Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut?
>Metsästyksen vaihtuminen eläinten >kasvattamiseen tulee myöhemmin, mutta >idea on sama (jos kerran voin >kasvattaa kasveja, niin miksei myös >eläimiä...) Tästä aiheesta kannattaa lukea Jared Diamondin "Guns, Germs and Steel". Siinä selitetään melko hyvin ne syyt, jotka johtivat siihen, miksi maailma on sellainen kuin nyt. >>Pointtini on siinä, että meillä on >>taipumus yliarvioida älykkyyden ja >>perimän merkitys menestymisessä. >>Eurooppalaiset ovat menestyneet >Nyt pitää määritellä menestyminen. >Minusta eurooppalainen ei ole yhtään >sen menestyneempi kuin esim. >kiinalainen. Mikä on kiinalaisen elintaso, terveys ja odotettavissa oleva elinikä tällä hetkellä, ja kumpi on miellyttävämpi yhteiskunta, eurooppalainen vai kiinalainen. Opiskelemmeko me koulussa Kungfutsen, Lao Tsen tai Meng Tsen filosofiaa vai olisivatko nimet sittenkin vaikkapa Hume, Locke ja Kant.Entä kuka sanelee teknologian ja kaupan standardit. Minä osaan lukea japanilaista tekstiä, mutta kuinka moni länsimaissa tuntee ensimmäistäkään kanjia? Tai edes välittää tuntea? >Evolutionääriselta kannalta >katsottuna aasialainen on >eurooppalaista menestyneempi. Biologiselta vaiko kulttuurievoluution? >Teknologisella puolella >eurooppalainen on menestynyt lähinnä >suuremman agressiivisuutensa ansiosta >mikä edisti aseteknologiaa. Meitä >teknologisesti heikommat kulttuurit >tuhottiin tai alistettiin ja >kehittyneemmät otettiin >liittolaisiksi siellä missä voitiin. Näin ovat menetelleet kaikki kulttuurit kautta aikojen. Eurooppalaiset eivät ole yhtään sen enempää tai vähempää aggressiivisia kuin ketkään muutkaan. Eurooppalaisilla oli se pieni mutta riittävä teknologinen etumatka kriittisellä hetkellä - se riitti. Kiinalaisilla olisi ollut tämä etulyöntiasema 1300-luvulta 1500-luvulle, mutta keisarit valitsivat sisäänpäinkääntymisen (kuten Japani 1600-luvulla) ja haaskasivat mahdollisuutensa hovijuonittelujen takia. Amiraali Cheng Bo oli käynyt jo Afrikan itärannikolla ja todennäköisesti Etelä-Amerikassa. >Eurooppalainen on myöskin ollut >moraalisesti kiero ja viekkautta on >käytetty siellä missä voimalla ei >tulosta synny. Kaikki ihmiset ovat moraalisesti kieroja ja viekkautta käytetään kautta linjan siellä missä voimalla ei tulosta synny. Juutalaiset ovat olleet spesialisteja tässä lajissa. >Perimällä tai ÄO:llä ei näissä >touhuissa ole suurtakaan merkitystä, >vaan kulttuurilla. Tästä voinemme olla samaa mieltä. Ruotsalaiset selittelivät 1800-luvulla kauheasti sitä, kuinka he ovat parempaa väkeä ja miten suomalaiset ovat rodullisesti rappeutuneita mongoleja. Todellisuudessa se, että Ruotsi valtasi Suomen 1200-luvulla oli pelkkä sadan vuoden sattuma - Ruotsissa oli yhtenäisvaltio ja sivilisaatio muodostunut vain sata vuotta aiemmin kuin Suomessa. Oli melko lailla sattumaa, että siinä kävi sitten näin päin. |
Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 85970 , Mörri , 09.07.2002 01:39:30 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 85976 , Nimetön-1 , 09.07.2002 01:39:36 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 85987 , Mörri , 09.07.2002 01:39:47 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 85989 , Nimetön-1 , 09.07.2002 01:39:49 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 85991 , Mörri , 09.07.2002 01:39:51 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 86030 , RK , 10.07.2002 01:40:30 ]
