 06.10.2021 09:23:50 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407140 , PeP , 06.10.2021 10:25:23 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407141 , Kai Varma , 06.10.2021 10:46:10 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407142 , PeP , 06.10.2021 12:15:40 ]
Malttia [ 407129 , sherlocker , 05.10.2021 17:10:45 ]
Malttia [ 407131 , Kai Varma , 05.10.2021 23:22:43 ]
Malttia [ 407134 , PeP , 05.10.2021 23:32:38 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407139 , PeP , 06.10.2021 10:01:28 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407107 , Kai Varma , 03.10.2021 09:51:11 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407108 , PeP , 03.10.2021 11:15:23 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407109 , riiviö , 03.10.2021 11:19:16 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407110 , PeP , 03.10.2021 11:21:24 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407111 , riiviö , 03.10.2021 11:27:40 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407100 , riiviö , 02.10.2021 10:49:52 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407102 , PeP , 02.10.2021 15:16:07 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407105 , riiviö , 02.10.2021 19:37:37 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407106 , PeP , 02.10.2021 19:53:23 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407088 , riiviö , 01.10.2021 14:30:58 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407089 , PeP , 01.10.2021 15:31:43 ]
Tosi vanha ja provosoiva aihe [ 407094 , sherlocker , 01.10.2021 23:33:54 ]
Vuodatus [ 406745 , PeP , 04.09.2021 09:28:21 ]
Vuodatus [ 406759 , Kai Varma , 04.09.2021 22:56:41 ]
Vuodatus [ 406760 , PeP , 04.09.2021 23:22:21 ]
Vuodatus [ 406765 , Kai Varma , 05.09.2021 12:41:02 ]
Vuodatus [ 406766 , PeP , 05.09.2021 12:58:51 ]
Vuodatus [ 406767 , Kai Varma , 05.09.2021 14:08:38 ]
Vuodatus [ 406763 , riiviö , 05.09.2021 12:03:19 ]
Kulttuurievoluutio [ 407371 , Kai Varma , 06.11.2021 10:07:50 ]
Kulttuuriorgasmi? [ 407388 , sherlocker , 09.11.2021 00:18:21 ]
Kulttuuriklitoris [ 407390 , sherlocker , 09.11.2021 01:44:57 ]
Kulttuuriklitoris [ 407395 , Risto Koivula , 10.11.2021 15:20:16 ]
Kulttuuriklitoris [ 407453 , sherlocker , 16.11.2021 20:58:05 ]
Kulttuuriklitoris [ 407522 , Risto Koivula , 18.11.2021 23:39:49 ]
Kulttuuriklitoris [ 407533 , riiviö , 19.11.2021 10:49:49 ]
Kulttuuriklitoris [ 407544 , sherlocker , 19.11.2021 23:37:40 ]
Kulttuuriklitoris [ 407545 , sherlocker , 19.11.2021 23:40:35 ]
Kulttuuriklitoris [ 407546 , sherlocker , 19.11.2021 23:50:43 ]
Kulttuuriklitoris [ 407547 , sherlocker , 19.11.2021 23:51:49 ]