Re: Juutalaisista [ 86016 , Wally , 09.07.2002 01:40:16 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 85977 , PekkaAutio , 09.07.2002 01:39:37 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 86013 , X , 09.07.2002 01:40:13 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 85979 , Timo , 09.07.2002 01:39:39 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 85990 , Mörri , 09.07.2002 01:39:50 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 85995 , Z , 09.07.2002 01:39:55 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 86021 , Mörri , 09.07.2002 01:40:21 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 86032 , Timo , 10.07.2002 01:40:32 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 86000 , Timo , 09.07.2002 01:40:00 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 86022 , Mörri , 09.07.2002 01:40:22 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 86033 , Timo , 10.07.2002 01:40:33 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 86042 , RK , 10.07.2002 01:40:42 ]
Maa- ja keräilytalous [ 86152 , Virpi Kauko , 15.07.2002 01:42:32 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 86153 , Gustavsson , 15.07.2002 01:42:33 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 86230 , RK , 17.07.2002 01:43:50 ]
Re: Pavlov, Vygotsky, Chomsky... [ 86321 , RA , 18.07.2002 01:45:21 ]
Re: Pavlov, Vygotsky, Chomsky... [ 86337 , RK , 19.07.2002 01:45:37 ]
Re: Pavlov, Vygotsky, Chomsky... [ 86366 , RA , 19.07.2002 01:46:06 ]
Re: Pavlov, Vygotsky, Chomsky... [ 86427 , RK , 21.07.2002 01:47:07 ]
Re: Kaikin päin älykästä [ 86025 , RA , 09.07.2002 01:40:25 ]
Re: Kaikin päin älykästä [ 86027 , Kai.R. , 10.07.2002 01:40:27 ]
Re: Kaikin päin älykästä [ 86040 , Nimetön-1 , 10.07.2002 01:40:40 ]
Re: Kaikin päin älykästä [ 86060 , PekkaAutio , 10.07.2002 01:41:00 ]
Re: Kaikin päin älykästä [ 86064 , RA , 10.07.2002 01:41:04 ]
Re: Kaikin päin älykästä [ 86249 , Jaakko_Kankaanpää(r) , 17.07.2002 01:44:09 ]
Re: Kaikin päin älykästä [ 86265 , RA , 17.07.2002 01:44:25 ]
Re: Kaikin päin älykästä [ 86286 , Jaakko_Kankaanpää(r) , 18.07.2002 01:44:46 ]
Re: Kaikin päin älykästä [ 86320 , RA , 18.07.2002 01:45:20 ]
Re: Kaikin päin älykästä [ 86374 , Jaakko_Kankaanpää(r) , 19.07.2002 01:46:14 ]
Re: Älykäs / Ajattelu [ 86405 , RA , 20.07.2002 01:46:45 ]
Re: Kaikin päin älykästä [ 86266 , Jaakko_Kankaanpää(r) , 17.07.2002 01:44:26 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 85999 , Zap the Flash , 09.07.2002 01:39:59 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 86019 , Mörri , 09.07.2002 01:40:19 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 86078 , Zap the Flash , 11.07.2002 01:41:18 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 86082 , RK , 11.07.2002 01:41:22 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 86099 , Mörri , 12.07.2002 01:41:39 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 86105 , Timo , 12.07.2002 01:41:45 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 86116 , RK , 12.07.2002 01:41:56 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 86122 , Timo , 12.07.2002 01:42:02 ]
Orjuus ja kapitalismi [ 86300 , Jaakko_Kankaanpää(r) , 18.07.2002 01:45:00 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 86307 , RK , 18.07.2002 01:45:07 ]
Kertokaapa ensin mitä rotuja on? [ 86074 , Gustavsson , 11.07.2002 01:41:14 ]
Niinpä! [ 86096 , Mörri , 12.07.2002 01:41:36 ]
Re: Niinpä! [ 86100 , Gustavsson , 12.07.2002 01:41:40 ]
Re: Niinpä! [ 86106 , Timo , 12.07.2002 01:41:46 ]
Re: Niinpä! [ 86108 , Gustavsson , 12.07.2002 01:41:48 ]
Re: Niinpä! [ 86121 , Timo , 12.07.2002 01:42:01 ]
Re: Niinpä! [ 86154 , Gustavsson , 15.07.2002 01:42:34 ]
Re: Niinpä! [ 86187 , - - - , 15.07.2002 01:43:07 ]
Re: Niinpä! [ 86193 , Gustavsson , 16.07.2002 01:43:13 ]
Re: Niinpä! [ 86197 , Petri.Liljaniemi , 16.07.2002 01:43:17 ]
Re: Niinpä! [ 86198 , Gustavsson , 16.07.2002 01:43:18 ]
Re: Niinpä! [ 86248 , Jaakko_Kankaanpää(r) , 17.07.2002 01:44:08 ]
Re: Niinpä! [ 86268 , JP Lassila , 17.07.2002 01:44:28 ]
Re: Niinpä! [ 86291 , M-P Hirvonen , 18.07.2002 01:44:51 ]
Rotuja [ 86328 , karoliini , 19.07.2002 01:45:28 ]
Re: Rotuja [ 86338 , RK , 19.07.2002 01:45:38 ]
Re: Niinpä! [ 86281 , RA , 17.07.2002 01:44:41 ]
Re: Niinpä! [ 86219 , JP Lassila , 17.07.2002 01:43:39 ]
Re: Niinpä, niinpä [ 86258 , J.Hakala, , 17.07.2002 01:44:18 ]
Re: Niinpä, niinpä [ 86267 , JP Lassila , 17.07.2002 01:44:27 ]
Re: Niinpä, niinpä [ 86270 , duunari , 17.07.2002 01:44:30 ]
Re: Niinpä, niinpä [ 86273 , JP Lassila , 17.07.2002 01:44:33 ]
Re: Niinpä, niinpä [ 86290 , Zaphod B , 18.07.2002 01:44:50 ]
Re: Niinpä, niinpä [ 86345 , HeP , 19.07.2002 01:45:45 ]
Re: Niinpä, niinpä [ 86463 , Gustavsson , 22.07.2002 01:47:43 ]
Re: Niinpä, niinpä [ 86348 , PekkaAutio , 19.07.2002 01:45:48 ]
Re: Lisäys [ 86349 , PekkaAutio , 19.07.2002 01:45:49 ]
Re: Lisäys [ 86359 , Petri.Liljaniemi , 19.07.2002 01:45:59 ]
Re: Lisäys [ 86360 , Kai.R. , 19.07.2002 01:46:00 ]
Re: Lisäys [ 86425 , PekkaAutio , 21.07.2002 01:47:05 ]
Re: Lisäys [ 86486 , JP Lassila , 22.07.2002 01:48:06 ]
Re: Lisäys [ 86491 , HeP , 22.07.2002 01:48:11 ]
Re: Niinpä, niinpä [ 86350 , HeP , 19.07.2002 01:45:50 ]
Paremmat ja huonommat ihmiset [ 86287 , Lakimies , 18.07.2002 01:44:47 ]
Re: Paremmat ja huonommat ihmiset [ 86361 , Gustavsson , 19.07.2002 01:46:01 ]
Re: Paremmat ja huonommat ihmiset [ 86532 , JP Lassila , 23.07.2002 01:48:52 ]
Re: Paremmat ja huonommat ihmiset [ 86558 , petri.liljaniemi , 24.07.2002 01:49:18 ]
Re: Paremmat ja huonommat ihmiset [ 86673 , X , 25.07.2002 01:51:13 ]
Re: Niinpä, niinpä [ 86288 , Zaphod B , 18.07.2002 01:44:48 ]
Re: Niinpä, niinpä, lisäys [ 86289 , Zaphod B , 18.07.2002 01:44:49 ]
Re: Niinpä, niinpä [ 86464 , Gustavsson , 22.07.2002 01:47:44 ]
Re: Niinpä, niinpä [ 86466 , Zaphod B , 22.07.2002 01:47:46 ]
Re: Niinpä, niinpä [ 86483 , JP Lassila , 22.07.2002 01:48:03 ]
Re: Niinpä, niinpä niin [ 86507 , Benito , 23.07.2002 01:48:27 ]
Re: Niinpä, niinpä [ 86482 , JP Lassila , 22.07.2002 01:48:02 ]
Re: Niinpä, niinpä [ 86494 , Zaphod B , 22.07.2002 01:48:14 ]
Re: Niinpä, niinpä [ 86530 , JP Lassila , 23.07.2002 01:48:50 ]
Re: Miksi valkoihoiset eivät ole tyhmempiä kuin muut rodut? [ 86133 , Väsynyt tuntee maatauluttakin... , 13.07.2002 01:42:13 ]